mitä kaikkia testejä akvaarioon tarvitaan?
ph-testin lisäksi. ja miksi?
kiitos.
ph-testin lisäksi. ja miksi?
kiitos.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ehdottomasti nitriitti ja mielellään myös
nitraatti. Meikäläinen vesi on pääsääntöisesti
aika pehmeää joten kovuusarvot saat selville
vesilaitokselta. Jos asut vanhassa omakotitalossa
tai sinulla on oma kaivo silloin pidän niitä
tärkeinä. Siinä vaiheessa kannattaa ostaa jo
testisetti jossa on kaikki edellä mainitut. Hinta
on edullisempi kuin testit erikseen ostettuna.
Tetran ja Jbl:n testit on tarkimpia ja
luotettavimpia.
kun olet selvittänyt millaista vettä hanasta
tulee, ja ostanut pelkästään sellaisia kaloja
joiden elinympäristön vesiarvoja em. vastaa.
Akvaario on ollut käynnissä pari kuukautta, veden
vaihdot hoidettu riittävissä määrin ja ajallaan,
ylikansoitusta ei ole eikä mitään mikä voisi
järkyttää vesiarvoja. Laitteet toimivat ja kalat
käyttäytyvät normaalisti - et tarvitse testejä
lainkaan.
Mutta mitkä ovat todennäköisyydet että kaikki
edellä luetellut toteutuvat aina?