jonkin aikaa näitä sivuja lukeneena päätin itsekkin kirjoittaa tänne. olen 32 vuotias mies. oma ongelmani koskee yksinäisyyttä, tai lähinnä sitä että miksi en osaa/halua pitää kavereihini yhteyksiä. kavereita kyllä on mutta en kaipaa, arvosta, kohtele heitä sillä tavalla kun mielestäni kuuluisi. läheisiä ystäviä minulla ei ole ensimmäistäkään. äitiini en ole ollut yhteydessä n.4-5 vuoteen (isä kuollut). 2 isoveljeeni pidän hyvin harvoin yhteyttä. en vain tunne minkäänlaista sidettä/tarvetta yhteyden pitämiseen. silti tunnen itseni todella yksinäiseksi koska tuntuu että ketään ei kaipaa enkä ole tärkeä. (nyt ei siis kyse ole siitä että haluaisin olla maailmannapa ketä kaikkien kavereiden pitää kaivata ja pitää yhteyksiä) tämän kokee varsinkin jouluna joita olen nyt jo 3 kpl viettänyt yksin kotona. kärsin myös huonosta itsetunnosta joka on todella alhaalla johtuen lapsuuden/nuoruuden tapahtumista ja epäonnistuneita parisuhteista, tai näin olen asian diagnosoinut itsekseni. omalle isälleni en ikinä kelvannut koska olin lapsena aika lihava enkä juuri koulussa menestynyt. perheessämme ei puhuttu ikinä mistään asioista. jos jotain juteltiin oli se ns. small talkia. tunteita ei meidän perheessä saanut näyttää isä "opetti" pienestä pitäen että mies ei saa itkeä. isälläni oli myös erittäin kova auktoriteetti tai miksi sitä voisi sanoa. tämän johdosta pelkäsin isääni murrosikääni asti. ikinä isä ei lyönyt tms minua, ei ikinä mutta henkisellä puolella oli niin kova ote että pelkäsin isääni. toista vanhempaa veljeäni isä kyllä löi remmillä useamman kerran, muistan vieläkin elävästi miten veli huutaa kivusta ja minä alle koulu ikäisenä itken vieressä näkemäni johdosta. kärsin myös erittäin kovasta katkeruudesta. se on todella kuluttavaa, mutta en ole keksinyt keinoa miten päästä siitä eroo. olen katkera isälleni joka kohteli minua lapsena huonosti, katkera 2 ex kumppanilleni jotka vaihtoivat minut minun kaveriin, katkera ylipäätänsä elämälle miksi minusta tuli tällainen. elämäni on muuten pirun hyvin on oma asunto, moottoripyörä, autoja, siisti koti, työpaikka, raha asiat kunnossa. mutta henkinen puoli ja sosiaalinen elämä on todella surkeassa kunnossa.olen yrittänyt pitää yhteysiä kavereihin vaikka väkisin. soitellut kysynyt kuulumisia, käynyt kylässä yms. mutta mielestäni vasta kaiku on ollut todella vähäinen. en ole mikään kovin mielenkiintoinen ihminen viihdyn todella hyvin kotona enkä juuri baareissa käy. netistä olen lukenut nyt reilu 2kk juttuja yksinäisyydestä, epäsosiaalisuudesta, masennuksesta, itsetunnosta. vastausta en ole vielä keksinyt miten pois tästä tilanteesta. nyt olis hyvät neuvot paikallaan. kertokaa mikä mussa on vikana?
masentunut, arka, itsekäs vai mikä?
neuvoton "erakko"
2627
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
jos et koe tarvetta pitää yhteyttä kavereihin, eikä sinua kiinnosta heidän kuulumisensa.. vaikka kyselet pako sanelemana kuulumisia, vaistoavat kaverit ettei sinua oikeasti kiinnosta. Suosittelisin sinulle itsetutkiskelua, vaikka se saattaa kuulostaa typerältä mielestäsi? Löytäisit itsestäsi sen ainutlaatuisen itsesi, joka jokainen meistä on. Varmasti et ole mielenkiinnoton tyyppi, kaikissa ihmisissä on jotain mielenkiintoista ja kaunista.
Kun löydät sen ensin itse itsestäsi, myös muut huomaavat sen. Samalla sinua saattaa alkaa kiinnostaa muiden ihmisten olemukset ja sinua kiinnostaa luoda oikeita ihmissuhteita ihmisiin jotka ovat sinun mielestäsi kiinnostavia :).
Kuitenkin oman itsen tunteminen on avain kaikkeen ja varsinkin siihen että näkee/kokee itsensä hyvänä ja mielenkiintoisena yksilönä :).
Ja vielä tuo otsikkosi kysymys.. mielestäni olet sosiaalisesti rajoittunut sen vuoksi, että et tunne itseäsi.
kiitokset vastauksesta. vähän helpotti että en ole ihan hakoteillä itseni kanssa. itsekseni olen nyt päättänyt olla ainakin kesään asti ja yritän saada ajatukseni kasaan/kuntoon. jatkan edelleen netin tonkimista asian tiimoilta ja tätäkin palstaa tulee varmasti päivittäin luettua. ehkä tämä tästä vielä.