Tuntuu, ettei kukaan ymmärrä miltä tuntuu olla oikeasti yksinäinen. Et käy juuri koskaan kenelläkään kylässä (korkeintaa jollain puolitutulla kerran kahdessa kuukaudessa, kun hän humalassa keksii että tarvitsee kaupasta jotain). Koskaan ei käy vieraita. Ei ole ketään kenelle soittaa, tai jos yrittää soittaa; kukaan ei vastaa. Kukaan ei laita viestiä, eikä vastaa viesteihin. Elämässä ei ole muuta kuin työ ja kun joutuu sairaslomalle syystä tai toisesta niin ei ole sitäkään. Ei ole ketään kenelle puhua niitä näitä, saati sitten jotain tärkeitä asioita jotka mieltä painaa.
Olen kärsinyt aika ajoin yksinäisyydestä, mutta viimeiset kaksi kuukautta ovat olleet yhtä hel... suoraan sanottuna. Seurustelusuhteet päättyvät aina lyhyeen, koskaan ei löydy syytä muka minusta vaan jostain syystä kaikki kuitenkin päättyy. Sepä siitä.
Miksi ihmisen pitää olla yksinäinen? Ei jaksa edes kauppaan lähteä. Sitten joskus kun shoppailemaan eksyy niin tuhlaa kaikki rahat koska mitä väliä enää mihin ne heittää.. Yksinäisyyteen syön karkkia silloin kun sitä satun ostamaan, sekin jo alkaa ahdistaa. Ottaa oikeesti niin paljon aivoon että jos vaan sellainen olis mahdollista, että pystyis olemaan kuoleman jälkeen kärpäsenä katossa ja katsoa mitä muut ajattelee asiasta niin olis hienoo. Mut ku ei pysty niin eipä siitäkään ole mitään hyötyä. ARGH!

Vastaukset 9
Vanhimmat
Onneksi sinulla on työ.
Taitaa moni yksinäinen lievittää yksinäisyyttä syömällä karkkia. Olen sitä itsekin miettinyt, että huomaakohan kukaan kaupassa, että minulla on jokin syömishäiriö? Ostan monesti suklaalevyn ja kaksi jumbosäkkiä. Tosin onhan siinä aina ruokaakin seassa :).
Niin onneksi on työ, mut nyt ollu kuukauden sairaslomalla... ja nyt alkaa jo tuntuu ettei jaksa ees töihin mennä:(
aina yksin, vain kissa seurana, sille puhun, se ei vastaa. On mulla sentään kaljapullo joka puhuu mulle.
Netti ja TV ei mullakaan reaali-ihmistä. Ja kun ahistaa otan pillerin ja puhun sen kaa.
Oletko ehkä mennyt siihen lankaan, että kukaan ei välitä, vaikka oikeasti on paljon ihmisiä jotka välittävät ja haluavat olla ystäviäsi? Sinä vain et kykene siihen, koska pelkäät että sinut hylätään jälleen?
Oletko sä miettinyt syitä yksinäisyyteesi? Millainen sä olet luonteeltasi ja kuinka yritteliäs sä olet?
Olen monestikin miettinyt. Tuntuu vain, että kaikki kaverit katoavat aina siinä vaiheessa, kun itsellä on suhde johonkin mieheen (itse siis nainen) ja tulee ero (johon yleensä ei syytä löydy). Sen jälkeen ei kaveritkaan enää pidä yhteyttä, vaikka kyseessä ei olisikaan molempien yhteiset kaverit. Yritteliäs kyllä olen ollut, mutta ei kukaan halua automaatille puhua tai "avaruuteen" laitella viestejä kovinkaan kauaa. Uudet ystävät taas jostain syystä jäävät aina ns. pintaliito jutuiksi.
itsellänikin meni vähän aikaa sitten välit poikki ja tuntuu ja myös näkyy et ei enää kukaan pidä yhteyttä.aika outo homma et just silloin kun eniten kavereita tarviis niin ne "unohtaa"pitää yhteyttä.mulla meni jo masennuksen puolelle kun en tunne ketään uudella paikkakunnalla jonne muutin avovaimoni kanssa!olen ollu jo kuukauden sairaslomalla kun en saa edes nukuttua.mitään ei oikein jaksa tehdä ja seinätkin kaatuu jo päälle!
oijoi. Kyllähän ton tunteen ymmärtää varmasti moni. Mutta ku joillaki on vielä huonommin juttu. Yksinäisyys on jatkunu vuosia eikä vaan kuukausia :P