Siniselle Siivelle

Hei! Pyysin ja sainkin tuossa jo aiemmin -qi-:ltä riimun koskien tulevaa työ-/kotielämääni, mutta vielä kyselisin Sinulta samasta asiasta.. Itsekin olen päättämätön, yhtenä hetkenä tahdon yhtä, toisena toista, väliin haluan mutta epäilen mahdollisuuksiani ja jaksamistani. Millaistahan neuvoa kortit antaisivat tähän tilanteeseen? Kiitos Sinulle jo etukäteen vaivannäöstäsi!

5

511

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SininenSiipi

      Nostin sinulle tavallaan kaksi korttia. Sekoittaessani kortteja, harvoin mikään kääntyy oikeinpäin, mutta tällä kertaa niin kävi. Kyseisellä kortilla on siis merkitystä tulkintasi kanssa.
      Ensin kuitenkin tämä toinen, jonka valitsin viuhkasta.
      Miekkojen kuningas. Kuvastaa älyä, nokkeluutta, keskustelutaitoa, rehellisyyttä, kykyä nähdä asioiden eri puolet, moraalia, periaatteiden mukaan elämistä. Positiivinen energia ja aktiivisuus yhdistyvät sinussa. Keksit asioihin nopeasti ratkaisuja ja sekavissa tilanteissa pystyt saamaan asiat järjestykseen ja etenemään. Tällä energialla on sinulle jokin merkitys tämänhetkisessä tilanteessa. Anna energian inspiroida sinut tulevissa asioissa.

      Kortti, joka kääntyi "vahingossa" oli Maailma. Sille ominaista on kokonaisuuden ja tasapainon tunne, yhteenkuuluvuus, yhteistyön sujuminen, tavoitteidesi tiedostaminen, unelmien käyminen todeksi, omien lahjojen käyttämistä.
      Tulkinnassa tämä on merkki siitä, että olet ymmärtämässä todellisen halusi sydämessäsi. Mikä tämä lopulta onkaan, tulet kulkemaan oikeaan suuntaan ja tunnet onnellisuutta valinnastasi. Kuitenkin, tullaksesi onnelliseksi sinun pitää tuntea yhteyttä ympärilläsi olevaan. Jos punnitset elämääsi työn ja kodin välillä, kortin neuvo on siis pohtia, missä pääset toteuttamaan itseäsi parhaiten, mitkä asiat kummassakin tekevät sinut onnelliseksi. Suunta tulee olemaan oikea ja kortti lupaa vain hyvää sinulle! :)

      • Kiitos Sinulle mielenkiintoisesta tulkinnastasi! Olipa jännä juttu, että tuo Maailma-kortti kääntyi oikeinpäin sekoittaessasi kortteja.. oikein rohkaisevia ja luottamusta herättäviä viestejä! Saapa nyt nähdä, mihinpäin vaakakuppi ja elämän energiat vielä kääntyvät, mutta hiljaa hyvää tulee.. Kiitos Sinulle vielä kerran!


    • Hei Sininen Siipi, huomaan että olet taas palstalla! Reilut kaksi vuotta sitten nostit minulle kortin - itse asiassa niitä tuli kaksi - ja pari kuukautta sen jälkeen aloitin työsuhteen, joka on jatkunut siitä lähtien ja päättyy ensi viikolla. Jälleen olen siis tienhaarassa - mitä kortit haluavat kertoa minulle tänään? Kiitos jo etukäteen jos ehdit nostaa minulle kortin!

      • j323

        Jeesus Kristus on Jumala ja Hän rakastaa sinua niin paljon että kuoli syntiesi sovitukseksi.Usko Jeesukseen niin saat elää IKUISESTI!!! Lue Raamattua!


      • aloittaja_cherry
        j323 kirjoitti:

        Jeesus Kristus on Jumala ja Hän rakastaa sinua niin paljon että kuoli syntiesi sovitukseksi.Usko Jeesukseen niin saat elää IKUISESTI!!! Lue Raamattua!

        Näin on ja näin teen / olen tehnytkin, mutta tästä huolimatta ja tämän lisäksi kaipaan täydentävää osviittaa elämääni, joten sallithan Sinisen Siiven vastata. Eli Sininen Siipi, täällä odottelen jos olet kuulolla... :-)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiky-maksuista valehtelu persujen törkein vaalipetos

      Perusduunarina koen pahimmaksi persujen vaalipetokseksi "työmies" Putkosen lupaaman työntekijöiltä perittävien kiky-maks
      Maailman menoa
      18
      4555
    2. Miksei asevelvollisuuden kuluja lasketa Nato-menoihin?

      Koskela (vas) kysyy aiheellisesti, että kun kerran palkka-armejaan perustuvat maat laskevat kysesestä toiminnasta aiheut
      Maailman menoa
      28
      3229
    3. Persuja tuntuu kiinnostavan vain muiden rahat

      En muista kenenkään muun olleen huolissaan yhtä paljon muiden rahoista kuin persujen. Mistähän se kertoo?
      Maailman menoa
      93
      3081
    4. Haluat nainen torjua minut

      Yhä uudelleen ja uudelleen. Huomaan sen. Ymmärrän miksi, mutta silti se sattuu. Eihän minulla ole muuta kuin haaveet si
      Ikävä
      33
      2937
    5. Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset

      Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U
      Maailman menoa
      115
      2761
    6. Demareissa jo paniikki päällä

      Talouspoliittinen kykenemättömyys repii puolueen kahtia.
      Maailman menoa
      68
      2591
    7. Antti Lindtman heikko johtaja - ei valtiomiesainesta lainkaan

      kyllä se eilen taas nähtiin. Ei pystynyt Antti vastaamaan edes toimittajan yhteen yksinkertaiseen kysymykseen - juu tai
      Maailman menoa
      116
      2068
    8. En malta odottaa, että Lindtman pääsee suhmuroimaan pääministerinä

      kun pitää sopeuttaa 10 miljardin edestä, ja eläkkeisiinkin voidaan puuttua Antin mielestä. (Demarien kannattajissa suuri
      Maailman menoa
      45
      2033
    9. Miksi vasemmisto ei vastusta ulkomaisen halpatyövoiman maahantuontia

      joka heikentää suomalaisten duunarien työmarkkina-asemaa ja rasittaa Suomen julkista taloutta? Vasemmistolla ideologin
      Maailman menoa
      135
      1885
    10. Mitä koululla tapahtui?

      Onks kellää mitää vinkkilöit miks helikopteria tarvittii vuoksenniskan koulul https://www.is.fi/kotimaa/art-200001193287
      Imatra
      35
      1280
    Aihe