Evankelis-luterilaisen kirkon tunnusmerkit on lueteltu Augsburgin tunnustuksen kohdass 7 ja laajemmin A tunnustuksen puolustuksen kohdissa 7 ja 8:3.
Ne ovat sana ja sakramentit.
Lahkolainen ja lähinnä kalvinilainen vaikutus estää monta lukijaa ymmärtämästä, että Luther näki keskiajan katolisen papin sanoissa "Julistan syntisi anteeksi" Kristuksen säätämän avainten vallan tai messun "kauhistusten" takana Herran totisen ehtoollisen.
Uskonpuhdistajat olivat ilman muuta sitä mieltä, että Kristuksen tosi kirkko on läsnä myös katolisessa kirkossa.
Sen vuoksi uskonpuhdistajat eivät turhaan sano Augsburgissa, "että oleme halukkaat säilyttämään kirkollisen ja kirkkolain mukaisen järjestyksen, kunhan vain piispat lakkaavat raivoamasta meidän seurakuntiamme vastaan".
Evankeliset eivät siis vaatineet piispoilta ja kirkon johdolta muuta kuin omantunnon vapautta: "Jolleivät he tätä tee, katsokoot itse, kuinka he Jumalan tuomiolla tekevät tiliä siitä, että he tällä itsepintaisuudellaan antavat aihee kirkon hajaannukseen"
Hajaannus ei siis ollut tavoite, vaan olosuhteiden tulos.
Ei Luther ja muut uskonpuhdistajat millään tavalla puuttuneet siihen, kun Melanchthon kirjoitti Schmalkaldenin artiklojen alle oman mielipiteensä: "..mutta paavista olen sitä mieltä, että mekin voimme suostua siihen, että mikäli hän sallii evankeliumin saarnan, kuuluu hänelle rauhan ja yksimielisyyden tähden niiden kristittyjen keskuudessa, jotka nyt tai vastaisuudessa ovat hänen alaisiaan, sellainen johtoasema piispojen ylitse, joka hänellä inhimillisen oikeuden mukaan on.".
Kun sitten "katolinen" (yleinen) alkoi merkitä yksin roomalaiskatolista kirkkoa, eivät luterilaiset katso tästä nimestä luopuneensa. Luterilainen kirkko on katolinen. Se on tuonut tunnustuksessaan esille, ettei "meikäläisten keskuudessa ole opissa eikä seremonioissa omaksuttu mitään Raamatun tai katolisen kirkon vastaista".
Missä Kristus, siellä on kirkko.
Mutta Kristus on läsnä sanansa ja sakramenttiensa kautta; evankeliumin sanassa, vaikka me ihmiset ymmärrämme sen epätäydellisesti. Luterilainen kirkko ei ainoastaan myönnä, että Rooman kirkossakin näkyy Kristuksen kirkon nyt vääristyneitä jälkiä. Lutherin mukana se tunnustaa, että pyhä kirkko on hurmahenkienkin keskuudessa niin kauan kun nämä eivät kiellä kastetta ja ulkonaista sanaa,
(Tämä viite Lutherilta; Weimarin laitos 40.I.71, sivu 6.)
Kristitty luterilainen toivoo, että Jumalan sana saisi vaikuttaa ja valaista kaikkialla, missä evankeliumin valo on himmentynyt ja vääristynyt.
On syytä toivoa, koska Jumalan sana voi kaiken, eikä se ole palaava tyhjänä lähettäjälleen takaisin, vaan valaisee tien parannukseen, silloin kun Jumala hyväksi näkee.
Tuomiot eivät ole meidän, pikemminkin rukous.
Ne ovat sana ja sakramentit.
Lahkolainen ja lähinnä kalvinilainen vaikutus estää monta lukijaa ymmärtämästä, että Luther näki keskiajan katolisen papin sanoissa "Julistan syntisi anteeksi" Kristuksen säätämän avainten vallan tai messun "kauhistusten" takana Herran totisen ehtoollisen.
Uskonpuhdistajat olivat ilman muuta sitä mieltä, että Kristuksen tosi kirkko on läsnä myös katolisessa kirkossa.
Sen vuoksi uskonpuhdistajat eivät turhaan sano Augsburgissa, "että oleme halukkaat säilyttämään kirkollisen ja kirkkolain mukaisen järjestyksen, kunhan vain piispat lakkaavat raivoamasta meidän seurakuntiamme vastaan".
Evankeliset eivät siis vaatineet piispoilta ja kirkon johdolta muuta kuin omantunnon vapautta: "Jolleivät he tätä tee, katsokoot itse, kuinka he Jumalan tuomiolla tekevät tiliä siitä, että he tällä itsepintaisuudellaan antavat aihee kirkon hajaannukseen"
Hajaannus ei siis ollut tavoite, vaan olosuhteiden tulos.
Ei Luther ja muut uskonpuhdistajat millään tavalla puuttuneet siihen, kun Melanchthon kirjoitti Schmalkaldenin artiklojen alle oman mielipiteensä: "..mutta paavista olen sitä mieltä, että mekin voimme suostua siihen, että mikäli hän sallii evankeliumin saarnan, kuuluu hänelle rauhan ja yksimielisyyden tähden niiden kristittyjen keskuudessa, jotka nyt tai vastaisuudessa ovat hänen alaisiaan, sellainen johtoasema piispojen ylitse, joka hänellä inhimillisen oikeuden mukaan on.".
Kun sitten "katolinen" (yleinen) alkoi merkitä yksin roomalaiskatolista kirkkoa, eivät luterilaiset katso tästä nimestä luopuneensa. Luterilainen kirkko on katolinen. Se on tuonut tunnustuksessaan esille, ettei "meikäläisten keskuudessa ole opissa eikä seremonioissa omaksuttu mitään Raamatun tai katolisen kirkon vastaista".
Missä Kristus, siellä on kirkko.
Mutta Kristus on läsnä sanansa ja sakramenttiensa kautta; evankeliumin sanassa, vaikka me ihmiset ymmärrämme sen epätäydellisesti. Luterilainen kirkko ei ainoastaan myönnä, että Rooman kirkossakin näkyy Kristuksen kirkon nyt vääristyneitä jälkiä. Lutherin mukana se tunnustaa, että pyhä kirkko on hurmahenkienkin keskuudessa niin kauan kun nämä eivät kiellä kastetta ja ulkonaista sanaa,
(Tämä viite Lutherilta; Weimarin laitos 40.I.71, sivu 6.)
Kristitty luterilainen toivoo, että Jumalan sana saisi vaikuttaa ja valaista kaikkialla, missä evankeliumin valo on himmentynyt ja vääristynyt.
On syytä toivoa, koska Jumalan sana voi kaiken, eikä se ole palaava tyhjänä lähettäjälleen takaisin, vaan valaisee tien parannukseen, silloin kun Jumala hyväksi näkee.
Tuomiot eivät ole meidän, pikemminkin rukous.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Meidän tulee muistaa, ettei yksikään kristinuskon suunta ole muuta kuin lahkolaisuutta! Siihen asiaan on raamatussa täydellinen kiistaton selvyys Jeesuksen antamana.
7-seurakuntaan ei kuulu yhtään kristinuskon seurakuntaa. Kristinuskoa ei ollut vielä edes olemassa kun Jeesus teki siihen asiaan selvyyden.
Jeesuksen seurakunta, joka tunnetaan nimellä Efeson seurakunta on viimeinen Jumalallisuuden seurakunta, A ja O - Alfa ja Omega.
Jeesus teki selväksi että tuossa on alku ja loppu.
Sen jälkeen ei ole Jumalallisesti oikeaoppisuuden hengellisiä seurakuntia perustettu.
Joten myöhemmin perustettu kristinusko oppeineen ja väärennettyine raamatuineen on harhauttaja.
Harhauttajien opit kasteidenkin suhteen ovat omassa arvossaan ja niiden herra tunnetaan.
Noista raamatullisista 7. seurakunnasta ei ole yhtäkään jäljellä . Johtukoon mistä johtuu .
Jeesus sanoi : minä olen A ja O. ja se oli kreikkalaisten aakkosten alku ja loppu .