Lipaston

pintakäsittely

Olen hionut vanhaa koivulipastoa, ja olisin aikeissa kohta käsitellä sen. Olen aloittelija näissä hommissa, ja en osaa päättää mikä siihen olisi paras pintakäsittely. Olen harkinnut osmocolorin puuvahaa, taikka sitten valmista lakkapetsiä. Nämä kummatkin ilmeisesti olisi alottelijan hallittavissa, vai? Jääkö se vahan pinta aivan himmeäksi, haluaisin hieman kiiltoa siihen kuitenkin. Saako läpikuultavalla tummalla vahalla peittoon pohjan jos siinä on sellaista tasaista kirjavuutta hionnan jäljeltä(ei voimakasta)? Osaisko kukaan antaa neuvoja?

4

971

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • niin näkee

      Osmo on helppo ja mukava käyttää.Sen huono puoli on se ettei sitä juuri voi sen jälkeen enää muulla tehdä.
      Lakkapetsi on ensikertalaiselle vaikeampi saada nätti pinta kun sillä ei aina osaa pidemmälle ehtineetkään. Monet vetää ensin petsin ja sen jälkeen kirkasta lakkaa. Silloin värimuutoksien hallinta on helpompaa koska kulutuskerrosta voi huoletta vetää pintaan sävyn siitä muuttumatta.

      Tuo peittävyys pitää vaan testata ennen lopullista käsittelyä. Mitä tummempi petsi sitä enemmän se peittää pohjan värivirheitä.

    • lastu

      Lakkapetsit toimivat hyvin pienillä pinta-aloilla pensselilevityksellä, mutta muuten se on levitettävä ruiskulla, jos haluaa tasaisen pinnan etenkin lipaston kokoiseen esineeseen.

      Vahatessa puun kiiltoa voidaan säätää ihan kiillottamalla vahattua pintaa, mutta voi olla hyvin suuritöistä ja pohjatyöt pitää olla silloin tehty huolellisesti, sillä kaikki naarmut näkyvät muuten. Vahalla saa toki hienon pinnan.

      Mikäli olet hionut esineen puupinnalle asti, niin kastele se vedellä suihkepullon avulla kaikilta näkyviin jääviltä pinnoilta ja muutaman tunnin kuluttua hio pinta ainakin 180 karkeuden, tai hienommalla hiemapaperilla puun syiden suuntaan.

      Huom, jos olet käyttänyt kuumailmapistoolia vanhan pinnankäsittelyn poistoon koivun sokerit ovat saattaneet palaa ja vaaleilla vahoilla nämä kohdat saattavat yllättäen tulla erivärisiksi.

      • hyvistä neuvoista

        Taidan hylätä kokonaan sitten sen lakkapetsin. Ei ole käytettävissä ruiskuja, joten on todennäköistä että ei se tulisi onnistumaan. Joku tuttu oli laittanut sitä kiikkutuoliin ja kehui kovasti lopputulosta, mutta se onkin varmaan laittanut sitä pensselillä. Olen hionut ihan hiekkapaperilla ja saanut vaalean värin aika hyvin esiin, hieman on vielä harmautta kuitenkin pinnassa paikoittain.


      • lastu
        hyvistä neuvoista kirjoitti:

        Taidan hylätä kokonaan sitten sen lakkapetsin. Ei ole käytettävissä ruiskuja, joten on todennäköistä että ei se tulisi onnistumaan. Joku tuttu oli laittanut sitä kiikkutuoliin ja kehui kovasti lopputulosta, mutta se onkin varmaan laittanut sitä pensselillä. Olen hionut ihan hiekkapaperilla ja saanut vaalean värin aika hyvin esiin, hieman on vielä harmautta kuitenkin pinnassa paikoittain.

        Lakkapetsin ongelma on juuri tuo levymäisten pintojen tasaiseksi saaminen, kiikkutuoli on kohtuullisen helppo kohde pienten osiensa vuoksi.

        Mikäli pinnassa oleva harmaus on puun huokosissa olevaa vanhaa petsiä, siitä ei tarvitse välittää jos uusi käsittely on vähintään samaa tummuusastetta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      81
      1204
    2. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

      Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
      Suomussalmi
      29
      875
    3. Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?

      Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk
      Kuhmo
      19
      735
    4. Hei sinä nainen

      Haluaisin koko ajan olla kiinni sinussa😟❤️❤️
      Ikävä
      46
      609
    5. Kuka oli kuskina

      Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?
      Suomussalmi
      13
      587
    6. Nythän todellisuus on kuitenkin se

      että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja
      Sinkut
      180
      562
    7. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      540
    8. Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..

      Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita
      Maailman menoa
      123
      530
    9. On ollut syyllinen olo viime päivinä

      Olen niin täpöllä ollut sinussa kiinni tunteiden tasolla. Unet ja kaikki. Nainen, toisaalta tuntuu pahalta, mutta kun si
      Ikävä
      23
      460
    10. Onko kaivattusi

      hyvä ihminen? Kerro
      Ikävä
      26
      448
    Aihe