Jo pidemmän aikaa on mielessäni muhinut ajatus asumisyhteisöstä yksineläville noin viisikymppisille henkilöille,jotka ovat kyllästyneitä viettämään hyviä jäljellä olevia elinvuosiaan yksinään omissa "koloissaan".
Tämä ei siis olisi mikään hörhöjuttu, vaan ihan asiallinen ja uusi tapa parantaa jatkuvasti kasvavien yksinäisten ihmisten elämänlaatua ja saada uutta virtaa elämään yhteisen tekemisen merkeissä.
Mielipiteitä mielenkiinnolla odottaen !
K-50 asumisyhteisö
38
2408
Vastaukset
- olin itsekkin
ja pitkälle vieläkin suuntautunut samansuuntaisiin ajatuskehitelmiin, mutta mutta täällä olen tullut jo epäilevämmälle kannalle ;))
- ja missä
Jännä ajatus ja "riittävän" fiksuilta voisi onnistuakin, eikähän kyse vankilasta liene, eli pois pääsisi.
Tilausta saattaa olla, kuitenkin mieleen nousee heti vasemmistolainen elämänasenne.
Olen jo 56v-nainen, olenko liian vanha ja vielä kokoomuslainen.- pelottaa?
Ajatteletko, että kollektiivinen asumismuoto muistuttaisi kolhooseja entisessä Neuvostoliitossa?
- sitten
kun täyttää kuusikymmentä potkaistaanko siitä yhteisöstä pois. Entäs jos tapahtuu kovinkin paljon pariutumista, sitten joudutaan perustamaan uusi yhteisö. Jos ajattelit rahastoa, niin voin siihen myötätunnosta euron sijoittaa, en yhtään enempää.
- Anonyymi
Ihan hyvä idea tuo on yksin eläville. Todella mitä siten kun täyttää 60v? Nykyisinhän jo rakennetaan vuokrataloja plus 65v. Niihin vaan ei löydä asukaat jotka oikeasti lapsivihaajia ja nuoriso vihaajia, kuin vähemmistö kulttuuri vihaajia.Itse en käsitä sitä vihan suurutta.Edessä olaan makeita ja takana päin puukotetaan .Miksi eivät muta todella sellaiset ihmiset plus 65v.vuokra taloihin?Ihmeteln täällä Helsinki 94 Kontula.Vuokratalon asukaana perheni kanssa? Sitten todella on sellaisia miehiä eronneita vanhoja,leskiäkin jotka luulevat vuokrataloissa Heka ,vapaata ristaa on yksin asuvat naiset ikään katsomatta.Asia On Tabu. Kukan ei nosta päivän valoon vuokralisina esille kumpaakan lapsi vihaa,nuorso vihaa ja naisten ahdistelua yksin asuvien ikään katsomatta..Paljon puhuttu asiasta vuosien saatossa eri ikäisten naisten kanssa lenkki saunat,mutta jää lauteille asia.
- miks survoutua
uppo-outojen ihmisten kanssa samoihin komeroihin!
Kyl mie ainakin tykkään asua ihan ite ja itteni kanssa. Ei tuu riitaa ainakaan ja aina voittaa kun ittensä kans tappelee!
Ei kiitos!
T. vanhapiika muuan kas- aattelppa
jos sinne tulisi mukavia vanhojapoikia, Sinulle olis siellä hyvää seuraa. Ei tarviis yksinään riidellä, ja tiedä vaikka sattuisit joskus jäämään häviöllekkin.
- salomaan saarni
aattelppa kirjoitti:
jos sinne tulisi mukavia vanhojapoikia, Sinulle olis siellä hyvää seuraa. Ei tarviis yksinään riidellä, ja tiedä vaikka sattuisit joskus jäämään häviöllekkin.
Tosi kivaa asua yksin!
- hyi olkoon!
aattelppa kirjoitti:
jos sinne tulisi mukavia vanhojapoikia, Sinulle olis siellä hyvää seuraa. Ei tarviis yksinään riidellä, ja tiedä vaikka sattuisit joskus jäämään häviöllekkin.
Tulkoon vaikka kaks vanhaapoikaa...riidelkööt keskenänsä vaan!
- milloin
hyi olkoon! kirjoitti:
Tulkoon vaikka kaks vanhaapoikaa...riidelkööt keskenänsä vaan!
