Nimimerkki kepelelainen voisi vaikka valaista tässä ketjusssa tätä asiaa omasta näkövinkelistään jookos?
Niin mietin tuota että kun vl puhuvat aina uskomassa olemisesta. Tästä käytiin keskustlelua ja vaikka ilmiö ei ole ihan uusi ei se kuitenkaan ole vanhakantaista vl kristilllisyyttä.
Mainitsemani nimimerkki on muisen ohella kysynyt sitä onko uskossa oleminen ja uskomassa samaa vai eri asia.
Tähän kysymykseen liityy myös ajatus siitä ovatko vl uskomassa syntejään anteeksi ja onko uskon kohde synninpäästö eikä Kristus.
Samoin tuota Kristuksen merkitystä vl herätysliikeessä ihmetllään aina tämän uskomassa olemisen tiimoilta. Onko Kristuksella vl opetuksessa sijaa. Kuka antaa synnit anteeksi?
Voiko uskossa oleminen ja uskomassa olla samaa tarkoittava. Vl tuntien ei. Koska vain uskomassa olevat vl pääsevät taivaaseen ja muut joutuvat kadotukseen.
Mitä siis on uskossa oleminen?
Tai
Uskomassa oleminen?
Niin mietin tuota että kun vl puhuvat aina uskomassa olemisesta. Tästä käytiin keskustlelua ja vaikka ilmiö ei ole ihan uusi ei se kuitenkaan ole vanhakantaista vl kristilllisyyttä.
Mainitsemani nimimerkki on muisen ohella kysynyt sitä onko uskossa oleminen ja uskomassa samaa vai eri asia.
Tähän kysymykseen liityy myös ajatus siitä ovatko vl uskomassa syntejään anteeksi ja onko uskon kohde synninpäästö eikä Kristus.
Samoin tuota Kristuksen merkitystä vl herätysliikeessä ihmetllään aina tämän uskomassa olemisen tiimoilta. Onko Kristuksella vl opetuksessa sijaa. Kuka antaa synnit anteeksi?
Voiko uskossa oleminen ja uskomassa olla samaa tarkoittava. Vl tuntien ei. Koska vain uskomassa olevat vl pääsevät taivaaseen ja muut joutuvat kadotukseen.
Mitä siis on uskossa oleminen?
Tai
Uskomassa oleminen?
Vastaukset 28
Vanhimmat
Täällä Ruotsissa sanotaan "troende människa" = uskovainen ihminen.
En oikeastaan pidä keskustelua "uskossa/uskomassa
mitenkään relevanttina siihen millä tavalla uskoo. Miksi ei voida käyttää nimitystä "kristitty", jota ainakin vielä 40-50 luvulla käytettiin ihan yleisesti myös laestadiolaisuuden keskuudessa.
Perustuuhan uskomme nimenomaan Jeesukseen Kristukseen, joten katson myös sen kertovan ihmisen uskon perusteista jotakin.
Voi tietysti "kristitty" sanaa täydentää tarkemmin, jos halutaan tietää minkä suunnan kristitty itsekukin on.
Sana "kristillinen" taas on hieman hämärämpi käsitys joka ei ollenkaan kerro muuta, kuin että asianomainen jollakin tavalla hyväksyy raamatun opin, eli on eräänlainen tapakristitty.
Mitä mieltä olette? Miten on muissa kielissä, te jotka osaatte kieliä?
Terv. Alpo.
40-50 luvuilla minun tietääkseni lestadiolaiset eivät tehneet sellaista hajuraon vetämistä kuin nykyään.
Uskomassa kai tarkoitaa että on nykyisen vl uskonkäsityksen mukaisesti uskomassa? Eli usko siten kuin vaikka SRK julkaisuissaan ym opettaa?
Uskovainen on sitten jotain muuta. (kirkouskova?)
Minusta on erikoista se että vaikka tiedän tämän puheessa uskovaisten ja uskomassa olevien erottelun tuleen vasta myöhemmin vl. Silti sen yksinomaisena tarkoituksena näytää olevan nimenomaan oman joukon korostaminen silloinkin kun sen tarkoitus on yskistää loukata.
Kristitylle voidaan sanoa ettet ole uskomassa. Eikö krisititty ole uskovainen? Ei ole jos ei kuulu vl herätysliikeeseen?
En voi olla kysymättä että perustuuko nyky vl usko Jeesukseen Kristukseen? En siis kysy perustuuko sinun uskosi sille perustalle.
Mielenkiintoista tässä on se että ruotsissä käytetään sanaa yhteistunto tarkoitamaan omaatuntoa. Mutta sitten tässä kohdassa ei eroitella uskovaista ja uskovaista mitenkään.
Miksi sitten suomessa tehdään niin. Uskova ja uskomassa?
Päivämies opettaa yhdistyksiä sääntöjen ja Jumalan sanan vastaisuuteen
Järkyttävien kokemusteni seurauksena olen perehtynyt rauhanyhdistysten ja SRK:n sääntöihin, todennut vallitsevat toimintatavat Jumalan sanan, ihmisoikeuksien, perustuslain, yhdistyslain ja sääntöjen vastaisiksi. Olen todennut, että rauhanyhdistysten ja SRK:n tulee uudistaa sääntönsä vastaamaan voimassa olevaa yhdistyslakia. Koska SRK ei ole noudattanut yli 11 vuoden 102 kirjallisten avunhuutojeni jälkeen Jumalan sanaa eikä sääntöjään, tulee rauhanyhdistysten erota SRK:sta ja liittyä seuraavissa suviseuroissa perustettavaan Suomen Rauhanyhdistysten Liitto (SRL) ry:een. Sääntöjen uusimisen tarpeellisuudesta Päivämies antoi 11.2.2004 selvän lisänäytön.
Päivämies julkaisi 11.2.2004 pääkirjoituksessa SRK:n sääntöjen vastaista oppia: "Rauhanyhdistys tekee evankeliumin työtä". Pääkirjoituksen toisessa kappaleessa todetaan: "Rauhanyhdistys on perustettu tekemään evankeliumin työtä." Pääkirjoituksen kolmannessa kappaleessa todetaan oudon perustelun johtopäätöksenä: "Näin myös oman rauhanyhdistyksen vuosikokoukseen osallistuminen on evankeliumin työtä." Yhdistyslaista eikä yhdistyksen säännöistä ei löydy moista tehtävää. Eikä voikaan löytyä. Se on sääntöjen ja Jumalan sanan vastainen! Siitä vastaa Päivämiehen päätoimittaja Ari-Pekka Palola.
Ari-Pekka Palola. Et pelkää Jumalaa:
Luther selittää 1. käskyä Vähässä Katekismuksessa mitä on oikea jumalanpelko:
"Oikea jumalanpelko on sitä, että me aina elämme Jumalan kasvojen edessä ja lapsenomaisella, kunnioittavalla pelolla ja pyhällä arkuudella kavahdamme vähimmässäkin Jumalan tahdon loukkaamista. Jumalaa pelkäävä ihminen ei kauhistu eikä pakene Jumalaa, vaan pelkää ja varoo synnin tekemistä, koska hän rakastaa ja kunnioittaa Jumalaa."
Sen sijaan, että pelkäisit ja varoisit synnin tekemistä, sinä sitä teet vaivautumatta syntiäsi korjaamaan.
Rauhanyhdistysten sääntöjen 2 §:n mukaan:
Yhdistyksen tarkoituksena on herättää ja elvyttää kristillistä uskonelämää sekä kristillissiveellisten elämäntapojen, kansanraittiuden ja isänmaallisen mielen vakiinnuttamista kansan keskuuteen.
Säännöissä ei lue, että yhdistys tekisi evankeliumin työtä. Kuinka Päivämies voi julkaista rauhanyhdistysten sääntöihin kuuluvan tehtäviä, joita niissä ei ole? Yhdistyksellä on tarkoituksensa sen vuoksi, että maallisten asioiden noudattamiselle tulee rekisteröidyissä yhdistyksissä olla tarkoitus; mitä varten yhdistys on perustettu. Sääntöjen tarkoitus on yksilöidä yhdistyksen toimintamuodot, joita noudatetaan yhdistyslaissa säänneltyjen toimintatapojen edellytyksin. Yhdistyslain toimintamuotoja noudattamalla taataan jäsenten yhdenvertaisuus asioiden käsittelyssä. Siksi yhdistyksen tulee toimia yhdistyslaissa määritellyllä tavalla. Muutoin yhdistyksessä harjoitetaan lainvastaista toimintaa. Siihenkö SRK uskovia yllyttää?
Esivalta on Jumalalta. Esivalta määrittää kansalaisten toimintaa laeilla ja asetuksilla, joita uskovan tulee noudattaa. Uskovan tulee noudattaa niitä uskotontakin tarkemmin. Uskovalla on oikeus olla noudattamatta lakia, joka on Jumalan sanan vastainen. Yhdistyslaki ei sitä ole. Päinvastoin. Yhdistyslakia noudattamalla noudatetaan samalla korkeita kristillisiä arvoja.
Yhdistyksen sääntöjen perusteella jäseneksi liittyvä sitoutuu yhdistyksen tarkoitukseen ja noudattamaan yhdistyslakia ja yhdistyksen sääntöjä. Yhdistyksen säännöt tulee laatia yhdistyslain edellytyksin. Ne eivät saa olla yhdistyslain kanssa ristiriidassa. Yhdistyksen sääntöihin ei kirjata yleisiä toimintatapoja, joita kaikkien yhdistysten tulee noudattaa. Yhdistyslaissa on määrätty ne kohdat, jotka kaikissa yhdistyksissä tulee ainakin säännöistä ilmetä. Elleivät ne toteudu, ei sääntöjä hyväksytä maistraatissa (yhdistysrekisteriin) säilytettäviksi.
Yhdistyksen toiminnassa on noudatettava yhdistyslakia. Jos yhdistys ei noudata yhdistyslaissa määriteltyjä toimintatapoja ja muotoja, se syyllistyy lainvastaisuuksiin. Tällöin jäsen tai jäsenet, jotka yhdistyksessä ovat joutuneet yhdistyslain ja yhdistyksen sääntöjen vastaisten toimintamuotojen kohteeksi, voi hakea lain suojaa oikeusteitse. Yhdistyslain mukaan se, että jäsen vie riita-asian oikeuden käsiteltäväksi ei ole peruste jäsenyydestä erottamiseen. Lappeenrannan Rauhanyhdistys ry toimi lainvastaisesti.
Yhdistys on sitä varten, että sen toimihenkilöt mahdollistavat samalla tavoin ajattelevat liittymään heitä yhdistävään toimintaan. Sitä ei tee yhdistys, vaan jäsenet. Pääkirjoituksen opin mukaan "Rauhanyhdistys tekee evankeliumin työtä". Tässä paljastuu kirjoittajan typeryys. Rauhanyhdistyskö - joka on vain paperilla olevat säännöt yhdistyksen säilytystiloissa ja yhdistysrekisterissä - tekisi jotain työtä? Ei paperi tee työtä, eikä mitään muutakaan.
Sääntömuutoksesta
Säännöissä ei ole tehtävää: "Rauhanyhdistys tekee evankeliumin työtä". Tämän tehtävän saanti sääntöihin edellyttää sääntömuutosta. Jos säännöissä ei ole kyseistä tehtävää, on jäsenten törkeää harhauttamista, jos esitetään sääntöihin kuuluvaksi sellaista, mitä niissä ei ole. Lauseella "Rauhanyhdistys tekee evankeliumin työtä" pääkirjoituksessa syyllistytään valtakunnalliseen valheeseen. Valehteleminen on syntiä. Julkinen vale on jo törkeä synti. Johtaahan se rauhanyhdistyksiä lainvastaisuuteen! Erityisen törkeäksi sen tekee se, että rauhanyhdistysten sääntöjen 12 §:n mukaan yhdistyksen kokous pidetään helmikuussa. Pääkirjoitus on julkaistu yhdistysten vuosikokousvalmistelujen aikana.
Rauhanyhdistyksen sääntöjen 21 §:n mukaan:
Sääntöjen muuttamista tai yhdistyksen purkamista koskevaa päätöstä on vähintään kolme neljäsosaa yhdistyksen kokouksessa annetuista äänistä kannatettava.
Jos pääkirjoituksen tarkoitus on neuvoa rauhanyhdistyksiä muuttamaan sääntöjään niin, että yhdistyksen tehtävänä olisi tehdä evankeliumin työtä, tulee se mainita tarvittavana sääntömuutosesityksenä. Pääkirjoituksesta ei löydy tällaista esitystä. Ts. pääkirjoitus yllyttää lauseellaan 21 §:n valossa yhdistyksiä sääntöjen vastaisuuteen ja samalla laittomuuteen.
Tekeekö yhdistys evankeljumin työtä?
Pääkirjoituksen otsikko johtaa rauhanyhdistyksiä Jumalan sanan mukaan väärään tulkintaan siitä, kuka evankeliumin työtä tekee! Se on raamatun vastainen. Raamatun mukaan evankeliumilla tarkoitetaan ilosanoman julistamista katuvalle ja syntinsä tunnossa kipuilevalle, että Kristus on lunastanut hänenkin syntinsä ja Hänen nimessään ja veressään hänellä on mahdollisuus uskoa syntinsä anteeksi annetuiksi yksin armosta ja yksin uskosta. Evankeliumia julistaa Kristukseen uskova ihminen, mutta työn, joka saa syntisen katumaan ja uskomaan synninpäästön tekee Jumala. Evankeliumin työtä ei tee yksikään ihminen eikä rauhanyhdistys eikä SRK.
Luther selittää Vähässä Katekismuksessa mitä on epäjumalan palvelu:
"Kun ihminen turvaa johonkin luotuun oikean Jumalan sijasta, hänen turvautumisensa on epäjumalan palvelua. Kaikki, mitä ihminen pitää oikeaa Jumalaa rakkaampana ja tärkeämpänä, on epäjumalan palvelua... Epäjumalan palvelun synti ilmenee sekä karkeana että peitettynä... Peitetty epäjumalan palvelu. Sitä ihminen harjoittaa sisimmässään ilman ulkonaisia palvontamenoja. Hän pitää sydämessään luotuja jumalanaan, pelkää ja rakastaa niitä ja turvaa niihin ikäänkuin Jumalaan. Peitettyä epäjumalan palvelua ovat: a) turvaaminen omaisuuteen, rikkauteen, rahaan ja tavaraan, b) turvaaminen valtaan, asemaan, virkaan, c) turvaaminen itseensä tai toisiin, d) jonkin himon orjana oleminen, e) luottaminen siihen, että ihmisen kohtalon määräävät tähdet..."
Mitä pääkirjoituksen oppi tarkoittaa? Se tarkoittaa, että rauhanyhdistys tekee evankeliumin työtä, vaikka raamatun mukaan evankeliumin työn tekee Jumala. Ts. pääkirjoitus korottaa niin SRK:n kuin rauhanyhdistykset Jumalan rinnalle! Ei SRK eikä yksikään rauhanyhdistys ole Kristus. Varoitan kaikkia kirjeeni vastaanottajia SRK:n väärästä opista raamatun sanoin: "Silloin jos joku teille sanois: katso tässä on Kristus taikka siellä! älkää uskoko."
Luther kirjoittaa Roomalaiskirjeen luennossaan (Room. 2:22)
"Pyhäin ryöstö on ryöstämistä ja varastamista pyhäköstä. Juutalaiset tekivät tätä kahdella eri tavalla, ensinnäkin riistämällä oman sydämensä ja sielunsa totuudesta ja hengestä ja istuttamalla sen uudestaan omahyväisyyteen, toiseksi ja nimenomaan tähän aiheeseen liittyvästi Raamatun pyhän ja vieläpä kaikkein pyhimmän sanaa ja kirjainta riistämällä ja vääristelemällä ja tekemällä siitä sitten itselleen valamalla ja veistämällä hengellisen epäjumalankuvan, niin kuin Hes. sanoo 16. luvussa: "Sinä otit korukalujasi, minun kultaani ja hopeatani, jota minä olin sinulle antanut ja teit itsellesi mielikuvia" jne. Pyhäin ryöstö siis on se, että se (nim. Jerusalem) ryösti kultaa ja hopeaa (ts. otti umpimähkään irrallisia Raamatun sanoja), mutta vielä pahempi on epäjumalanpalvelus, kun se näistä teki epäjumalia ja niiden kuvia, ts. kuolleita ja seisovia, ts. kivettyneitä iskulauseita, joita se pystytti sydämensä temppeliin. Kirjaimen mukaan vihataan epäjumalia, mutta hengessä ei niitä ainoastaan omaksuta vaan vieläpä tehdään itse, kuten Hoosean 8. luvussa sanotaan: "hopeansa ja kultansa he ovat tehnet epäjumalikseen, että tulisi hävitys", samoin 6. luvussa: "Gilead on epäjumalan kuvan tekijän kaupunki" (ts. väärän ja valheellisen opin). Pyhän ryöstöksi leimaa hän tämän ennen kaikkea siitä syystä, että ei ole niin suuri synti sepittää jotain erheellistä kun on panna Raamattuun joku valheellinen ajatus, ts. ryöstää sitä mikä on pyhää. Tämä voidaan ymmärtää yksinkertaisestikin, kuten edellisetkin, nim. näin: sinä suoritat pyhäin ryöstöä, jolletkaan teossa, niin kuitenkin tahdolla ja halulla."
Martti Luther kirjoittaa 1. sunnuntaina pääsiäisestä toisessa saarnassaan:
"On ymmärrettävä oikein Kristuksen sanat: Joille te synnit anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan, ja joille te ne pidätätte, niille ne ovat pidätetyt. Ne eivät anna valtaa niille, jotka ne lausuvat, vaan niille, jotka ne uskovat. Herran sanat tarkoittavat enemmän niitä, jotka syntinsä tunnustaen ne uskolla omistavat, kuin synninpäästön julistajia. Puhujan valta ja uskovan valta eroavat toisistaan niin suuresti kuin taivas ja maa. Jumala on antanut meille sanansa ja vallan sitä puhua. Mutta siitä ei seuraa, että sana aina toteutuu. Harjoittihan Kristuskin sanan saarnaamista, eivätkä kuitenkaan kaikki, jotka sitä kuulivat, uskoneet eikä läheskään aina tapahtunut hänen puheittensa mukaan, vaikka se olikin Jumalan sanaa. Kristus lausuu nyt meille: te saatte vallan saarnata sanaa ja julistaa evankeliumia. Mutta valtaa luoda uskoa ette silti saa. Istuttaminen ja kasvun antaminen ovat kaksi eri asiaa, kuten Paavali sanoo ( I Kor. 3:6.). Meille ei ole annettu valtaa elää herroiksi ja hallita, vaan olla palvelijoina, evankeliumia saarnaamalla kehottaa ihmisiä uskomaan. Jos siis et usko, eivät sinua auta minun puheeni ja saarnani, vaikka se onkin Jumalan sanaa, etkä sinä silloin ylönkatso ja häpeile minua, vaan itse Jumalaa, kun et usko näitä hänen sanojansa."
Yksikään rauhanyhdistys ry eikä SRK ry ei tee evankeliumin työtä. Yhdistys ei saarnaa evankeliumia. Yhdistys on paperi yhdistyksen säilytystiloissa ja yhdistysrekisterissä. Yhdistyksen toimihenkilöiden tehtävä on järjestää maalliset puitteet jäsenille harjoittaa sen tarkoituksen mukaista toimintaa yhdistyslain mukaisin toimintamenetelmin. Tämä on yhdistysten toimihenkilöiden tehtävä.
Uskovat saarnaavat evankeliumia. Uskovan usko ei ole kiinni siitä kuuluuko hän rauhanyhdistykseen vai ei. Usko ei ole sidottu kirkkoon, eikä rauhanyhdistykseen. Usko on sidottu uskolla omistettuun synninpäästöön. Uskova voi vain saarnata synnin synniksi ja nuhdella syntiin joutunutta. Nuhtelun seurauksena Jumala tekee ihmisessä työn, että hän katuu syntejään. Se on Jumalan työ. Synninpäästöä ei saa julistaa sille, joka ei kadu. Synninpäästö julistetaan syntinsä tunnustavalle ja katuvalle, armon ja anteeksiantamuksen kerjäläiselle.
SRK:n vallanneet omavanhurskaat eivät ratkaise sitä, kuka uskoo Jumalan sanan ja kuka ei. Siitä heillä ei ole valtaa päättää. Heillä ei ole ratkaisuvaltaa siihen, uskooko joku Jumalan sanaan ja julistettuun synninpäästöön vai ei. Tämä koskee ketä tahansa, myös minua. Olen heidän silmissään sitten miten halveksittava, ruma, ilmaisultani liian suora ja selväsanainen tai epäselvä tai taidoiltani miten kadehdittava tai kyvytön tahansa.
Siis turvautuminen rauhanyhdistykseen, tai sen johtokuntaan, SRK:hon tai sen johtokuntaan, Päivämiehen tai SL:n kirjoituksiin tai johonkin puhujaan, tai johonkin muuhun Jumalan sanan sijaan on epäjumalan palvelua. (Jer. 17:5) "Kirottu on se mies, joka turvaa ihmisiin ja tekee lihan voimaksensa ja jonka sydän luopuu Herrasta."
"Yhdistystoimintalaki" vai yhdistyslaki?
Pääkirjoituksen ensimmäinen kappale alkaa: "Rauhanyhdistysten toimintaa säätelee yhdistystoimintalaki." Lause johtaa tahallaan toimihenkilöitä etsimään laillisia perusteita "yhdistystoimintalaista", jollaista ei ole! Yhdistystä perustettaessa ja yhdistyksen sääntöjä muutettaessa yhdistysten säännöt tulee muotoilla yhdistyslakia vastaaviksi. Säännöt eivät saa olla sen kansa ristiriidassa. Yhdistyksen säännöt ja sääntömuutos tulee lähettää maistraattiin hyväksyttäväksi. Kaikkia rekisteröityjä yhdistyksiä sitoo niiden toiminnassa yhdistyslaki, ei "yhdistystoimintalaki". Pääkirjoituksellaan Päivämies julkaisee valtakunnallisen valheen! Kyllä pääkirjoituksen kirjoittajalla tulee sen verran olla järkeä, että vaivautuu tarkistamaan, mikä on lain nimi ja milloin se on astunut voimaan.
Yhdistyslaki on tullut voimaan 1.1.1990. SRK on tehnyt sääntömuutoksensa vasta 1995. Jäsenyhdistysten sääntömuutos on tehty SRK:n v 1995 lähettämän mallin mukaisesti. Rauhanyhdistysten sääntöjen sääntömuutos on rekisteröity v 1996, mutta nämäkään säännöt eivät vastaa yhdistyslakia. Eivät SRK:n eivätkä rauhanyhdistysten säännöt. Ne on tehty varsinaisen tunarin neuvojen mukaan. Esitän kritiikkini voimassa olevista säännöistä, niiden epäkohdista ja yhdistyslain vastaisuuksista avoimessa kirjeessäni.
Yhdistyslain mukaan yhdistyksen hallintoa hoitaa hallitus, ei johtokunta, kuten säännöissä on. Sääntöjen uusiminen tulee tehdä yhdistyslain uudistamisen mukaisessa rytmissä. Yhdistyslaki 29.5.1989/503 on hyväksytty presidentin esittelyssä (25.5.1989) hyvissä ajoin ennen sen voimaantuloa. SRK:n sääntömuutos on rekisteröity 15.11.1995. SRK:lta on mennyt yli 5 vuotta ja Rauhanyhdistyksiltä on mennyt yli 6 vuotta kelvottomasti tehtyyn sääntötarkistukseensa. Onko rauhanyhdistyksissä yhdistysten oma ja lakia noudattava ajattelu kielletty?
Pääkirjoituksen kolmannessa kappaleessa todetaan: "Tähän aikaan vuodesta rauhanyhdistysten jäsenet kokoontuvat vuosikokouksiin... Vuosikokouksen valmistelua ja siinä käytävää keskustelua ohjaa rauhanyhdistysten toiminnan tarkoitus, joka on kristillisen uskonelämän herättäminen ja elvyttäminen. Näin myös oman rauhanyhdistyksen vuosikokoukseen osallistuminen on evankeliumin työtä."
Hirveää, millaista typeryyttä. Vuosikokouksen valmistelua ja siinä käytävää keskustelua ei ohjaa rauhanyhdistysten toiminnan tarkoitus, vaan yhdistyslaki ja yhdistyksen säännöt.
Sääntöjen 12 §:n mukaan: Yhdistyksen kokous pidetään helmikuussa. Ylimääräinen kokous on pidettävä, kun yhdistyksen kokous niin päättää tai johtokunta katsoo siihen olevan aihetta taikka vähintään yksi kymmenesosa yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä ilmoittamansa asian käsittelyä varten kirjallisesti vaatii.
Sääntöjen 13 §:n mukaan: Yhdistyksen kokous on kutsuttava koolle vähintään seitsemän päivää ennen kokousta ilmoittamalla siitä SRK:n julkaisemassa lehdessä tai julkisella kirjallisella ilmoituksella. Kutsu ylimääräiseen kokoukseen tapahtuu samalla tavalla.
Kutsussa on mainittava, jos kokouksessa on tehtävä päätös näiden sääntöjen 21 ja 22 §:n sisältämistä asioista sekä johtokunnan jäsenten taikka tilintarkastajien valitsemisesta tai erottamisesta, tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä tai muista näihin verrattavista asioista.
Eri rauhanyhdistysten vuosikokousilmoituksia Päivämiehestä lukemalla paljastuu kammottava totuus. Vain muutamat yhdistykset noudattavat edes kokouskutsussaan yhdistyksen sääntöjä. Ts. yhdistykset haluavat piilotella kokouksen aiheita, vaikka yhdistyslaissa ja yhdistyksen säännöissä on määrätty aiheet, joista kokouskutsussa tulee ilmoittaa. Jos se ei täytä sääntöjä, ei kokouskaan ole laillisesti koolle kutsuttu!
Kutsussa on mainittava... johtokunnan jäsenten taikka tilintarkastajien valitsemisesta tai erottamisesta, tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä tai muista näihin verrattavista asioista. Kutsussa on siis mainittava johtokunnan jäsenten valitsemisesta tai erottamisesta, tilintarkastajien valitsemisesta tai erottamisesta, tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä tai muista näihin verrattavista asioista. SRK:n tulisi neuvoa yhdistyksiä lain ja sääntöjen noudattamiseen eikä niiden noudattamattomuuteen ja rikkomiseen, mutta niin vain pääkirjoituksessa neuvotaan - yhdistyslain ja sääntöjen noudattamattomuuteen ja niiden rikkomiseen!
Yhdistyksen vuosikokousvalmisteluja ohjaa yhdistyksen sääntöjen 14 §, jossa todetaan:
Yhdistyksen kokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjantarkastajaa.
2. Esitetään johtokunnan laatima vuosikertomus edelliseltä vuodelta ja päätetään sen hyväksymisestä.
3. Esitetään edellisen vuoden tilit ja tilintarkastuskertomus sekä päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä.
4. Päätetään jäsenmaksun suuruudesta ja kantoajasta.
5. Päätetään johtokunnan jäsenten, tilintarkastajien ja SRK:n tai muihin kokouksiin valittujen edustajien palkkioista.
6. Valitaan johtokunnan jäsenet erovuoroisten tilalle tai muusta syystä vapaaksi tulleelle paikalle huomioonottaen, mitä 8 §:n 1 momentissa on sanottu *)
7. Valitaan kaksi tilintarkastajaa ja näille varamiehet.
8. Valitaan edustajat SRK:n kokouksiin sekä muihin mahdollisesti pidettäviin kokouksiin.
9. Esitetään johtokunnan laatima toimintasuunnitelma ja talousarvio kuluvalle vuodelle sekä päätetään niiden hyväksymisestä.
10. Käsitellään johtokunnan esittämät sekä ne jäsenten esittämät asiat, jotka on jätetty johtokunnalle vähintään neljätoista päivää ennen kokousta.
*) 8 § 1: Johtokunnan jäseneksi älköön valittako henkilöä, joka ei ole ollut vähintään kolmea lähinnä edellistä vuotta yhdistyksen jäsenenä. Jos kysymyksessä on henkilö, joka vähintään mainitun ajan on ollut jonkun muun SRK:n jäsenyhdistyksen jäsen, voidaan hänet valita johtokuntaan, mikäli vaali on yksimielinen.
Mistä Päivämies siis löytää evankeliumin työn? Sitä ei ilmene säännöistä, ei vuosikokouksen valmisteluista, eikä vuosikokouksesta! Ajatellaanpa vuosikokouksessa käsiteltäviä asioita. Otan karkean esimerkin.
Vuosikokouksen valmisteluja ja kokousta ohjaa yhdistyslaki ja yhdistyksen säännöt sekä kulloisetkin ajankohtaiset asiat. Niitä ovat myös toimitalon korjauksia vaativat asiat. Jos esim. yhdistyksen toimitalon viemäriverkossa on vuoto, joka aiheuttaa inhottavia hajuhaittoja ja saostuskaivo vuotaa velvoittavat jo viranomaiset korjaamaan todetut puutteet tai toimitalo pannaan käyttökieltoon. Kysymys on tällöin viemäriverkoston ja saostuskaivon uusinnasta tai niiden korjauksista. Asiassa ollaan tekemisissä jätevesien ja erilaisten ulosteiden kanssa sekä niiden hallitusta pois kuljettamisesta asuttavista tiloista asianmukaisiin keräilytiloihin ja edelleen toimittamisesta jätevedenpuhdistamoon. Kyse on siis maallisesta asiasta.
Yhdistyksen sääntöjen 2 §:n mukaan Yhdistyksen tarkoituksena on herättää ja elvyttää kristillistä uskonelämää sekä kristillissiveellisten elämäntapojen, kansanraittiuden ja isänmaallisen mielen vakiinnuttamista kansan keskuuteen.
Yhdistyksen tarkoituksena on herättää ja elvyttää kristillistä uskonelämää. Eikö tämä herättäminen tarkoita sitä, että synti tulisi saarnata synniksi? Eikö elvyttäminen tarkoita sitä, että katuvalle julistetaan armoa ja anteeksiantamusta? Miten muuten yhdistyksessä kuvitellaan herätettävän ja elvytettävän kristillistä uskonelämää? Lapsikin nauraa pääkirjoituksen opille, että "Vuosikokouksen valmistelua ja siinä käytävää keskustelua ohjaa rauhanyhdistysten toiminnan tarkoitus, joka on kristillisen uskonelämän herättäminen ja elvyttäminen." Millä tavoin tämän asian vuosikokousvalmisteluja ja vuosikokouksessa käsittelyä ohjaa rauhanyhdistysten toiminnan tarkoitus? Kirjoittaja sotkee toiminnan tarkoituksen kaiken pyhittäväksi, jolloin säännöillä ei ole enää mitään tekoa. Kaikki toiminta on kirjoittajan mielestä "Pyhien pyhää toimintaa". Paskavesien vuotoa ja niiden johtamista koskevan asian valmistelu ja käsittely vuosikokouksessa on viranomaisten valvonnan alaisten toimenpidevelvoitteiden täyttämistä, ei toiminnan tarkoituksen ohjaamaa eikä evankeliumin työtä.
Yhdistyksen sääntöjen 17§:n mukaan:
Puheenjohtajan tehtävä on mm. kutsua koolle johtokunnan kokoukset, toimia niiden puheenjohtajana, avata yhdistyksen kokoukset, valvoa tehtyjen päätösten lainmukaisuutta, täytäntöönpanoa sekä valvoa yhdistyksen taloutta ja toimintaa yleensä.
Puheenjohtajan tulee kutsua johtokunta koolle silloinkin, kun sen jäsenistä vähintään kolmannes sitä määrättyä asiaa varten kirjallisesti pyytää.
Puheenjohtajan estyneenä ollessa varapuheenjohtaja hoitaa hänen tehtäviään.
Jos pääkirjoituksen kohta "Vuosikokouksen valmistelua ja siinä käytävää keskustelua ohjaa rauhanyhdistysten toiminnan tarkoitus, joka on kristillisen uskonelämän herättäminen ja elvyttäminen", pitäisi paikkansa, niin mikään muukaan sääntöjen kohta ei sitoisi vuosikokousvalmisteluja ja vuosikokousta. Puheenjohtajan ei tarvitsisi noudattaa sääntöjen 17 §:ää. Puheenjohtajan ei tarvitsisi valvoa tehtyjen päätösten lainmukaisuutta, täytäntöönpanoa sekä valvoa yhdistyksen taloutta ja toimintaa yleensä.
Vuosikokouksen laillinen päätöksenteko edellyttää muutakin, kuin säännöissä mainitut asiat. Niiden käsittelyjärjestystä eri tilanteita varten säätelee yhdistyslaki. Miten puheenjohtaja muutoin voi valvoa tehtävien päätösten lainmukaisuutta, ellei hän tunne tarkalleen yhdistyslakia ja sen eri tulkintoja?
Pääkirjoituksessa todetaan: "Vuosikokouksen valmistelua ja siinä käytävää keskustelua ohjaa rauhanyhdistysten toiminnan tarkoitus, joka on kristillisen uskonelämän herättäminen ja elvyttäminen. Näin myös oman rauhanyhdistyksen vuosikokoukseen osallistuminen on evankeliumin työtä."
Rinnastus yhdistyksen tarkoituksen ja vuosikokoukseen osallistumisen välillä on hirvittävää omavanhurskautta, jolle lapsikin nauraa. Vuosikokoukseen osallistuminen ei ole evankeliumin työtä. Mitä evankeliumi on?
(Mark. 16:15-17) "Hän sanoi heille: "Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille. 16. joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. 17. Ja niitä, jotka uskovat, seuraavat nämä tunnusmerkit: Minun nimissäni he ajavat pois pahoja henkiä..."
Eikö se ole ilosanoman julistamista, että Kristus on kuollut ihmisten edestä ja kaikille syntejään katuville saarnataan armoa ja anteeksiantamusta? Toistan edellä esittämäni: paskavesien vuotoa ja niiden johtamista koskevan asian valmistelu ja käsittely vuosikokouksessa on viranomaisten valvonnan alaisten toimenpidevelvoitteiden täyttämistä, ei toiminnan tarkoituksen ohjaamaa eikä evankeliumin työtä. Millä tavoin paskavesien johtamista koskevan asian käsittelyllä on tekemistä evankeliumin kanssa? Pääkirjoituksen oppi tarkoittaa, että paskavesien oikeaan johtamiseen uskova on pelastuva! Voi kauheaa, millaista omavanhurskautta Päivämies kylvää. Pääkirjoituksen kirjoittajan järjenjuoksu on niin kummallinen, että sitä ei voi huvittumatta lukea, eikä lapsikaan voi olla nauramatta sen logiikalle.
Pääkirjoituksen neljännessä kappaleessa yllytetään jälleen sääntöjen vastaisuuteen: "Vaikka johtokunnan jäsenten sopiva vaihtuvuus voi olla rakennukseksi, tuo kokemus ja pitkäjänteisyys toimintaan turvallisuutta."
Sääntöjen 14 § kohdassa 6 todetaan:
Valitaan johtokunnan jäsenet erovuoroisten tilalle tai muusta syystä vapaaksi tulleelle paikalle huomioonottaen, mitä 8 §:n 1 momentissa on sanottu.
Säännöissä siis todetaan, että Valitaan johtokunnan jäsenet erovuoroisten tilalle. Kuinka Päivämies voi neuvoa, että niin ei tarvitsisikaan tehdä? Valitaan jäsenet erovuoroisten tilalle ei tarkoita, että valitaan erovuoroiset uudelleen. Pääsääntö on, että tilalle valitaan uudet jäsenet. Pitkäjänteisyys syntyy sääntöjen 7 §:n 1 momentin perusteella: Yhdistyksen hallituksena on johtokunta, johon yhdistyksen jäsenistä neljäksi vuodeksi kerrallaan valittuina kuuluu kahdeksan jäsentä. Johtokunnan jäsenistä eroaa vuosittain neljännes, ensin arvalla, sitten vuorollaan. Uudelleen valitseminen on sallittua. Jos uudelleen valitseminen on sallittua, ei se tarkoita, että se olisi sääntö.
Pääsääntö on, että hallituksen jäsenten toimikausi on kaksi vuotta, puheenjohtajan 2-4 vuotta. Rauhanyhdistysten johtokuntien pitkäjänteisyys on jo määrätty säännöissä: ...on johtokunta, johon yhdistyksen jäsenistä neljäksi vuodeksi kerrallaan valittuina kuuluu kahdeksan jäsentä. Johtokuntien jäsenten toimikausi on jo poikkeuksellisen pitkä. Pitkäjänteisyys sääntöjen mukaan syntyy siitä, että vuosittain johtokunnasta on erovuorossa neljännes. Siten säännöissä turvataan pitkäjänteisyys. Kerralla ei vaihdeta koko jäsenistöä eikä edes puolia. Siihen valitaan vuosittain kaksi uutta jäsentä. Näin jäsenistö voi valita johtokuntaan vuosittain uusia jäseniä ja saada toimintaan uutta verta ja tuoreutta. Kuinka Päivämies kuvittelee voivansa neuvoa yhdistyksiä niiden sisäisessä päätöksenteko-oikeudessa? Se, ketkä jäsenet yhdistys valitsee uudelleen ja ketkä erotetaan ylimääräisessä kokouksessa tai jo vuoden jäsenyyden jälkeen, on yhdistyksen sisäinen asia. Kunhan valitseminen ja erottaminen tehdään laillisessa järjestyksessä. Sen, että yhdistyksen on syytä erottaa joku johtokunnan jäsen ennen toimikauden päättymistä sanelee tämän luopuminen yhdistyksen tarkoituksesta, hänen oma väärä toimintansa. Tällaiseen kriittisyyteen Päivämies ei neuvo yhdistyksiä.
Mistä pääkirjoituksessa esitetty kanta: "vaikka johtokunnan jäsenten sopiva vaihtuvuus voi olla rakennukseksi, tuo kokemus ja pitkäjänteisyys toimintaan turvallisuutta", on lähtöisin? SRK:n ja yhdistyksien toimihenkilöiden vallanhalusta! Heidän halustaan säilyttää kyseenalainen asemansa vuodesta toiseen. Säilyttää itsellään elinikäinen virka. Ei sääntöjen noudattamishalusta. Eikä nöyrästä mielestä olla lähimmäisen palvelijana. Tällä tavoin Päivämies yrittää suojella yhdistyksissä valtaan päässeitä omavanhurskaita, heidän sielunveljiään. Jotta he itsekin voisivat luottaa siihen, että suviseuroissa valittaisiin erovuoroiset uudelleen. Tämän "pitkäjänteisyyteen" neuvovan menettelyn tuhoisuus ilmenee hyvin seurauksista, mihin esimerkiksi Jaakko Suomalan elinikäinen (vv 1964 - 2003) SRK:n johtokunnan jäsenyys on johtanut. Tänä aikana hän on 70-luvulla tappanut henkisellä väkivallalla oman vaimonsa ja saanut säilyttää jäsenyytensä syntiään korjaamatta. Tänä aikana on SRK:ssa vakiintunut anteeksiantamaton mieli syntiin joutunutta tai juorujen uhriksi joutunutta kohtaan. Se on johtanut totuutta vieroksuvaan ja etsimättömään käytäntöön, Jumalan sanan ryöstöön, laittomuuksiin, todelliseen Jumalan kunnioituksen puutteeseen!
Tällaiset Jumalan sanan ryöstö, laittomuuteen ja sääntöjen vastaisuuteen yllyttäminen ovat jo niin paksua, että päätoimittaja tulee asettaa vastuuseen teoistaan. Hän on kelvoton toimimaan uskovien viikkolehden päätoimittajana. Siioni ei voi enää hyväksyä Päivämieheltä ja SRK:n johtokunnan jäseniltä ja muilta vastuullisilta toimihenkilöiltä tällaista laittomuutta ja siihen yllyttämistä vailla asianmukaisia seuraamuksia! Päivämies ei ole vieläkään oikaissut 11.2.2004 pääkirjoituksen väärää omavanhurskauden oppia.
pituudestaan huoimatta tuo sinun kirjoituksesi on loistava referaatti siitä kuinka SRK käytää "piilovaltaa". Sitä valtaa jota sillä kuulema ei ole.
Tuo kirjoituksesi osoitaa myös hauskalla tavalla kuinka maallisia asioita hegelistetään. Vuosikokoukseen osallistumien on hyve.
Se myös osoitaa kuinka mielipiteitä muokaamalla pyritään vaikutamaan päätöksiin ihan tietyllä tavalla. Tästä meillä on toinenkin esimerkki onko se 2 vuoden takaa suviseuroista. Jossa tehtiin esitys jossa esitetiin valittavaksi toinen kuin mitä SRK oli ehdottanut. (Heittäkää linkki jos tiedätte mitä etsin)
En tiedä olenko samaa vai eri mieltä mutta sen tiedän että tuo kirjoituksesi sisältää jo melkoista komiikaa. Eivät ihmiset todellakaan ajattele mitä sielä päivämiehessä lukee. Sielä asiat lukee tietyllä tavalla.
Ikävää vain on se että tuo piilovalta todella vaikuttaa.
mullakin on näihin sanoihin!
>>40-50 luvuilla minun tietääkseni lestadiolaiset eivät tehneet sellaista hajuraon vetämistä kuin nykyään.>En voi olla kysymättä että perustuuko nyky vl usko Jeesukseen Kristukseen?
Vastaan, että ei ainakaan se usko jota SRK:n saarnamiehet saarnaavat. Siihen on sekoitettu aivan liian paljon hapatusta ja suoranaista ihmisoppia. On keksimällä keksitty syntimääritelmiä joille ei löydy minkäänlaista perustaa Pyhästä Raamatusta.
Jatkoit:
>>En siis kysy perustuuko sinun uskosi sille perustalle?
Viesi on täysin yhdenmukainen sen kanssa mitä olen muualta kuulut. Ja muita jututtanut tästä aiheesta. Itseläni ei ole epäilystäkään siitä etteikö näin todella olisi vl piirissä asiat muuttuneet.
"Pohjimmiltaan olen kuitenkin Tuomaksen
kaltainen. Usein valtaa mielen - epäilys. Olenko oikein käsittänyt Jumalan Pyhän Sanan?"
Eikö sinua Alpo yhtään lohduta tieto siitä että Tuomas epäili ja kuitenkin meillä on todistus siitä että hän tuli autuaaksi yksin uskolla?
Autuas se joka ei näe ja kuitenkin uskoo.
Jos sinä et koskaan epäilisi olisit sinä kaikkien tuulien vietävänä. Kuinka sinä silloin taitaist Jumalan sanan perään kaipailla?
SRK:een ja julkaisujen toimitusneuvostoon valinta "tekee valituista erehtymättömiä yli-ihmisiä"
Päivämies julkaisi 7.4.04 Hanna Kantolan artikkelin: "Julkaisumme ovat kristillisyyden hengen mukaisia". Artikkelin perusteella ilmenee, että Hanna Kantolalla, Olavi Voittosella ja päätoimittaja Ari-Pekka Palolalla ei ole Jumalaa pelkäävä oikea usko. Olavi Voittonen puolustaa SRK:ssa ja julkaisujen toimitusneuvostossa vallitsevaa erehtymättömyyden oppia: "Julkaisumme ovat kristillisyyden hengen mukaisia. Tämä on Jumalan sanaa. Olen puhunut". Olavi Voittonen. Luuletko, että kukaan ajatuskykyinen enää sinua uskoo? Ainakaan tämän artikkelin jälkeen? Julkaistusta kirjoituksesta vastaa päätoimittaja. Tämä artikkeli osoittaa, että hän ei ymmärrä vastuutaan.
Olavi Voittonen. Mistä kristillisyyden hengestä sinä oikein puhut? Et ainakaan siitä hengestä, joka on Jumalan sanan kanssa sopusoinnussa. Artikkeli osoittaa niin Hanna Kantolan, Olavi Voittosen kuin päätoimittajankin häikäilemättömiksi valehtelijoiksi. He valehtelevat Jumalan seurakunnan edessä! Vastoin parempaa tietoa. He ovat saaneet kyllin minulta avoimia kirjeitä, joissa olen voimakkaasti Jumalan sanan, ihmisoikeuksien, perusoikeuksien, yhdistyslain, SRK:n ja rauhanyhdistysten sääntöjen valossa tarkastelemalla osoittanut, kuinka Päivämiehessä, Siionin Lähetyslehdessä ja SRK:n vuosikirjassa on julkaistu Jumalan sanan vastaista oppia. Perusteluilleni he eivät ole esittäneet vastaväitteitä, puhumattakaan, että olisivat perustelleet vääriä näkemyksiään Jumalan sanalla. Silti ankarasta kritiikistä huolimatta mikään niistä ei ole julkaissut oikaisuakaan (vrt. Seuran numerossa 3/16.1.2004 päätoimittajan anteeksipyyntö Päivi Lipposelta). Puhumattakaan, että yksikään kirjoittaja olisi pyytänyt väärää opetustaan anteeksi. Jos kirjoittaa uskovien julkaisuun väärin, erityisesti opillisen vääryyden, tulee jokaisen uskovan tuntea vastuunsa lähimmäistään kohtaan, ja pyytää nöyrästi väärä opetus anteeksi ja korjata oikaisussa, miten asian olisi tullut kuulua. Näin menetellen kirjoittaja, toimittaja ja päätoimittaja säilyttävät puhtaan omantunnon. Ei siten, kuin Olavi Voittonen, joka tehdyistä virheistä ja väärästä opetuksesta huolimatta väittää: "Julkaisumme ovat kristillisyyden hengen mukaisia".
Artikkelissa väitetään: "SRK:n julkaisujen toimitusneuvoston tehtävänkuva on laaja: se tekee ehdotuksia julkaisuista, ohjaa ja seuraa julkaisutoimintaa ja valvoo julkaisujen sisältöä."
Väite ei pidä paikkaansa. Jos toimitusneuvoston tehtävänä on mm. "ohjaa ja seuraa julkaisutoimintaa ja valvoo julkaisujen sisältöä", niin miksi se ei sitä tee? Tässä kirjeessäni osoitan, kuinka se ei ole tehtäväänsä tehnyt eikä puuttunut tapahtuneisiin valheellisiin ja Jumalan sanan vastaisiin kirjoituksiin, vaan on niitä kylvänyt ja kylvää tässä artikkelissaan.
Artikkelissa väitetään: "Sisällön valvonta tarkoittaa sitä, että julkaisumme ovat sisällöltään kristillisyyden hengen ja opetuksen mukaista", korostaa Voittonen.
Väite ei pidä paikkaansa. Oppi tulee perustua Jumalan sanaan. Jos Olavi Voittonen sanoo, että "julkaisumme ovat sisällöltään kristillisyyden hengen ja opetuksen mukaista", ei se julkaisuja sellaiseksi tee. Sen tekee se, että julkaisu on Jumalan sanan mukaista. Sitä ne eivät ole, ei tämäkään artikkeli.
Väliotsikon - Käsikirjoitus lukuryhmävaiheessa - 1. kappaleen lopussa todetaan mm.: "Jäseniksi pyritään valitsemaan aiheen tuntijoita ja kielen tuntijoita... Lukuryhmä tekee yhteistyötä kirjoittajan kanssa, ja kirjan teksti luetaan yleensä kahteen kertaan."
Tässä tunnustetaan otsikko: "Julkaisumme ovat kristillisyyden hengen mukaisia", vääräksi. Jos "jäseniksi pyritään valitsemaan", tarkoittaa se, että siihen pyritään, mutta usein siinä ei onnistuta. Jos artikkelissa oltaisiin otsikkoon nähden johdonmukaisia, tulisi tässä lukea: "jäseniksi valitaan aiheen täydellisesti tuntevia". Ihminen ei tarvitse kummoista ajatuskykyä ymmärtääkseen moisen väitteen mahdottomuuden. Kuka ihminen ymmärtää mitään täydellisesti? Mitä suurempi ymmärrys ja oppiarvojen määrä ihmisellä on, sitä nöyremmäksi hän tulee omasta tietämyksensä rajallisuudesta ja sen puutteista. Toisaalta Pyhä Henki ohjaa ihmistä oikean opin ymmärrykseen, ja pitää hänet nöyränä ja tietoisena omasta vajavaisuudestaan. Uskova varoo omahyväisyyyttä, jota tämä artikkeli tihkuu ällöttävyyteen saakka.
Artikkelissa jatketaan: "... kirjan teksti luetaan yleensä kahteen kertaan." Ihmettelen lukukertojen määrää. Ei ihme, että julkaisuihin pääsee opillisia vääryyksiä, joista olen toimitusneuvostoa ankarasti nuhdellut ja neuvonut oikaisemaan ja korjaamaan väärä opetuksensa. Turhaan. En ole havainnut ensimmäistäkään oikaisua. Sitä ei tehdä tässäkään artikkelissa. Päin vastoin. Vastoin parempaa tietoa yritetään vakuuttaa siionille valheita kylväen toista, kuin mikä totuus on.
Totuus on, että tulostaso (arvoasteikolla 4-10) on lukuryhmän koosta ja lukukertojen määrästä riippuva. Lukuryhmään tulisi kuulua vähintään 10 jäsentä, jotka edustavat aiheen parasta asiantuntijuutta ja perehtyneisyyttä. Jos lukukertoja on yksi, päästään hylättyyn tai välttävään tasoon (4-5), jolloin opillisesti työ on nollan arvoinen. Jos lukukertoja on kaksi päästään tyydyttävään tasoon (5-6), jolloin opillisesti on parempi, että sitä ei julkaista. Jos lukukertoja on kolme, päästään hyvään tasoon (7), jolloin opillisesti on syytä harkita, kannattaako tekelettä julkaista. Jos lukukertoja on neljä päästään vahvaan hyvään tasoon (8), jolloin opillisesti kyhäelmä voitaneen julkaista. Jos lukukertoja on viisi, päästään vahvaan hyvään tai kiitettävään tasoon (8-9), jolloin opillisesti kirjoitus voidaan julkaista. Jumalan sanan selittämisessä tulee säilyttää nöyryys. Sen, jos minkä suhteen uskovan tulee olla herkkä tehtyjen virheiden korjaamiseen. Täydelliseen tasoon (10) ihminen ei pääse. Huippu-urheilijakaan ei tee elämänsä aikana kuin korkeintaan yhden tai muutaman täydellisen suorituksen, ja tämäkin vain ihmisten mittarilla arvioituna.
Ts. Julkaisujen toimitusneuvosto ei pyri oikeassa opissa pysymiseen. Jos siihen ei edes pyritä, tulisi se myös tunnustaa ja oikaista jokainen väärä opillinen artikkeli. En löydä artikkelista häivähdystään oikeasta nöyryydestä.
Artikkeli jatkaa: "On selvää, että kun julkaisut ovat ihmisten tekemiä, ne eivät voi olla täysin virheettömiä."
Jälleen artikkeli kumoaa otsikkonsa: "Julkaisumme ovat kristillisyyden hengen mukaisia". Jos julkaisut eivät voi olla täysin virheettömiä, niin kuinka otsikossa voidaan väittää, että julkaisut olisivat kristillisyyden hengen mukaisia? Artikkeli on loogisuuden irvikuva!
Artikkeli jatkaa Olavi Voittosta siteeraten: "Joskus esimerkiksi lehteen on voinut lipsahtaa kirjoitus, joka ei sinne olisi kuulunut."
Olavi Voittonen. Tällä tavoin sivuutat oman ja toimitusneuvoston velvollisuuden anteeksipyyntöön. Vähättelet, että "joskus on lipsahtanut". Näin mitätöit tehdyn synnin, ettei sitä tarvitse edes nimeltä mainita, kun se on lipsahdus, eikä sitä tarvitse anteeksi pyytää! Lehdessä julkaistu väärä oppi on julkinen synti, joka tulee korjata samassa laajuudessa kuin se on tehty. Se tehdään vain oikaisulla samaisessa julkaisussa ja siihen liittyvällä anteeksipyynnöllä. Kuinka kuvittelet, että tämä velvollisuus ei sinua, toimitusneuvostoa ja päätoimittajia koske? Kuinka sinulla ei ymmärrys siihen riitä, jos Seuran päätoimittajakin sen ymmärtää? Sinun tavallasi ei syntiä pyydetä anteeksi. Julkinen synti tulee todeta, mitä, missä ja miten on opetettu väärin ja sitten oikaista, miten sen olisi tullut kuulua sekä pyytää väärä opetus anteeksi. Kuvitteletko itsesi ja toimitusneuvoston pyhimyksiksi, joita ei koskekaan velvollisuus pyytää syntejään anteeksi?
Valehtelet: "Julkaisumme ovat kristillisyyden hengen mukaisia". Sen kumoat: "Joskus esimerkiksi lehteen on voinut lipsahtaa kirjoitus, joka ei sinne olisi kuulunut." Loogisuutesi ja opillinen ymmärryksesi on tiessään. Sitä ei ole. Jumalan sanan vastainen opetus on syntiä. Synti tulee nimeltä mainiten korjata. Se korjataan vain yhdellä tavalla. Synti ei korjaannu sinun ympäripyöreällä tavalla, jonka perusteella kukaan ei tiedä, milloin, missä ja miten olette "lipsahtaneet".
Artikkeli jatkaa: "Vastuu on viime kädessä päätoimittajilla."
Olavi Voittonen. Näin sinä kiemurtelet kuin iljettävä limainen käärme omasta synnin vastuusta ja sysäät sen päätoimittajien vastuulle! Eikö kirjoittajalla ole mitään vastuuta? Eikö toimitusneuvostolla ole mitään vastuuta? Eikö sinulla ole mitään vastuuta? Minä sanon. Jokainen vastaa yksin omista synneistään. Sinun tekemiäsi syntejä ei voi sysätä päätoimittajan vastuulle. Eikä kenenkään syntejä voi sysätä kenenkään muun kuin tekijänsä synneiksi.
Väliotsikon - "Näköalapaikka ja kasvun paikka" - 2. kappaleessa todetaan: "Toimitusneuvosto on sen jäsenille merkittävä näköalapaikka. Siihen on kuulunut ja kuuluu pitkään kristillisyydessä vaikuttaneita puhujia, joilla on laaja kokemus Jumalan valtakunnan työssä. Näin kristillisyyden opetus ja elämänkokemukset siirtyvät sukupolvelta toiselle."
Näin, kuin kruunuksi Olavi Voittonen paljastaa, kuinka toimitusneuvostoon hyväksytään vain kyllin ansioituneita, jotta nämä saisivat siirretyksi nöyrien ja omantunnon hoidosta huolehtivien vainon sukupolvesta toiseen. Näin Olavi paljastaa SRK:ssa ja Päivämiehessä vallitsevan ansioihin perustuvan uskon. Samalla hän osoittaa, kuinka hän itse on luopunut Jumalan sanan mukaisesta oikeasta uskosta: "Yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen ansion tähden."
Lue lisää: http://isansana.com/keskustelu/YaBB.pl?num=1172401706
jossa omakohtaisella uskolla ei ole mitään tekemistä, pääasia on sosiaalinen talostelu ja omien etujen tavoittelu
Mielestäni kyseessä on eräänlainen vl-koodi, jonka avulla SRK-lestadiolainen tunnistaa toisen samanlaisen epäuskoisten joukosta esimerkiksi vieraalla paikkakunnalla liikkuessaan.
Tämän koodin takana olevan viestin sanoma on "vain me"- opetuksessa keskeistä. Ilman tätä vl-koodin tunnistusta on vaara, että erehtyy pitämään Jumalanlapsena johonkin toiseen hengellisyyteen kuuluvaa uskovaista, mikä taas olisi kadottava synti vl-opetuksen mukaan.
Tämä "heikkisaari"- koodi otettiin käyttöön hoitokokousten alla erottamaan maallikkolinjalaiset pappislinjalaisista.
Lisämerkitys sanalla "uskomassa" on siinä, kuten epäilitkin, että uskomassa olevan kuuluu ahkerasti osallistua ry:n suoritteisiin, kuten seuroihin, toimitalotalkoisiin, myyjäisiin, keittiövuoroihin ja leipomisiin. Näihin armon kymmenyksiin osallistumattomalta pidätetään vl-koodin käyttöoikeus, minkä seurauksena katsotaan SRK:n myöntämä taivaspaikkatakuu rauenneeksi.
Koodia käytetään myös tarkoitukselliseen loukaamiseen. Jos ihmine ei ole uskomassa riipumatta hänen uskonsa perusteista hän ei ole uskovainen koska ei ole uskomassa.
Kysyin alpolta ja nyt kysyn sinulta samaa.
Onko vl uskon perusta todella Kristus. Vai kohdistuuko usko vain tuohon omaan joukoon. Siihen että tärkeintä on pysyä tuon joukon mukana.
Minusta se on siinä mielessä erikoista että raamattu ei tue joukko-oppia.
Tähän liitynee se enne uskoneitten lapaitten jäljissä. Eli vain vl tavalla voi pelastua? Tapakristillisyyttä.
"Onko vl uskon perusta todella Kristus. Vai kohdistuuko usko vain tuohon omaan joukoon. Siihen että tärkeintä on pysyä tuon joukon mukana."
Kristus ja Raamattu saattavat olla mukana kuriositeetteina taustalla, mutta SRK-opetuksen perustuksena ja kivijalkana ne eivät ole. Jos olisivat, eivät massiiviset hoito-operaatiot olisi olleet mahdollisia, eikä syntilista olisi niin pitkä kuin se nykyisin on, eikä myöskään Raamattuun olisi tarvinnut liimata lisälehtiä.
Kyse todellakin on ihmisten alistamiseen perustuvasta joukkouskosta. Oikeastaan huvittaa se, kun Voittonen ja Hautamäki lehtihaastattelussa puhuivat omakohtaisesta uskosta vl-uskoon liittyen. Muistaakseni nimimerkki x-vl antoi tälle tässä taannoin erinomaisen selityksen, että omakohtainen vl-usko on sitä, että tunnustaa SRK:n jumalakseen ja SRK:n "rakkauden neuvot" raamatukseen. Sanatarkasti en muista, mutta ajatus oli jokseenkin näin(x-vl oikaiskoon, jos muistan väärin).
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000031910758#22000000031910758
Ajatuksesi oli oikea. ;)
Omakohtainen vl-sydämenusko säilyy sillä, että mielellään hyväksyy kaiken vl-opetuksen ja -käytännön. Sitten jos heikkoudessaan tekee toisin, asian korjaa ns. siunauksen pyytäminen ja parannuksenteko, vaikka kokovikaisuudesta tms.
Kriittiset ajatukset mistä tahansa vl-uskoon liittyvästä ovat jo epäuskon ja ehkä eriseuraisuuden syntiä. Niistä on sitten vaikeampi selviytyä 'vakaan veljen/sisaren' osaan! Mutta nimellisen parannuksen jälkeen sekin on OK.
Kuuliaisuus vl-seurakunnalle on tärkeintä ja kaiken ydin. Sinä sanoit, että se on Jumalan asemassa, minä hieman kiertelin... :D
Ensinnäkin, kiitos viimeisestä.
Tämä uskomassa oleminen on jatkoa sille, millä Juhani Raattamaa halusi erottautua muusta kristillisestä kansasta, johon LLL aikoineen oppinsa sovelsi, ja ei halunnut mitenkään siitä erottautuu, vaan olla yksi Jeesuksen seurakunta, muiden maailman seurakuntien seassa, mutta ottaa myös paikalliset asiat huomioon, eli se, että’ viinaa juotiin liikaa ja humaltumis- merkityksessä.
Laestadiuksella oli myös lähellä sydäntä evankeliumin levittäminen ja Pyhän Hengen pappeuden korostus, jossa jokainen kristitty voi olla toisen rippi- isä, jossa toimii Jeesuksen lunastustyön todistajana. Hän oli Herran työ rukkanen, suurella R;llä.
Raattamaa halusi leimautua ja korostaa ihmistä, sekä Ihmisen tekemiä sääntöjä, jolloin alkoi Lestadiolaisliikkeen alamäki, joka sittemmin johti hoitokokouksiin ja minua paremman kuvan saa tutustumalla vaikka Lauri Pietilän tutkimuksiin ja Hänen vahoihin teksteihin, jossa kuninkuus oli Herralla Jeesuksella. Raattamaa pani viimeisenä keskustelu tilaisuuteen Leeville sanat suuhun, jossa lakoin jo kieroutuminen, joka mutkistui ja kiihtyi sitten vuosikymmenien aikana. Tätä ei LLL halunnut mitenkään.
Tästä lahti omaleimaisuuden ja Ihmissääntöjen kirjo, joka on vailla vertaa. Tuli vain Me pelastumme oppi, vanhurskauttamis- oppi uskolla kumottiin, ja alettiin käyttää käsitettä, - olemme uskomassa, ja tämä on seurausta hoitokokousajan tilanteesta, kun Pyhä Henki lähti menettelyn myötä kokonaan pois. Ei ollut hengellistä johtajaa, vain korvakuulolla puhuvia saarnaajia ja täysin teologiaa tuntematon työvaliokunta. Tuli sääntöjä säännön jälkeen ja se tekee ihmistä valehtelijoita, kun jouduttaa väittämään, ettei sellaista sääntö ole, koska se ei perustu Raamattuun, vaikka se elää joukossa kuitenkin, parhaimpana ehkäisy, ja TV , sekä Radiokielto.
Valehtelu on aina saanut minut kuohuksiin, ja juuri heidän osaltaan olen joutunut jopa aikoinaan liemeen, oikeuteen asti, sillä juuri he olivat ne pettäjät. Muutenkaan en hyväksy valhetta, enkä heikomman sortoa ja systemaattista manipulointia.
Mutta uskomassa oleminen pitää sisällään vain tavan, ollaan uskomassa, ollaan seuroissa, ollaan jossain, mutta uskossa, perillä Jeesuksessa se ei kerro ihmisen olevan. Usko ei pelasta työkaluna, Jeesus vain pelastaa, ja jos on vielä uskomassa vaan, on se murto osa vain uskota, se on olla tavoiltaan se, ja tehdään sitä, ja sitä.
Mainitsemani nimimerkki on muisen ohella kysynyt sitä onko uskossa oleminen ja uskomassa samaa vai eri asia.
Kuinka maltillisesti minä sen voisin sanoa, että ei ole näyttöä siitä, että uskomalla omat synnit anteeksi päästään millihyvää pitemmälle, mutta uskomalla Jeesus Herraksi, tulee kruunu päähän. Se on faktaa.
Jeesus ne synnit anteeksi antaa, mutta pelastukseen tarvitaan muutakin. Usko Häneen ja ylhäältä uudestisyntyminen, jossa vanha , Jumalan kirous, te olette kuolemalla kuoltava, jää entiseen ruumiiseen, ja saamme tässä Pyhän Hengen ruumissa sitten nähdä Herran ja Jumalan Valaskunnan, muuten se ei ole mahdollista. Ks. Joh. 3;3. ( Jollei ihminen ole uudestisyntynyt, Hän ei voi nähdä JV;tä ) Tätä ei VL saarnaajat kerro??? Valitettavasti.
Room 5;21 > Niin kuin synti on hallinnut ja vienyt kuolemaan, niin on armo hallitseva ja johtava ikuiseen elämään, koska Herramme Jeesus Kristus on lahjoittanut meille vanhurskauden.< 10:4 < Kristus on näet lain loppu, ja niin tulee vanhurskaaksi jokainen, joka uskoo.< 1 Kor 15;3 > Ennen muuta annoin teille tiedoksi tämän, minkä itse olin saanut vastaanottaa: -- Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu, Jumala on yksi, ja yksi on välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus. > Kristus sitä vastoin on uhrannut yhden ainoan syntiuhrin ja asettunut pysyvästi istuimelleen Jumalan oikealle puolelle> Mutta te tiedätte, että Kristus, joka on synnitön, tuli ottamaan pois synnit.
pelasta. Ihmisen pelastaa vain usko Jeesukseen Kristukseen. Tämä ilmenee uskossa kilvoitteluna. Se tarkoittaa, että kilvoittelee Jumalan käskyjen (käskyt 1.-10.) täyttäjänä. Mutta toteaa tästä kilvoittelustaan huolimatta, että ihminen ei pysty edes yhtenä päivänä niitä täyttämään. Siksi ihmiselle jää jäljelle vain turvautuminen Jumalan armoon ja anteeksiantamukseen. Se on mahdollista Kristuksen pelastustyöhön uskomalla. Kussakin käskyn selityksessä todetaan: Meidän tulee peljätä ja rakastaa Jumalaa niin, että... Tämä tarkoittaa sitä, että ihminen pelkää Jumalaa havaitessaan rikkoneensa Jumalan käskyn tai käskyjä. Näin ihmisessä oleva heikko Jumalan ääni ihmisessä = omatunto herättää katumuksen. Jumalaa pelkäävä katuu syntejään ja uskolla omistaa saadun synnin päästön. Kun ihmisen synnit ovat anteeksi annetut, ei ihmisen tarvitse pelätä Jumalaa ja rakkaus palaa ihmiseen. Silloin ihminen ei pelkää, vaan rakastaa Jumalaa. Tämä rakkaus näkyy ja kuuluu ja kohdistuu lähimmäisiin.
Viimeisellä tuomiolla ei kysytä, missä joukossa kuljit. Siellä Jeesus antaa kustakin ihmisestä todistuksensa - hyvän tai huonon. Hyviin kuuluvat ne, joiden synnit on sovitettu Jeesuksen nimessä ja veressä anteeksi annetuiksi. He saavat kuulla kutsun: "Tulkaa minun Isäni siunatut." Muut karkotetaan kadotukseen.
Ole oikeassa, usko on vain työkalu, ja Jeesus on Herra.
En ole monenkaan VL;n kuullut noin selvästi kertovan sitä, että Jeesus on juuri se joka esittelee Isälleen lampaansa, Isä ei ketään tuomitse, sillä Jeesuksella on kaikki valta voima ja kunnia.
Silloin tulee toteen se Raamatun lause, - minähän sanoin Herra Herra, mutta sinä et kuule??? Näin käy heille joilla on vain Jumala mutta ei Jeesusta. Jeesus sanoo, - menkää pois, minä en tunne teitä.
.””” Hyviin kuuluvat ne, joiden synnit on sovitettu Jeesuksen nimessä ja veressä anteeksi annetuiksi.”” Tässä pitää hieman korjata, Jeesus nimittäin lunastaa meidät kokonaan verellään ja kun olemme ylhäältä uudestisyntyneitä, on vanha lain alla oleva ruumis kuollut, ja juuri me perimme iankaikkisen elämän. Ei pelkällä syntien anteeksi antamisella, vaan Jeesuksen kertakaikkisella lunastuksella. Sillä joka ei uudestisynny ylhäältä, ei näe iankaikkista elämää, Jumalan Valtakuntaa. Johannes 3;3.
Matteus (24:31-34) Viimeinen tuomio
31 "Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. [Matt. 16:27 ; Ilm. 20:11]
32 Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. [Hes. 34:17-22; Matt. 13:49; Room. 14:10; 2. Kor. 5:10]
33 Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen.
34 Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. [Viis. 5:15,16; Ef. 1:4]
35 Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. [25:35,36: Jes. 58:7; Hes. 18:7; Sir. 7:32-36; Gal. 5:6; Hepr. 13:2; Jaak. 1:27, 2:13,14]
36 Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.'
37 "Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: 'Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa?
38 Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut?
39 Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?'
40 Kuningas vastaa heille: 'Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.' [Sananl. 19:17; Matt. 10:42; Hepr. 6:10]
41 "Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. [Matt. 7:23 | Mark. 9:48; Juud. 7; Ilm. 20:10,15]
42 Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa.
43 Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.'
44 "Silloin nämäkin kysyvät: 'Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?'
45 Silloin hän vastaa heille: 'Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.'
46 "Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään." [Dan. 12:2; Joh. 5:29; Room. 2:7,8; Ilm. 20:15]
Lähde: http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible
Raamattu ei jätä epäselväksi, kuka kutsuja on. Se on Jeesus, Ihmisen Poika. "Tulkaa tänne, te ISÄNI siunaamat." Jumala on Isä. Jeesus meistä antaa todistuksen - hyvän tai huonon. Sitä ei anna SRK, rauhanyhdistys, eikä yksikään vl tai kukaan muukaan.
Mihin siis uskomme? Jollemme usko Jeesukseen, niin ei Jeesuskaan meitä tunne eikä anna meistä hyvää todistusta.
Näin kehoitetaan ulkona olevia. Mitä se on? Se edellyttää uskoa Jeesukseen. Siihen, että Jeesus on verellään, ristinkulemallaan ja ylösnousemuksellaan kantanut meidän syntimme ja vapahtaa meidät synneistämme.
Uskottoman tulee tehdä parannus. Tämä on mainitsemasi uudesti syntyminen. Sitä seuraa uskon kilvoitus, jolloin kilvoittelun epäonnistumisissa tarttunut synti korjataan.
Jolleivät synnit ole Jeesuksen nimessä ja veressä anteeksiannetut, ei ihmisellä ole myöskään rauha Jumalan kanssa, eikä Jeesus häntä tunne.
Mutta kyisinkin, olenko Hannestapani ylhäältä uudetsyntynyt, kuten Johannes 3luvun kolmannessa jakkeessa sanoo.
Jeesus on Herra, tämä kyllä selvä.
Mutta miten US?
Olet uudesti syntynyt ja oikein uskova, mikäli olet säilyttänyt lapsuuden uskon tai tehnyt parannuksen, jossa olet saanut kaikki syntisi anteeksi ja olet sen jälkeen kilvoitellut uskossasi.
Minun mielipiteeni ei Sinua tee autuaaksi tai tuomituksi. Sen tekee Sinun oma sydämesi tila. Toki me muut voimme punnita toistemme uskoa Jumalan sanan valossa tarkastelemalla, mutta silti kukaan ihminen ei voi nähdä lähimmäisen sydämeen. Jeesun näkee, onko sydämesi puhdas, uskotko Häneen, kilvoitteletko oikein Jumalan käskyjen täyttäjänä.
Mikäli olet säilyttänyt lapsuuden uskosi, Sinä tunnet sen. Mikäli olet syntynyt uudesti, Sinä sen tiedät. Sitä ei ihminen voi unohtaa. Ei sittenkään, vaikka myöhemmin luopuisi uskostaan.
Mitä taas tulee siihen, mitä olen tällä kirjoituksiasi lukenut (en ole lukenut läheskään kaikkia kirjoituksiasi), en voi niiden perustella Sinua epäuskoisena pitää. Uskon perusteissasi en ole löytänyt sellaista ristiriitaa, joka sotisi uskovan tunnusmerkkejä vastaan. Onko sydämessäsi Jumalan rakkaus ja rauha? Sitä minä en voi päätellä yksin kirjoitustesi perusteella.
Mutta jos tunnet itsesi syntiseksi, Jumalan käskyjä (käskyt 1.-10.) päivittäin rikkovaksi, kadut syntejäsi ja haluat ne anteeksi, voin saarnata Sinulle: Usko Jeesuksen nimessä ja veressä kaikki syntisi, matkan vikasi, epäilykset ja kiusaukset anteeksi. Ole turvatulla mielellä. Mikäli et vielä ole ollut uudesti syntynyt, niin saat nyt uskoa kaikki syntisi anteeksi annetuiksi. Saat uskoa sen kuin itse Jumalalta kuultuna. Ole turvassa.
Martti Luther kirjoittaa 1. sunnuntaina pääsiäisestä toisessa saarnassaan:
"On ymmärrettävä oikein Kristuksen sanat: Joille te synnit anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan, ja joille te ne pidätätte, niille ne ovat pidätetyt. Ne eivät anna valtaa niille, jotka ne lausuvat, vaan niille, jotka ne uskovat. Herran sanat tarkoittavat enemmän niitä, jotka syntinsä tunnustaen ne uskolla omistavat, kuin synninpäästön julistajia. Puhujan valta ja uskovan valta eroavat toisistaan niin suuresti kuin taivas ja maa. Jumala on antanut meille sanansa ja vallan sitä puhua. Mutta siitä ei seuraa, että sana aina toteutuu. Harjoittihan Kristuskin sanan saarnaamista, eivätkä kuitenkaan kaikki, jotka sitä kuulivat, uskoneet eikä läheskään aina tapahtunut hänen puheittensa mukaan, vaikka se olikin Jumalan sanaa. Kristus lausuu nyt meille: te saatte vallan saarnata sanaa ja julistaa evankeliumia. Mutta valtaa luoda uskoa ette silti saa. Istuttaminen ja kasvun antaminen ovat kaksi eri asiaa, kuten Paavali sanoo ( I Kor. 3:6.). Meille ei ole annettu valtaa elää herroiksi ja hallita, vaan olla palvelijoina, evankeliumia saarnaamalla kehottaa ihmisiä uskomaan. Jos siis et usko, eivät sinua auta minun puheeni ja saarnani, vaikka se onkin Jumalan sanaa, etkä sinä silloin ylönkatso ja häpeile minua, vaan itse Jumalaa, kun et usko näitä hänen sanojansa."
Uudesti syntynytkään ei pääse ihmisyydestään ja syntiin lankeavuudestaan mihinkään. Uudesti syntymistä seuraa kilvoitus Jumalan käskyjen täyttäjänä. Siksi uskovat kilvoittelevat Jumalan käskyjen täyttäjinä ja katuvat päivittäin tarttuvaa syntikuormaa ja saavat sen anteeksi ja voivat uskolla omistaa saadun synninpäästön. Näin kun jaksamme kilvoitella, niin kerran kuulemme kutsun: "Tulkaa minun Isäni siunatut."
Meillä on ilmeisesti eri käsitys lapsuuden uskosta. Sillä ei ole merkitystä, onko lapsuuden uskossa vai ei, vaan uskossa Jeesukseen Kristukseen Herrana. Mikään Raamatun paikka ei tue sitä ajatusta, että vain lapsuudenusko on pelastava. Mutta ilman ylhäältä uudensyntymää ei pelastusta ole.
Minun syntini on Herra Jeesus jo lunastanut vitivalkoiseksi n. 2000v sitten, että se siitä synnistä.
En juuri pysty kilvoittelemaan 10 käskyn täyttämisessä, sillä kun olen ylhäältä uudensyntynyt, se vaha ruumis, joka jäi, kyllä sitä yritti tehdä, mutta tämän uuden ei tarvitse, sillä se saa elää Jeesuksen vapaudessa. Eikä mitenkään kiinnosta mennä takaisin lain ikeen alle. APT 15;10 > Miksi te siis nyt kiusaatte Jumalaa ja tahdotte panna opetuslasten niskaan ikeen, jota eivät meidän isämme emmekä mekään ole jaksaneet kantaa?
Minä taas tunnistan sinussa suuren tuskan, jonka kanssa elät ja et siitä ole pois päässyt, joten onko se laki vai anteeksiantamattomuus, vain sinä sen tiedät.
Minä taas näen ainoana kilvoitteluna uskoni Jeesukseen, Hän kyllä pitää lain pois luotani.
Mitä on luopua uskosta, sinähän nyt Hannes puhut kun lestadiolainen, - luopua uskosta, kristityt sanoo luopua Jeesusta, ja jos näin käy, se on jo pahempi juttu, mutta älä pelkää, Jeesus ei meistä kyllä luovu, Hän on sen sanassaan ilmoittanut.
Minä en ole kelpo kristitty, vaan ihmisen, joka liian usein närkästyy, jos ei mene niin kuin itse haluaa, mutta minä tunnistan myös Sinussa minua, me olemme Jeesuksessa tulisieluisia, ja uskon palo elää Jeesuksessa meissä.
Minulle synti on sydämen eroa Jeesusta ja Jumalasta. Minulla ei ole Ihmisten tekemiä sääntöjä, vain Herran ohjeet, joita noudatan. Katson TV;tyä, ja pidän farkkuja, ja se on juuri minuna asiani, sitä ei pastorit huomauttele, se ei ole oikein. Eikä ne sitä teekään.
Eri asia on se, että loukkaanko jotain lähimmäistä, mutta mielistely ja totuuden kertominen on eri asioita, ja Rakkauden suurin seikka on totuus, ja sen kertominen vaikka hiukan kovastikin ei ole synti. Rippiä tarvitsen kyllä viikoittain, siinä lähimmäistä tarvitaan.
Sanot, että jos tunnet 10 käskyä. Kyllä minä tunnen ja koko VT, mutta Hannes, minä tunnen myös Vuorisaarnan ja minä elän sen alla, joka on niin kattava, että ilman Jeesusta en selviä.
”””Usko Jeesuksen nimessä ja veressä kaikki syntisi, matkan vikasi, epäilykset ja kiusaukset anteeksi. Ole turvatulla mielellä. Mikäli et vielä ole ollut uudesti syntynyt, niin saat nyt uskoa kaikki syntisi anteeksi annetuiksi. Saat uskoa sen kuin itse Jumalalta kuultuna. Ole turvassa. ”” Amen. Tämä oli kaunista ja koen sinun roolisi ikään kuin todistajana Jeesuksen lunastustyössä, sillä lunastaja on Jeesus Kristus. Kiitos.
Luther ei ole minulle kovin idolini, sillä olen juutalaista sukua, Hän halusi minun kuolevan, joten hyppään sen yli.
Uudestisyntynyt pääsee pois toisesta kuolemasta, siis hengellisestä kuolemasta, ja lain turmelema ruumis jää pois. Me elämme vapaudessa Jeesuksessa. Ilman uudestisyntymistä ei saa Pyhää Henkeä, eikä pelastumista. Vain uudestisyntyneellä on puhdas ruumis, minkä Jeesus lunastaa.
Uudestisyntynyt ei täytä käskyjä, sillä synnyttäjä itse on ne täyttänyt, Jeesus.
Hannestapani, älä kilvoittele käskyjen täyttämisestä, kilvoittele Jeesuksen löytämisessä ja tätä kautta Jumalan Valtakuntaa.
”””Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi”””” Mikä se evankeliumi on, ja miten se Jeesuksen sanoman oli??? Jeesushan sanoi menkää ja julistakaa evankeliumia kaikille kansoille. >> Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen Jos ette usko, kun minä puhun teille maallisista, kuinka te uskoisitte, jos minä puhun teille taivaallisista?> "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se EI VOI NÄHDÄ JUMLAN VALTAKUNTAA". Voitko siis sinä nähdä, jos se on Jeesuksen ja Raamatun vastainen, olet ulkona jos väität toisin.
””””Jolleivät synnit ole Jeesuksen nimessä ja veressä anteeksiannetut, ei ihmisellä ole myöskään rauha Jumalan kanssa, eikä Jeesus häntä tunne.””” Missä se tulee ilmi Raamatussa???
Hannestapani, minulla on tullut sellainen tunne, että olet erkaantumassa elävästä Jumalasta Jeesuksesta, ja alat latelemaan uudelleen niitä SRK fraaseja, oletko mennyt takaisen sinne lahkoon?
Rauhaa.
Luit huonosti viestini. En ole väittänyt, että vain lapsuuden usko on pelastava.
Jeesus otti syliinsä lapsia. Hän sanoi: Ellette tule lapsen kaltaisiksi, ei teillä ole osaa taivaassa. Tällä Jeesus korosti lasten vilpitöntä uskoa ja viattomuutta. Lapsi on syntyessään Jumalalle kelpaava. Vasta vanhetessaan lapsi joutuu sanojensa ja tekojensa seurauksena synteihin, jotka erottavat hänet Jumalasta, jollei hän saa oikeaa uskon neuvoja ja opetusta. Luther arveli, että 8 vuotiaalla alkaa jo olla niin paljon syntikuormaa, että ellei hän sitä voi oikein neuvottuna panna pois, hänen lapsuuden uskonsa kuolee. Mutta jos hän korjaa syntejään ja siten säilyttää hyvän oman tunnon, hän säilyttää lapsuuden uskonsa. Tästä seuraa se, että lapsuuden uskonsa säilyttäneen ei tarvitse uudesti syntyä.
Mutta jos on menettänyt lapsuuden uskonsa, silloin todetaan, että kukaan ei voi tulla Herran tykö ellei hän uudesti synny. Lapsuuden uskovan ei tarvitse uudesti syntyä, koska hän ei ole poikennut Herran luota. Mutta joka on poikennut, niin palatakseen hänen pitää uudesti syntyä.
Vaikka Jeesus on kantanut meidän kaikkien syntikuorman, ei se tarkoita sitä, että Häneen uskovista tulisi maanpäällisiä pyhimyksiä. Uskovat lankeavat syntiin siinä, missä uskottomatkin. Siksi uskovien tulee uskonsa ja hyvän oman tuntonsa säilyttääkseen kuulla oman tuntonsa ääntä, katua ja pyytää syntejään anteeksi ja uskolla omistaa saatu synnin päästö.
Jeesus on lunastanut meidän syntimme, jotta niillä, jotka häneen uskovat, olisi mahdollista pelastua. Uskovan tulee panna pois kuormaa, joka tekee matkan hitaaksi. Kuorma on syntiä. Se saadaan anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Mutta sitä ei syntiään katumaton saa anteeksi.
(Matt. 18:21-22) 21. Silloin Pietari tuli Jeesuksen luo ja sanoi: "Herra, jos veljeni yhä uudestaan tekee väärin minua kohtaan, niin kuinka monta kertaa minun on annettava hänelle anteeksi? Peräti seitsemän kertaako?" 22. "Ei seitsemän, vaan seitsemänkymmentäseitsemän kertaa", vastasi Jeesus.
(Luuk. 17:3-4) Pitäkää varanne! "Jos veljesi tekee väärin, nuhtele häntä, ja jos hän sitten katuu, anna hänelle anteeksi. 4. Vaikka hän seitsemästi päivässä rikkoisi sinua vastaan ja seitsemästi tulisi sanomaan sinulle: ´Minä kadun´, anna hänelle anteeksi."
Martti Luther selittää Vähässä Katekismuksessa mitä avaintenvalta sisältää:
"Avaintenvaltaan kuuluu kaikki se hengellinen valta, jonka Kristus on antanut kirkolleen maan päällä. Sen vallan nojalla seurakunnalla on oikeus... 3. päästää katuvat synneistä ja sitoa katumattomat synteihin... Katuvia syntisiä ovat Jumalan seurakunnassa ne, jotka tunnustavat syntinsä synneiksi Jumalan edessä, ovat murheellisia syntiensä tähden, haluavat tehdä parannusta synneistään ja turvata Jeesukseen Kristukseen, syntisten Vapahtajaan. Heille on julistettava synninpäästö."
Martti Luther kirjoittaa 1. sunnuntaina pääsiäisestä toisessa saarnassaan:
"On ymmärrettävä oikein Kristuksen sanat: Joille te synnit anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan, ja joille te ne pidätätte, niille ne ovat pidätetyt. Ne eivät anna valtaa niille, jotka ne lausuvat, vaan niille, jotka ne uskovat. Herran sanat tarkoittavat enemmän niitä, jotka syntinsä tunnustaen ne uskolla omistavat, kuin synninpäästön julistajia. Puhujan valta ja uskovan valta eroavat toisistaan niin suuresti kuin taivas ja maa. Jumala on antanut meille sanansa ja vallan sitä puhua. Mutta siitä ei seuraa, että sana aina toteutuu. Harjoittihan Kristuskin sanan saarnaamista, eivätkä kuitenkaan kaikki, jotka sitä kuulivat, uskoneet eikä läheskään aina tapahtunut hänen puheittensa mukaan, vaikka se olikin Jumalan sanaa. Kristus lausuu nyt meille: te saatte vallan saarnata sanaa ja julistaa evankeliumia. Mutta valtaa luoda uskoa ette silti saa. Istuttaminen ja kasvun antaminen ovat kaksi eri asiaa, kuten Paavali sanoo ( I Kor. 3:6.). Meille ei ole annettu valtaa elää herroiksi ja hallita, vaan olla palvelijoina, evankeliumia saarnaamalla kehottaa ihmisiä uskomaan. Jos siis et usko, eivät sinua auta minun puheeni ja saarnani, vaikka se onkin Jumalan sanaa, etkä sinä silloin ylönkatso ja häpeile minua, vaan itse Jumalaa, kun et usko näitä hänen sanojansa."
Käskyistä
Luther selittää Vähässä Katekismuksessa mikä on Jumalan lain sisältö:
"Jumalan lain sisältö on oikea rakkaus. Kaikki Jumalan käskyt vaativat siis meiltä oikeata rakkautta. (1. Tim. 1:5): Käskyn päämäärä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä ja hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta. (Room. 13:10): Rakkaus on lain täyttymys."
Luther selittää Vähässä Katekismuksessa mitä on Jumalan kymmenen käskyä:
"Jumalan kymmenen käskyä on Jumalan pyhä tahto eli laki. Laissaan Jumala sanoo meille, mitä meidän tulee tehdä, mitä emme saa tehdä ja millaisia meidän tulee olla... Laki, jonka Jumala kirjoitti ihmisen sydämeen luomisessa, vaikuttaa vielä himmentyneenä omassatunnossa... Mooses sai lain kahdessa taulussa. Ensimmäisen taulun sisältö on "Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi kaikesta sydämestäsi, kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi." (Matt. 22:37). Toisen taulun sisältö on: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. (Matt. 22:39). Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat. (Matt. 22:40)."
Ensimmäiseen tauluun kuuluvat käskyt 1-3 ja toiseen käskyt 4-10. Ensimmäiseen tauluun kuuluvista käskyistä tärkein on ensimmäinen, joka pitää sisällään jo kaikki muut käskyt. Jos ihminen ei täytä sitä, ei hän täytä muitakaan. Toiseen tauluun kuuluvista tärkein on 4. käsky. Jos ihminen ei täytä sitä, ei hän täytä muitakaan toisen taulun käskyjä. Jumala antaa anteeksi 1.-3. käskyjen rikkomisen, mutta lähimmäistään kohtaan armottomalle Jumala ei anna mitään anteeksi.
(Matt. 7:2) Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte, niin tullaan teille mittaamaan.
Luther selittää tätä kirjassaan Mannaa Jumalan lapsille:
"Tämä on kummallinen saarna. Siitä nähdään, että Jumala pitää melkein tärkeämpänä palvella lähimmäistä kuin häntä. Häntä itseään koskevassa asiassa hän antaa anteeksi kaikki synnit eikä tahdo kostaa rikoksiamme. Jos sitä vastoin käyttäydymme pahoin lähimmäistämme kohtaan, hänkään ei tahdo olla kanssamme sovinnossa eikä antaa mitään anteeksi.
Tämä mittaaminen tapahtuu siis uskon jälkeen eikä ennen sitä. Ennen kuin näet tulit uskoon, Jumala ei kohdellut sinua oman ansiosi vaan armon mukaisesti. Hän antoi sinun tulla sanansa luo ja julisti sinulle synnit anteeksi. On kuin Jumala nyt sanoisi: Mittaa siis sinäkin muille ihmisille samoin, mutta jos et, sinulle käy samoin kuin muille teet. Sinä et suosi heitä. Minäkään en tahdo olla sinulle suosiollinen. Sinä tuomitset ja hylkäät heidät. Minäkin tahdon hylätä ja tuomita sinut. Sinä otat heiltä, mutta et anna mitään. Minäkin tahdon ottaa sinulta enkä mitään anna.
Tässä tapahtuu siis uskon jälkeinen mittaaminen. Herra Jumalamme antaa niin suuren merkityksen lähimmäiseen kohdistuville teoille, että hän peruuttaa meille tekemänsä hyvän, ellemme mekin tahdo tehdä hyvää lähimmäisillemme. Me näet selvästi osoitamme, ettei meillä uskoa olekaan ja että olemme vääriä kristittyjä.
Jeesus opetti, että ihminen ei kykene täyttämään käskyjä:
(Matt. 5:21-22) "Teille on opetettu tämä isille annettu käsky: ´Älä tapa.´ Se, joka tappaa, on ansainnut oikeuden tuomion. 22. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka on vihoissaan veljelleen, on ansainnut oikeuden tuomion."
Luther selittää tätä käskyä kirjassaan Mannaa Jumalan lapsille:
"On kuitenkin kuohuttavaa, että Jumala puhuu niin yleisesti tuomiten kaikki, hurskaat ja pahat. Olisihan hänen toki pitänyt tästä erottaa erikseen pyhä farisealaiskansa! Mutta erottamatta ketään hän sanoo: Te olette kaikki tyynni murhaajia.
Ehkä sanot: En suinkaan tahdo tappaa ketään. Niinpä niin, ystäväni, osaathan sinä olla hurskas, jos vain noudatetaan sinun mieltäsi ja ollaan sinulle ystävällisiä. Mutta jos sinulle tehdään vääryyttä ja vahinkoa, ilmenee aivan heti, voiko mielesi olla ystävällinen ja hyvänsuopa vihollistasi kohtaan. Ei suinkaan riitä se, ettet ole ketään ottanut hengiltä. Vaikka oletkin pidättynyt kätesi verta vuodattamasta, sydämesi pohja on kuitenkin myrkytetty. Et sinä vihollisellesi mitään hyvää suo. Kun hänelle käy pahoin, hymyilet salavihkaa tai kun hänen käy hyvin, kadehdit häntä. Tätä juuri sanotaan tappamiseksi, ei tosin ulkonaisesti, mutta sisimmässä.
Pyydän lukijaa kiinnittämään erityistä huomiota Lutherin pilkkaan (Olisihan hänen toki pitänyt tästä erottaa erikseen pyhä farisealaiskansa!) pyhää farisealaiskansaa (omavanhurskaita ihmisiä) kohtaan, joka ei ymmärrä käskyn ydintä.
(Matt. 5:27-28) "Teille on opetettu tämä käsky: ´Älä tee aviorikosta.´ 28. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista niin, että alkaa himoita häntä, on sydämessään jo tehnyt aviorikoksen hänen kanssaan."
Luther selittää tätä käskyä kirjassaan Mannaa Jumalan lapsille:
"Tämä on nyt se Jumalan maailmalle antama suuri kunnia: se on huorintekijöitä täynnä! Kyllä kai Jumala ansaitsisi meidän vihastuksemme, kun hän tällä tavalla häpäisee ja herjaa meitä! Ja päälle päätteeksi tekemättä yhtäkään poikkeusta.
Etkö nyt tästä huomaa, ettei Jumala pidä sinua puhtaana. Tämä käsky on meidät kaikki häpäisevä herjausnimi. Vaikka me näet emme maailman nähden julkisesti tekisikään huorin, tapahtuu se kuitenkin sydämessämme. Tilaisuuden tullen tekisimme huorin itse teossakin. Tämä tauti on nimittäin juurtunut kaikkiin ihmisiin erotuksetta. Mieheen ja naiseen, nuoreen ja vanhaan. Kaikki olemme saman sairaalan potilaita.
Tämä tartunta ei liioin ole punaisessa nutussa, jonka voimme riisua yltämme. Me olemme sen tuoneet mukanamme äidinkohdusta. Se on läpikotaisin tunkeutunut lihaan ja nahkaan, ytimiin ja luihin ja kaikkiin suoniin. Tosin sanot, että monihan elää kunniallisesti. Niinpä niin, mutta minäpä en puhukaan teoista, vaan itse luonnosta.
Jumala ei anna ulkomuodon itseään pettää. Hän tutkii meidät sisintä myöten. Jumalan armo tai esivallan uhkaava miekka hillitsevät muutamia ulkonaisesti rikkomasta tätä käskyä, etteivät joutuisi julkisen häpeän alaisiksi. Ellei näin olisi, saisimme varmastikin nähdä, mitä sydämissämme asuu.
Vooitko siis väittää itseäsi synnittömäksi? Jos niin väität, niin valehtelet. Mutta Jeesukseen uskovana ja syntejäsi katuvana Sinä saat uskoa syntisi anteeksi. Yksikään uskova ei voi paukutella henkseleitään, että voisi selvitä edes yhtä päivää rikkomatta jotain Jumalan käskyä tai käskyjä. Tähän tarvitsemme uskon kilvoitusta, joka on synnin aiheuttamaa Jumalan pelkoa, katumusta ja uskolla omistettua synnin päästöä. Kun synnit ovat anteeksi annetut, on ihmisen ja Jumala välillä rakkaus ja rauha.
Kirjoitat: "Luther ei ole minulle kovin idolini, sillä olen juutalaista sukua."
Luther selittää raamattua taitavasti. Silti ei hänkään ollut täydellinen. Ei hänkään kaikkea tiennyt eikä kaikkea kyennyt selittämään. Käytän Lutherin selityksiä niissä kohdin, missä hänen selityksensä ei ole ristiriidassa raamatun kanssa. Hän korosti raamattua ainoana oikeana Jumalan sanana. Niin teen minäkin.
Enkä ole mihinkään mennyt. Kilvoittelen uskossani. Selitän Sinulle asiaa, mitä tässä kysyt edellä. Lapsuuden uskonsa säilyttäneen ei tarvitse uudesti syntyä, mutta lapsuuden uskostaan luopuneen tulee uudesti syntyä.
edellä kirjoittamaani vastausta Ei mikään pieni...
tuon, mutta miten saamme siihen vahvistuksen Sanasta.
Olisin tyytyväinen.
se, että tunnustan uskoni ja kerron, että kilvoittelen hyvän oman tunnon säilyttääkseni, niin Sitten se ei riitä. Se ei minua liikuta, pidätkö Sinä minua uskovaisena vai et. Minua liikuttaa se, olenko kelvollinen Jumalalle tuli kuolema sitten milloin tahansa. Minä kilvoittelen uskossani, kadun syntejäni ja uskolla omistan saadun synninpäästön. Jollei tämä Sinulle riitä, en voi Sinua auttaa. Enkä välitäkään. Ei Sinun tunnustuksellasi ole mitään merkitystä. Vain sillä on merkitystä tunteeko Jeesus minut viimeisellä tuomiolla ja kutsuuko Hän minut kutsuttujen joukkoon.