verta ulosteessa

nyt on jo kolmen kuukauden ajan ulostamisen jälkeen tullut verta paperiin pyyhittäessä, ei kuitenkaan joka kerta. Tuntuu siltä että verta tulee useammin kun uloste tulee "syvemmältä", tai kun tulee enemmän. Lisäksi ripulia on hyvin usein. JA lisäksi noin kaks vuotta on tullut tupakoidessa tai syödessä oksennusrefleksejä. Liittynevätkö toisiinsa vai onko kyseessä peräti kaksi eri sairautta? Olen kuluttanut alkoholia ja tupakkaa runsaasti viime vuosien aikana.
104400
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

En ole lääkäri, mutta eikö useimmiten ole kyseessä sisäiset peräpukamat. Ne menevät _useimmiten_ ohi ajan kanssa. Hyvä hygienia auttaa. Näin on ainakin minun käynyt.

Muut vastaajat sitten pelottelevat kauheuksilla, mistä saattaa olla kyse :-)

Äänestä
  • Peräpukamat lienevät sinänsä vaarattomia. Eikös niihin ole olemassa myös apteekista saatavia voiteita. Jos verta tulee ulostuksen yhteydessä esim. silloin kun joutuu "ponnistamaan" enemmän tai toisaalta jos on vatsa löysällä ja uloste tulee itsestään-onko niillä vaikutusta peräpukamiin?

    Äänestä

Neuvo sinulle.
Jos veri on kovin kirkasta niin pukama voi tehdä, mutta pukamakaan ei vyuoda yleensä noin kauan.
Jos veri on tummaa niin se tulee syvemmältä eikä ole pukama.
Noilla oksennusreflekseillä on joskus yhteyttä sairauksiin jotka aiheuttaa kertomiasi oireita.
Neuvon sinua hakeutumaan mahdollisimman pikapuoliin lääkäriin tarkempiin tutkimuksiin.
Jätä tupakka ja alkoholi pois heti jos vain pystyt, molemmat pahentaa mitä todennäköisimmin.

Äänestä

Noin pitkään jatkuvan verenvuodon syy pitää selvittää. Ei ole turha lääkärireissu, vaikka syyksi selviäisi pukamat, niitäkin parannetaan jos ne vuotavat pitkään.

Oireet voivat liittyä toisiinsa tai ylävatsaoireet voivat olla eri syistä johtuvia. Tupakka ja alkoholi ärsyttävät mahalaukkua. Kyllä syöpäkin voi olla, jos paljon poltat ja juot. Mahasyöpä on kuitenkin yleensä iäkkäiden sairaus. Todennäköisemmin siellä voi olla mahahaava, joka vuotaa. Ei kuitenkaan kannata arvuutella. Joka tapauksessa nuo oireet pitää selvittää. Mene lääkäriin.

Äänestä
  • viellä opintojasi,jos vuoto on vatsassa niin ulosteet ovat mustia ja vuoto ei ole ns punaista.
    Ketjun aloittajalle suosittelen,varaa aika lääkärille
    heti pääsiäisen jälkeen

    Äänestä

  • en polta saatikka käytä alkoholia
    silti sairastuin ohutsuoli syöpään
    että elä intoile tuollaista.
    Samat sanat elisamalle.

    Äänestä

kiitosta vastauksista. Täytynee mennä lekuriin sitten pahin mielessä niin ei ainakaan tule pettymyksiä.

Äänestä

nyt on oireet jatkuneet kohta neljä kuukautta. Ummetus on absoluuttinen jos en syö ummetus lääkettä ja sen kanssa pelkkää ripulia. Joskus harvoin kun tavara on asteen kiinteämpää, on se väriltään punaruskeaa...

Äänestä
  • Mullakin tosiaan tulee välillä verta aika paljon, nyt äskenkin kun kävin vessassa, niin vähän säikähdin noustessani pöntöltä; ihan punaisena pönttö!

    On tullut aiemminkin... sitten menee ohi, sitten tulee taas ja välillä paljon. En tiedä mikä on..

    Toisaalta kaverilla kuulemma tuli kerran - hänen sanojensa mukaan - desi tai pari verta, mutta ei kai sillä mitään vakavaa ollut.

    Äänestä

  • supereki kirjoitti:

    Mullakin tosiaan tulee välillä verta aika paljon, nyt äskenkin kun kävin vessassa, niin vähän säikähdin noustessani pöntöltä; ihan punaisena pönttö!

    On tullut aiemminkin... sitten menee ohi, sitten tulee taas ja välillä paljon. En tiedä mikä on..

    Toisaalta kaverilla kuulemma tuli kerran - hänen sanojensa mukaan - desi tai pari verta, mutta ei kai sillä mitään vakavaa ollut.

    Että kokeile tuohon ummetukseen jotakin kolinergista lääkettä, joka nopeuttaa suoliston toimintaa. Itselläni se auttaa närästykseen. Mestinon on yksi sellainen lääke.

    Tosin... Ne saattavat lisätä mahahaavan riskiä tms., kun lisäävät kai suolahapon eritystä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


make kirjoitti:

nyt on jo kolmen kuukauden ajan ulostamisen jälkeen tullut verta paperiin pyyhittäessä, ei kuitenkaan joka kerta. Tuntuu siltä että verta tulee useammin kun uloste tulee "syvemmältä", tai kun tulee enemmän. Lisäksi ripulia on hyvin usein. JA lisäksi noin kaks vuotta on tullut tupakoidessa tai syödessä oksennusrefleksejä. Liittynevätkö toisiinsa vai onko kyseessä peräti kaksi eri sairautta? Olen kuluttanut alkoholia ja tupakkaa runsaasti viime vuosien aikana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu