Ludisia

Ostin orkideakasvin nimeltä Ludisia, josta sanotaan, että se on ainoa orkidea, joka istuteaan multaan.
Myyjä vakuutti, että se on helppohoitoinen, ja kukkii kauan pitkässä huiskilossa valkoisia pieniä kukkia.
Lehdet ovat tuman vihreät ja niissä on oranssisia raitoja. Ilmeisesti kasvi ei kasvata vartta, vaan lehdet muodostavat kasvaessaan varren kuin jukkapalmu tms. viherkasvi.

Kukat ovat nyt kuihtuneet ja varsi alkaa kuivua, joten sen saa varmaan katkaista.

Mutta onko kenelläkääm tietoa, miten kasvia jatkossa hoidetaan. Se on innokkaasti tekemässä poikasia, pienessä ruukussa on jo 3 kärkeä näkyvissä, ja varteen on kasvanut uusi sivuoksa, tai lehtirypäs.

Väri on hyvä, kastelen sen kerran viikossa, ehkä harvemmin.
Ihmettelen, pitääkö sille jo miettiä isompaa purkkia, vai haluaako se elää ahtaasi?
2346
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ludisian kasvualustasta. Sille täytyisi olla turvepitoinen kasvualusta, jossa seassa puuhiiltä tai sammalta kuten muillakin orkideoilla. Ei siis pelkkää multaa. Lisäksi ruukun pohjalla olis hyvä olla kunnollinen salaojitus. Kastelussa olet varmasti oikeilla jäljillä eli uutta vettä annetaan vähänlaisesti vasta sitten kun pintamulta on kuivahtanut.
Ludisia kasvattaa uudet lehtiruusukkeet vanhojen tyviltä ja aikaa myöten varret alkavat muuttua "ryömiviksi" joten ruukku saisi mieluiten olla matalahko ja laakea. Uudelleenistutus useamman vuoden välein eli tosi harvoin, sillä juuret ovat pienet ja arat.

Jos sulla on kasvi edelleen siinä kaupan ruukussa, voisit nyt vaihtaa sen uuteen (laakeanmalliseen) ja vaihtaisit samalla sopivamman kasvualustan. Sen jälkeen kasvi saisi rauhassa jatkaa kasvuaan useamman vuoden ilman siirtelyjä.

Ludisiaa voi jakaa uudelleenistuttamisen yhteydessä pistokkaista, joissa on 3-4 niveltä kussakin. Juurtuminen vie aikaa useamman kuukauden. Kostea turve käy juurrutusalustaksi.
Jotta kasvi pysyisi hyvännäköisenä, kasvata sitä valoisassa, auringonpaisteelta suojattuna.

Äänestä
  • Se on kaupan ruukussa edelleen, ja on istutettu kyllä turvemaiseen kasvualustaan/multaan valmiiksi. Purkki on muovia, kuten kaupan purkit usein on.
    Jos löydän sopivan laakean purkin, niin otanko esim. 2 kertaa isomman kuin missä kasvi nyt on?
    Jos juuret ovat heiveröiset, ei purkin tarvitse olla syvä?
    Ilmeisesti Ludisia kasvaa ripeästi, koska tämäkin on nyt jo 2 kuukaudessa kasvattanut poikasia ja sen sivukasvannaisen.

    Kasvualustasta vielä. Ostaisinko orkidean kasvualustaa ja panisin nyt purkissa olevan mullan mukaan, koska myyjä sanoi, että tämä ei viihdy samanlaisessa karikkessa kuin useimmat orkideat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hoitovinkkejä? kirjoitti:

Ostin orkideakasvin nimeltä Ludisia, josta sanotaan, että se on ainoa orkidea, joka istuteaan multaan.
Myyjä vakuutti, että se on helppohoitoinen, ja kukkii kauan pitkässä huiskilossa valkoisia pieniä kukkia.
Lehdet ovat tuman vihreät ja niissä on oranssisia raitoja. Ilmeisesti kasvi ei kasvata vartta, vaan lehdet muodostavat kasvaessaan varren kuin jukkapalmu tms. viherkasvi.

Kukat ovat nyt kuihtuneet ja varsi alkaa kuivua, joten sen saa varmaan katkaista.

Mutta onko kenelläkääm tietoa, miten kasvia jatkossa hoidetaan. Se on innokkaasti tekemässä poikasia, pienessä ruukussa on jo 3 kärkeä näkyvissä, ja varteen on kasvanut uusi sivuoksa, tai lehtirypäs.

Väri on hyvä, kastelen sen kerran viikossa, ehkä harvemmin.
Ihmettelen, pitääkö sille jo miettiä isompaa purkkia, vai haluaako se elää ahtaasi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu