päivinä musta tuntuu, että olin sulle vain yksi pettymys. Sä odotit jotain unelmien naista, mutta en vastannut lähellekään sun odotuksia. Siltä tuntui silloin joskus kun kuuntelin sun puheitasi eräänä yönä. Tiedän, että tää on typerää itsesäälissä rypemistä, että ei tarvitse kenenkään sitä erityisesti mainita. On jo muutenkin niin surkea olo, että toivon ettei kukaan lisäisi sitä. Piti vain nyt jonnekin saada kirjoittaa näitä ajatuksia, joita oikeastaan oon vain mielessäni aika pitkään märehtinyt.
Huonoimpina
ja surkeimpina
0253
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.