koska töihin?

Haluan vain kysyä että koska te palasitte lapsen syntymän jälkeen töihin?
211443
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

kun nuorin aloitti koulun.

Äänestä

kaikkien kanssa kotona siihen asti, että ovat täyttäneet kolme vuotta ; )

Äänestä

töihin, kun lapsi oli 10 kk ikäinen. Lapsella on ollut sama hoitopaikka jo viitisen vuotta eikä ongelmia ole ollut.

Äänestä
  • Ensimmäisen kanssa olin kotona kun hän täytti 3v, oli kerhossa ensin. Toinen menee hoitoon 1v.Ja silloin on mentävä töihin.

    Äänestä

kun esikoinen syntyi niin olin toisen äippäloman perään putkeen kotona. Siihen vielä kesälomat päälle niin vanhin oli yli kahden ja nuorempi 10kk kun menin töihin. Iskä jäi kotiin silloin vuorostaan..

Kolmas kun syntyi niin töihin paluu oli jo kun vauva oli 8kk vanha. Silloin monen syyn kautta jäin äippälomalle jo sen 50pv ennen laskettu aja kun laskettu venyi reilusti yli niin soppa oli valmis. Tosin tiedossa oli myös, että hoitoon lapsi ei mene pitkään aikaan vielä senkään jälkeen. Ja sekin, että kesälomaa oli jemmassa hetimiten kuusi viikkoa..

Neljännen kanssa töihin lähtö oli kun vauva oli 10,5kk. Ja edelleen iskä hoiteli kotosalla...

Eli äiti on mennyt töihin ihan normiaikaan tai ehkä nopeampaankin, mutta lapset ei silti hoitoon!

Äänestä

kun lapsi täyttää 3v

Äänestä
  • hoitoon vienti on niin kamalaa? En oikein ymmärrä. Koulutetut ihmisethän sitä työtä tekevät ja suurin osa hoitajista on varmasti muutenkin ok.

    Äänestä

  • miksi se kirjoitti:

    hoitoon vienti on niin kamalaa? En oikein ymmärrä. Koulutetut ihmisethän sitä työtä tekevät ja suurin osa hoitajista on varmasti muutenkin ok.

    että se on kamalaa,mutta kerroin vaan(kun kysyttiin) että menen itse töihin vasta lapsen ollessa 3v ,kun siihen kerta mahdollisuus on.

    Äänestä

  • miksi se kirjoitti:

    hoitoon vienti on niin kamalaa? En oikein ymmärrä. Koulutetut ihmisethän sitä työtä tekevät ja suurin osa hoitajista on varmasti muutenkin ok.

    Eihän siinä mitään kamalaa ole jos joutuu lapsensa viemään syystä tai toisesta hoitoon. Itse en joutunut viemään ja hyvä niin.
    Oma äiti on kuitenkin paras hoitaja lapselleen. Tietysti on niitä poikkeuksiakin.
    T:Äiti ja päiväkodin täti

    Äänestä

  • Ekana vastannut. kirjoitti:

    Eihän siinä mitään kamalaa ole jos joutuu lapsensa viemään syystä tai toisesta hoitoon. Itse en joutunut viemään ja hyvä niin.
    Oma äiti on kuitenkin paras hoitaja lapselleen. Tietysti on niitä poikkeuksiakin.
    T:Äiti ja päiväkodin täti

    "Oma äiti on kuitenkin paras hoitaja lapselleen. Tietysti on niitä poikkeuksiakin."

    Särähti vähän korvaan.

    Kyllä se isä on aivan yhtä hyvä ja tärkeä hoitaja lapselleen kuin äitikin.

    Äänestä

Meidän poika meni ekan kerran 1vuotiaana hoitoon, mutta oli vain 2kk perhep.hoitajalla. Tuolloin minulla oli työharjoittelu-jakso. Sitten sen jälkeen jatkoin ilta-opiskelua, päivät olin minä pojan kanssa, illat oli isi.
Töihin menin kun poika oli 2v7kk. Mutta poika oli kyllä hoidossa muitakin pikku-aikoja ollessaan 1v6kk. näin.

Äänestä

likat syntyivät niin tiuhaan tahtiin että kotona olin mutta nuorin oli 2v kun menin töihin.

Kaverini poika ja minun kummipoika ehkä 10kk ikäisenä hoitoon tai viimmeistään kesän jälkeen kun kaverilla ei varaa jäädä kotio.Tulot tippuu niin reilusti.

Poika täyttää heinäkk lopussa 1v.

Äänestä

Erosin kun kuopus lapsi oli vauva.
En pystyis ikinä laittamaan pientä, avutonta lasta hoitoon, niin paljon en luota kehenkään (varsinkaan ammattilaisiin). Asiat järjestetään sitten tämän tärkeysjärjestyksen mukaan.

Mun lapset meni hoitoon (perhepäivähoitaja) kun kuopus oli 3v4kk. Sitä ennen esikoisella kerhoja ja viimeinen kotivuosi kevennetty puolipäivähoito (3t päivä).

Olihan se tiukkaa, yksinhuoltajana ja kotihoidontuella, mutta eipä niitä laskujakaan ollut kasapäin kotiäidillä - samat verkkarit joka päivä :)

Ärsyttää kun taloudelliset syyt muka estää kotihoidon: prkl asunto myyntiin ja vuokralle - vauva ei kaipaa muuta kun vanhempiaan ja on yhtä onnellinen pienessä mökissä ilman mukavuuksia kun velkaisessa, hienossa rivarineliössä!!! Vai olisko sittenkin onnellisempi, velkataakka stressaa kuitenkin...

Äänestä
  • Ennen ensiasunnoksi ostettiin kaksio, sit kun lapsia tuli kolmio ja jonain päivänä sit se suuri unelma: omakotitalo! Nyt alle 30-vuotiaat ensiasunnokseen rakennuttavat omakotitaloja!!! Velkaa on sit niin helvetisti, että töitä on pakko tehdä niska limassa. Ja sit kun naapuri ostaa uuden auton niin pakkohan sitä on ottaa lisää lainaa, kun meilläkin pitää olla city-maasturi (Hei haloo! Sanakin jo kertoo miten idioottimainen kapistus...) ettei naapurilla vaan oo parempaa!

    No niin se sitten menee, että nämä samat rahanahneet ja materialistiset arvot opetetaan lapsille pienestä pitäen. Viis perheestä, töitä on tehtävä ja rahaa ja omaisuutta oltava. Mitään täältä ei mukaan saa. Kiitos omille vanhemmilleni, että minulle on opetettu rakkauden, perheen ja ystävyyden arvokkuus!

    Äänestä

  • Äiti kahdelle kirjoitti:

    Ennen ensiasunnoksi ostettiin kaksio, sit kun lapsia tuli kolmio ja jonain päivänä sit se suuri unelma: omakotitalo! Nyt alle 30-vuotiaat ensiasunnokseen rakennuttavat omakotitaloja!!! Velkaa on sit niin helvetisti, että töitä on pakko tehdä niska limassa. Ja sit kun naapuri ostaa uuden auton niin pakkohan sitä on ottaa lisää lainaa, kun meilläkin pitää olla city-maasturi (Hei haloo! Sanakin jo kertoo miten idioottimainen kapistus...) ettei naapurilla vaan oo parempaa!

    No niin se sitten menee, että nämä samat rahanahneet ja materialistiset arvot opetetaan lapsille pienestä pitäen. Viis perheestä, töitä on tehtävä ja rahaa ja omaisuutta oltava. Mitään täältä ei mukaan saa. Kiitos omille vanhemmilleni, että minulle on opetettu rakkauden, perheen ja ystävyyden arvokkuus!

    Kateellista jorinaa... Mitäs se teidän pikku päitä vaivaa jos muut lapsensa vie aikasemmin hoitoon kun te ja asuu omakotitalossa?!? Heh, toi oli aika hauska kommentti, että asunto myyntiin ja vuokralle ahtaaseen kaksioon...hih. Saanko jatkaa; lapsille vaatteet pitää olla käytettyjä, myös jaunut ja tarvikkeet. Parisuhteella ei myöskään ole väliä, kunhan lapsi voi olla kotona niin yksiössä voi asua vaikka 6 henkeä. Myöskään mahtavia työtarjouksia ei kannata ottaavastaan, kyllä niitä töitä aina jostain siivousfirmasta tai kaupan kassalta löytyy, kunhan lapsi vaan nyt on sen 3 vuotta kotona! heh, olette te hauskoja.

    Äänestä

  • Äiti kahdelle kirjoitti:

    Ennen ensiasunnoksi ostettiin kaksio, sit kun lapsia tuli kolmio ja jonain päivänä sit se suuri unelma: omakotitalo! Nyt alle 30-vuotiaat ensiasunnokseen rakennuttavat omakotitaloja!!! Velkaa on sit niin helvetisti, että töitä on pakko tehdä niska limassa. Ja sit kun naapuri ostaa uuden auton niin pakkohan sitä on ottaa lisää lainaa, kun meilläkin pitää olla city-maasturi (Hei haloo! Sanakin jo kertoo miten idioottimainen kapistus...) ettei naapurilla vaan oo parempaa!

    No niin se sitten menee, että nämä samat rahanahneet ja materialistiset arvot opetetaan lapsille pienestä pitäen. Viis perheestä, töitä on tehtävä ja rahaa ja omaisuutta oltava. Mitään täältä ei mukaan saa. Kiitos omille vanhemmilleni, että minulle on opetettu rakkauden, perheen ja ystävyyden arvokkuus!

    vaan itse ainakin siksi, että en yksinkertaisesti kestä tätä ainaista vaipanvaihto-viihdytysteatteria päivästä toiseen. Enm tarkoita siis sitä, etten viihtyisi vauvani kanssa, vaan sit¨ä, että kaipaan myös älyllistä toimintaa, jota työ minulle tarjoaa. Luulen olevani parempi äiti, jos oma pääni pysyy järjissään. Pärjään taloudellisesti kyllä muutenkin, mutta luulenpä silti palailevani töihin kun tyttö on 11 kk, ehkä pari kk myöhemmin, riippuen työmääristä (vaihtelee jonkin verran). Eli jos kovin paljon pukataan hommia, siirrän menoa hieman rauhallisempaan aikaan ja jos näyttää inhimilliseltä, menen nopeammin.

    Äänestä

  • Etpä sitten kovinkaan laajakatseisesti asiaa ajatellut...

    Luuletko todella, että kenenkään kannattaisi myydä jo olemassa oleva omistusasuntonsa ja muuttaa väliaika-asuntoon vuokralle vain ollakseen kolme vuotta kotona?

    Äänestä

äiti joka on tällä hetkellä äitiyslomalla. vähempi kiinnostaa alkaa hakemaan töitä...ehkä eri asia olisi jos olisi työpaikka mihin palata. mutta näitä miettiessäni olen tullut siihen tulokseen, että töissä kyllä ehdin olla jos haluan. lapset ovat niin vähän aikaa pieniä, kohta jo menevät kavereiden kanssa, eikä niitä kotona enää paljon näy. kerran olen lapsia tehnyt, itse heidät myös hoidan. kyllä tuommoisen pari vuotiaan EHKÄ voisi viedä hoitoon, mutta en voisi edes kuvitella että 10 kuukauden ikäistä. en ymmärrä, en mä ainakaan pystyisi!!

Äänestä

mikäli olen tästä pikkupaikasta työpaikan löytänyt.Lapsi silloin 3v4kk, olen siis kesän yli työtön. kauhistelkoot ihmiset vaan. töihin ehdin vielä kyllä.

Äänestä

ja lapseni oli siinä vaiheessa 1 v ja 2vkoa. =(

Äänestä

Palasin takaisin puolen vuoden kuluttua synnytyksestä, etänä tosin tein hieman hommia koko poissaoloni ajan.

Lapsi jäi kotiin ja hoitoon hän meni kolmivuotiaana. Minusta se on hyvä ikä sellaiselle, ainakin jos päiväkodista puhutaan eikä esim. perhepäivähoidoista. pienet taaperot tarvitsevat syliä eivätkä sitä ohjattua toimintaa, jota päiväkodeissa saavat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sarix kirjoitti:

Haluan vain kysyä että koska te palasitte lapsen syntymän jälkeen töihin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu