Tuntuu, että olen muuttunut viime aikoina. Olen alkanut ärhentelemään lapsille tosi helposti. En jaksaisi vastata niiden kysymyksiin. En jaksaisi oikein mennä minnekään. Nyt kesälläkin oltiin päiväkausia sisällä vaan, vaikka hieno ilma olisi ollut ulkona. En silti tunne itseäni varsinaisesti masentuneeksikaan. Toisaalta minusta tuntuu, että olen ollut koko ikäni "masentunut". Hiljainen ja ujo olin lapsena. Joskus nuorena oli ihan meno päällä. En minä nytkään aina neljän seinän sisälläole, eikä ihan aina tunnu tällaiselta.
Olenkohan vaan laiska, saamaton ihminen?
Olenkohan vaan laiska, saamaton ihminen?
Vastaukset 3
Vanhimmat
että tarvitset toisten naisten seuraa. Itsekin tulen ärtsyksi, jos en pääse juttelemaan aikuisten pariin. Minä saan avun leikkipuistoissa käymällä nuorimmaisen kanssa.
Mikähän Sinun tilanteesi on, oletko töissä, kotona ja minkä ikäisiä lapsesi ovat?
Erityisen hyvän tuulen saan, jos käyn jonkun naisystävän kanssa kävelyllä.
Kerrotko enemmän tilanteestasi.
Minusta tuntuu, että en jaksa olla toisten aikuisten seurassa. Haaveilen erakkomökistä, jossa saisi olla ihan yksin. Olen opiskelija ja mulla on koulun ulkopuolella 1 hyvä ystävä, jonka kanssa kyllä puhutaan kaikenlaista maan ja taivaan väliltä. Koulussa käyn kyllä koulukavereiden kanssa syömässä ja kahvilla.
Lapseni ovat leikki-ikäisiä. Pääsevät onneksi ensi viikolla taas päiväkotiin muiden lasten seuraan ja saavat ulkoilla.
Silloin kun olin vielä kotiäitinä (yli vuosi sitten) kävimme melkein joka päivä puistossa. En tosin silloinkaan koskaan tutustunut siellä toisiin äiteihin. Tuntui, että piirit ovat jo vakiintuneet ja mukaan ei mahdu. Tai sitten vaan mulle sopivaa seuraa ei sattunut löytymään? Tai en ollut itse tarpeeksi aktiivinen? Kyllähän sitä nyt joskus muutaman sanan jonkun kanssa vaihtoi.
Mutta tosiaan minusta tuntuu, että en jaksa, enkä halua, enkä osaa olla muiden aikuisten seurassa. Useiden kanssa ei oikeastaan ole mitään puhuttavaa. Harvoin löytää ihmisen, jonka kanssa voisi puhua ilman, että pitää miettiä: "Voi ei, mitähän seuraavaksi voisin sanoa. Nyt tuli hirveä hiljaisuus."
Aina mulla suurinpiirtein on ollut ainakin yksi ystävä, mutta koskaan en ole ollut mukana ns. vauvapiireissä eli mulla ei ole ollut koskaan samaan aikaan odottanutta ystävää, jonka kanssa oltaisiin sitten käyty vaunulenkeillä tms.
Tilanteeni ei muuten häiritse, mutta sääliksi käy lapsia kun äiti on niin kärttyinen :-(
opiskelu äitiys Sinua liikaa? Isekin kävin keväällä opiskelemassa ja silloin olin tosi uupunut (iso perhe).
Olen kokenut, että pikkulapsiajan jaksaa joten kuten 1-2 vuotta, kun silloin on ihan pakko olla aina saatavilla, mutta kun lapset hiukan kasvavat, iskee uupumus. Siis kun vähän helpottaa lasten hoidossa (ikävuodet 3-6), rämähtää hirveä väsymys. Jotkut ystäväni ovat tunteneet samoin.
Itsellänikin on ollut paljon masennusta, ei totaalista sänkyyn kaatavaa, mutta jonkinasteista kautta vuosien.
Onko Sinulla jotain ahdistavaa kokemusta takana? Syytä, jonka tiedät aiheuttaneen masennusta?
Onko erakkona asumisen toiveesi pakoa ihmisistä, pettymyksistä vai haluatko tosiaan olla yksin?
Jutellaanko lisää...Toivon Sinulle voimia!