Näin voi sanoa kun luin tämän viikon päivämiestä.
http://www.srk.fi/index.php?p=tyhjan_haudan_salaisuus
Ajatelevatko vl todella että pietari kielsi uskonsa. On totta että raamattu meille kertoo kuinka pieri kielsi Jeesuksen kolmesti niin kuin Hän itse siitä ennekoon ilmoitti. KUten myös sen että on yksi joka kavaltaa hänet.
Se joka kavalisi Jeesuksen häntä voinemme pitää uskon kieltäjänä. Hän myi rahasta vapahjansa.
En koskaan edes ole ajatellut että pietari olisi tuossa tilanteessa kieltänyt uskonsa. Pietari pelkäsi ihmisiä tuossa tilanteessa enemmän kuin Jumalaa. Ja raamattu kertoo meille myös siitä että Pietari katui. Katui sitä ehkä enemään kuin mitään muuta elämässään. Ja kuintekin ei Jeesus häntä hylännyt vaan päin vastoin.
Pääsiäisen sanoma kertoo meille myös tarinan ristin ryöväristä. Hänestä ei jää ihmsetn todistusta siinä merkityksessä ettei varmaan kukaa olisi sanonut hänen "ansainneen" paikaansa taivaassa. Hän oli paljon syntiä tehnyt. Ja kuitenkin hänestä meilä on Kristuksen todistus.
Eikö se ole todistus joka meiltä jokaiselta kysytään. Ajatelen että on. Se todistus joka meiltä vaaditaan on on annettu Jumalalta. Ei ihmisiltä. Sitä ei lausuta ihmis huulin vaan se on kirjoitettu meidän sydämmiimme.
Yhtä lailla silloin jos me pidämme Pietaria epäuskoisena meidän pitäisi pitää opetuslapsista Tuomasta epäuskoisena. Hän epäili. - en usko ennen kuin näen....
Ja hän sai nähdä sen joka jokaisen uskovan pitäisi sisimmässään nähdä. Jeesuksen jonka haavat Tuomas sai nähdä ja myös koskea.
Autuas se joka uskoo vaikkei näe. Uskotko sinä ylösnouseeseen Kristuksen vai johonkin muuhun?
Oletko sinä Pietari joka pelkää ihmisiä enemmän kuin Jumalaa?
Vai ehkä Tuoma joka epäili ja kuintekin sai nähdä ylösnouseen vapahtajan?
Johannes 20
8 Silloin toinenkin opetuslapsi, joka ensimmäisenä oli tullut haudalle, meni sisään ja näki ja uskoi.
Siirtyikö tässä kohdassa usko uskosta uskoon? Oliko ihminen se joka tuon sanan tuolle opetuslapselle ilmoitti? Eikö tuolle opetuslapselle auvennut se Jumalan ilmoitus - on tuleva se joka on rikkipolkeva käärmeen pään.
Epäilikö Maria? Olisi mekein ihme jos ei olisi epäillyt. Ja kuitenkin hän sai nähdä Kristuksen syntymän.
Pääsiäisen sanoma kertoo meille siitä että kun opetuslapsi seisoi tuolla haudan suulla. Hän myös eli todeksi sen sanan ylösnousemuksesta. Sen sanan joka meiltä jokaiselta viimeisellä tuomiolla kysytään.
Uskotko ylösnouseseeseen vapahtajaan?

Vastaukset 1
Vanhimmat
uskoo tavallaan...