Viime kesänä mulla alkoi käynnit nuorisopsykiatrian poliklinikalla. Aluks se tuntu hyvältä ja kävin koko syksyn sielä jutteleen ja ravitsemussuunnittelijalla. Mutta sitten marraskuussa sain päähäni sellaisen ajatuksen, etten tarvitse/halua apua. Peruin siis ajat, jotka oltiin sovittu ja joulukuussa, kun en ollut itsestäni mitään ilmoitellut, hoitosuhde luonnollisesti lopetettiin.
Mulla on "vasta" 2 vuotta bulimiaa takana. Viime kesä oli kamalinta aikaa. Nyt ei ole kyllä yhtään helpompaa. Elämä tuntuu luisuvan käsistä, enkä saa siitä otetta.
Nyt olen kuitenkin ollut viikon oksentamatta, mikä on bulimia aikani ennätys. Olen kuitenki luvannut isälle, että haen apua.
Onko siis mahdollista, että saisin apua viime syksyn mokaamisesta huolimatta? Ja vaikuttaako tuo viikon tauko siihen? En uskalla vain tarttua puhelimeen ja soittaa sinne. Tunnen itseni niin tyhmäksi...
Mulla on "vasta" 2 vuotta bulimiaa takana. Viime kesä oli kamalinta aikaa. Nyt ei ole kyllä yhtään helpompaa. Elämä tuntuu luisuvan käsistä, enkä saa siitä otetta.
Nyt olen kuitenkin ollut viikon oksentamatta, mikä on bulimia aikani ennätys. Olen kuitenki luvannut isälle, että haen apua.
Onko siis mahdollista, että saisin apua viime syksyn mokaamisesta huolimatta? Ja vaikuttaako tuo viikon tauko siihen? En uskalla vain tarttua puhelimeen ja soittaa sinne. Tunnen itseni niin tyhmäksi...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ehdottomasti kannattaa apua hakea. Koskaan ei ole myöhäistä sille. Ja huonoa omaatuntoa ei tarvitse potea. ja etsi lääkärin/psykiatrin säköposti ja laitta mailia. se madaltaa kynnystä.
Tuo on yleistä, eikä ollenkaan häpeällistä. Sinä itse päätät omasta hoitosuhteesta, hyvä siihen on sitoutua, muttei se ole ollenkaan huomota herättävää jos haluaa olla tietyn ajan käymättä