Monet näillä palstoilla huolestuneena kyselevät pääseekö näillä ja näillä arvosanoilla yliopistoon, samoin miettivät jo tammikuussa ovatko aloittaneet tarpeeksi ajoissa pääsykokeisiin valmistautumisen:D
Ihan tässä hiki tulee kun tuollaisia joutuu lukemaan. Kertokaahan te helposti/ihmeellä sisään päässeet kuinka sinne pääsitte?
Siskoni tiesi tasan tarkkaan, että halusi lastentarhanopeksi, ja eikä siihen tarvittu sen kummempia! lukion paperit olivat C:n luokkaa, ja täyspäiväisesti kävi töissä kun luki pääsykokeisiin... eikä hän kyllä pahemmin edes näyttänyt niihen lukevan:D Sisään pääsi ekalla kerralla sen kummempia stressaamatta!
Ihan tässä hiki tulee kun tuollaisia joutuu lukemaan. Kertokaahan te helposti/ihmeellä sisään päässeet kuinka sinne pääsitte?
Siskoni tiesi tasan tarkkaan, että halusi lastentarhanopeksi, ja eikä siihen tarvittu sen kummempia! lukion paperit olivat C:n luokkaa, ja täyspäiväisesti kävi töissä kun luki pääsykokeisiin... eikä hän kyllä pahemmin edes näyttänyt niihen lukevan:D Sisään pääsi ekalla kerralla sen kummempia stressaamatta!
Vastaukset 10
Vanhimmat
Päästötodistukseni keskiarvo oli 8,3. Olin aika laiska lukija, mutta muistini on hyvä. Onnistun aina parhaiten paineen alla ja deadlinen lähestyessä, joten sain ällän paperit.
Pääsykokeisiin lukeminen ei ollut hankalaa, koska olin ollut aiheesta kiinnostunut jo pitkään. Moniportainen karsintasysteemi kesti kaksi päivää ja oli takapuolelle rankka, mutta minut katsottiin lopulta muiltakin osin soveliaaksi ja otettiin opiskelemaan.
Tarvitaan vain hyvä muisti, riittävästi oppimis- ja soveltamiskykyä ja sopiva motivaatio. Jos noita on tarpeeksi, pääsee opiskelemaan, jos ei ole, ei pääse. Ei siihen ihmeitä tarvita.
Olet onnekas. Jokainen ei ole yhtä onnekas geeniensä suhteen. Harmi.
Pääsin sisään, mutta luin tosissani kokeisiin ja paljon!! Että on siinäkin ihme sinänsä:-)
En taida olla ihan perinteinen opiskelija, mutta kerrotaan nyt jotain. :)
Takana keskivertoa vaikeampi menneisyys: synnyin päihdeongelmaiseen perheeseen, joka ei osannut/halunnut apua pyytää tai vastaanottaa. Kasvoin laman aikaan täysin rikkonaisessa perheessä, joka muutti jatkuvasti. Vaihdoin koko ajan koulua, olin vaikeasti masentunut, itsemurha-alttius oli huipussa. Eipä ollut näköaloja, tarkoitusta elämälle, kavereita, ihmissuhteita tai mitään.
Eniten ongelmia aiheuttanut, alkoholisoitunut vanhempi lähi yllättäen yötä vasten maasta sanomatta mitään kun olin teini-ikäinen, toinen vanhempi alkoi elää elämäänsä kuin hänellä ei olisi lapsia laisinkaan.
Putosin lukiosta ja ajattelin vähän sen suuntaisesti, että pitäisi vain mennä suosiolla jojoon riippumaan, kun olin vuosikausia ikätovereita jäljessä mitä tuli kehitystehtäviin: valmistumiseen, ihmissuhteisiin, uraan jne.
Menin kuitenkin sitten amikseen. Valmistumisen jälkeen pidin pari välivuotta; aloin oman terapiaprosessin kautta kiinnostua psykologiasta, ja aloin arasti haaveilla opiskelupaikasta tuolla alalla. Olin kuitenkin juuri oman taustan takia kovasti huolissani siitä voisinko psykologina toimia, mistä syystä pyysin asiasta mielipiteitä mm. ammatinvalintapsykologilta. Olin täysin asennoitunut siihen, että jos minua kehotettaisiin harkitsemaan jotakin muuta alaa, ottaisin neuvon tosissani. Palaute oli kuitenkin poikkeuksetta positiivista ja kannustavaa -- siitäkin huolimatta meni vielä hetki, ennen kuin uskalsin lähteä opiskelupaikkaa hakemaan.
Täällä sitä nyt sitten ollaan, amiskapapereilla kirkkaasti yliopistoon ja psykologiksi vie tie.
Sellainen tarina siis. En ole tosiaan ihan tavallinen opiskelija (ehkä?), mutta ehkäpä minunkinlaisilleni ihmisille on alalla tilausta.
Tarkoitin tällä ylipitkällä pärinälläni lähinnä sitä, että elämän ei tarvitse mennä yleisesti hyväksytyn standardin mukaan, jotta pääsee haluamaansa paikkaan. Totta kai sujuva eteneminen on hyvä asia ja suuri etu, mutta jos niin ei käy, se ei tarkoita, että elämä olisi siltä osin jotenkin ohi.
Onnea ja tsemppiä kaikille pääsykokeisiin lukeville!
Tosi upealta kuulostaa! hienoa että olit niin vahva ihminen että sait elämäsi järjestykseen, ja vieläpä seurasit rohkeasti unelmaasi ja pääsit minne halusit! Todella kunnioitettavaa!:)
Saisinko kysyä mihin yliopistoon hait ja kuinka valmistauduit?
Mielestäni olet tyypillinen opiskelija siinä, että nuppisi eli taitosi ja lahjakkuutesi vuoksi olet saanut opiskelupaikan. Ei siihen sen suurempia ihmeitä tarvita, vain taitoa, soveltuvuutta ja lahjoja. Kyllä amiska pärjää, jos hänellä noita ominaisuuksia on.
Taustasi taas on sellainen, että hattua nostan. Muista kumminkin se, että olet itse käynyt pahoja asioita läpi - tiedän kokemuksesta, että niillä on vuosien varrella taipumusta unohtua ja/tai värittyä.
Ihmeistä ei ole edelleenkään kyse - vain siitä, että opiskelupaikka lankeaa sopivalle, lahjakkaalle ja motivoituneelle yksilölle.
Tsemppiä, jaksamista ja kaikenmoista kivaa sinulle! :)
Hain Jyväskylän yliopistoon sen jälkeen, kun olin aika perusteellisesti tutustunut psykologian alan tarjontaan Suomessa. Mulla ei siis ollut tarkoitus päästä "mihin tahansa" yliopistoon psykologiaa lukemaan, vaan valitsin opinahjoni aika tarkasti. Tuntui siltä, että halusin jo elämässäni eteenpäin, joten en halunnut pitkittää oman paikan löytämistä hakuammunnalla.
Valmistautumisen osalta... Tärkeimmäksi jälkeenpäin katsellen koen sen, että otin ensin selvää omasta lukunopeudestani ja laskin sitten sivujen lukumäärän tuolloisista valintakoekirjoista. Nämä kaksi erillistä tietoa yhdistämällä sain summittaisen arvion työmäärästä suhteessa omaksumiskykyyni ja -nopeuteeni. Kuulostaa kauhean tekniseltä, mutta tarvitsin jotakin kouriintuntuvaa, jonka päälle suunnitelmat rakentaa.
Aikataulutin lukemiset x sivua päivässä -tyylisesti sen sijaan että olisin lukenut aina säntillisesti jonkin tietyn tuntimäärän, ja se tepsi. Mulla oli printattuna aikataululista, jossa oli kaikki päivät suunnitelman teosta aina koepäivään asti, ja päivien kohdille olin asettanut minkä pienen alueen kunakin päivänä luin.
Eniten palkitsi ja motivoi, kun oman etenemisen näki konkreettisesti. Se kannusti lukemaan enemmän, vaikka en ihan pilkulleen aikataulussa aina pysynytkään.
Muistiinpanoni olivat molempien kirjojen osalta kolmiosaiset: teksti, henkilölista, käsitelista. Etenkin käsitelista toimi nopeana referaattina, josta pystyi muutamalla vilkaisulla hahmottamaan tärkeimpiä pointteja kirjoista.
Henkilölistaa käytin lähinnä uteliaisuuttani ja nähdäkseni, mainittiinko jonkun/joidenkin tutkijoiden nimet muita useammin -- se siis ohjasi huomiota kirjoissa painotettuihin teorioihin.
Siinä näin pikainen kuorinta kehittelemistäni systeemeistä. Toivottavasti niistä on jollekulle hyötyä. Kokeilkaa rohkeasti omia juttujanne ja pitäytykää hyviltä tuntuvissa menetelmissä, vaikka tuntuisi että kaikki muut hakijat käyttävät jotain X ja Y -opiskelutapoja. Tiedätte osuneenne oikeaan opiskelutapaan, kun lukemisesta tulee hyvä fiilis.
Kiitos aloittajalle kauniista sanoista! En mä nyt mitenkään erityisen vahva ole, tällainen sitkeä sissi vaan. :)
Kiitoksia kannustuksesta ja ajatuksista, olen samoilla linjoilla. :)
Oma taustani jokseenkin samansuuntainen kuin sinulla! Tausta auttaa hahmottamaan toisten tilaa, laittamaan teoriat kontekstiin ja soveltamaan oikeasti opittua. Uskon, että meillä ei-kultalusikka-suussa-syntyneillä on erityistä annettavaa alalle. Olenpa kuullut sen suuntaistakin, että kaikilla psykaa opiskelevilla olisi taustalla joku trauma, jota lähtevät opiskelun kautta selvittelemään...
Tsemit jatkossakin sinulle! Itsellä taustalla kaiken perhedraaman lisäksi/seurauksena vaikeaa masennusta ja aika ajoin käy ikävät mielessä, mutta jokainen onnistuminen tuo uutta uskoa ja uutta näkemystä. Vahvuutta on ainakin kohdata muiden ongelmat ja olla esimerkki että elämä kantaa.
Mulla ainakin levis pää jo psykan sivuaineen perusopinnoissa, josta sitten päädyin johonkin hemmetin varhaisaikuisuuden loppumattomaan kriisiin.Tämän sai aikaan etenkin kehityspsykologian kurssi, jossa käsiteltiin lapsuutta!!FUCK!!