Olen reilu nelikymmpinen kahden nuoren yksinhuoltajaäiti. Samassa työpaikassa olen ollut yli 20 vuotta. Työ itsessään on mielenkiintoista, uutta saa oppia jatkuvasti, työtä saan tehdä aika itsenäisesti, mutta mutta...
Töitä on älyttömästi. Joka päivä teen ylitöitä. Meillä ei makseta ylityökorvauksia vaan eletään periaatteella tunti tunnista. Eli voisin joskus pitää ylitöitä vapaana, mutta käytännössä sellainen ei ole oikein mahdollista suuren työmäärän takia.
Nyt on jotenkin tullut mitta täyteen. Työmäärää en ole yrityksistäni huolimatta pystynyt vähentämään. Päin vastoin, tuntuu, että töitä tulee koko ajan lisää. Vaatimukset kasvavaa koko ajan. Ylemmät pomot ovat yhtä helkkarin lässyn lässyn-porukkaa eli sinne valitus ei auta.
Tuntuu, että nyt olisi viimeinen hetki tehdä omalle elämälle jotakin. Heh..olisiko vinkkejä tai mitä muut ovat tehneet vastaavassa tilanteessa?
Joskus mietin, mihin minun nuoruuden rohkeus on kadonnut, mutta ehkä kaksi lasta ja asuntolaina laittavat jotakin rajoituksia!
Töitä on älyttömästi. Joka päivä teen ylitöitä. Meillä ei makseta ylityökorvauksia vaan eletään periaatteella tunti tunnista. Eli voisin joskus pitää ylitöitä vapaana, mutta käytännössä sellainen ei ole oikein mahdollista suuren työmäärän takia.
Nyt on jotenkin tullut mitta täyteen. Työmäärää en ole yrityksistäni huolimatta pystynyt vähentämään. Päin vastoin, tuntuu, että töitä tulee koko ajan lisää. Vaatimukset kasvavaa koko ajan. Ylemmät pomot ovat yhtä helkkarin lässyn lässyn-porukkaa eli sinne valitus ei auta.
Tuntuu, että nyt olisi viimeinen hetki tehdä omalle elämälle jotakin. Heh..olisiko vinkkejä tai mitä muut ovat tehneet vastaavassa tilanteessa?
Joskus mietin, mihin minun nuoruuden rohkeus on kadonnut, mutta ehkä kaksi lasta ja asuntolaina laittavat jotakin rajoituksia!
Vastaukset 11
Vanhimmat
jotain omaa pientä yritystoimintaa loppuelämän piristeeksi ja vaihteluksi.
Leipätyö, liki 30v jälkeen, alkaa maistua aika-ajoin puulta ja eläkeikää saa odottaa, jos normaalisti elämä menee, vielä parikymmentä vuotta.
Viihdyn kyllä työssäni ja työyhteisö on erinomainen, palkkakin kohtuullinen, mutta vuorotyön haittapuolet alkavat pikkuhiljaa oireilla ja entisen mallinen veto alkaa hiipua, motivaatiota työnantaja yrittää pitää yllä työn vaihtelevuudella, mutta näiden vuosien jälkeen kaikki alkaa olemaan jo opittua.
En tee juurikaan ylitöitä, vaikka mahdollisuus olisi jatkuvasti, vapaa-aikani olen hinnoitellut siihen malliin ja aika lapsen kanssa on parempi satsaus tulevaisuuteen kuin ylityöliksat.
Vaatii aikalailla rohkeutta jättää kokonaan vakituinen leipätyö ja heittäytyä mahdollisesti satunnaisten tulojen varaan, olkoonkin se sitten se mitä on halunnut.
Antaa nyt ajatuksen kypsyä ja jalostua mielessä, ehkä jonain päivänä tulee se oikea aika tehdä päätös.
Joo..välillä kyllä päässä pyörii joku yrityshommakin. En vain ole päässyt perille "omista mieltymyksistä", mitä se voisi olla.
Mutta pitää muistaa sekin, että eläkeikään on vielä aikaa, että tässä voisi vielä tehdä vaikka mitä!
Mutta tuntuu, että tämä nykyinen työelämä kyllä repii ja vaatii aina enemmän. Mikään ei tunnu riittävän.
Mulla on ollut rankka elämä kahden ns. erityislapsen yksinhuoltajana. Isästä ei ole ollut käytännössä mitään apua. Välillä tunnen huonoa omaatuntoa siitä, että työelämä on vienyt niin paljon omaa jaksamista ja aikaa. Tyhmä oravanpyörähän tämä on.
Hei sinulle kanssasisarelle!
Tuttua, tuttua. Olen itse myöskin 20 v. ollut samassa paikassa työssä ja tunnen nuo jutut, mistä puhut hyvin omikseni. Ettet vain olisi kaupungilla töissä?
Itse olen hakenut muutosta nimenomaan yksityiselämääni ja omaan hyvin vointiini sekä sitä kautta tehnyt monen asian elämässäni ns. "mukavaksi". Viestissäsi et kerro, mutta, jos oikein luulen on ikälisät eläke-etuudet jo sen verran hyviä, että siksikään ei kannata liikoja ylilyöntejä tehdä vielä tietysti lainat ja lapset ym.
Koeta löytää tsemppiä omasta elämästäsi. Tee se mahdollisemman hyväksi itsellesi lapsillesi. Kun teillä tuntuu kaikki hyvältä, niin työasiatkin ovat pikku juttuja.
JA SE, ETTÄ JOS TEILLÄ RIKOTAAN YLITYÖSTÄ MAKSETTAVIA KORVAUKSIA. OTA YHTEYTTÄ LIITTOOON. OLET NIIN KAUAN OLLUT TÄSSÄ TYÖPAIKASSA, ETTÄ SINULLA EI OLE MITÄÄN PELKOA IRTISANOMISESTA, JOS NIIN KÄY, SAAT HYVÄT KORVAUKSET SIITÄ JA EHDIT ETSIÄ 10 UUTTA PAIKKAA SINÄ AIKANA.
TOIVOTTAVASTI KUULUT LIITTOON!!!
T. Kanssa-sisko
Olen melkein kaupungin hommissa eli samat kuviot kuin kaupungin porukalla. Kuulun kyllä liittoon ja olenkin käynyt liiton immeisen kanssa juttelemassa työstäni ylemmällä taholla. Mutta...mutta...sitä yhtä ja samaa lässyn-lässyn juttua vaan tulee vastaukseksi.
Tiedän olevani tyhmä kun teen näin uskollisesti ylitöitä. Mutta kai pitää vaan kasvattaa luonnetta niin, että jättää kylmästi työt tekemättä.
Mikä on se juju joka syö rohkeuden jossain vaiheessa elämän puuta. Arki astunut ilmoille, nojaa siihen mitä ympärillä on valmiiksi, eikä uskalla mitään uutta? MIKSI! oi vastatkaa viisaat. Itse toki uskallan mitä vaan.
No jos on vastuussa parista lapsesta eikä vain itsestään, kyllä se asettaa aika paljon rajoituksia elämään. Ei aikuinen voi tehdä mitä huvittaa. Kyllä niitä lapsiakin on ajateltava eikä toteuttaa sokeana omia "keski-iän kriisin myötä tulleita aivoituksia".
Jos ei tarvitse ajatella kuin itseään, on paljon vapaampi tekemään ratkaisuja elämässä.
Ilmeisesti 40:n ikä on sellainen rajapyykki jossa rupeaa todella miettimään omaa elämäänsä. Niin minäkin tein ja samalla tein rohkeita ratkaisuja elämässäni. Irtisanoin itseni vakituisesta työstä jota olin tehnyt 20 vuotta. Vaihdoin täysin alaa; toimistotyöstä hoitoalalle ja huomattavasti huonommin palkattuun työhön. Mutta se kannatti! Muutaman vuoden ennätin elää onnellisena uutta elämääni ja sitten tulikin uudet muutokset elämääni. Tulin jätetyksi melkein 30 vuoden avioliiton jälkeen. Eli muutamassa vuodessa elämä on pistetty täysin uusiksi mutta näin on tarkoitettu käymään. Luotan tulevaisuuteen ja siihen, että kaikki kyllä järjestyy parhain päin. Nyt teen työtä jota rakastan. Mulla on vielä pienet lapset joita kasvatan parhaan kykyni mukaan tulevaisuutta varten. Ehkä jonain päivänä elämääni astuu vielä uusi rakkauskin. Toivossa on hyvä elää! Sekin olisi aikamoinen muutos elämääni.
Itselläni sama tilanne ja olen yrittänyt miettiä mitä olisi tehtävissä, tuttua ja turvallista on vaan niin vaikea romuttaa.... Olen aloittanut pikku hiljaa pienin muutoksin esim. uusi harrastus ja kaikkea muuta pientä kivaa. Tää chatti on yksi niistä uusista asioista. Tämä onkin ensimmäinen viestini täällä!
kuulostaa,eli samassa veneessä ollaan.Näistä tavallisista,turvallisista ympyröistä pitäisi jotenkin pyristellä irti.Itse myös vaihdoin työtehtäviä vuosi sitten,työnantaja pysyi samana.Nyt mietintämyssyni alla muhii yksi ja toinenkin muutos.Toivottavasti vaan saan jotain aikaiseksi,ettei taas vuosi kulu ja mitään ei olekaan tapahtunut.Itseään pitäisi ottaa niskasta kiinni ja patistaa.
Onneksi olkoon ensimmäisen viestin johdosta! Joo...tuttavani sanoja lainatakseni: elämässä pitää aina olla joku projekti menossa. Onhan se niinkin, silloin sitä puskee kaiken intonsa sen uuden projektin kimpussa.
Ehkä minunkin pitää tyytyä pieniin muutoksiin ja edetä pienillä askelilla.
Penskat minulla, heidän isä kuoli. Olin aivan
nääntynyt työmäärään, toimistotyötä sun muuta,
koko ajan vain tahti koveni.
Otin ja lähdin, ihan rohkeesti vaan. Vaihdoin alaa kertaheitolla toimistosta teatteriin.
Kovasti kyllä piti laskea miten pärjätään mutta
pärjätty on. Alkuun näin kyllä painajaisia mutta
nyt olen tosi tyytyväinen siihen ratkaisuun jonka tein.
Töitä on nytkin paljon mutta saan tehdä niitä vaikka kotona ja ihan omaan tahtiin.
Mullakin on asuntolainaa, mutta hätätapauksessa
siihen saa lyhennysvapaita kuukausia (tuttavani,
myös yh teki niin kun oli tiukkaa).
Oon päättänyt panostaa enempi elämän laatuun,
hyppy pois oravanpyörästä oli vaikeaa mutta kannatti.
Jos haluat jutella, meilaa [email protected]