"Me allekirjoittaneet vaadimme, että Suomeen luodaan mahdollisimman demokraattinen vaalitapa, ilman demokratian vastaisia keinotekoisia äänikynnyksiä.
Suomeen ollaan ajamassa vaalitapaa, jossa olisi 4% äänikynnys. Tämä vaikeuttaisi huomattavasti uusien puolueiden pääsyä eduskuntaan. Lisäksi nykyisten eduskunnassa olevien pienempien puolueiden jatko vaarantuisi (Kristillisdemokraatit, Perussuomalaiset, Ruotsalainen kansanpuolue).
Suomeen on saatava vaalitapa jossa 0,5% kannatuksella puolue saisi yhden paikan. Jotta mahdollisimman oikeaan demokratiaan päästäisiin, on koko maa asetettava yhdeksi vaalipiiriksi, koska useammat vaalipiirit tuovat äänikynnyksiä. Tämä 0,5% on ainoa oikea luonnollinen äänikynnys, koska edustajapaikkoja on 200. Oikea paikkamäärä on helppo laskea kertomalla 200 puolueen saamalla kannatusprosentilla.
Esimerkiksi Keskusta sai 2007 vaaleissa 23,1% kannatuksen mikä oikeuttaa 46,2 paikkaan eli pyöristettynä 46 paikkaan. Kuitenkin Keskustalla on 51 paikkaa eli 5 ylimääräistä paikkaa. Ihmiset ovat äänestäneet joitain muita puolueita ja saaneet keskustalaisia. Demokratian toteutuminen maassamme on siis yhä kaukana.
Parasta 0,5% äänikynnyksessä olisi se, että ihmiset saisivat eduskuntaan juuri ne ihmiset, joita he ovat sinne äänestäneet, toisin kuin on epädemokraattisessa nykyjärjestelmässä ja mahdollisessa uudessa 4% äänikynnysmallissa.
Jotta kansalaisten usko politiikkaan palautuisi, vaatii se selkeitä parannuksia demokratiamme tilassa. Äänikynnyksien poistaminen antaa jokaiselle äänestäjälle huomattavasti paremman mahdollisuuden vaikuttaa siihen, ketkä maassamme päättävät asioistamme. Nyt on mahdollisuus vaikuttaa maamme demokratian tulevaisuuteen.
Pyrin toimittamaan adressin vaalijärjestelmää uudistavalle toimikunnalle."
http://www.adressit.com/eiaanikynnykselle
Ei äänikynnykselle.
9
1745
Vastaukset
- Matti.H
Allekirjoitin, suuntaus on väärä. Olisi todella positiivista saada uusia tuulahdduksia eduskuntaan. En näe mitään haittaa Liberaalien ja Kommunistien pesiytymisestä eduskuntaan, saadaanpahan enemmän keskustelua aikaan.
- otakantaafi
Ota kantaa vaalijärjestelmän uudistamisehdotukseen
Eduskuntavaalien vaalijärjestelmää valmistellut toimikunta ehdottaa useita muutoksia nykyiseen järjestelmään, muun muassa koko maan kattavan vaalialueen muodostamista vaalituloksen laskemiseen, äänikynnyksen käyttöönottoa ja vaalipäivien siirtämistä. Vaalijärjestelmän uudistuksella halutaan parantaa suhteellisen vaalitavan toteutumista. Ehdotetut uudistukset voisivat tulla voimaan vuoden 2015 eduskuntavaaleissa. Vaalipäivien siirto sen sijaan olisi mahdollista toteuttaa eduskuntavaaleissa vuonna 2011 ja presidentinvaalissa vuonna 2012.
Ehdotuksen on valmistellut toimikunta, jonka puheenjohtajana toimi oikeustieteen lisensiaatti Lauri Tarasti ja jonka jäsenet edustivat eduskunnassa olevia puolueita. Toimikunnan mietintöön liittyy kolme eriävää mielipidettä, joista yksi koskee uudistamistapaa sinänsä sekä kaksi äänikynnysten korkeutta.
Ehdotuksen pääperiaatteita ovat
• puolueiden saaman kansanedustajien määrän tulee vastata puolueen koko maassa saamaa äänimäärää,
• vaalipiirijako säilyy nykyisellään ja
• kunkin puolueen saamat edustajanpaikat jaetaan vaalipiireihin samassa suhteessa kuin puolueen äänet ovat jakautuneet vaalipiirien kesken.
Ehdotuksen tärkeimmät kohdat
Toimikunta ehdottaa, että koko maa olisi yhtenä vaalialueena vaalien tulosta laskettaessa. Lisäksi vaaleissa otettaisiin käyttöön valtakunnallinen 3,5 prosentin äänikynnys sekä vaalipiirikohtainen 12 prosentin äänikynnys. Lisäksi toimikunta ehdottaa poistettavaksi mahdollisuuden puolueiden välisiin vaaliliittoihin. Eri vaalipiirien sitoutumattomat valitsijayhdistykset ja yhteislistat kuitenkin voisivat yhtyä valtakunnalliseksi yhteislistaksi. Ehdotukseen sisältyy myös eduskuntavaalien ja presidentinvaalin myöhentämistä nykyisestä.
Toimikunnan keskeisimmät uudistusehdotukset ovat seuraavat:
• Koko maa olisi yksi vaalialue
Toimikunnan ehdotuksen mukaan vaalien poliittinen suhteellisuus voitaisiin parhaiten toteuttaa sillä, että koko maa olisi tulosta laskettaessa yhtenä vaalialueena. Tällöin puolueen kaikissa vaalipiireissä saamat äänet laskettaisiin yhteen ja puolueen kansanedustajanpaikkojen lukumäärä määräytyisi koko maassa saatujen äänien perusteella.
• Äänikynnys käyttöön
Äänikynnysten käyttöönotto merkitsisi sitä, että kansanedustajan paikkoja voisi saada vain puolue, joka saa vähintään 3,5 prosenttia koko maassa annetuista äänistä tai ainakin yhdessä vaalipiirissä vähintään 12 prosenttia annetuista äänistä. Jos puolue ylittää valtakunnallisen äänikynnyksen, ei sen kohdalla sovellettaisi vaalipiirikohtaista kynnystä.
Puolue, joka ei ylitä valtakunnallista äänikynnystä, mutta sen sijaan ylittää vaalipiirikohtaisen äänikynnyksen jossakin vaalipiirissä, saisi saavuttamansa kannatuksen mukaisen osuuden sen vaalipiirin edustajanpaikoista.
Ehdotetun valtakunnallisen äänikynnyksen tarkoituksena on estää poliittisen kentän liiallinen pirstoutuminen. Vaalipiirikohtaisella äänikynnyksellä puolestaan varmistetaan se, ettei estetä alueellisesti menestyneitä puolueita saamasta edustajanpaikkoja.
•Alueellinen edustavuus säilytetään
Kustakin vaalipiiristä valittaisiin edelleen asukasluvun osoittama määrä edustajia. Ehdokkaat myös asetettaisiin nykyiseen tapaan vaalipiireittäin ja äänestäjät äänestäisivät vain oman vaalipiirinsä ehdokkaita. Näiden nykyisinkin noudatettavien periaatteiden säilyttämisellä turvattaisiin eduskunnan alueellinen edustavuus.
• Vaaliliitot pois ja puoluetukeen uudistus
Toimikunta ehdottaa poistettavaksi mahdollisuuden puolueiden välisiin vaaliliittoihin. Eri vaalipiirien sitoutumattomat valitsijayhdistykset ja yhteislistat kuitenkin voisivat yhtyä valtakunnalliseksi yhteislistaksi.
Puoluetukea uudistettaisiin niin, että siihen olisi oikeutettu myös puolue, joka ei ylitä kumpaakaan äänikynnystä, mutta saa vähintään kaksi prosenttia koko maassa annetuista äänistä. Ehdotetut uudistukset voisivat tulla voimaan vuoden 2015 eduskuntavaaleissa.
• Vaalien ajankohtia siirretään
Toimikunta ehdottaa eduskuntavaalien ja presidentinvaalin myöhentämistä nykyisestä. Eduskuntavaalit siirrettäisiin maaliskuusta huhtikuun kolmannelle sunnuntaille. Jos pääsiäispäivä tai pääsiäispäivän jälkeinen sunnuntai kuitenkin osuu kyseiseen ajankohtaan, eduskuntavaalit järjestettäisiin pääsiäispäivää edeltävänä sunnuntaina.
Presidentinvaalin ensimmäinen vaalipäivä olisi toimikunnan ehdotuksen mukaan tammikuun neljäs sunnuntai, joka on viikkoa nykyistä myöhemmin. Näin vaalikampanjan huipentuma ajoittuisi joulun ja uudenvuoden jälkeen. - otakantaafi
otakantaafi kirjoitti:

Presidentinvaalin ensimmäinen vaalipäivä olisi toimikunnan ehdotuksen mukaan tammikuun neljäs sunnuntai, joka on viikkoa nykyistä myöhemmin. Näin vaalikampanjan huipentuma ajoittuisi joulun ja uudenvuoden jälkeen.....tärkeämpiä äänestyksiä menossa : Salkkareita ja Big Brotheria koskevia takasin kehiin vetoomuksia (n.4-500allekirjoitusta) !
- libjuutas
otakantaafi kirjoitti:
....tärkeämpiä äänestyksiä menossa : Salkkareita ja Big Brotheria koskevia takasin kehiin vetoomuksia (n.4-500allekirjoitusta) !
....ole saaneet tuulta siipiensä alle ! :
/Kristilliset kertomukset (Joulu, pääsiäinen jne) boikottiin
5 allekirjoitusta (!)
- on.
Liberaalithan voisivat ottaa tavoiteohjelmaansa tuon 0,5% luonnollisen äänikynnyksen.
- mainio.
"Uudistuksessa on kyse perustuslain vaatimuksesta, että kaikilla on yleinen ja yhtäläinen äänioikeus."
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Brax löi perustuslailla vaaliuudistusta vastustavia/1135235849990
Eli perustuslaki ei ole siis ollut näiltä osin tähän asti voimassa. Onkohan muut kohdat perustuslaista voimassa? Voisikohan valtio toimittaa jonkin listan että mitkä perustuslain kohdat on voimassa ja mitkä ei.- yyä=yya
yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, kunhan vain ymmärtää yhdistyä äänestyksessä 3,5% (=7 kansanedustajan) ryhmittymään !
- jos...
vaikka 20 puoluetta saisi 2,9% kannatuksen? Kun kerran äänikynnystä ei ylitetty, niin nämä äänet menisivät roskiin. Elikkäs 58% äänistä menisi roskiin.
Kai tämäkin vielä olisi demokratiaa meillä Suomessa. - Kelol
Koko vaalijärjestelmä suosii suuria puolueita ja tiettyjen vaalipiirien äänestäjiä. Kerrankin vasemmistoliitto oli oikeassa jossakin vaatimalla vaalikynnyksen poistoa. Myös vaalipiirit vääristävät äänestystulosta pakostikkin, koska vain kahdensadan ehdokkaan hajonnalla tai oikeastaan millään hajonnalla joidenkin äänet ovat enemmän kuin toisten.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2082824Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1672501Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061162- 67990
Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies123982Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait267942Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka317909Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20899Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.
Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k507858Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22768