entisen työnantajan sihteerin takissa? Olin lapsuudenkodissani, tai tavallaan sielä koska tunsin olevani siellä vaikka näkymät eivät olleet ihan samoja. Samassa huoneessa kanssani oli entisen pomoni sihteeri ja hänen tyttönsä, jostain syystä sihteeri tuli luokseni ja sanoin "katoppa täältä joku" ja näytti takkinsa sisäpuolella, vuoressa kiinni olevia neuloja. Otin yhden ja totesin, että se oli "liian isosilmäinen", samoin toisen ja kolmannen.Jouduin puhdistamaan aina neulan koska se oli jotenkin tahmainen ennenkuin näin minkä kokoinen se oli. Tiesin hakevani tiettyyn tarkoitukseen neulaa. Heräsin ennenkuin selvisi mihin olisin neulaa tarvinnut
Neuloja
pääsiäisnoita
192
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hei
Kaikki terävät, joita neulatkin ovat, tietävät negatiivisia asioita. Koska neulat eivät olleet sinun vaan toisen henkilön vaatteessa, lisäksi vielä tahmaisia, niin ne saattavat nyt ilmaista jonkinasteista petosta, jonka aiheuttamat harmit tai harmi on kiusannut ko. henkilöä. Tahmaisuus viestii, että asia kiusaa yhä. Sinun tehtäväsi oli oikeastaan toimia nyt avustajana hänelle, joka ilmeisesti on jonkinlaisen petetyksi tulemisen kokenut. Työpaikallako? Kerroit tietäväsi millaista neulaa haet, tiedätkö onko sille sihteerille sattunut jotain petetyksi tulemista? Tarvitsisko hän sinun apuasi?
Myönnän että arvailuksi meni.