Koira puri lasta päähän!!!

Saana

Voi, että suututtaa! Tänään Iltalehdessä tai Iltasanomissa oli kyseinen otsikko kissankokoisin kirjaimin. Kun juttua rupesi lukemaan selvisi, että purija oli 10 vuotias lapsen äidin/omistajan mukaan maailman kiltein koira, joka oli hyvin huolehtivainen vauvankin perään. Esim. tuli heti ilmoittamaan perheen vanhemmillem jos vauva rupesi itkemään. No, perheen pienin, joka yleensä kontatessaan pitää kauheata meteliä, oli tällä kertaa hiipinyt nukkuvan koiran luo ja tarttunut sitä sitten kiinni jostain. Koira oli unestaan herätessään tuollatavalla säikähtänyt ja vaiston varaisesti purrut pikku ipanaa. Vauva sai vakavat vammat ja koira lopetettiin saman tien. Koira oli kuulemma ollut aivan hädissään tapahtuneesta koko loppupäivän ja pyörinyt vain paikallaan.

Suututtaa, että lehdet kirjoittavat asiasta, niin kuin se olisi ollut koiran vika! Yleinen asennekin on sellainen, että se oli varmaan joku luonnevikainen!

Mielestäni vastuuttomia vanhempia tässä voisi vaan syyttää, kun päästävät pikku riiviönsä kiusaamaan viatonta vanhaa koiraa!

Melkein tekisi mieli sanoa, että ihan oikein että lapsi vahingoittui. Koira sai maksaa siitä hengellään, että kuriton kakara hyökkäsi sen kimppuun kun se nukkui vanhempien välittämättä ipanansa tempauksista!

Miksei lehdessä voinut lukea esim: "Lapsi hyökkäsi nukkuvan koiran kimppuun, kärsien vakavat seuraukset" tai " Vastuuttomat vanhemmat, lapsi loukkantui vakavasti".

Miten nukkuvan vanhan koiran sitten olisi pitänyt suhtautua siihen että sen kimppuun hyökätään?

Arg! Suututtaa!!! Taas turha kuolema!

30

1989

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuuli

      Tässä taas yksi hyvä esimerkki ihmisrodun lyhytnäköisyydestä ja itsekkyydestä.
      Olisivat antaneet koiran pois, tiedän lukuisia eläinjärjestöjä, jotka mielellään olisivat delegoineet koiralle uuden (paremman) kodin.

      Koiran asema tasa-arvoisena perheenjäsenenä ei näköjään toimi ainakaan tässä mainitussa perheessä.

      Suru ja häpeä.

      • Koira

        Nyt kun koirakin tuotteistetaan eli ruvetaan standardisoimaan kenneleitä, joissa koira todellakin on tuote/hyödyke. On sanomattakin selvää, ettei kymmen vuotiaalle koiralle uutta kotia helposti löydy sen ollessa jo "huonontunut". Vrt. vuosikymmenen palvellut rikkoutunut jääkaappi --> kaatikselle.

        Monessa paikassa myös eläinhoitolat ovat nurkkiaan myöten täynnä, joten "delegointi" uuteen kotiin voi olla hankalaa. Varsinkin kyseessä ollessa sekarotuinen koira.

      • tilannetta

        Naapurin setä hyökkää yllättäen puukon kanssa kimppuun ja tökkii sinut henkihieveriin. Luuletteko, että setä tämän jälkeen vain "siirrettäisi" toiseen naapurustoon?

        Ehei. Hän joutuisi siitä oikeuteen vastaamaan teostaan, jossa määrättäisi tapahtuneesta jonkinlainen sanktio tai hoitoon jos hän on tehnyt tekonsa täyttä ymmärrystä vailla.

        Niinkuin tuolla joku joku sanoi, olisi tälle ko. koiralle erittäin vaikea löytää toista kotia. Koiran kannalta ongelmalliseksi muodostuisi myös se, ettei siltä olisi voinut tätä motiivipuolta koskaan saada selville. Näinollen on varmempaa saattaa eläinpolo autuaammille haukkumaille.

        Idealistihan saa olla, mutta realismia kuitenkaan unohtamatta. Tuskin tulee koskaan sitä aikaa, että eläimille järjestetään hoitolaitoksia psykiatrisine osastoineen, vanhainkoteja tms.

        Ja mitä tulee seikkaan, että vaikeasti sairaan koiran voi lopettaa omistajan niin päättäessä, on siinä eläimen oikeus hyvään elämään huomioitu paljon paremmin kuin ihmisen vastaava.

    • Show must go on!

      Mielestäni tyhmät ihmiset tekivät jälleen hätäisiä päätöksiä kun lopettivat koiran, vaikka todellinen syyllinen on juuri lapsi joka joutui koiran puremaksi.

      Jokainen ymmärtää koiran teon entistäkin paremmin kun miettii, että mitä itse tekisitte, jos joku tarttuisi yhtäkkiä tukasta kun olet nukkumassa syvässä unessa?!

      Itse ainakin tarjoaisin luuvitosta sinne sun tänne ihan vaistonomaisesti ja puolustaisin itseäni. Näin koirakin teki, mutta pöljät omistajat eivät ymmärtäneet sitä. Lapsihan oli niin pieni, että vanhempien olisi tullut valvoa, että nukkuvaa koiraa ei mennä häiritsemään yllättäen. Koiralle olisi pitänyt taata nukkumarauha vaikka sulkemalla se pesuhuoneeseen yms tilaan, jottei lapsi pääse käsiksi siihen.

      Näin ei kuitenkaan menetelty, vaan vanhemmat möhlivät pahan kerran ja maksavat siitä nyt seurauksia! Silkka vahinkohan tuo oli vanhemmilta, mutta usein vahigoista saa maksaa kovan hinnan. Tällä kertaa selvittiin "näinkin" vähällä, mutta miten on sitten kun samaiset vanhemmat tai muut ymmärtämättömät/vastuuttomat päästävät lapsensa juoksemaan valvomattomasti marketin pysäköintipaikalle, ja lapsi juoksee näköesteen takaa liikkuvan auton eteen ja liiskautuu tuulilasiin kuoliaaksi? No iltapäivälehdethän pääsevät ainakin taas värittämään asioita ja uutisoimaan kissan kokoisilla kirjaimilla kaupan pihalla lapsen yliajaneesta kaaharista!

      • iCon

        Minun mielestäni ei ole koiran normaalia käytöstä purra noinkin pahasti, jos siihen kosketaan sen nukkuessa. Minulla on nyt ja on ollut aiemminkin useita koiria, eikä näistä koirista millään ole pureminen noin herkässä. Minulla on myös lapsia, enkä uskaltaisi pitää koiraa, joka puree sitä häirittäessä.
        Mitä tule koiran luovutukseen muualle...voisi olla hieman hankalaa löytää uutta kotia 10v koiralle joka on purrut lapsen lähes kuoliaaksi.
        Surullinen ja valitettava tapaus kaikkien osapuolien näkökulmasta katsottuna.

    • Äiti

      ..Jos koira purisi minun lastani ja hälle tulisi kallonmurtuma ym..ja joutuisi teholle..niin se eläin saisi välittömästi lopetustuomion!

      • äiti kanssa

        olen samaa mieltä,ja sitä paitsi lakikin jo velvoittaa lopettamaan koiran joka noin pahasti puree.Tämä on tulos liiasta koirien jalostuksesta ja onhan noita tapauksia monta jossa joku on kuollut koiran takia.
        Vanhempia on mun mielestä ihan turha syyttää koska eiväthän he osannut edes kuvitellakkaan mitään tämmöistä jos kerta koira on aina ollut kiltti.Ette tekään varmaan pelkää ihmisiä jotka ei ole teille mitään tehneet.
        Mutta taas yksi syy olla ottamatta koiraa.
        Enkä ole koirien vihaaja millään lailla.

      • silleen
        äiti kanssa kirjoitti:

        Koira on jalostettu sudesta ja susihan se vasta pureekin. Tässä tapauksessa kyse oli sekarotuisesta koirasta, jonka luonteenlaadusta juuri siksi on vaikea mennä sanomaan. Siksi iltapäivälehdissäkin mainittiin varmaan sensaationhakuisesti "koirassa oli myös kultaista noutajaa" Kyseinen rotuhan on lepsu kuin mikä ja lapsiperheille oiva valinta.

        Jalostaminen ei johda koirien häiriökäyttäytymiseen. Sensijaan huono kasvatus ja olosuhteet, nykyään myös ihmisten ahneuksissaan harrastama "pentutehtailu", jossa koiria siitetään huonoista ominaisuuksiistaan huolimatta, sukurutsaukset yms.... Tuli mieleeni myös tämä tapaus edellisviikolta, jossa karhu palloili muistaakseni Mäntän keskustassa ja eläintutkija tuumi sen johtuvan siitä, että helle saa eläimet käyttäytymään agressiivisesti tms.

