Henkinen parannus

Nyt uskalsin kysyä täältä neuvoa, tai jopa parannusta vaivaani.
Kun olin kuusi, sain auringosta eka kerran ihottumaa. Vuosien saatossa vaiva paheni ja siihen on kokeiltu kaikkea mahdollista, mikä nyt olisi voinut auttaa tai helpottaa.
Myöhemmin minulle selvisi, ettei kyse ole yksin auringosta, vaan siitepöly, hiki ja aurinko teki oireet yhdessä. Mikään ei erikseen.
Nyt olen 37 ja oireet ovat muuttuneet lievemmiksi, mutta eivät kadonneet. Mutta minun on vältettävä uimista ulkona, en voi kesäisin olla paljon pihalla ja auringossa en olenkaan hellesäillä. Oireet alkaa heti kun elohopea ylittää 23 asteen.
En ole muuten allerginen, en punapää, enkä vaaleaihoinen. Rusketun hyvin ja nopeasti, enkä pala auringossa, mutta ihottumaa saan ja se on kutisevaa ja saattaa kovettaa ihoni kuin se olisi kilpikonnan nahka.
Jos joku parantaja osaa vastata tähän olen kiitollinen.
13687
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Et sitten ole ajatellut ihan lääkärissä käydä?

Äänestä
  • Pointti on, että yli kaksikymmentä vuotta olen käynyt niin kunnan kuin yksityisellä lääkärillä ja kaikkea on kokeiltu. Kortisoneista hunajaan ja itseruskettavilla pillereillä on haettu pohjaa ja pakotettu solariumiin. Viimeksi kokeilin homeopatiaa
    Mikään ei ole auttanut, siksi ajattelin, josko henkiparannuksesta olisi jotain apua.

    Äänestä

  • vampyyriko kirjoitti:

    Pointti on, että yli kaksikymmentä vuotta olen käynyt niin kunnan kuin yksityisellä lääkärillä ja kaikkea on kokeiltu. Kortisoneista hunajaan ja itseruskettavilla pillereillä on haettu pohjaa ja pakotettu solariumiin. Viimeksi kokeilin homeopatiaa
    Mikään ei ole auttanut, siksi ajattelin, josko henkiparannuksesta olisi jotain apua.

    ettei ole henkiparannuksesta mitään apua.

    Sinulla on vain allergia, se pitää hyväksyä.

    Äänestä

  • sen itsekin kirjoitti:

    Mitä henkiparantaja sitten parantaa? Pitääkö kyseessä olla sairaus, mihin on olemassa lääke. Kun sitä lääkettä syö ja henkiparantaja parantaa, niin voidaan sanoa, että henkiparantaja auttoi.
    Kamalaa, kun pyytää viimeiseltä mahdolliselta apua, leimataan tyhmäksi.
    Olkoon sitten mokomat parantajat. Jos vaivani on PELKKÄÄ allergiaa, niin pidän sen itselläni ja kun kuolen, opettelen taivaassa henkiparannusta ja kun sen osaan, tulen tänne ja parannan vain allergiaa. Minulle se ei todellakaan ole vain pelkkää allergiaa, vaan erittäin ikävä sairaus, mikä rajoittaa paljon, jopa työssä käymistä kesäisin.

    Äänestä

  • sen itsekin kirjoitti:

    ettei ole henkiparannuksesta mitään apua.

    Sinulla on vain allergia, se pitää hyväksyä.

    ja julistamassa ylemmyyden tunteessasi totuuksia asioista, joista et ymmärrä mitään. Tiedätkö, että olet varsinainen kiusanhenki!

    Äänestä

  • kylvämässä epäuskoa kirjoitti:

    ja julistamassa ylemmyyden tunteessasi totuuksia asioista, joista et ymmärrä mitään. Tiedätkö, että olet varsinainen kiusanhenki!

    Ihan eka kertaa olen asialla. Eilen rekisteröidyin sivulle ekaa kertaa. Kysyin ennustusta, sain aika vittumaisen viestin takaisin ja nyt tämä.
    Muilta kuulin, että asiallisia kaikki täällä on. No, ehkä minulla oli vain huono tuuri, että sain kimppuuni juuri tuollaisia ihmisiä, jotka heti haukkuu tyhmäksi. Mutta se kyllä ihmetyttää, että miksi asialliseen kysymykseen jotkut viitsivätkin vastailla tuohon sävyyn? Onko suomalaiset todellakin näin riidanhaluista porukkaa?

    Äänestä

  • vampyyriko? kirjoitti:

    Suosittelen, että etsit käsiisi, vaikka asuinpaikkakunnaltasi parantajan tai sitten jostain muualta ja käyt ihan paikanpäällä hoidattamassa. Täällä valitettavasti harvemmin käy ko.henkilöt kirjoittelemassa ja siitä johtuen taso on tällaista. Pyydän anteeksi omalta osaltani jos aiheutin mielipahaa. Luulin vain, että et ole lääkärissä vielä edes käynyt, noh...luulo ei näköjään ole tiedon väärti.

    Äänestä

  • vampyyriko? kirjoitti:

    Ihan eka kertaa olen asialla. Eilen rekisteröidyin sivulle ekaa kertaa. Kysyin ennustusta, sain aika vittumaisen viestin takaisin ja nyt tämä.
    Muilta kuulin, että asiallisia kaikki täällä on. No, ehkä minulla oli vain huono tuuri, että sain kimppuuni juuri tuollaisia ihmisiä, jotka heti haukkuu tyhmäksi. Mutta se kyllä ihmetyttää, että miksi asialliseen kysymykseen jotkut viitsivätkin vastailla tuohon sävyyn? Onko suomalaiset todellakin näin riidanhaluista porukkaa?

    mutta sävysi sai minutkin erehtymään henkilössä. Aihe on arka ja kaiken maailman häiriköt tuppaavat tuunaamaan täällä.

    Eräät skeptikot luulevat, että riehumalla täällä ja kieltämällä kaiken yliluonnollisen saavat tahtonsa läpi - ei onnistu ja siksi on niin paljon negatiivisuutta ilmassa.

    Ongelmaan, jota alkuaan käsittelit ei ole olemassa parannusta - se on ristiksesi annettu!

    Äänestä

Pojallani oli/on sama vaiva, nyt kaksitoista vuotias.
Ilmeni n. kolmesta vuodesta eteenpäin, pahnentuen koko ajan.
Äitini vei hänet kymmen vuotiaana Hattulan parantajalle ja sen jälkeen vaivat vähenivät huomattavasti.

Vieläkään ei voi olla pitkiä aikoja auringossa, mutta pärjää jo ilman pitkähiaisia paitoja kesälläkin ulkona.
Ihon hilseily loppui heti, nykyään sitä esiintyy vain kovilla pakkasilla.
Tarkoitus on käydä vielä sillä miehellä, kunhan saan sopivan ajan varattua.

Äänestä

Viestistäsi tuli mieleeni muutamia asioita. Allergiahan kuvaa jotakin hylkimisreaktiota. Allergian henkisenä syynä pidetään jotakin hylkäämiskokemusta tai pelkoa sitä, että sinut hylätään. Uskon itse, että suurimmalla osalla sairauksia on henkinen tausta. Pitkään jatkuneet vääristyneet ja epätasapainoiset tunne- ja ajatusmallit (sekä kausaalikehon karmavaikutukset) heijastuvat fyysiseen kehoomme. Henkiparannuksella pyritään vaikuttamaan sairauden syyhyn (eli käsitellään esimerkiksi jokin karmallinen syy-yhteys tai annetaan energialataus, jolloin ihminen pystyy kohtaamaan kipeät asiat ja antamaan anteeksi, mistä taas seuraa positiivinen heijaste fyysiseen kehoon). Henkiparannus on monimutkainen ja joskus selitysten taakse pakeneva asia, mutta voisit hakeutua paikkakuntasi Spiritualistisen Seuran (ilmaiseen) henkiparannustilaisuuteen. Ota yhteyttä seuraan ja mene ottamaan vastaan energioita. Henkiparantaja Bruno Gröning (saksalainen, eli 1900-luvun alkupuolella) paransi sairaita kuten Jeesus aikoinaan. Hän osasi vastaanottaa parantavan virran, joksi hän parannusvoimaa nimitti. Kuka tahansa pystyy hänen mukaansa tähän. Tulee istua jalat maassa, selkäranka suorana tuolilla ja kämmenpuolet ylöspäin. Kädet/jalat eivät saa koskettaa toisiaan (energia virtaa paremmin eikä tule ns. oikosulkua). Sitten voi esimerkiksi sanoa, että "pyydän saada vastaanottaa Jumalan parantavaa voimaa ja parantavaa energiavirtaa. Olen valmis luopumaan karmastani, sairauksistani ja esteistä, jotta voisin saada yhteyden omaan alkuperääni, joka on Jumalasta lähtöisin." Tunnet kyllä, kun energia alkaa virrata käsissäsi. Voi tulla kylmän tai kuuman tuntemuksia. Voit myös sanoa, että anteeksiannat sen tapahtuman (ja siihen liittyville sieluille), jonka seurauksena sinulle puhkesi allergia. Itse toimin näin jokin aika sitten, kun lääkärit eivät löytäneet minusta mitään ulkoista vikaa eikä myöskään verikokeista löytynyt mitään, ja silti olin 2 vkoa "vakavasti" sairas... pelkäsin jo, että kuolen. Lääkäreillä ei ollut selitystä sairauteeni, mutta pyysin parantavaa voimaa tällä tavalla. En ainakaan ymmärrä, miksi ei kokeilisi, koska ei siinä ainakaan häviä mitään!

Äänestä
  • sairaudella oli?

    Millaisena sairautena lääkärit sitä yrittivät hoitaa?

  • Olen siis sama hlö mutta kone väitti ettei viestiä voinut lähettää samalla nimmarilla ja sitten vielä, ettei viesti muka lähtenyt, pitää tässä alkaa keksiä uusia nimmareita :) No on toi Fiat500 aika ihana auto näin naisen näkökulmasta!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vampyyriko? kirjoitti:

Nyt uskalsin kysyä täältä neuvoa, tai jopa parannusta vaivaani.
Kun olin kuusi, sain auringosta eka kerran ihottumaa. Vuosien saatossa vaiva paheni ja siihen on kokeiltu kaikkea mahdollista, mikä nyt olisi voinut auttaa tai helpottaa.
Myöhemmin minulle selvisi, ettei kyse ole yksin auringosta, vaan siitepöly, hiki ja aurinko teki oireet yhdessä. Mikään ei erikseen.
Nyt olen 37 ja oireet ovat muuttuneet lievemmiksi, mutta eivät kadonneet. Mutta minun on vältettävä uimista ulkona, en voi kesäisin olla paljon pihalla ja auringossa en olenkaan hellesäillä. Oireet alkaa heti kun elohopea ylittää 23 asteen.
En ole muuten allerginen, en punapää, enkä vaaleaihoinen. Rusketun hyvin ja nopeasti, enkä pala auringossa, mutta ihottumaa saan ja se on kutisevaa ja saattaa kovettaa ihoni kuin se olisi kilpikonnan nahka.
Jos joku parantaja osaa vastata tähän olen kiitollinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu