Ranskassa. Yaristahan valmistetaan Ranskassa ja jotkut valopäät näköjään alkaneet kuvittelemaan että myös Ranskalaismerkit olisivat yhtä laadukkaasti valmistettuja. Asiahan ei tietenkään ole sinnepäinkään. Yarikset valmistetaan Ranskassakin korkealla Japanilaisella tuontatotekniikalla ja laadunvalvonnalla, josta Ranskalais merkkien tehtaat voi vain uneksia. Japanilaisten tuotanto menetelmiin ei ikinä ole kuulunut sellainen hälläväliä meininki kuin Ranskassa. Toistuvasti uudet automallit myydään ostajille keskeneräisinä raakileena, joita sitten parannellaan vuosien kuluessa jatkuvasti, jos parannellaan, osa kun on täydellisiä tuotantovirheitä, joista ei kunnollista saa mitenkään.
Jokainen järkevä kuluttaja joka seuraa vähänkin autoista tehtyjä luotettavuus tutkimuksia ja omakohtaisia kokemuksia huomaa kuinka valtava ero laadussa on Jaskien hyväksi ja nyt Korealaiset autot samoin. Kiinalaiset kun pääsevät viellä kunnolla vauhtiin, mikä onkin vain ajan kysymys, tietää se Eurooppalaisille romoluokan merkeille konkurssia.
Jokainen järkevä kuluttaja joka seuraa vähänkin autoista tehtyjä luotettavuus tutkimuksia ja omakohtaisia kokemuksia huomaa kuinka valtava ero laadussa on Jaskien hyväksi ja nyt Korealaiset autot samoin. Kiinalaiset kun pääsevät viellä kunnolla vauhtiin, mikä onkin vain ajan kysymys, tietää se Eurooppalaisille romoluokan merkeille konkurssia.
Vastaukset 26
Vanhimmat
roudaako ne jengiä japanista kasaa niitä? ranskalainen hälläväliä -asennoituminen on kyllä heillä niin verenperintöä ettei siihen laatuun vaikuta se mitä merkkiä he kasaavat
sopiihan tuota epäillä, ja huima erosi mitä mainostat tässä on pahimmillaan jopa 0.5% luokkaa!
entäs turkissa tai venäjällä kasatut toyotat?
tuunari kyseli neuvoja kuinka tehdä vaihtovalo (siis vaihteen) corollaan, taitaa olla aika vaikeaa. Paljon helpompi sensijaan on tehdä corollaan korinvaihtovalo: laitetaan helmapeltien etu- ja takapäähän sähköjohtimet ja tehdään seuraava kytkentä: kun sähkö ei enää kulje johtimien välillä niin kojetauluun syttyy valo merkiksi siitä että korista on metalli loppu ja vain maali pitää autoa kasassa.
Tero voi kurvata lähimpään kauppaan ja vaihtaa corollan uuteen.
Arvioitu syttymisaika on n. 4 vuotta.
jäisi vain kankaat jäljelle.
ylläpidolle että Toyotaa moitittu.
Ei se niin kauaa kestä!
varsinainen valopää.
tai kauppiaan mielipiteitä. Yaris, joka on suunniteltu ranskalaisessa suunnittelukeskuksessa, on osoittautunut laadukkaimmaksi Tohotaksi. Sen kokoamiseen ei ole tuotu japanilaisia vaan marokkolaiset ja ranskalaiset sitä pääasiassa kokoavat Ranskassa ja siinä käytetään ranskalaisia osia mm. ns. alustan valmistaa Renault-yhtymä ja sisustuksen osat PSA-yhtymä. Näitä asioita ei muuten kerrota Tohotan ostajille julkisesti ettei kaunis kuva jaappanilaisesta särkyisi, kun on noita uskossaan lujia vieläkin. Muutenkin tehtaat tekevät toisilleen ristiin nykymaailmassa paljon eri komponentteja aivan kustannussyistä. Ja sitä "kuuluisaa" TPS-tuotannon ohjaussysteemiä ja sen sovellutuksia tuotannon ohjauksessa käytetään jo muissakin autotehtaissa, mm. PSA oppi sen juurta jaksaen yhteisyrityksen kautta Slovakiassa.
kuuluva Faurecia rakentaa mm. Yarikseen seuraavat sisustuksen osakokonaisuudet:
Faurecia's expertise in the Toyota Yaris
- Modularity and comfort: sliding rear bench with an adjustable back that can be folded and split in two (one third, two thirds)
- Innovation and quality: door panels using the selective overmolding process
- Acoustics: “bi-permeable” acoustic insulator, Sommold "deckboard" structure in trunk floor
Muutoinkin suurin osa tuon mallin osista tulee eurooppalaisilta alihankkijoilta.
Yaris on kaukana laadukkaimmasta toyotasta. Esimerkiksi land cruiserin diesel kone kestää hyvin yli 1 000 000 kilometriä, corolla on yleensä todettu laadukkaimmaksi, vaikka tuskin sekään sitä ihan vielä toyotista on.
raportin mukaan 2-3 vuotiaiden katsastustilastossa vuodelta 2008 Yaris on sijaluvulla 13 kun Avensiksen sijaluku on 16 ja Corollan 22. Toyota RAV4 on sijaluvulla 9 paras Toyota. Raportti huomioi isot viat.
http://www.hs.fi/autot/artikkeli/2-3-vuotiaat autot/1135234036984
tätä epäilin itsekin joten se siitä korkeammasta ''laaduntarkkailusta'' - samaa laatua saa kauniimmissa kuorissa kun ostaa psa:n tai citikan.
oli vuoden 1989 HJ61, vuonna -94 kilometrien ollessa 320 Tkm autosta porsi sekä taka-akselin lukkoperä että 3 kk sen jälkeen alennusvaihteisto. Koitapas huvikseen arvata minkä hintaisia olivat, se siitä miljoonasta kilometristä!
yhtään oikeaa japsi tojoa. Kuten land cruiser.
koneesta en muista osista.
tarkalleen muistellaan tarkoitit tietysti tavaratilan mattoa, se kestää ainakin 10 km.
Ainakin, mikäli uskomme ruotsalaista katsastustilastoa. Ja miksi emme uskoisi:
http://www.tuulilasi.fi/valokeila/?subarea=uutiset&article=149985
Huonolaatuisiin autoihin ja niiden "sekond händ" ominaisuuksiin tottuneet mielikuva autoilijat on jälleen yrittäneet puolustella huonolla menestyksellä ja tosiasioita vääristellen sitä tosiasiaa että Toyota on maailman menestynein automerkki, jonka tuotanto menetelmiä koko autoteollisuus yrittää huonolla menestyksellä apinoida.
Myönettävä on että kun valmistus on siirtynyt eurooppaankin niin pientä repsahdusta on Tojonkin luotettavuudessa tapahtunut. Johtuu tietenkin hieman samanlaisten sekunda osien käytöstä mitä Euromerkeissäkin.
Toistettakoon viellä kerran että Ranskalaiset autot varsinkin on olleet kautta aikaan hutiloiden valmistettuja autokyhäelmiä joilla ei ole mitään tekemistä laadun kanssa.
ymmärtää jos katsoo pelkästään punaisten Toyo-lasien läpi maailmaa. Maailma on vain muuttunut siitä 1990-luvusta ja Corollankin laatu on laskenut suhteessa muihin. Niinpä Ranskassa valmistettu Yaris onkin jo selvästi uusista Toyota-henkilöautoista laadukkain. Epätoivoista mutua.
Mm. Lexus ei kelpaa Japanissakaan itselleen japanilaisille vaan Toyota suunnittelee jopa tuovansa sitä Euroopasta jotta myynti kävisi yhtä hyvin kuin eurooppalaisten premium-merkkien. Kuulema parasta mitä japanilainen voi omistaa on saksalainen auto. Tällainen on mielikuva japanilaisesta premiumista ja laadusta Japanissa.
Lue:http://www.teknikensvarld.se/nyheter/080323-lexus-japan/index.xml
http://www.worldcarfans.com/9080321.005/lexus-too-japanese-for-the-japanese
japanilaisia "ominaisuuksia" ja laatua:
http://keskustelu.suomi24.fi/autoilu_show.fcgi?category=95&conference=4500000000000799&posting=22000000033789548
Eipä tuo "laatu" taida muuksi muuttua.
ajelivat siellä ihmisvetoisilla riksoillaan, kun Euroopassa oli hienoja autoja.
Kertokaas mikä osa se Tojossa on sitä luotettavuutta. Korjaamoilla ja takapihoilla vaihdellaan samoja osia kuin muihinkin. Ja vielä koritkin mätänee muita herkemmin.
Internetissä kirjoitetaan ihan mitä vaan :-)
"The problem actually started right from the initial launch in 2005. Lexus had only three models to name of; the GS sports sedan, the SC convertible, and the entry-level IS sedan."
Pitääkö tämä paikkaansa?
käy Japanissa toivotulla tavalla, ehkäpä syy on tässä:
" På många sätt anses en tysk bil vara det finaste man kan äga i Japan. De utländska bilarna anses ha en individualitet som de japanska saknar. Det har till och med gått så långt att många importerar vänsterstyrda bilar från Tyskland, just för att de är ännu mer genuina och exotiska". (Teknikens värld).
että sen mobiili on aikas mitätön...
Maailman menoa ihmetellen.
3 luotettavinta merkkiä taisi olla ford, fiat , opel. Pari vuotta sitten Toyota ei mahtunut edes 10 sakkiin... Tämä tuli ilmi jossain top gearin jaksossa mutta ihan oli vakavissaan tehty tutkimus vaikka nauresekelivat tulosta...ennakkoluulota ja maineet siis istuvat todella lujassa.
Sitten toine juttu, luotettavuutta ei voi pitää laadun takeena vaan jopa sen puuttumisena. Koska laadukas auto ei ole yksinkertaisesti valmistettu.
Nykypäivänä autojen kestot tulevat esiin vasta 500 000 km paremmalla puolella. Tekniikka on hiottua jopa ladaa myöten ja suuria eroja ei ole eri valmistajien välillä kuten joskus. En ole vielä löytänyt yhtään asiaa esim toyotassa joka olisi erityisesti parempi vaikka on vanhan kansan silmissä noussut joksikin ihmeelliseski kultti autoksi, hieman jopa säälittävää sillä paljon erikoisempia ja hienompia vaihtoehtojakin olisi tarjolla. No tasainen harmaus iskee vääjäämättä liikenteeseen kun ikäukot ajelevat.
Maahantuojan toiminnalla ja ammattitaitoisella huolto toiminnalla päästään saksalaistilastojen kärkeen. Valitettavasti kaikki ei huollata autojaan samalla tavalla, autojen takuuehdot ovat erillaiset jne. Joten tilastoja tiellejätöistä, katsastuksista ym ei voi kuin ihmetellä pienellä informaatioarvollaan.
Hyvin sanottu.(erkkimerkki)