Tunteet on ihan sekaisin, ollaan seurusteltu poikaystävän kanssa kolmisen vuotta, hänen tunteensa vain voimistuvat, omani tuntuvat välillä olevan kokonaan poissa :/..
Poikaystävä sanoo jatkuvasti rakastavansa minua, ja etten saa ikinä häntä jättää sillä ei kuulemma voisi elää ilman minua.. Minä haluaisin olla vielä vapaa, huoleton, en voisi kuvitellakaan olevani vain hänen kanssaan lopunikääni, olen juuri 20 täyttäny nuori nainen, ja ikäkriisi iski päälle pyöreitten vuosien täyttyessä, jotenkin tuntuu etten todellakaan voi asettua aloilleni jo tässä iässä, poikaystäväni on ainoa jonka kanssa olen seurustellut, tuntuu etten voi "jämähtää" tähän suhteeseen, tahdon kokea ja nähdä enemmän.. kuulostaa ehkä kummalliselta tekstiltä mutta siis tuntuu että tukehdun, aika kuluu siivillä ja kohta on elämän parhaat vuodet menneet ohitse minun ollessa "jumissa" suhteessa jolla en tunne olevan tulevaisuutta..
Ongelman tästä tekee se, että välillä tunnen kuitenkin rakastavani poikaystävääni, olen valitettavasti mielettömän kovassa humalatilassa tullut häntä pettäneeksi, sen kerroin hänelle heti seuraavana aamuna, oli mielettömän huono omatunto sillä en kuuna päivänä tekisi tuollaista selvinpäin, ymmärrän kyllä että se johtui siitä että mielessä on muhinut jo kauan nämä ajatukset joita tuossa ylempänä kerroin, ja ne tulivat väärällä tavalla purkautuneiksi humalatilassani, en ikimaailmassa olisi halunnut suhteemme aikana satuttaa poikaystävääni tuolla tavalla, ja kadunkin sitä niin paljon että vaikka siitä on jo puolisen vuotta, niin silloin tällöin tulee itkeskeltyä asian takia, käy niin älyttömästi sääliksi poikaystävääni joka joutuu kestämään kaiken tämän, ja kun vielä pääni sisällä mietin miten lopettaa tämä suhde..
Eli minulla on niin huono omatunto, että tuntuu välillä etten todellakaan kykene jättämään poikaystävääni kaiken sen jälkeen mitä minä olen tehnyt, hän todella murtuisi jos jättäisin hänet :/.. Kaiken lisäksi kuitenkin ikävöin häntä aina erossa ollessamme, tunnen kuitenkin välittäväni hänestä paljon, mutta en vain näe tulevaisuutta suhteellamme :/..
Olen mokannut kaiken, välillä tuntuu että masentaa ihan älyttömästi, tiedän että jos eroaisin poikaystävästäni, olisin ihan rikki, eroaminen kuitenkin sattuisi, en tiedä johtuuko se siitä että on niin tottunut olemaan toisen kanssa, ei sitä noin vaan voisi luopua rakkaasta ihmisestä, ja kaiken lisäksi en saisi öitäni nukuttua kun vaan ajattelisin miten pahalta poikaystävästäni tuntuisi, hän kun tosiaan välittää minusta niin paljon ettei edes jättänyt minua vaikka kerroin tuosta humalass pettämisestä, vaikka se häntä satutti ja paljon..
Olen ihan hukassa, joskus tuntuu ettei ole mitään ulospääsyä tästä tilanteesta, tuntuu että ehkä on vain oikein minulle että kärsin tässä "loukussa" omien tekojeni jälkeen..
Poikaystävä sanoo jatkuvasti rakastavansa minua, ja etten saa ikinä häntä jättää sillä ei kuulemma voisi elää ilman minua.. Minä haluaisin olla vielä vapaa, huoleton, en voisi kuvitellakaan olevani vain hänen kanssaan lopunikääni, olen juuri 20 täyttäny nuori nainen, ja ikäkriisi iski päälle pyöreitten vuosien täyttyessä, jotenkin tuntuu etten todellakaan voi asettua aloilleni jo tässä iässä, poikaystäväni on ainoa jonka kanssa olen seurustellut, tuntuu etten voi "jämähtää" tähän suhteeseen, tahdon kokea ja nähdä enemmän.. kuulostaa ehkä kummalliselta tekstiltä mutta siis tuntuu että tukehdun, aika kuluu siivillä ja kohta on elämän parhaat vuodet menneet ohitse minun ollessa "jumissa" suhteessa jolla en tunne olevan tulevaisuutta..
Ongelman tästä tekee se, että välillä tunnen kuitenkin rakastavani poikaystävääni, olen valitettavasti mielettömän kovassa humalatilassa tullut häntä pettäneeksi, sen kerroin hänelle heti seuraavana aamuna, oli mielettömän huono omatunto sillä en kuuna päivänä tekisi tuollaista selvinpäin, ymmärrän kyllä että se johtui siitä että mielessä on muhinut jo kauan nämä ajatukset joita tuossa ylempänä kerroin, ja ne tulivat väärällä tavalla purkautuneiksi humalatilassani, en ikimaailmassa olisi halunnut suhteemme aikana satuttaa poikaystävääni tuolla tavalla, ja kadunkin sitä niin paljon että vaikka siitä on jo puolisen vuotta, niin silloin tällöin tulee itkeskeltyä asian takia, käy niin älyttömästi sääliksi poikaystävääni joka joutuu kestämään kaiken tämän, ja kun vielä pääni sisällä mietin miten lopettaa tämä suhde..
Eli minulla on niin huono omatunto, että tuntuu välillä etten todellakaan kykene jättämään poikaystävääni kaiken sen jälkeen mitä minä olen tehnyt, hän todella murtuisi jos jättäisin hänet :/.. Kaiken lisäksi kuitenkin ikävöin häntä aina erossa ollessamme, tunnen kuitenkin välittäväni hänestä paljon, mutta en vain näe tulevaisuutta suhteellamme :/..
Olen mokannut kaiken, välillä tuntuu että masentaa ihan älyttömästi, tiedän että jos eroaisin poikaystävästäni, olisin ihan rikki, eroaminen kuitenkin sattuisi, en tiedä johtuuko se siitä että on niin tottunut olemaan toisen kanssa, ei sitä noin vaan voisi luopua rakkaasta ihmisestä, ja kaiken lisäksi en saisi öitäni nukuttua kun vaan ajattelisin miten pahalta poikaystävästäni tuntuisi, hän kun tosiaan välittää minusta niin paljon ettei edes jättänyt minua vaikka kerroin tuosta humalass pettämisestä, vaikka se häntä satutti ja paljon..
Olen ihan hukassa, joskus tuntuu ettei ole mitään ulospääsyä tästä tilanteesta, tuntuu että ehkä on vain oikein minulle että kärsin tässä "loukussa" omien tekojeni jälkeen..
Vastaukset 3
Vanhimmat
Luuletko ettei se sattuisi poikaystävääsi vielä enemmän myöhemmässä vaiheessa? Mitä kauemmin odotat, sitä enemmän satutat häntä ja teet väärin molempia kohtaan. Mitä pikimmin lopetat sitä parempi molemmille.
siltä, että sinun kannaltasi olisi parempi erota tai ainakin ottaa "aikalisä" suhteessanne. Olet todellakin vielä niin nuori, että jos nyt vastoin halujasi jäisit tuohon suhteeseen, se ero tulisi kuitenkin ennemmin tai myöhemmin.
Et voisi olla tuolle pojalle rakastava ja sitoutunut kumppani, kun noinkin suuria epäilyjä tuntuisi sinulla olevan jo nyt suhteestanne. Ja saattaisit katkeroitua ja alkaa käyttäytyä "marttyyrimäisesti", mikä ei olisi hyvä sekään.
Näin ulkopuolisena sanoisin, että et ole mitenkään vastuussa pojan selviytymisestä, vaan hänen on itsensä tajuttava suhteenne tila ja hyväksyttävä sen perusteella tapahtuvat kipeätkin ratkaisut.
kuin minun kirjoittamani, minulla vaan on jonkun verran enemmän ikävuosia.