        Kuitenkin koira on eläin ja eläimeen ei koskaan voi sataprosenttisesti luottaa.

      • Koiramainen
        äiti kanssa kirjoitti:

        olen samaa mieltä,ja sitä paitsi lakikin jo velvoittaa lopettamaan koiran joka noin pahasti puree.Tämä on tulos liiasta koirien jalostuksesta ja onhan noita tapauksia monta jossa joku on kuollut koiran takia.
        Vanhempia on mun mielestä ihan turha syyttää koska eiväthän he osannut edes kuvitellakkaan mitään tämmöistä jos kerta koira on aina ollut kiltti.Ette tekään varmaan pelkää ihmisiä jotka ei ole teille mitään tehneet.
        Mutta taas yksi syy olla ottamatta koiraa.
        Enkä ole koirien vihaaja millään lailla.

        Voi jessus sentään, ettekö te tuon paremmin koiria tunne.

        "Tämä on tulos liiasta koirien jalostuksesta ja onhan noita tapauksia monta jossa joku on kuollut koiran takia."

        Voi elämän kevät! Miten vieraantunut sinä olet todellisesta elämästä ja luonnosta. Kyseinen tapahtuma ei todellakaan ole tulosta koiran liiallisesta jalostuksesta. Menepä herättämään jalostamaton susi äkillisesti ja katso, mitä tapahtuu. Koira on eläin, jolla on nopeat refleksit. Kun se herätetään syvästä unesta mahdollisesti lievää väkivaltaa käyttäen, se puolustautuu nopeasti. Tässäkin tapauksessa se luultavasti nopeasti huomasi, että kyseessä oli oman lauman jäsen, joten puolustautuminen loppui yhtä nopeasti.

        On minuakin kerran oma koira purrut, kun ajattelemattomasti hyökkäsin sen viereen, kun se nukkui. En tietenkään syyttänyt koiraa. Moka oli oma ja käsittelin sitä sen mukaisesti. Koira oli tosi vaikeana sen jälkeen ja osoitti alistumistaan todella selvästi. Hyvä ettei alleen pissannut.

      • Tyhmä äiti

        Jos sinun ipanasi ampuisi ritsalla koiraani silmään saisiko ipanankin lopettaa?? Minun puolestani kyllä.... Perheenjäsen se on minulle eikä mikään pelkkä koira. Rakastan koiraani enemmän kun sinun tyhmää ipanaasi.

      • Perheen isä

      • helvetti
        Perheen isä kirjoitti:

        Jos sinun ipanasi ampuisi ritsalla koiraani silmään saisiko ipanankin lopettaa?? Minun puolestani kyllä.... Perheenjäsen se on minulle eikä mikään pelkkä koira. Rakastan koiraani enemmän kun sinun tyhmää ipanaasi.

        Kyseessä oli pikkuvauva, jolla ei ole tästä maailmasta mitään käsitystä. Koira olisi tässä tapauksessa ollut se viisaampi osapuoli, joten sen olisi pitänyt tajuta ja punnita vaihtoehtoja: Jos lokasen, saan piikin etc.

      • Hanna
        helvetti kirjoitti:

        Kyseessä oli pikkuvauva, jolla ei ole tästä maailmasta mitään käsitystä. Koira olisi tässä tapauksessa ollut se viisaampi osapuoli, joten sen olisi pitänyt tajuta ja punnita vaihtoehtoja: Jos lokasen, saan piikin etc.

        Ei koira osaa ajatella noin! Ei se voi käsittää, että se viedään eläinlääkäriin lopetettavaksi piikille, jos se säikähtää! Haloo! "Koiran olisi pitänyt punnita vaihtoehtoja" Ai, se olisi hetken ennen puremistaan miettinyt, mitä tapahtuu!!!

        Voi zeesus!

      • helevetti
        Hanna kirjoitti:

        Luehan tarkasti. Tämä koira osaa kirjoittaakin kun vastaakin meille.

      • näin
        Hanna kirjoitti:

        Ei koira osaa ajatella noin! Ei se voi käsittää, että se viedään eläinlääkäriin lopetettavaksi piikille, jos se säikähtää! Haloo! "Koiran olisi pitänyt punnita vaihtoehtoja" Ai, se olisi hetken ennen puremistaan miettinyt, mitä tapahtuu!!!

        Voi zeesus!

        Koiran olisi pitänyt tarkasti analysoida, mitä tapahtuu tästä puremisesta. Lieventävänä asiana voidaan pitää koiran nukkumista, joka voisi antaa aihetta epäillä kyseisen koiran oikeustoimikelpoisuutta siinä tilanteessa VRT. Tony Halme

      • lipo

        Äly hoi, äityli. Et näemmä pysty suhtautumaan asiaan järkevästi, vaan inhimillistät eläimen. (sama pätee tietysti 90% tänne kirjoittaneista, puolesta ja vastaan)

        Koiran NORMAALI, VAISTOMAINEN refleksi on purra, jos sen menee SÄIKÄYTTÄMÄÄN kesken unen. Tällaisella käyttäytymisellä ei ole mitään tekemistä mahdollisen luonnevian kanssa, eikä se kerro myöskään koiran luonteesta yksilönä, vaan on puhtaasti lajillinen ominaisuus. Se, että lapsi sai noin pahoja vammoja johtunee siitä, että kyseessä oli ilmeisen iso koira-> iso suu, vahvat leuat, purujälki on pahempaa. Jos purija olisi ollut chihuahua, tätäkään keskustelua tarvitsisi tuskin käydä.
        Jos syyllinen tähän tapaukseen halutaan löytää, niin eiköhän se ole välinpitämättömät vanhemmat, jotka ovat laiminlyöneet velvollisuutensa sekä pikkulapsen vahtimisessa että eläimensä unirauhan suojelemisessa.

        P.S. Jos minäkin heittäytyisin tässä vastaavanlaisesti sentimentaalisuuden valtaan, niin voisinpa sanoa teurastavani siihen paikkaan sen kakaran, joka minun piskiäni menisi kesken unien ravistelemaan tai muulla tavalla kiusaamaan, ja mahdollisesti tulisi purruksi. Koirani on ihmisystävällinen, eikä koskaan ole purrut ketään, mutta siltikin vain ELÄIN, jonka toimintaa ei ohjaa ajattelu vaan vaisto.

    • totuus

      Se ipana varmaan tökkäs lattialta löytämällään kynällä nukkuvaa koiraa silmään

      Koiran reaktio oli täysin ymmärrettävä ja hyväksyttävä

    • vastataan:

      Moi!

      Olen se koira ja nyt täällä koirien taivaassa. Vituttaahan se, että tuli niin äkkiseltään puraistua sitä pikku vesseliä, mutta kun oli unet pahasti kesken ja vielä semmoinen painajaistyyppinen uni, että kun joku hyökkäsi karvoihini kiinni, luulin tietenkin sen olevan vihollinen.

      Paremmat sapuskat täällä kyllä on, se puoli ei valituksia kaipaa. Entisessä kodissani sain vain sitä pelkkää viljaa sisältävä Luppaa. Siitä ei saanut ravinteita, mutta paska lensi. Usein oli mahakin kuralla.

      Olen tavannut paljon uusia kavereita. Perkele, kun unohtui tuo sukupuoli, niin ei tiedä kenen perää nuuskia. Siis sillä mielellä...

      Onhan se mukava, että meikäläistä muistetaan ihan netin palstalla. Mutta ei nyt kannata riidellä asiasta. Minuahan ei enää nuo hommat liikuta...kirjaimellisesti...eheh...

      T. Koira

      Ps: Koirien jeesus auttaa tämän näppiksen kanssa. Ennenhän en osannut kirjoittaa muuten, kuin kusella oman nimeni hankeen, mutta sitäkään ei isäntäperheeni ikinä tajunnut.

      • taivaasta taas

        Velipoikakin tuolla jossain vilahti. Muutamat sanat vaihdettiin, mutsista ja sisaruksista, mutta aika nihkeetä se oli. Meidäthän erotettiin ihan pienenä, joten sellasta normaalia sidettä ei päässyt meidän välille koskaan syntymään. Katotaan nyt miten etenee hommat. Onhan tässä monia vuosia mennut ikään kuin hukkaan, kun ei ole saanut pikkuveljen kera leikkiä ja temmeltää

        Jos jotain negatiivista vois sanoa, niin ne on nuo julkkiskoirat, Lassiet sun muut. Luulee olevansa jotain hienompaa sakkia ja tepastelee täällä perkeleen tärkeen näköisenä ja nakkelee niskojaan jos joku meikäläisen kaltainen ”tavis” erehtyy kysymään neuvoa. Vaikka alku seremonioissa painotettiin tän olevan sitten ehdottoman tasa-arvoinen paikka.

        Terveisin: Koira *vilkuttaa pilven reunalta*

      • Riku
        taivaasta taas kirjoitti:

        Hieno kirjoitus.

      • jeff

        Kiitti koira kun kirjoittelit. Aina pitää kuulla molempien osapuolien tarina ja sieltä taivaastahan se totuus tuli. Arvelinkin että olit nähnyt jotain painajaista kun niin äkäsesti kävit kiinni. Hyvää jatkoa sinne parempaan paikkaan,koirien taivaaseen.

      • beck

        Siinä tuli todistettua että koirien taivas on olemassa ja parempi paikka kuin mikään muu.

      • kiitos
        jeff kirjoitti:

        Kiitti koira kun kirjoittelit. Aina pitää kuulla molempien osapuolien tarina ja sieltä taivaastahan se totuus tuli. Arvelinkin että olit nähnyt jotain painajaista kun niin äkäsesti kävit kiinni. Hyvää jatkoa sinne parempaan paikkaan,koirien taivaaseen.

        Sehän se on, että kun jotain tapahtuu, tulee ihmisille tarve ruotia sitä jotenkin yhdessä, vaikkakin ihan fiilispohjalla...

        Ja nyt, kun olen päässyt täällä ihan rauhassa tapahtumia kelailemaan, niin olihan viimeiset kuukaudet selvästi erilaisia kuin aiemmin. Kun tämä nappula putkahti maailmaan, huomasin selvästi, että meikäläisen kurssit tipahti kuin eno veneestä. Ei pahemmin herkkupaloja tipahdellut ja tarpeille pääsykin oli ajoittain hyvinkin epävarmaa... Eli painajainen ulkoiset stressitekijät aikaansaivat koko hässäkän.

        Mutta kuten jo aiemmin mainitsin, ei enää sillä tavalla liikuta minua. Ja todellakin täällä on paremmat oltavat. Isäntäperheeni oli kyllä ihan mukiin menevää sakkia, mutta joku siinä aina jollain tavalla kaihersi. Hieman vaikea selittää, mutta kaipa ne olivat nämä "rodulliset erot", jotka aiheutti kitkaa monesti välillämme. Siksi varmaan se piikkikin tuli niin äkkiä, vaikka yritin näyttää kaikki kommervenkit mm. pyöriä hämmentyneen ja nolon näköisenä pitkin huushollia. Mutta kun ei auttanut niin ei ja hälyttivät vielä kissalan pojat meitsiä viimeiselle matkalle saattamaan.

        Täällä ei kuitenkaan tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa yleisön osastojen koirankakkakeskusteluista tahi odotella aamun valkenemista rakko täynnä....

        Ja nyt kun on päässyt ihan kunnolla tähän meininkiin kiinni, niin alkaa hommat rullaamaan velimiehenkin kanssa ihan eri malliin. Huomasin myös, että näitä paskantärkeitä Lassieita pollastelee täällä ainakin kuusi kappaletta...kjäh...

        T. Koira

    • mies joka ties

      Kaasua kaikille piskeille, etenkin raatelijakoirille...
      Hidas kuolema vielä mieluummin!

      • FUCKER!!!!!!!!!!

        Understood??!!!!!!!!!!!!

      • totta

        paskoovat vaan pitkin katuja, koulaavat ja haisevat. Yök. Koiravero 1000 euroa vuodessa, kiitos.

      • limalingoille
        totta kirjoitti:

        paskoovat vaan pitkin katuja, koulaavat ja haisevat. Yök. Koiravero 1000 euroa vuodessa, kiitos.

        500 e sakkoa sille, joka ei nouki jätöksiä mukaansa. joka kerrasta. paskattaisivat omalla nurmikollaan hurttansa tai vaihtoehtoisesti olohuoneen matolla, jos ei omaa pihaa löydy.

      • jurpo
        totta kirjoitti:

        paskoovat vaan pitkin katuja, koulaavat ja haisevat. Yök. Koiravero 1000 euroa vuodessa, kiitos.

        köysi kaupasta ja ja tee meille palvelus!!!kansakunnalle!!!-rassukka rukka.onneks ihmiset osaavat lopettaa itse itsensä täytyy vaan jaksaa toivoa jotta nämä ymmärtäisivät miten solmu tehdään!!

    • Minä vain

      Toihan on ihan kauheeta...!!!Ja vielä lasta!!!Hirvittävää

    • jeff

      Eläimet ovat aina viattomia. No pääsi ainakin koira taivaaseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4233
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3213
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      949
    6. 136
      936
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe