Oli melko hiljaista tänään tuolla pihalla. Lähdin klo 17 aikaan lenkille ja oli melkein kuin olisi julistettu ulkonaliikkumiskielto. No, kyllä siellä todellisuudessa joitakin jalankulkijoita näkyi ja maantiellä oli liikennettä.
Kävin sen jälkeen asunnolla hieman vetäisemässä vispipuuroa ja kahvia naamaan, ja lähdin vielä uudelleen lenkille. Jotenkin hieman oli sellainen olo, että yksinäisyyttä pitää paeta liikkumalla. Varsinaista ahdistusta ei kuitenkaan ole onneksi ollut. Saamani lääkkeet todellakin auttavat: parien näkeminen ei herätä juuri minkäänlaisia tunteita, kun ennen se olisi voinut laukaista ahdistuksen. Oma yksinäisyyskään ei ahdista, kuten ilman toimivia lääkkeitä aiemmin teki.
Mietin kävellessäni, että olen asunut yksin vajaat 10 vuotta. Viimeiset kaksi vuotta olen tarvinnut mielialalääkkeitä tueksi yksinäisyyteen. Ne auttavat minua olemaan lähempänä tervettä elämää.
Essitalopraami auttaa korjaamaan masennukseen ja ahdistukseen taipuvaista mieltä ja köpöttelemään yksinäisyydestä huolimatta. Lisäksi se uskoakseni jollain tapaa myös latistaa, kun pariskuntien näkeminen ei nyt aiheuta kummoisia tuntemuksia. Osaan suhtautua näkemääni aika neutraalisti ja välillä ajattelen myös, että on onnellista kun monien ei tarvitse kärsiä yksinäisyydestä.
Edellisestä lääkkeestä, venlafaksiinista sain ystävän vuoden ajaksi. Nykyiseltä valmisteelta toivoisin saavani vasteen tietenkin mahdollisimman kauan. Jos se ei enää jossankin vaiheessa auta, ehkä seuraavat valmisteet olisivat fluoksetiini ja paroksetiini. Parasta tietenkin olisi kun niistä voisi luopua joskus kokonaan. Silloin elämätilanteen pitäisi vaan olla paljon vakaampi. Sen saavuttamiseksi minun olisi tehtävä suuria oivalluksia ja alettava uskoa itseeni. Alkaa nähdä itseni sellaisena kuin muut minut näkevät. Sillä he ovat oikeassa ja minä olen väärässä.
Nyt olen kovin heikko ja pelokas. Liian estynyt nähdäkseni hyväksyvät katseet. Liian heikko ja pelokas näkemään rakkautta omassa itsessä. Mukavan näköinen, mutta itseään häpeilevä mies herättänee ristiriitaisia ajatuksia :/.
Ehkä olen väärässä kun mietin, etten ole kelvannut kenenkään kumppaniksi? Ehkä emme ole vaan kohdanneet...? Ehkä olemme kohdanneet, mutten ole uskaltanut huomata Sinua?
-Yleinen vuodattaja
Kävin sen jälkeen asunnolla hieman vetäisemässä vispipuuroa ja kahvia naamaan, ja lähdin vielä uudelleen lenkille. Jotenkin hieman oli sellainen olo, että yksinäisyyttä pitää paeta liikkumalla. Varsinaista ahdistusta ei kuitenkaan ole onneksi ollut. Saamani lääkkeet todellakin auttavat: parien näkeminen ei herätä juuri minkäänlaisia tunteita, kun ennen se olisi voinut laukaista ahdistuksen. Oma yksinäisyyskään ei ahdista, kuten ilman toimivia lääkkeitä aiemmin teki.
Mietin kävellessäni, että olen asunut yksin vajaat 10 vuotta. Viimeiset kaksi vuotta olen tarvinnut mielialalääkkeitä tueksi yksinäisyyteen. Ne auttavat minua olemaan lähempänä tervettä elämää.
Essitalopraami auttaa korjaamaan masennukseen ja ahdistukseen taipuvaista mieltä ja köpöttelemään yksinäisyydestä huolimatta. Lisäksi se uskoakseni jollain tapaa myös latistaa, kun pariskuntien näkeminen ei nyt aiheuta kummoisia tuntemuksia. Osaan suhtautua näkemääni aika neutraalisti ja välillä ajattelen myös, että on onnellista kun monien ei tarvitse kärsiä yksinäisyydestä.
Edellisestä lääkkeestä, venlafaksiinista sain ystävän vuoden ajaksi. Nykyiseltä valmisteelta toivoisin saavani vasteen tietenkin mahdollisimman kauan. Jos se ei enää jossankin vaiheessa auta, ehkä seuraavat valmisteet olisivat fluoksetiini ja paroksetiini. Parasta tietenkin olisi kun niistä voisi luopua joskus kokonaan. Silloin elämätilanteen pitäisi vaan olla paljon vakaampi. Sen saavuttamiseksi minun olisi tehtävä suuria oivalluksia ja alettava uskoa itseeni. Alkaa nähdä itseni sellaisena kuin muut minut näkevät. Sillä he ovat oikeassa ja minä olen väärässä.
Nyt olen kovin heikko ja pelokas. Liian estynyt nähdäkseni hyväksyvät katseet. Liian heikko ja pelokas näkemään rakkautta omassa itsessä. Mukavan näköinen, mutta itseään häpeilevä mies herättänee ristiriitaisia ajatuksia :/.
Ehkä olen väärässä kun mietin, etten ole kelvannut kenenkään kumppaniksi? Ehkä emme ole vaan kohdanneet...? Ehkä olemme kohdanneet, mutten ole uskaltanut huomata Sinua?
-Yleinen vuodattaja
Vastaukset 12
Vanhimmat
niin, että jos ei ole itse valmis kohtaamaan kumppania, niin sitä ennen ei yleensä saa sitä kumppania. Uskon, että kelpaisit ja kelpaat monellekin. Et vain rakasta itseäsi tarpeeksi huomataksesi sitä. Voimia ja jaksamisia. Ja muista olet tärkeä ja ainutlaatuinen jo pelkästään sen takia, että olet olemassa. :)
Olen tosiaan niin epävarma itsestäni, etten uskalla ehkä kohdata kunnolla ihmisiä (vaikkakin eräs kerran sanoi, että osaan kohdata toisen). Siitä itsen epävarmuudesta olisi opittava pois. Enkä halua opetella sen peittämiseksi mitään roolia (pelle, macho, naurattaja). Kun voisin olla tällainen nöyrä ja fiksu, mutta ilman sitä epävarmuuden ja häpeän taakkaa. Epävarmuus voidaan helposti tulkita ylpeydeksi, enkä sitä halua olla.
Kiitos, samoin sinulle hyvää vointia!
Paneudu johonkin, lue, liiku, mieti, kuuntele elä täysillä nuoren miehen elämää kun veressäsi virtaa lääkkeet jotka terästävät hermojasi.
Lääkehoidon myötä minusta onkin tullut paljon terävämpi ja parempi oppija. Tosin voi olla, että olin dystymian vuoksi kärsinyt jo pitkään myös oppimisvaikeuksista. Ainakin nyt tuntuu, että opiskeleminen/lukeminen on helpompaa kuin silloin lukioaikoina. Kärsin lukioaikoina kovasta sosiaalisesta pelosta, mutten sen takia hakeutunut hoitoon.
Odotan innolla kevään etenemistä. Minusta on mukava liikkuessa havainnoida palanneita muuttolintuja. En tosin bongaile, mutta kulkiessa on mukava nähdä, milloin näkee taas vaikkapa västäräkin käppäilemässä tiellä.
...no, kuinkas vanha/nuori olet?
Pyydän anteeksi ketjuun sopimatonta viestiäni, mutta tahtoisin kysyä sinulta yhtä asiaa. Olet kertonut, miten kuljet polkupyörällä kesät talvet, kelissä kuin kelissä. Meillä lapset joutuvat kulkemaan polkupyörällä linja-autolle päästäkseen kouluun. Mutta ongelmia on, pyörät hajoavat, laakerit kuluvat ja jumittuvat. Mistä olet löytänyt ja millaisen polkupyörän, että se toimii ja kestää joka kelissä ja tilanteessa? Koetan jatkossa kirjoittaa asiallisemmin kuin nyt, ongelma vain on polttava, kyyneleet virtaavat (isonkin pojan). Kiitos etukäteen!
Käytän 1-vaihteista mummopyörää. Laakereita on minunkin pitänyt vaihtaa etuakseliin. Vuosi sitten avasin, puhdistin ja laitoin uudet rasvat keskiöön. Pyöränlaakerit saattavat jumiutua ja rikkoutua helpommin, jos ne on kiristetty liian tiukalle. Mummopyörässä vikaantuvia kohtia ei ole montaa. Välillä myös jarrurumpu pitää puhdistaa, jos se alkaa jumitella jarruttaessa.
On minulla vaihdepyöräkin, mutta se on nyt hieman levällään. Kuitenkin tykkään enemmän ajaa mummopyörällä, koska siinä ajoasentokin on pystympi. Pärjään yhdelläkin vaihteella, sillä takahammaspyörä on aika iso, joka keventää polkemista (mutta sillä ei pääse niin kovaa). Suuremmat ylämäet talutan, mutta loivemmat väännän voimakkailla ja lihaksikkailla "pyöräilijän jaloillani".
Kerroit kyyneleistä. Viime viikolla oli minullakin kumma juttu, kun silmät valuivat ajaessa. Ehkä se aurinkoinen sää sai ne kyynelehtimään. Mutta se olikin vain hyvä juttu, kun välillä on hieman taipumusta siihen, että silmät kuivuvat.
Sain käsiini pienen vihkosen, joka kertoo sosiaalisten tilanteiden pelosta. Siinä lukee, että siitä kärsivät ihmiset kärsivät siitä yksin ja hiljaa. Se on minunkin ongelmani. Se on ollut vaivani ties kuinka kauan, mutta nyt sen myönnän ja tunnistan.
Minullekin siitä on muodostunut noidankehämäinen kierre. Kohdallani ei ole kyse vain ujoudesta, vaan on viisasta myöntää olevan kyseessä ahdistuneisuushäiriö.
Käyttämäni serotoniiniselektiiviset lääkkeet lievittävät oireita, mutta sen tueksi tarvitaan paljon harjoituksia, jotta saadaan muutetuksi ihan vääristynyt minäkuva.
Viimepäivinä on ollut tosi vaikeaa. Pelottaa nytkin, vaikkei niin paljon kuin eilen illalla. Tulevaisuus pelottaa. Nyt ei tunnu siltä, että elämä kantaa. Huolettaa. Yö ja aamu pelottaa. Yöllä on saatava nukutuksi, jotta jaksaa herätä aamulla.
"Sain käsiini pienen vihkosen, joka kertoo sosiaalisten tilanteiden pelosta. Siinä lukee, että siitä kärsivät ihmiset kärsivät siitä yksin ja hiljaa. Se on minunkin ongelmani. Se on ollut vaivani ties kuinka kauan, mutta nyt sen myönnän ja tunnistan.
Minullekin siitä on muodostunut noidankehämäinen kierre. Kohdallani ei ole kyse vain ujoudesta, vaan on viisasta myöntää olevan kyseessä ahdistuneisuushäiriö."
Kannattaa vaan asettua tuommoisten diagnoosien yläpuolelle, ja elää 110% elämää niin kauan kuin päätä alkaa huimata. Sinulla on etulyöntiasema jossain toisessa jutussa kuin seksissä, parisuhteessa ja insaidläpässä. Uskoisin sen olevan verbaalinen lahjakkuus. Voisit hyödyntää sitä kirjan tai keskusteluryhmien muodossa. Olet jo täällä Suomi24:ssä käyttänyt lahjojasi.
"Käyttämäni serotoniiniselektiiviset lääkkeet lievittävät oireita, mutta sen tueksi tarvitaan paljon harjoituksia, jotta saadaan muutetuksi ihan vääristynyt minäkuva."
Itsekin käytän näitä amfetamiini ja kokaiinijohdannaisia eli serotoniinipillereitä. Kofeiini, olantsapiini ja fluoksetiini on hyvä yhdistelmä. Ota rennosti. Elä täyttä nuoren miehen elämää: juo aamulla kahvia, lue lehti, mene aamukävelylle ja sitten tee mitä sinun tulee eli opiskella tai lukea.
"Viimepäivinä on ollut tosi vaikeaa. Pelottaa nytkin, vaikkei niin paljon kuin eilen illalla. Tulevaisuus pelottaa. Nyt ei tunnu siltä, että elämä kantaa. Huolettaa. Yö ja aamu pelottaa. Yöllä on saatava nukutuksi, jotta jaksaa herätä aamulla."
Itse olen innostunut elämästäni, vihdoin ja viimein. Käyn terapiassa viehättävän sairaanhoitajan luona viikottain ja koulua ennen kesän koitosta.
Pelot ja jännitäminen -palstalta löytyi hyvä kirjavinkki. Kiitos siitä! Huomenna lainaan tuollaisen kirjastosta.
Kaikki ongelmani: masennus, ahdistuneisuus, yksinäisyys johtuvat peloista ja itsensä liiasta tarkkailemisesta. Jos olisin itsevarma ja en pelkäisi olla ihmisten kanssa, olisin onnellinen ja löytäisin myös hyvän naisen.
"Pelot ja niiden voittaminen"
Hienoa kuulla, että Sinulla menee mukavasti. Ehkä minullakin taas pian, kunhan muutama päivä kuluu. Ennen tänne vuodattamistani, en ole kuullutkaan/tiennyt olevani lahjakas tarinoija. Ehkä olen niin herkkä, josta seuraa sekä hyvää, että pahaa. On totta, että meidän pitää ottaa lahjamme käyttöön.
Nyt lähden mielenkiinnolla ottamaan unia vastaan. Kaikkea hyvää viikonlopulle!
-Yleinen vuodattaja
Se onkin hyvä kirja. Onko siitä ollut sulle apua?