Hei Kouvolalaiset.
Olen perustamassa TAIDE GALLERIAA. Etsisinkin miesmalleja sekä naismalleja valokuvablogiini.
Näyttelyn haluaisin valmistuvan kesäksi (aika-taululla 2.7.2008 mennessä.)
Galleria muodostuisi monesta osasta. Minulla on taidegraafikoita, taidemaalareita, valokuvaajia ja muutama keikkakuvaaja.
Haluaisin joukkooni vielä muutaman freekuvaajan ja ammattikuvaajan. Sekä miesmallit ja naismallit. Tulen jättämään ilmoituksen työvoimatoimistonne sivustoille.
Olen myynnyt ideani jo JÄLLEENMYYJILLE! Sekä taidemaalarini myyvät materiaaliamme kesällä mm. manskilla, näyttelyissä sekä Suomen eri matkailutietoa antavissa pisteissä.
Minulla on myös päämääränä saada syksyllä Tuusulaan omaan kotigalleriaani näyttely( kotigalleria tarjoaa ostajalle kiireettömän mahdollisuuden tutustua myyntikohteisiini. Kaikki kohteet ovat reilusti esillä liikkeessäni.)
Näyttelyn ideana on ihmiset. Ihmiset: ELÄMÄN KYNSISSÄ. En etsikään posliini kasvoisia malleja vaan elämää nähneitä ihmisiä, eri kohtaloita, tarinoita, syitä ja seuraamuksia. Toivottavasti saamme työryhmäni kanssa teidän arjesta sen mitä pystytte vapauttamaan minulle ja kuvaajilleni.
Olen kerran nuoruudessani toteuttanut tämän pienemmissä mittapuissa. Ja haaveeni toteuttaa se uudestaan olisi nyt käsillä. Toivottavasti te vastaanotatte minut. Kouvolassa käytyä paikkanne inspiroi ainakin minua.
Hyvää pääsiäistä kaikkille Kymenlaaksoon. S.WG.O

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kouvola reakoi? Tervetuloa Kouvolaan. Täällä varmasti on inspiroinnin kohteita, kuten huomaa palstan sisällöstä. Hyvää pääsiäistä taiteilijalle itselle.
laittanut tekstiinsä nimensä ja yhteystietonsa. Paikka inspiroi ja elämän jäljet näkyy, herjaa?
Sen voisi ottaa piruiluna ja sitten ei? Ota selvää. Kuka nimiään laittaa keskusteluihin missä mollataan ainakin 99 prosenttisesti? Saako edes? Mitä ne säännöt sanoo?