Sinä olet riiteleviä vanhojapoikia nähnyt, et varmaan ole nähnyt ensimmäistäkään kun vielä kamalana pidät, oikeen pitäs tutustua, aukias nuo Sinunnii silmät. Vaan ei meitä sinne varmaan kovin monta tule, mitä minä tunnen niin kaikilla on hyvä katto pään päällä. Ei sitä silti tiedä, jos noin viehättäviä naisia siellä, Sinussa on tyyliä.
- nytkin on
olemassa senioritaloja, joihin voi halutessaan hakeutua yli 55 vuotiaana.
Niissä on joko vuokra- tai omistusasuntoja.
Talossa saa monenlaista maksullista palvelua, jos niin haluaa.
Et varmaankaan tarkoittanut moista asuinmuotoa, mutta tulevaisuudessa varmasti tämä tulee yleistymään. - olipa ajatus
Olen sen verran erakko ja itsenäinen, että en aio muuttaa kotoani mihinkään. Jos ja kun tulen siihen kuntoon, että en pysty hoitamaan omia asioitani otan äkkilähdön tästä elämästä. Mihinkään hoitolaitokseen en halua joutua ja uskon, että lapseni tulevat auttamaan, että saan toteuttaa oman tahtoni, asiasta on puhuttu.
- Pirre*
yksin, niin ajatus olisi mielenkiintoinen.
- yhteisön
olisi hyvä olla vähän taajamasta syrjässä. Rivitalotyyppinen,jossa maata sen verran, että jokaiselle halukkaalle olisi oma kasvimaa,marjapensaita jopa kotieläimiä. Yhteisöllä voisi olla oma rantasauna, kenties jopa omaa metsää. Käytännössä siitä tulisi kuitenkin riidanpesä.
- asumisyhteisöä
suunniteltaessa olisi tärkeä suorittaa yhteisöön tulijoille älykkyystesti. Tällä testillä karsittaisiin kaikkein pösilöimmät yhteisön ulkopuolelle, vaikka heillä olisi kuinka paljon rahaa hyvänsä. Tämä on mielestäni yhteisön toimivuuden kannalta tärkein asia.
- nytkin jo
ollaan perustamassa kaikenmaailman ekokyliä ja yhteisöjen johtokunta myy sopiville ryhmille savistenpeltojen kärkialueita (=hukkapaloja) tonteiksi.
- 27.3. klo.18,30
Priima-ohjelmassa yhtenä aiheena on keski-ikäisten kommuuni.
- uudet tuulet
Tulipa monenmoisia mielenkiintoisia mielipiteitä, kiitokset Priima-ohjelmavinkistä, se pitää yrittää ehtiä katsoa.
Tämä on minun mielestäni asumismuoto, joka puuttuu tällä hetkellä yhteiskunnastamme.
Ajatkin ovat muuttuneet ja asenteet toisenlaiseen elämäntyyliin. Mielestäni ei enää tarvitse puhua vain kommuunista, ekokylästä tai poliittisesta näkökannasta vaan luoda uusi ajanmukainen ajatusmalli. Senioritalokaan ei vastaa tätä tarvetta täysin, koska asukkaat eivät vielä olisi eläkeiässä,joskin siihen pitäisi vuosikymmenen kuluttua varautua. Tällä hetkellä voimme vielä itse luoda toivomamme asumismuodon. Taloudellinen järjestelmä pitäisi tietysti harkita, eihän mitään voi tehdä ilman rahaa,se olisi yksi tärkeä osa projektia.
Haasteita ei varmasti puuttuisi, jonkunhan täytyy vetää se ensimmäinen latu, mutta kaiketi siitä selvittäisiin asia kerrallaan. Avainsanat voisivat olla tahto ja sitoutuminen asiaan, niillä pääsee yleensä aika pitkälle.
Yhteisö voisi olla yhtä hyvin maaseudulla kuin kaupungissakin, eikä sen tarvitsisi olla suuri.
Tilajärjestelyt sellaiset, jossa jokaisella asukkaalla olisi oma rauhansa, mutta myös yhteisiä tiloja yhdessäoloon ja erilaiseen tekemiseen, esim. hyvin kärjistettynä: "naisten käsityöt ja miesten puutyöt" ja joitain oleskelutiloja.
Nykyisen täpinätalouden jatkuvasti kuumetessa ja työrytmin kiihtyessä, emme voi luottaa, että esim. lapset jaksaisivat huolehtia ikääntyvistä vanhemmistaan ja yksinäiselle henkilölle se saattaa olla pelottava tilanne.
Vaikka en itse pelkääkään tulevaisuutta, olen siitä huolimatta yhteisen hyvinvoinnin kannalla, jossa keski-ikäiset kansalaiset ovat hieman väliinputoajia tällä hetkellä.
Mielenkiinnolla odotan Priiman näkökantaa asiaan! - Anonyymi
uudet tuulet kirjoitti:
Tulipa monenmoisia mielenkiintoisia mielipiteitä, kiitokset Priima-ohjelmavinkistä, se pitää yrittää ehtiä katsoa.
Tämä on minun mielestäni asumismuoto, joka puuttuu tällä hetkellä yhteiskunnastamme.
Ajatkin ovat muuttuneet ja asenteet toisenlaiseen elämäntyyliin. Mielestäni ei enää tarvitse puhua vain kommuunista, ekokylästä tai poliittisesta näkökannasta vaan luoda uusi ajanmukainen ajatusmalli. Senioritalokaan ei vastaa tätä tarvetta täysin, koska asukkaat eivät vielä olisi eläkeiässä,joskin siihen pitäisi vuosikymmenen kuluttua varautua. Tällä hetkellä voimme vielä itse luoda toivomamme asumismuodon. Taloudellinen järjestelmä pitäisi tietysti harkita, eihän mitään voi tehdä ilman rahaa,se olisi yksi tärkeä osa projektia.
Haasteita ei varmasti puuttuisi, jonkunhan täytyy vetää se ensimmäinen latu, mutta kaiketi siitä selvittäisiin asia kerrallaan. Avainsanat voisivat olla tahto ja sitoutuminen asiaan, niillä pääsee yleensä aika pitkälle.
Yhteisö voisi olla yhtä hyvin maaseudulla kuin kaupungissakin, eikä sen tarvitsisi olla suuri.
Tilajärjestelyt sellaiset, jossa jokaisella asukkaalla olisi oma rauhansa, mutta myös yhteisiä tiloja yhdessäoloon ja erilaiseen tekemiseen, esim. hyvin kärjistettynä: "naisten käsityöt ja miesten puutyöt" ja joitain oleskelutiloja.
Nykyisen täpinätalouden jatkuvasti kuumetessa ja työrytmin kiihtyessä, emme voi luottaa, että esim. lapset jaksaisivat huolehtia ikääntyvistä vanhemmistaan ja yksinäiselle henkilölle se saattaa olla pelottava tilanne.
Vaikka en itse pelkääkään tulevaisuutta, olen siitä huolimatta yhteisen hyvinvoinnin kannalla, jossa keski-ikäiset kansalaiset ovat hieman väliinputoajia tällä hetkellä.
Mielenkiinnolla odotan Priiman näkökantaa asiaan!Entä kun naiviudessaan ja seurankaipuussaan asumisyhteisön etsijä huomaakin joutuneensa "yhteisöön", johon on kehitelty järjestelmä, jossa pieni joukko taloyhtiön osakkaita alkaa käyttämään häikäilemätöntä valtaa talossa? Ensimmäiseksi nämä vallankäyttäjät lyöttäytyvät as oy:hallitukseen, toiseksi he kokouksissa huutavat toisiaan kokousten puheenjohtajiksij, sihteereiksi, toiminnantarkastajiksi ym. keskeisiin tehtäviin taloyhtiössä ja sen jälkeen he alkavat perustaa yhdistyksiä itselleen ja huudattavat itsensä näidenkin luottamustehtäviin talon sisälle taloyhtiön kustannuksella. He järjestävät maksullisia juhlatilaisuuksia, joiden tulot ohjataan taloyhtiön sisään perusteluille rekisteröidyille yhdistyksille ja joiden toiminnasta aiheutuneet kulut: tilan, veden, sähkön ja kaluston käytön he maksattavat taloyhtiöllä. He painostavat asukkaita liittymään yhdistyksiinsä, perivät jäsenmaksuja ja osallistumismaksuja osakkailta taloyhtiön kustannuksella. He käyttävät taloyhtiön tiloja korvauksetta maksamatta mitään taloyhtiölle tilan ja as oy:n kaluston käytöstä taloyhtiön - hallituksen tukemana. Tämä toiminta näkyy kohonneina yhtiövastikkeina ja näin ne rasittavat kaikkien niidenkin osakkaiden asumiskuluja, jotka eivät halua liittyä em. yhdistyksiin talossa, he kerryttävät perustamiensa yhdistysten varoja, kun ei niiltä peritä toiminnastaan mitään as oy:n omistamasta tilankäytöstä. Ja kaiken lisäksi he huudattavat itsensä näidenkin yhdistysten luottamustehtäviin ja näin toimivat kaksoisrooleissa talon sisällä. Näin hallituksen jäsenet, jotka eivät noudata as oy:n edellyttämää yhdenvertaisuuslakia toiminnassaan talossa, tukevat ko. yhdistysten toimintaa, vaikka heidän pitäisi toimia kaikkien osakkaiden edunvalvojina ja huolehtia siitä, että kaikkia osakkaita kohdellaan tasavertaisesti ja siitä, että em. kaksoisrooleja ei pääsisi syntymään. Seurauksena tällaisesta toiminnasta on, että talossa toimivien yhdistysten varat kasvavat ja taloyhtiön köyhtymistään köyhtyy ja lopulta nämä samat hlöt alkavat periä ylimääräisiä yhtiövastikkeita osakkailta heidän itse omistamassaan talossa.
Näin riita , eripura, lhämmennyse jaa latiank vallankyättö talossa on rakennettu, eikä monillakaan vanhuksilla ole voimia, tietoa eikä valmiuksia ryhtyä puolustamaan oikeuksiaan "yhteisötalossa", jossa tällainen harvainvalta ja hyväksikäyttö vallitsee. Nämä häikäilemättömät vallankäyttäjät eivät kaihda puolustautuessaan mitään keinoja, jos joku asukas edes yrittääkin kyseenalaistaa heidän häikäilemätöntä toimintaansa. Kiusaaminen, panettelu, uhkailu, syrjintä ja vaientaminen yhteistuumin ovat ne keinot, joilla kyseenalaistajien suut helposti tukitaan ja pistetään "vilttiketjuun".
Terveisin nimim. "Kokemusta on. ""
- itse-vanhat
Hei!
Onko tämä vielä ajankohtainen. Olen aloittamassa Turussa itseohjautuvaa yhteisassumiskokeilua keskustan vuokra-asunnossa vaihtoehtona asumispalveluille. - Yksityisyyskoetuksella
Ajatus on ihan hemmetin hyvä ja kannatettava. Ihmiset vain ovat niin kovin rajoittuneita, estoisia ja ahtaita ajatusmaailmaltaan, että vain harva taipuisi kovin läheiseksi likistettyyn asumismuotoon.
- metsämökin-tonttu
Suomalaisen henkilökohtainen reviiri ulottuu pidemmälle kuin muilla kansallisuuksilla. Jonkinlainen pienen lomamökkikylän tyyppinen (siis rakenteeltaan) asumismuoto voisi siksi sopia suomalaiselle paremmin kuin "omahuone-yhteistilat -systeemi". Mökkikylässä olisi yhteiset sosiaalitilat, kuten keittiö, oleskelu- ja harrastustila, sauna, pyykkitupa, kylmätila, varasto, pelikenttä jne. Tuollaisessa porukassa olisi helppo ottaa erilaisia rooleja aina mökkitalkkarista alkaen. Ulkomailla on noita karavaanipuistoja, trailer parkkeja ja muita virityksiä, joissa on toisen kohtaaminen todennäköisempää kuin kotimaisella omakotialueella. Tuollainen asumismuoto toteuttaisi myös leppoistamista ja kohtuullistamista, jotka ovat meillä vasta nousevia muoteja. Hullun maine tulisi kaupan päällisiksi.
- jotakin_pitäs_keksiä
Hei!
Tämähän mielenkiintoinen keskustelu.
Itse jäin eläkkeelle. Asun taajama-alueella omakotitalossa. Yksinäistähän tämä on, kun ei ole talossa emäntää.- ByroB
Ota alivuokralainen. Jonkin ikäinen. Jos sillä on pahat tavat, saat tekemistä! Voit muuten tarjota tuttaville "toipumispalvelua" eli jos joku joutuu leikkaukseen tms. voi tulla sun luo toipumaan. Voi olla, ett tarviit sitä joskus ite.
Joskus voisi olla kiva olla jossain tällaisessa porukassa, mutta sitten on kiva palata kotiin "omaan rauhaan". En usko, että tuollainen olisi mun juttu pitemmän päälle.
- ei_kiitos_minulle
Miksi tuputetaan pakkoyhteisöllisyyttä? Yksin ei muka pääse elokuviin eikä lenkille. Eikä mihinkään muuallekaan, jos näitä juttuja on uskominen.
Kuvatussa olisi hyvätkin puolensa, jos esimerkiksi sairastuu, voisi pyytää jotakuta hakemaan kaupasta ruokaa. Nyt saa olla ilman tai yrittää pysyä pystyssä kuumeisena. Mutta poikkeustilanteita lukuun ottamatta kiitos ei - en halua elämääni yhtään turhista sioista puhuvaa pölöttäjää.
Suomessa pitäisi rakentaa halpoja paksuseinäisiä luukkuja ihmisille, joille asuminen ei ole tärkeää. Ilman ikärajaa. Kustannukset asumisesta olisivat pienet eikä olisi naapurimölyä. Asuminen on vain välttämätön paha.- yksilöllisyyttä
Kaikki eivät pääse yksin edes kauppaan. Jokaiselle jotakin ja kullekin sitä mitä yksilö haluaa. Eikös se yksilöllisyys ole ollut jo vuosikymmeniä iskulause niin päiväkodissa kuin koulussa. Pitää ottaa yksilöllisyys huomioon. Olemme jokainen erilaisia ja meillä on erilaiset tarpeet ja halut. Toinen on sosiaalinen ja toinen erakko ja erakko haluaa pysyä neljän seinän sisällä, eikä hakeudu muiden seuraan.
Veikkaan, että hesassa otettu malli ( taitaa olla ulkomailta peräisin) leviää vielä muuallekin. Miksi ei? Otetaan senioritaloon asukkaaksi muutamia opiskelijoita, jotka järjestävät muutamaksi tunniksi ajanvietettä vanhuksille. Palkkiona halpa vuokra.
http://www.hs.fi/kaupunki/a1452492377305 - ei_kiitos_minulle
yksilöllisyyttä kirjoitti:
Kaikki eivät pääse yksin edes kauppaan. Jokaiselle jotakin ja kullekin sitä mitä yksilö haluaa. Eikös se yksilöllisyys ole ollut jo vuosikymmeniä iskulause niin päiväkodissa kuin koulussa. Pitää ottaa yksilöllisyys huomioon. Olemme jokainen erilaisia ja meillä on erilaiset tarpeet ja halut. Toinen on sosiaalinen ja toinen erakko ja erakko haluaa pysyä neljän seinän sisällä, eikä hakeudu muiden seuraan.
Veikkaan, että hesassa otettu malli ( taitaa olla ulkomailta peräisin) leviää vielä muuallekin. Miksi ei? Otetaan senioritaloon asukkaaksi muutamia opiskelijoita, jotka järjestävät muutamaksi tunniksi ajanvietettä vanhuksille. Palkkiona halpa vuokra.
http://www.hs.fi/kaupunki/a1452492377305Ei ihminen ole joko sosiaalinen tai erakko, ne on ääripäitä. Itse haluan olla toisten ihmisten kanssa tekemisissä työssä ja harrasteissa tai vaihtaa jonkun sanan ohimennen ihan muuten vain. Mutta en halua, että joku roikkuu lahkeessa, kuten tapahtuisi asuinyhteisössä.
Asuminen on vain välttämätön paha. Haluan omaa aikaa asunnossa, mutta haluan viettää aikaa mörkässä mahdollisimman vähän. Silloin kun vietän, en halua melua, en hölötystä, vaan olla yksin. - Anonyymi
Nih!
- Kansanääni
Yksinäisyys on kansansairaus ja johtaa masentumiseen. Kannatettava ajatus.
- Nautinyksinolosta
Ihan kaikesta on jo tehty "kansansairaus". Valittaminenkin on jo kansansairaus. Näin hyviä oltavia ihmisillä ei ole ollut koskaan ja tarvitsisi vielä vanhoilla päivillä olla joku viihdyttäjä ja kädestäkin pitelijä koko ajan. Ongelma lienee siinä että ihmiset elää liian pitkään ja turhaan pitkitetään kaikilla mahdollisilla keinoilla sitä loppupäätä. Kohta ei saa kuolla ollenkaan vaan keksitään joku ihmelääke siihenkin. Lopuksi balsamoidaan ja laitetaan muumiot pyramiidiin pitään seuraa ja hauskaa toinen toisilleen ettei vaan jää yksin.
Onneksi itselläni ei ole mitään yksinäisyyden pelkoa ja on sekin kamalaa etukäteen jo elää siinä pelossa että jää yksin. Isovanhempanikin ovat eläneet yksin eikä kukaan niistä ikinä valittaneet vaan olivat kamalan tyytyväisiä. Nykyään ihmiset eivät ole mihinkään tyytyväisiä. - ByroB
Ehkä tuollaisella yhteisöllä voisi olla "ulkojäseniä", jotka tulevat vaikka haravointikökkään tms. joskus. Tai harrastamaan jotain, jos tuolla yhteisössä on kangaspuut t. höyläpenkki vapaana. Sitten voisivat mennä kotiin olemaan rauhassa. Fyysisen kunnon huonotessa joko väliaikaisesti t. pysyvästi voi muuttaa yhteisöön.
Joku voi asua kesät mökillä ja talvet yhteisössä. vuorotella huoneessa sellaisen kanssa, joka on kesät Espanjassa t Floridassa!
Mutta on tuollaisella yhteisöllä paljon käytännön ongelmia edessään.
Joku ketjun kirjoittaja ei ole koskaan kaivannut selän rasvaajaa? Tms., mitä on vaikea itse tehdä? joku saa sillipurkin auki toista helpommin?
- tq3y
joo, yhteisöön voisin tulla vierailulle muutamaksi piväksi riippumattoni kanssa- siis kesällä.
- vaihtelua12
---Ongelma lienee siinä että ihmiset elää liian pitkään ja turhaan pitkitetään kaikilla mahdollisilla keinoilla sitä loppupäätä. Kohta ei saa kuolla ollenkaan vaan keksitään joku ihmelääke siihenkin. ---
Juuri näin. Pitäisi elää vanhaksi ja sitten syyllistetään, että olet vain taakka ja huoltorasite. Annettaisiin aiemmin aktiivisen ihmisen poistua oman tahdon mukaan esimerkiksi 75 v ja siitä ylöspäin. Ei tarvisi lähteä ulkomaille etsimään sitä piikkiä sitten, kun ei enää halua elää vanhana ja koko ajan rapistuvana eikä edessä ole mitä odottaa muuta kuin kuolema. Kaikille ei riitä lapsenlapsihöpö ja koirahössäys ja muistelut ja kakkureseptit ja virkkuupiirit. - Anonyymi
Jos on ollut vuosia yksin erakoituneena niin silloin on syytä vilkaista peiliin. Hankalat ihmiset pitääkin pitää erillään muista.
- Anonyymi
Monet vanhuksista on köyhiä
en siedä köyhien päivittelyjä
jos löytyisi kohtuuvarakas porukka ja asuntona olisi jugendtalo
jonka ulko-ovi olisi kiinni osin vartioitu
niin käytävällä asunto-ovet voisivat olla auki
ja voisi käydä koputtamalla päivittäin vierailulla ja viettää aikaa
ja suunnitella Pariisi - Lontoo retkiä- Anonyymi
50-vuotias ei ole vanhus eikä vielä 65-vuotiaskaan, jonka ikäinen aloittaja on tänä vuonna..
- Anonyymi
Olet aivan oikeassa. Mutta moni yksinelävä nainen ainakin jos ei työelämässä 50-60- 70 vuotias? Hukuttaa elämänsä terveytensä kaljaan ,viinin, savukeisiin,SV-läkeisin.Ei sovellu kyseisen yhteisöön silloin!Helsinki 1.4.23.
- Anonyymi
Esitäpä edes joku tilasto höpinäsi tueksi. Oma vähäinen piirisi ei käy esimerkistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.34285921 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12551Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill692318- 1791945
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161522Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91361- 1121327
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181781305RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601300Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421207