Ahdistaa

Kaiken pitäisi olla hyvin. Minulla on ihana perhe, ystäviä, menestyn opiskeluissani, olen fiksu, nätti, asun kivassa kodissa, minulla ei ole sen suurempia taloudellisa huolia, ympärilläni on paljon rakastavia ja välittäviä ihmisiä.

Silti tunnen itseni onnettomaksi ja masentuneeksi. Sairastan syömishäiriötä, minulla on todettu keskivaikea masennus ja persoonallisuushäriö. Olen liian vaativa itseäni ja lähellä olevia ihmisiä kohtaan. Olen yrittänyt hakea hoitoa, käynyt terapiassa ja syönyt masennuslääkkeitä, mutta mikään ei ole auttanut.

Kamalaa ajatella, että nuoruuteni valuu ohitseni masennuksen vuoksi, vaikka minulla olisi edellytykset aivan mihin tahansa.
2347
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tiedät kyllä missä sen saa > en voi kirjoittaa sitä tähän ,koska sitä asiaa ei hyväksytä täällä. > vain uhkailut itseä kohtaan hyväksytään? > .? ? ne saavat olla?

Siis en tarkoita itsetuhoa! !

Siis nyt pitäisi ymmärtää mitä ajan takaa.
Olen saanut sitä kautta RAUHAN JA ELÄMÄLLE jatkoaikaa > Iloista, rehellistä, kaiken hyväksyvää ja ymmärtävää ! ! Olen saanut lopetettua lääkityksen, sen saattelemana (käytin 20vuotta)
Olen henkisestikin terve kuin PUKKI.
(sarvet puuttuu)
Kyllä rauha löytyy kun sitä etsii. > Siitä alkaa oikea elämä.
Hyvää kevättä.>Toiv. Keskiikäinen MIES

Äänestä

Kerrot olevasi liian vaativa. Oletko liian pikkutarkka, täydellisyyden tavoittelija? Miksi niin moni nuori nainen siitä nykyään kärsiikään? Heille tahtoisin sanoa: ottakaa hieman rennomin, ei hätää.

Onko psykiatrin helppo todeta persoonallisuushäiriö? Osasitko itse sitä epäillä, vai selvisikö se vasta testien myötä? Pelkään myös kärsiväni häiriöstä, joka rajoittaa minua sosiaalisesti.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Nimetön kirjoitti:

Kaiken pitäisi olla hyvin. Minulla on ihana perhe, ystäviä, menestyn opiskeluissani, olen fiksu, nätti, asun kivassa kodissa, minulla ei ole sen suurempia taloudellisa huolia, ympärilläni on paljon rakastavia ja välittäviä ihmisiä.

Silti tunnen itseni onnettomaksi ja masentuneeksi. Sairastan syömishäiriötä, minulla on todettu keskivaikea masennus ja persoonallisuushäriö. Olen liian vaativa itseäni ja lähellä olevia ihmisiä kohtaan. Olen yrittänyt hakea hoitoa, käynyt terapiassa ja syönyt masennuslääkkeitä, mutta mikään ei ole auttanut.

Kamalaa ajatella, että nuoruuteni valuu ohitseni masennuksen vuoksi, vaikka minulla olisi edellytykset aivan mihin tahansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu