mitä seurauksia

syö sitrusta vaikka on allerginen? Tyttö on nyt syönyt pelkkiä pirkka murkku mehujäitä vaikka on appelsiiniallergikko. Aftoja sille on jo tullut mutta silti se vain niitä syö, onko odotettavissa että oireet pahenee vai lievenee?
3418
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Sitäpä ei varmaan tiedä kukaan.

Äänestä

Voi pahentua tai sitten ei... Ohjeistushan on (jos ei ole hengenvaarallisia oireita) että syödä saa jos oireet lieviä. Ja toisille testeissä positiivisille ei kaikille oireita tulekaan.

Ja tutkimusten mukaan tiukka välttämisdieettikään ei oireita paranna (Allergia- ja astmaliitto). Päinvastoin, turhien välttäminen on huonompi vaihtoehto.

Sellainen tuli mieleen, että hedelmissähän yleensä käsittely vähentää allergisoivia aineita. Eli esim. mä en pysty syömään tuoretta omenaa tai edes kotitekoista uuniomenaa, mutta hyvin käsiteltyjä omenamehuja pystyn. Eli voi olla että siinä sitrusta sisältävässä mehujäässä ei ole tippaakaan allergisoivia aineita jäljellä? Ja silloin niitä on turhaa vältellä.

Äänestä

Minullakin oli pienempänä monille tuoreille kasviksille allergioita mutta kypsennettynä ja pakastettuna pystyin käyttämään.
Joillakin allergiat saattavat parantua jopa sellaisella siedättämisellä, että syöt allergisoivia aineita. Joillakin taas pahenevat, tiedän esimerkiksi erään mansikka-allergisen, jolla tuli mansikasta alkuun vain hyvin vähäisiä oireita, mutta jatkuvan siedätyksen tuloksena allergia paheni anafylaksiaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


voi olla jos kirjoitti:

syö sitrusta vaikka on allerginen? Tyttö on nyt syönyt pelkkiä pirkka murkku mehujäitä vaikka on appelsiiniallergikko. Aftoja sille on jo tullut mutta silti se vain niitä syö, onko odotettavissa että oireet pahenee vai lievenee?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu