Psoriako?

kipeä

Toivoisin kommentteja psoria tuntevilta. Voisivatko vaivani olla psoria?
Minulla on ohimojen alueella paksua hilsettä, joka kutisee ja raapiessa hilse putoilee pois. Alta paljastuu punareunainen ihottuma-alue. Toisinaan ihottumaa on otsan seudullakin (siis hiusten alla). Ihottumaa on vain päänahassa, paitsi nyt kuukauden sisällä kasvoissa on ollut kaksi piehehköä kuivaa (vaaleata) läiskää. Lisäksi tänä talvena kaulan, kasvojen ja rinnan iholle on silloin tällöin ilmestynyt kutisevia näppylöitä (yleensä vain yksi kerrallaan), jotka muistuttavat hyttysen puremaa.

Nivuseni ovat olleet tosi kipeät nyt puolitoista viikkoa. En löydä mitään "järkisyytä" kipuun. Myös alaraajat ovat kankeat. Tänä aamuna herättyäni huomasin, että etenkin oikean, mutta hieman myös vasemman käden sormet ovat ihan kankeat. Pahin on oikean käden etusormi, josta tunto on selvästi heikentynyt ja sormi on silminnähden turvoksissa. Sormen koukistaminen tuntuu ikävältä. Kankeutta on kaikissa sormissa. Pistelyä ei varsinaisesti ole.

Sormenkynsissä on kuluneen talven aikana ollut pieniä pistemäisiä kuoppia, jotka eivät kylläkään ole kovin syviä. Yhden kynnen pinta on lähes kokonaan epätasainen, muissa kynsissä on vain yksittäisiä kuoppia, osassa ei mitään.

Olen ollut jo jokusen kuukauden todella väsynyt. Suolistossa on runsaasti ilmaa.

Olen ollut tänä talvena tosi stressaantunut, joten periaatteessa nämä oireet selittyisivät silläkin, mutta kun näitä tulee koko ajan lisää - enkä tiedä selittyykö raajojen kankeus enää stressillä??

Olen toki ollut lääkärilläkin, mutta selvittelyt ovat vielä kesken. Lääkäri ei kyllä epäillyt psoria. Minulta on otettu pään magneettikuva pari vuotta sitten, jonka perusteella MS-tauti on poissuljettu. Kilpirauhasarvot olivat pari vuotta sitten kunnossa. Suoli on tähystetty niin ylä- kuin alakauttakin. Kaikki ok.

Toivottavasti joku teistä ennättäisi vastaamaan.

7

2750

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kuulostaa

      psorilta.. kuopat kynsissä viittaa nivelpsoriaasikseen ja todellakin joillain ihmisillä on vaan päänahassa ihottumalaikkuja. yleensähän kun iho-oireet pahenee niin niveloireet alkaa! koitappa käydä oikeen ihotautilääkärillä selvittämässä..

    • Lily-

      ottamaan koepalan ihottumasta ja lähettämään patologille. Siitä selviää onko ihottuma psoriasista. Nuo muut oireet kyllä kuulostavat myös psoriasiksen liitännäisoireilta.
      Joskus on pelkkiä kynsimuutoksia ja/tai niveloireita ja ihottuma puhkeaa vasta myöhemmin. Itselläni alkoi niveloireet ja kynsioireet varpaiden kynsissä 30-vuotiaana ja ihottuma puhkesi vasta 44-vuotiaana.

    • Rama

      Perheessämme on henkilö, jolla on päänahassa hilsettä toisinaan paljonkin. Käsissä sormien välissä myös on ollut ihottumaa. Viime vuoden puolella ihottumaa ilmestyi nivusiin, kainaloihin ja ranteisiin. Lisäksi alkoi tulla kipuja raajoihin. Hiuksia pestiin hilseshampoilla ja tuntui, että välillä se auttoikin. Ihoa hoidettiin kortisonivoiteilla. Lääkärissä on käyty ja aina uudet reseptit mukaan. Apua ei ole saatu. Päätettiin mennä ihotautispesialistille, jolle sai lähetteen terveysaseman omalta lääkäriltä ja jonotusta oli 4 kuukautta, mutta se kannatti. Diagnoosi oli Psoriasis. Mene heti erikoislääkärin vastaanotolle! Hyvää kevättä sinulle!

      • kuulostaa

        itsellä samat vaivat, päänahassa hiukan oireita, mutta nivelet niin perkuleen huonossa kunnossa. diagnoosina nivelpsori.


      • aikaisempaa keskustelua
        kuulostaa kirjoitti:

        itsellä samat vaivat, päänahassa hiukan oireita, mutta nivelet niin perkuleen huonossa kunnossa. diagnoosina nivelpsori.

        Seuraavalla sivulla on ketju "nivelpsoriasis". Siinä on keskustelua nivelpsorista. Kuvaamasi oireet voivat olla nivelpsoria.


    • Johan55

      Itselläni on täysin samat oireet ja psoriasis-tulkintaan olen päätynyt. Univelka Stressi => pahimmat aiheuttajat.

      Omega-3 rasvahappo ja riittävä uni unirytmin tiukka pitäminen on paras lääke mitä olen löytänyt.

    • Johan55

      Elimistössä asuvista suolistobakteereista johtuva flatulenssi voisi olla myös yksi koko elimistön toimintaan ja PH-tasapainoon voimakkaastikin vaikuttava tekijä.

      Elimistön PH-tasapaino voi nimittäin olla myös yksi psuoriasikseen vaikuttava tekijä, stressin, happamien juomien sekä vesijohtoveden PH:n kautta.

      Stressi-> vatsahapot, happamat juomat -> happamuus härskistyttää rasvoja -> lipidien toiminta häiriintyy -> ihon nopeampi uusiutuminen / psorireuma?

      D-vitamiinit ja rasvahapot auttavat ihoa uusiutumaan nopeammin, mutta eivät poista varsinaista ongelmaa, auttavat vaan paranemaan ja estävät oireita näkymästä.

      Psoriasis on yhteydessä etenkin stressiin.

      Toisaalta flatulenssi ei välttämättä ole yhteydessä psoriasikseen koska kaikilla psoriasista sairastavilla ei sitä ilmeisesti (kasvissyöjinä) ole, mutta voisi ehkä suoliston bakteerikantahäiriön kautta olla yksi elimistöä rasittava osatekijä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      201
      1611
    2. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      58
      1021
    3. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      140
      954
    4. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      912
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      61
      906
    6. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      780
    7. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      266
      776
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      61
      722
    9. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      342
      721
    10. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      717
    Aihe