Kuinka paljon vaistoon voi luottaa?

irm kirjoitti:

Pitkä tarina, muutta tiivistettynä tää menee näin:

Joskus yläasteikäisenä tutustuin tyttöön joka kuului samaan kaveriporukkaan. Tää tyttö oli sellainen muita hiljaisempi ja vähän ujo, me ei varsinaisesti oltu keskenään niin kavereita vaan ennemkinkin meillä oli yhteisiä kavereita ja niin edespäin. Aika vähän edes keskenään juteltiin tai mitään mutta mä olin vaistoavani että tää tyttö oli ehkä muhun vähän ihastunut mutta ei vaan sanonut sitä- en oo vieläkään varma. En silloin tai koskaan myöhemminkään kysynyt. Mä olin kuitenkin vähän ihastunut siihen, mutta en sitä uskaltanut sille sitä tunnustaa tai kertoa. Me nähtiin kuitenkin aika harvoin eikä oikeastaan ikinä tullut sellaista tilannetta että asiat olis voinu mitenkään luontevasti tai helposti edetä mihinkään. En voi sanoa että olisin mitenkään ylitsepääsemättömän rakastunut häneen silloin ollut mutta muistan kuitenkin ajatelleeni jotain tyyliin että siinä on maailman herttaisin tyttö.

Anyway, peruskoulun jälkeen molemmat muuttettiin eri paikkakunnille opiskelemaan ja tahoillamme seurustelemaan. Jostain syystä tää kyseinen tyttö oli kuitenkin jäänyt sillä tavalla mieleen että aina silloin tällöin kävi mielessä että mitähän sille nykyisin kuuluu ja niinpoispäin, ei välttämättä oikeasti sen enempää koska seurustelin toisen tytön kanssa ja olimme varmaan aika rakastuneita. No, vuosia vieri ja tietysti elämä toi mukanaan paljon muutakin ajateltavaa, opiskelua ja normaalia riehakasta opiskelijan elämää ja siis myös eron tämän silloisen tyttöystäväni kanssa. Oli mennyt jo vuosia monta, ainakin viisi että olin tätä kyseistä tyttöä viimeksi nähnyt että muistikuva hänestä oli jo päässyt paljonkin hämärtymään.

Eräänä yönä näin sellaista unta että heräsin kotoani, omasta sängystäni siihen että joku tulee ja herättäää minut suudelmalla, katsoo minua suoraan silmiin ja lähtee sen jälkeen pois. Tämä oli siis unta josta luulin heränneeni mutta heräsinkin heti kohta uudestaan... Se ensimmäinen herätys ja suudelma tuntuivat niin todellisilta kuin herääminen nyt yleensäkään voi tuntua. Ja mikään, ei mikään ole vielä tänä päivänäkään tuntunut yhtä hyvältä kuin se kyseinen suudelma! En silloin tunnistanut tyttöä joka minut herätti(?) mutta muistan tasan tarkkaan kuinka ajattelin että nuo silmät, ne painan mieleeni ja tunnistan ne kyllä kun ne tosi elämässä tulevat vastaan...

No, meni taas monta vuotta, varmaan toiset viisi... Olin jo unohtanut koko unenkin, ollut kihloissa ja avoliitossakin ja eronnutkin kun tapasin vuosien vuosien päästä tämän ujon tytön samasta kaveriporukasta josta alussa kerroin, emme olleet tavanneet siis varmaan kymmeneen vuoteen. Istuimme kahvilla ja juttelimme niitä näitä varmaan puoli tuntia kun jossain vaiheessa hän katsoi minua suoraan silmiin varmaan vain puolen sekunnin ajan kun yhtäkkkiä tuntui että sydämeni pysähtyisi... Ne silmät kuuluivat samalle tytölle joka minut oli silloin unesta herättänyt! Suora lainaus siitä mitä ääni pääni sisällä silloin sanoi; "ei vittu, ei voi olla totta,ei vittu, siinäkö se nyt on mitä olen koko elämäni ajan etsinyt?" Siitä on nyt noin pari vuotta aikaa.

En vielä silloinkaan saanut tehtyä tai sanottua mitään kertoakseni tunteistani koska tiesin hänen seurustelevan. Mutta vaistoni sanoi että tunteet saattaisivat olla molemminpuolisia. Tavallaan sanoo vieläkin. Mutta nyt tämä tyttö on jo kihloissa ja menossa naimisiin. Ei siinä mitään jos olisin itse vain ihastunut tai jotain mutta kun mun vaisto sanoo että tää tyttö kätkee tunteensa mua kohtaan koska on kihloissa, eikä halua ruveta riskeeraamaan mitään. Ja mun sisäinen tunne sanoo myös että jos meille annettais mahdollisuus niin rakastais mua enemmän kuin ketään muuta.

Miten on, kumpi voi olla oikeassa, tunne vai järki?

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä