Kaduilla koiranpaskaa

Kävelin Hallituskatua länteenpäin tänä aamuna, kun yhtäkkiä havaitsin ison koiranpaskaläjän keskellä jalkakäytävää. No, kiertelin ja katselin sitä vähän aikaa ja painoinpa jalkani siihen.

Kysynkin nyt: kuka korvaa melko uudet talvikenkäni (Anttilan alesta 79 euroa)? Onko korvausvelvollinen a) koiran omistaja b) Mikkelin kaupunki? Katujen kunnossapitohan kuuluu kaupungille, mikseivät he olleet korjanneet läjää pois ennen kuin MINÄ tulin paikalle?
261527
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Oletko aivan varma, että kyseessä on koiranpaska ? Onko kenties jonkinmoinen tarkempi analyysi tehtynä ? Nuo "takametsien miehet" kun tekevät tarpeitaan ympäri keskustaa.

Äänestä

Tahallaan astuit siis läjään.
En ole hullunpaa kuullut !!

On sinulla ongelmia ei voi muuta sanoa !

Äänestä
  • Kyllähän mä huomasin sen läjän, mutta koska kaupungille kuuluu katujen puhtaanapito, ei mun tarvitse itse ajatella, mihin jalkani laitan. Kaupungin kuuluu pitää kadut siisteinä!

    Äänestä

  • Sivuliirto kirjoitti:

    Kyllähän mä huomasin sen läjän, mutta koska kaupungille kuuluu katujen puhtaanapito, ei mun tarvitse itse ajatella, mihin jalkani laitan. Kaupungin kuuluu pitää kadut siisteinä!

    voi voi.

    No miten sitten kun koira, tai lapsi astuu särjetyn kaljapullon lasinpalaseen kadulla ja koiralta joudutaan leikkaamaan varpaita pois.
    Kuka maksaa ..

    Äänestä

niin katsoppa alaspäin ja jos näet vielä tuon suuuren ongamasi koiranläjän, niin minä maksan sinulle kengät !

Suhteuta hyvä ihminen vähän !!

Äänestä
  • ...niin voi käydä kun nenä ylväästi yläviistossa arvokkaasti käyskentelee!! Kas kun et kompastunut siihen ja rikkonut silmälasejasi... saanut otsaasi päivystyksessä paikattavaa ruhjetta.. rikkkonut kaatuessasi uusinta kommunikaattoriasi.. jäänyt lakaisuauton alle...

    Ja jonkun pitäis maksaa... oikein paskaista ja lasinirpaleista munajuhlaa kaikille... valitetaan taas oikein surkeasti..

    Äänestä

koirat pois kaupunkialueilta ja heti!sen lisäksi että ne sonnallaan sotkee kadut ne sotkee myös liikenteen!!

Äänestä
  • Nyt mentiin ja isolla porukalla kaikki koirinemme ulkoiluttamaan ja erikoisesti
    KAKATTAMAAN
    kuonolaisiamme ihan ydinkeskustaan!
    Kaikki kadut täyteen läjiä,
    sillä sitähän nämä aloittajan kaltaiset hullut suorastaan janoaa, pääsevät sitten mononsa litsaamaan aitoon ehtaan tavaraan ja lopulta kliimaksinsa huippuun:
    VALITTAMAAN!

    Ai miksikö, no siksi, että aloittjahan suorastaan tähtäsi askelmansa paskaan.
    Pidetään huoli, että maaleja hänellä riittää!
    (Onneksi on myös pultsarit, ne ne vasta isoja vääntääkin!)

    Äänestä

  • Nyt mentiin kirjoitti:

    Nyt mentiin ja isolla porukalla kaikki koirinemme ulkoiluttamaan ja erikoisesti
    KAKATTAMAAN
    kuonolaisiamme ihan ydinkeskustaan!
    Kaikki kadut täyteen läjiä,
    sillä sitähän nämä aloittajan kaltaiset hullut suorastaan janoaa, pääsevät sitten mononsa litsaamaan aitoon ehtaan tavaraan ja lopulta kliimaksinsa huippuun:
    VALITTAMAAN!

    Ai miksikö, no siksi, että aloittjahan suorastaan tähtäsi askelmansa paskaan.
    Pidetään huoli, että maaleja hänellä riittää!
    (Onneksi on myös pultsarit, ne ne vasta isoja vääntääkin!)

    minun täytyy kerätä lähtiissäni täältä taaja-alueelta paskat pussissa mukaan.
    Minun koirani ei tee kadulle, nurmikoille, ja ihmisvilinään vaan piiloon puiden suojaan.

    Äänestä

Olisit soittanut tänne meille pysäköinninvalvontaan niin olisi laitettu pirkkofennander antamaan sille paskalle lappu.

Äänestä

toi on että Mikkelin kaupungilla taitaa olla muussakin asioissa parantamisen varaa...

Äänestä
  • Voisiko saada hieman tarkennusta keskustelun aloittajan tilanteeseen? joten kysynkin seuraavaa:

    1. Oliko paska vielä höyryävä kun saavuit paikalle.

    2. Oliko paska jäätynyt

    3. Onko tapahtumalle silminnäkijöitä

    4. Pystytkö päättelemään mihin aikaan paska on kadulle joutunut

    5. Oliko paskaan jäänyt kiinni yhtään perskarvaa tms. jotta tekijän väri saataisiin selville

    6. Oliko paska jäykkä vai ns. ripulipaska

    7. Voiko arvokkaiden kenkiesi pohjaan jääneest paskasta päätellä sen koostumusta...

    Pohdi pääsiäispyhät näitä ja pysy pois keskustasta... tai hae kumpparit jalkaan niin kevät saa tulla paskoineen päivineen....

    Äänestä

  • ja pikku paska kirjoitti:

    Voisiko saada hieman tarkennusta keskustelun aloittajan tilanteeseen? joten kysynkin seuraavaa:

    1. Oliko paska vielä höyryävä kun saavuit paikalle.

    2. Oliko paska jäätynyt

    3. Onko tapahtumalle silminnäkijöitä

    4. Pystytkö päättelemään mihin aikaan paska on kadulle joutunut

    5. Oliko paskaan jäänyt kiinni yhtään perskarvaa tms. jotta tekijän väri saataisiin selville

    6. Oliko paska jäykkä vai ns. ripulipaska

    7. Voiko arvokkaiden kenkiesi pohjaan jääneest paskasta päätellä sen koostumusta...

    Pohdi pääsiäispyhät näitä ja pysy pois keskustasta... tai hae kumpparit jalkaan niin kevät saa tulla paskoineen päivineen....

    Mikkelin kaupunki valittaa tapahtunutta. Suurimmat paskat olivat tapahtumahetkellä kaupunginhallituksen kokouksessa.
    Toivon kuitenkin, että kenkienne kokema paska oli jäätynyt ja suli vasta mentyänne Osuuspankkiin.
    Korvausvaateenne voitte osoittaa suoraan apulaisyitjohtaja Kaitaiselle, joka parhaillaan selvittää teknisen toimen ongelmia kuntatalouden kannalta. Jatkossa koiranpaskoja ei tulla kaduilla sietämään. Ensi kesällä alkaa kokeilu, jossa 2 uutta paskanvalvojaa kiertelee katuja. Heidät tunnistaa punaisesta palttoosta, jossa sydämen kohdalle on kiinnitetty koiranpaskapussi. Sakkoa koiranpaskomisesta annetaan 50€ ja valituksia ei käsitellä.
    Nyt on hei kiire siirtämään paskalaitosta yhdelle paskapaikalle Anttolan rajalle.
    Kiitos palautteesta; Mikkelin kaupunki hoitaa paskanne ja huolehtii myös raittiudestanne. Lopetamme myös lentokenttämelun ja jäteautojen kulun jottei äänihäiriöitä synny. Ainakaan Tuskussa. Oletteko huomanneet muuten että Tuskussa ei koiranpaska pesi? Siellä koirat kulkevat paskajäykkänä kaupunginvaltuutettu fuhrer Pöyryn ansiosta.

    Äänestä

En siis todellakaan ymmärrä minkä helvetin takia koiranomistajat jättävät niitä koiriensa paskoja kaduille??!!?? Tämä on sellainne ikuinen puheenaihe, josta jaksetaan marista mutta kun mun kalloon ei kertakikkiaan mahdu se, että annetaan koirien paskoa ympäriinsä. Siis mikä siinä on niin vaikeeta korjata ne jätökset pois jonnekin pussiin?? Jos kerran on ottanut itselleen koiran niin jumalauta hoitakaa ja kattokaa niitten perään niin kuin kuuluu!!!!! Jos se tuntuu liian vaikeelta/hankalalta/inhottavalle (vai mitkä ne syyt sitten on?) siivota ne paskat niin älkää ottako sitä koiraa vastuullenne!!!!Sakottaa pitäis...
P.S. En sitten todellakaan ole mikään koiranvihaaja! Ei tämä ongelma ole koirien vika vaan niitten omistajien!!!!

Äänestä
  • edes pasko ihmisten nähden. Koira haluaa aina mennä piiloon ja vielä kääntää selän, kuvitellen että kukaan ei näe.
    Minun koira menee aina niin pitkälle tien reunasta, kun fleksti antaa periksi.

    Keskikaupungilla koirallani on niin paljon haisteltavaa, ihmeteltävää ja pelättävääkin, ettei se edes ryhdy paskalle siellä.

    Äänestä

  • <-<-<- kirjoitti:

    edes pasko ihmisten nähden. Koira haluaa aina mennä piiloon ja vielä kääntää selän, kuvitellen että kukaan ei näe.
    Minun koira menee aina niin pitkälle tien reunasta, kun fleksti antaa periksi.

    Keskikaupungilla koirallani on niin paljon haisteltavaa, ihmeteltävää ja pelättävääkin, ettei se edes ryhdy paskalle siellä.

    Meidänkin koirat menee aina mahdollisimman kauas tienreunasta, tosin lumipenkkojen ollessa korkeimmillaan, pienelle koiralle tulee hieman vaikeuksia muttei koskaan tee kadulle!

    Minä kyllä peräisin koirapuistoa, niin kuin monessa muussa eläinystävällisemmässä kaupungissa on! Ei tarvitsisi eläintenvihaajien sitten valitella, voisivat pysyä kaukana ko. alueesta. Tosin nämä Mikkelin hullut kävisivät todennäköisesti kylvämässä sinnekin lasinsiruja ja myrkkyruokia! Kateellisia ja pipipäitä täältä löytyy läjäpäin! Joka päivä saa kytätä vastaantulijoita ettei koirat saa monoa päähän, ja minun koirani eivät edes ole ns.uhkaavan oloisia vaan pieniä ystävällisiä koiria.
    Ja koirapuiston vastuttajille sitten heti: koiranomistajat huolehtivat itse puiston siisteydestä monessa kaupungissa, joten "veromarkoista" ja siisteyshaitoista on turha sitten elämöidä!
    Ja JOS tänne perähikiälle koskaan sellainen tulisi, se pitäisi ehdottomasti olla keskustan tuntumassa ja jaettu kahtia eli isoille ja pienille koirille omat puolet!
    Muualla on aina metsää lähellä, mihin koiran voi päästää.Moni keskustan asukas on jo sen verran iäkäs etteivät jaksa kilometrien päähän matkustella...

    Ja mitä tuohon alkupaskaan tulee, niin epäilen itsekin että olisi koiran jätös..taitaa olla jonkun kaksijalkaisen...

    Äänestä

  • Lainaus nimierkiltä koiranomistajia...:
    "En siis todellakaan ymmärrä minkä helvetin takia koiranomistajat jättävät niitä koiriensa paskoja kaduille??!!??"

    No voi voi, samaa kysyn sinulta kaksijalkainen päivittelijä, että MINUN päähäni vastaavasti ei mahdu, miksi IHMISET sotkee luontoa aineilla, jotka EI maadu: muovia, lasia, styroksia...

    Älä siis sotke itse!
    Äläkä kyttää koirien kakkoja, ne sentään maatuu!

    Äänestä

  • kakkahan maatuu kirjoitti:

    Lainaus nimierkiltä koiranomistajia...:
    "En siis todellakaan ymmärrä minkä helvetin takia koiranomistajat jättävät niitä koiriensa paskoja kaduille??!!??"

    No voi voi, samaa kysyn sinulta kaksijalkainen päivittelijä, että MINUN päähäni vastaavasti ei mahdu, miksi IHMISET sotkee luontoa aineilla, jotka EI maadu: muovia, lasia, styroksia...

    Älä siis sotke itse!
    Äläkä kyttää koirien kakkoja, ne sentään maatuu!

    Täytyypä tuohon sitten vielä jatkaa, että EN myöskään ymmärrä ihmisiä, jotka käyttävät luontoa kaatopaikkana!! Enkä siis itse kuuluu heihin, jotka heittävät styroksia, lasia tms luontoon vaan hoidan jätteeni sinne kuuluviin paikkoihin!! Jotenkin en vaan jaksa taaskaan ymmärtää nyt näitä ihmisiä, jotka heti nousevat takajaloilleen ja puolustelevat koiriensa kakkakasoja verraten siihen, mitä ihminen sotkee?! Eli olette siis sitä mieltä, että koska jotkut tyhmät, huolimattomat ihmiset saastuttavat luontoa niin tehdään lisää kiusaa kuten esim. annetaan niitten koirien paskakasat olla siinä kadulla ja toivotaan, että joku vaikka astuisi siihen tai kun niitä on oikein iso läjä niin aaaaah, mikä ihana paskan lemu tulekaan nenään...Siis haloooooo!!!!! Jos joku tekee jonkun asian niinkuin ei pitäisi niin sehän ei tarkoita sitä, että tehkäämme kaikki niin, eikö? Ja kun kerran eräät haluavat lannoittaa luontoa noilla kakoilla niin antakaa niitten maatua esim takapihoillanne!! Ja jos sattuu asumaan kerrostalossa niin varmaan löytyy joku tuttu tai sukulainen, joka asuu rivitalossa, jonka pihalle voipi viedä koiransa paskalle! Ja muistaa vaan sanoa asunnon omistajalle, että tämä on maatuvaa tavaraa...Huh,huh...

    Äänestä

menkääs vilkasemaan graanin seudulle viikonlopun jälkeen! ajetaan auto parkkiin liikekiinteistöjen pihoille syödään hampurilais-ateriat ja kipataan paperi,juomamukit,loput paskat autonikkunasta pihalle!!! siis muiden pihalle mennään syömään ja paskat heitetään ulos?

Äänestä
  • Hyvä kommentti! Ihmiset sotkee ja sotkee aineilla jotka joko ei maadu milloinkaan (grilliruokien styroxboxit, alumiinifoliot, muovipullot) tai aineilla, jotka maatuu todella hitaasti.
    Yllensäkin mäkkäreiden ympäristöt on viikonloppuaamuisin kamalaa katsottavaa, ja se kamala on kaikkea muuta kuin hurttien paskoja!

    Äänestä

  • I H M I S E T ne sotkee kirjoitti:

    Hyvä kommentti! Ihmiset sotkee ja sotkee aineilla jotka joko ei maadu milloinkaan (grilliruokien styroxboxit, alumiinifoliot, muovipullot) tai aineilla, jotka maatuu todella hitaasti.
    Yllensäkin mäkkäreiden ympäristöt on viikonloppuaamuisin kamalaa katsottavaa, ja se kamala on kaikkea muuta kuin hurttien paskoja!

    Kyllä minäkin kattelen, kun lastani pulkassa vedän, että on koiran kakkoja molemmin puolin pulkkaa penkassa??? Niin,Peitsarissa ihan.

    Äänestä

  • koirien.. kirjoitti:

    Kyllä minäkin kattelen, kun lastani pulkassa vedän, että on koiran kakkoja molemmin puolin pulkkaa penkassa??? Niin,Peitsarissa ihan.

    kyllä se on omistajan vika, mihin lemmikkinsä tarpeille vie.
    Aikoinaan asuttiin omakotitalossa, joka oli aivan kadun varressa. Olimme ruokailemassa, niin eikös koiran ulkoiluttaja parkkeerannut juuri ikkunamme alle ja koira väänsi siinä isot rieskat. Voi sanoa, ettei siinä ollut minkäänlaisia käytöstapoja, siis tällä koiranomistajalla.
    Jos koiran ottaa, on otettava myös vastuu siitä, mihin koiran tarpeillee vie. Siihen eivät kuulu talojen portinpielet, eikä seinävieret.
    Eikä se nyt hirveen mukavaa hommaa ole maton pesu, jos on huomaamattaan astunut itse asiaan.

    Täytyy sanoa, että on paljon myös niitä ihmisiä, jotka huolehtii koiraa ulkoiluttaessa siitä, ettei nyt ihan mihin tahansa tarpeille viedä.

    Äänestä

  • puheenollen, kirjoitti:

    Voi läskin määrää - parempi koiranpaska kadulla kuin pizza- ja kaljalaatikot.

    Äänestä

  • Torttu76 kirjoitti:

    Voi läskin määrää - parempi koiranpaska kadulla kuin pizza- ja kaljalaatikot.

    Ranskassa on enemmän paskaa kuin katukiviä. Pienet vanhat kadut ja vitusti koiria. Että näin. Hyvin vielä asiat Härmässä.

    Äänestä

  • Kävijä kirjoitti:

    Ranskassa on enemmän paskaa kuin katukiviä. Pienet vanhat kadut ja vitusti koiria. Että näin. Hyvin vielä asiat Härmässä.

    Kannatan todella asioiden SUHTEUTTAMISTA,
    että mikä nyt sitten loppujen lopuksi on todella kamalaa.
    Paska siellä toinen täällä, jo siitä joku saa hengenahdistusta!
    Kovin on ahtaat röörit...korvien välissä :)

    Äänestä

  • puheenollen, kirjoitti:

    kyllä se on omistajan vika, mihin lemmikkinsä tarpeille vie.
    Aikoinaan asuttiin omakotitalossa, joka oli aivan kadun varressa. Olimme ruokailemassa, niin eikös koiran ulkoiluttaja parkkeerannut juuri ikkunamme alle ja koira väänsi siinä isot rieskat. Voi sanoa, ettei siinä ollut minkäänlaisia käytöstapoja, siis tällä koiranomistajalla.
    Jos koiran ottaa, on otettava myös vastuu siitä, mihin koiran tarpeillee vie. Siihen eivät kuulu talojen portinpielet, eikä seinävieret.
    Eikä se nyt hirveen mukavaa hommaa ole maton pesu, jos on huomaamattaan astunut itse asiaan.

    Täytyy sanoa, että on paljon myös niitä ihmisiä, jotka huolehtii koiraa ulkoiluttaessa siitä, ettei nyt ihan mihin tahansa tarpeille viedä.

    erään pienkerrostalon edessä, nurmikolla, oli ystäväni koira juuri käymässä tarpeilleen. Tämän huomattuaan (koska kyttäsi ikkunasta kun ei ollut ilmeisesti muutakaan tekemistä) eräs talon asukas ryhtyi raivokkaasti hakkamaan ikkunaansa ja huitomaan koiran suuntaan, ilmeisesti yrittäen häätää koiraa pois. Koira hätääntyi, eikä pystynyt siis tekemään tarpeitaan. Eikä pystynyt moneen päivään sen jälkeen, koska säikähti paskomisensa keskeyttämistä niin kovasti. Jos kyseinen herra olisi katsonut tilanteen loppuun saakka, hän olisi nähnyt, että ystävälläni oli hihnaan sidottuna useampi kakkapussi, joita hän olisi - kuten aina koiransa tehdessä tarpeitaan - käyttänyt kakan keräämiseen. Ei tuomita liian nopeasti!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sivuliirto kirjoitti:

Kävelin Hallituskatua länteenpäin tänä aamuna, kun yhtäkkiä havaitsin ison koiranpaskaläjän keskellä jalkakäytävää. No, kiertelin ja katselin sitä vähän aikaa ja painoinpa jalkani siihen.

Kysynkin nyt: kuka korvaa melko uudet talvikenkäni (Anttilan alesta 79 euroa)? Onko korvausvelvollinen a) koiran omistaja b) Mikkelin kaupunki? Katujen kunnossapitohan kuuluu kaupungille, mikseivät he olleet korjanneet läjää pois ennen kuin MINÄ tulin paikalle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu