Tänään

ja mielestäni elämä parhaimmillaan. Puoliso sama kuin 25 vuotta sitten, kolme ihanaa nuorta miestä jälkikasvuna, työ ihan ok, omaa aikaa ja rahaa riittävästi...

Kuulostaa juuri niin keskiluokkaiselta kuin onkin, mutta miksi minun elämäni pitäisi olla muuta. Jollekin tämä lienee kammotus ja tylsyyden perikuva, mutta hän nauttikoon muusta..

Tähän ikään on oppinut jo ainakin sen, että voi elää omaa elämäänsä eikä sitä mitä muut ehkä odottaa tai yrittää ohjailla.

Hyvää pääsisäistä kaikille.
13542
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

perheensä kehujia riittäneekin, mene peilin eteen ja hoe, minä olen hyvä, minä olen hyvä.
Ja että minä olen parempi kuin kukaan.

Äänestä
  • Elävästä elämästä. Mahtavaa, että joku osaa nauttia omasta elämästään, ja vielä uskaltaa sanoa sen ääneenkin.

    Miksi on helppo lohduttaa toistaan hädässä? Siksikö, että saa tuntea olevansa paremmassa asemassa?
    Miksi on vaikea hyväksyä, että joku on onnellinen?

    Jorma Palokin sanoi aikoinaan: 'Ollakseen terve ei tarvitse olla terve'.
    Kaikkien ei tarvitse omistaa kaikkea hyvää maailmassa, ja silti voi olla onnellinen osassaan.

    Tyytyy siihen mitä on, eikä mieti vain kaikkea puuttuvaa.

    Äänestä

  • riittää?" kirjoitti:

    Elävästä elämästä. Mahtavaa, että joku osaa nauttia omasta elämästään, ja vielä uskaltaa sanoa sen ääneenkin.

    Miksi on helppo lohduttaa toistaan hädässä? Siksikö, että saa tuntea olevansa paremmassa asemassa?
    Miksi on vaikea hyväksyä, että joku on onnellinen?

    Jorma Palokin sanoi aikoinaan: 'Ollakseen terve ei tarvitse olla terve'.
    Kaikkien ei tarvitse omistaa kaikkea hyvää maailmassa, ja silti voi olla onnellinen osassaan.

    Tyytyy siihen mitä on, eikä mieti vain kaikkea puuttuvaa.

    minä en usko että kaikilla jotka kehuu omaa hyvää että todella on kaikki hyvin, yksi asia jos on ok, niin toisella aluella mättää senkin edestä.

    Äänestä

  • ken tahtoo mutta kirjoitti:

    minä en usko että kaikilla jotka kehuu omaa hyvää että todella on kaikki hyvin, yksi asia jos on ok, niin toisella aluella mättää senkin edestä.

    kehunut, että kaikki on ok?
    Siihen en usko minäkään. Mutta jos on tyytyväinen, onnellinen siitä mikä on hyvin, ja tulee toimeen puutteitten kanssa, niin ketä sen pitäisi haitata?

    Äänestä

  • ken tahtoo mutta kirjoitti:

    minä en usko että kaikilla jotka kehuu omaa hyvää että todella on kaikki hyvin, yksi asia jos on ok, niin toisella aluella mättää senkin edestä.

    ..tai sitten ei. Surut ja murheet koskettaa meitä jokaista ajallaan, mutta, miksi pilata kenenkään iloa, kun elämä on hyvin.
    Kerron nyt jo kaukaisen asian mikä on jäänyt lähtemättömästi mieleeni.
    Vuosi oli -74 ja marraskuu. Me, nuori perhe muutimme vastavalmistuneeseen uuteen kotiin kolmikuisen poikamme kanssa. Mieheni oli sillä hetkellä sairaalassa tehohoidossa. Muuttoapuna oli sukua ja tuttavia. Kun muuttokuorma oli puretta tunsin iloa uudesta kodistani ja se taisi näkyä muillekin. Siinä sitten eräs sukulainen tokaisi "Saa nährä kuinka tekin tämän pystytte maksamaan, kun ei teilläkään sitä rahaa taira olla". Nuoren naisen itku ei ollut kaukana. Hän oli ilonpilaaja. Aikanaan kotimme tuli maksuun ja vieläpä ennätysvauhtia.
    Mitä tästä opin. Opin sen, etten koskaan, en koskaan, pilaa kenenkään iloa vaan annan ihmisen iloita omasta hyvästään olkoon se sitten mitä tahansa.
    Kyllä niitä suruja ja murheita on elämänmatkalla eteen tullut, mitä vielä tuleekaan.

    Iloitkaa silloin, kun ilon ja onnen aika on omassa elämässänne.

    Äänestä

  • alkuperäiseen viestiin. Miksi se tosiaan koetaan kehumisena, jos joku sanoo olevansa tyytyväinen elämäänsä. Ei meilläkään suinkaan aina ole päivänpaistetta.

    Suomessa ei kai ole tapana sanoa olevansa tyytyväinen vaan pitäisi valittaa. Työpaikallakaan ei uskalla sanoa, ettei mulla ole stressiä kun kaikki muut on niin kamalan kiireisia... ja kuitenkin hoidan oman duunini tietääkseni ilman moitteita

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    alkuperäiseen viestiin. Miksi se tosiaan koetaan kehumisena, jos joku sanoo olevansa tyytyväinen elämäänsä. Ei meilläkään suinkaan aina ole päivänpaistetta.

    Suomessa ei kai ole tapana sanoa olevansa tyytyväinen vaan pitäisi valittaa. Työpaikallakaan ei uskalla sanoa, ettei mulla ole stressiä kun kaikki muut on niin kamalan kiireisia... ja kuitenkin hoidan oman duunini tietääkseni ilman moitteita

    sen kuuluisan viisastenkiven, onneksi olkoon.

    Jo sen ymmärtäminen että eälämä ei ole pelkkää päivänpaistetta auttaa kummasti :)

    Ja Hyvää Pääsiäistä Sinullekin.

    Äänestä

  • En kyllä näe mitään kehumista tässä jutussa, vain tosiasioiden kertomista. Joillakin varmaan kateus iskee tässä kohtaa ja siksi tämä tuntuu kehumiselta !! Onnea toivotan , kun olet ymmärtänyt hyvän ja onnellisen elämän kuviot kohdalleen ! Ei aina tarvitse olla kaikki "parasta" ja mielikuvituksellista. Tavallinen turvallinen elämä on kaikkein antoisinta kenelle tahansa !! Jatkukoon sitä seuraavat 50 vuotta vielä eteenpäinkin :)))

    Äänestä

Hyvä että olet tyytyväinen elämääsi kokonaisuutena.

Äänestä

Syntymäpäivää Sinulle:)Hyvähän se on kun joku täällä kertoo myös siitä,että on onnellinen.Eihän se ole keneltääkään pois.

Äänestä

Onnea syntymäpäiväsi johdosta. Elämä on parhaimmillaan juuri silloin, kun siltä tuntuu. Omaa elämää pitää elää ei sitä voi muutoin ajatellakkaan. Mukavaa pääsiäisenaikaa juhlinnan lomassa :)

Äänestä

Tosi hieno juttu, että olet tyytyväinen elämääsi. Usein sen onnen huomaa vasta suurien vaikeuksien kohdatessa ja kun niistä jotenkin selviää.

Kiva että pyyhkii hyvin ja kiitos pääsiäisten toivotuksista.

Äänestä

me olemme. Viimeisen päivän läheisyys antaa pontta laittaa eläman tilanteen kuntoon ja nauttia joka päivästä. Sen verran on jo vierestä kaatunut samanikäisiä. Mikäli tällainen elämä on tylsää niin on monia, jotka eivät koskaan pääse tähän tylsyyteen vaikka niin haluaisivat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


50............................ kirjoitti:

ja mielestäni elämä parhaimmillaan. Puoliso sama kuin 25 vuotta sitten, kolme ihanaa nuorta miestä jälkikasvuna, työ ihan ok, omaa aikaa ja rahaa riittävästi...

Kuulostaa juuri niin keskiluokkaiselta kuin onkin, mutta miksi minun elämäni pitäisi olla muuta. Jollekin tämä lienee kammotus ja tylsyyden perikuva, mutta hän nauttikoon muusta..

Tähän ikään on oppinut jo ainakin sen, että voi elää omaa elämäänsä eikä sitä mitä muut ehkä odottaa tai yrittää ohjailla.

Hyvää pääsisäistä kaikille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu