Yritin seurustella kalan kanssa, mutta tuli sellainen olo, että ihan mahdotontahan tämä on. Jos minä olen herkkätunteinen ja ailahteleva, olen kyllä näissä asioissa täysin aloittelija verrattuna kumppaniini. Luulen, että me molemmat tarvitsisimme vakaamman kumppanin. Minusta oli sietämätöntä, etten lainkaan voinut ennakoida kumppanini käyttäytymistä.
Lisäksi kumppanini haukkui minua saamattomaksi tietyissä asioissa, jotka omasta mielestäni eivät osoittaneet minkäänlaista saamattomuutta. Minä taas pidin kumppaniani saamattomina eräiden muiden asioiden takia, joissa hän itse ei nähnyt mitään moittimista.
Tässä nyt vähän alkua ongelmillemme. Oli meille tietysti myös hyvät hetkemme.
Olisi mukava kuulla, onko muilla kaloilla ollut samanlaisia kokemuksia, vai onko joku kala onnistunut luomaan pitkäaikaisen ja kukoistavan suhteen toiseen saman horoskoopin edustajaan?
Kalat ja kalat yhdessä
2
1217
Vastaukset
- Mahdoton ja mahdollinen
Kalat & Kalat on tuhoontuomittu...
tai ei välttämättä.
Jo alusta lähtien molemmat kulkevat omia polkujaan, omissa mietteissään, omissa haavemaailmoissaan. Toisaalta mikäli kaksi kalaa saavat yhteyden toisiinsa, saattaa se tuoda uskomattoman euforisen onnentunteen. Toisaalta molemmilla voi olla vapaudenvietti niin suuri, että seurustelukynnys ei tule ikinä ylittymään. Siinä vaiheessa kun normaalit horoskooppi-fiilistelijät onnistuvat luomaan seurustelusuhteen - siinä viaheessa yleensä kalanainen tai kalamies vetäytyy siimasta niin kauas, että verkot on laskettava uudestaan vesille.
Siitä johtuu myös kalojen tietynlainen saamattomuuden tunne toisistaan - yhtäkkiä kun kala törmää toiseen kalaan se vaihtaa suuntaansa välittömästi. Eikä toisen käytöstä voi ennakoida, koska et pysty ennakoimaan myöskään omaa käytöstäsi.
Kalat-horoskooppiset voivat luoda pitkäaikaisen ja toimivan parisuhteen - mikäli heille jättää tarpeeksi siimaa eikä verkot tunnu kiristävän ympärillä. Toisaalta jos toinen kala on herkkätunteinen ja ailahteleva - ja toinen seikkailuhaluisempi, saavuttamattomissa - voi salaperäisyyden verho sulkea molemmat kalat omiin maailmoinhinsa. Tätä kautta kalat voivat uskoa, että toinen olisi hänelle täydellinen - mutta kyse on vain fantasiasta, sillä kalat eivät koskaan saavuta toisiaan.
Jos saavuttavat niin se tapahtuu siellä fantasiamaailmassa - missä toinen tuntuu täydelliselseltä.
Mutta horoskooppeihin ei kannata uskoa. Usko ihmiseen ja siihen, että hän näkee sinussa saman kuin itsessään - sielun peilin. Mutta riittäkö se pidemmän päälle - se ei ole varmaa. Sen vain aika näyttää - ei horoskooppi.
Haukkuminen ei kyllä kuulu kunnon kalan kuvioihin --- joten lienee nouseva merkki miehellä olevan voimakkaasti joku muu.- Piscesquinna
Seurustelen kalamiehen kanssa suloisissa vesissä. On kokemusta pitkästä liitosta, mutta nyt voimakas tunne erittäin syvästä ja toimivasta suhteesta, jossa viestitään kaikilla tasoilla; paljon hellyyttä, tunnetta, mutta myös maanläheistä työskentelyä. Olemme molemmat löytäneet kotiin;-)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2774722Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1343050Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit452941Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k412911Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?771826Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061694Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281531- 641471
- 971322
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271222