Tiibetinmastiffista

kyselisin...

Haluaisin kuulla kaikenlaisia kokemuksia tiibetinmastiffeista. Asumme mieheni kanssa omakotitalossa haja-asutusalueella, ja nyt olisimme kovasti kiinnostuneita tiibetinmastiffista. Miehelläni ollut aiemmin karjalankarhukoira, ja itselläni ollut kotona labradorinnoutaja, joten koira ei tulisi ensimmäiseksi koiraksi. Suositellaanko ensimmäiseksi tiibetinmastiffiksi narttua? Olemme ihastuneet kyseiseen rotuun paitsi ihastuttavan ulkonäön, myös juuri sen vahtivietin vuoksi, ja myös siksi, että koira saisi olla aidatulla pihamaallamme (n. 0,5ha) ulkona niin paljon kuin tykkäisi. Olen lueskellut tiibettiläisistä joltain muulta keskustelupalstalta, ja on sanottu ettei se kovin välitä lenkkeilystä? Meillä olisi kuitenkin myös tarkoitus käydä kävelylenkeillä koiran kanssa säännöllisesti. Onko totta, ettei tiibetinmastiffia pysty hyvin kouluttamaan sen itsepäisyyden vuoksi? Onko rotua tuntevilla kokemusta? Pihalla ei kuulemma pysy vapaana, mutta se ei olisi ongelma aidan vuoksi :) Mitä harrastatte tiibetinmastiffinne kanssa?

Haluaisin kuulla kaikenlaisia mielipiteitä ja kokemuksia kyseisestä rodusta!

13

2928

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hieno rotu

      Tiibetin mastiffi on hieno rotu, mutta täytyy perehtyä sen toimintatapoihin. TÄlläinen koira ei ole itsepäinen, vaan ITSENÄINEN. JOten tekee omat päätökset. Itse olen katsonut vain sivusta kyseistä rotua, ja upeita koiria alueen ulkopuolella, kulkevat hienosti jne. Omalla alueellaan uskollisia vahteja, jotka hyvässä ohjauksessa toimivat hienosti. EIvät kestä kouluttamista, sosialistaminen ehkä jees tänä päivänä, mutta tiedän, ettei sekään ole ihan välttämättömyys, kun koiralla on "nuppi" kunnossa. Kouluttamisella tarkoitan esim. tottistyylistä PK-koulutusta. Ohjaaminen ja maltilla on varmasti oikeampi tapa...
      Oikeanlainen asuinympäristö, ja rauhalliset olot. Saat varmasti upean kaverin vahdiksi :)
      Jos harrastuskaveria etsit, niin on paljon parempiakin rotuja kuin laumanvartijat. Vaikka kait kaikki rodut nenätyöstä tykkäävät. :)

      • alkuper...

        En tiedä mainitsinko selvästi, mutta olemme siis juuri tiibettiläisestä kiinnostuneita sen vahtiominaisuuden takia. Koulutettavuus ja harrastus-jutut tulevat sivuseikkoina :) Saksanpaimenkoirat tai belgianpaimenkoirat eivät rotuna kiehdo, vaikka niiden kanssa harrastaminen olisikin 'monipuolisempaa' ...


    • teidän harkita

      ensin vaikka espanjanmastiffia? se on isompi kuin tiibetiläinen muttei niin vaikeasti hallittava. espanjanmastiffikin puolustaa perhettään/aluettaan henkeen ja vereen asti ilman koulutusta jos tarve niin vaatii. muuten on aivan lutunen hauveli :) espanjanmastiffia ainakaan ei lenkitetä kun muuten ottaa senkin alueen omakseen ja vartioi sitäkin...jos haluaa lenkille niin vie autolla vähän matkan päähän...yleensä näitä rotuja ei lenkitetä ja siksi niillä on oltava todella iso piha jota vartioida. meillä on 0,8ha eikä naapureita 1,5km säteellä.

    • muitakin

      ...tietolähteitä!
      löytäisittekö jonkun tiibetinmastiffisivuston, -seuran tms, saisitte tietoa pitkäaikasemmilta harrastajilta. tai kannattaa kysellä suoraan kasvattajilta; monilla on omat kotisivut.

      nämä sivustot ovat aika yleisiä, ja tieto satunnaista...

      t: karvalajä ja sen emäntä

    • 2 tiibetinmastiffia.. kyllä ne on itseppäisiä ja itsenäisiä.. niille pitää olla iso piha mitä saavat rauhassa vahtia ja ihan mahtavia koiria ovat, perheelleen. ulkopuoliset on vaa ulkopuolisia, niistä ei välitetä nii kauan ku oma porukka on paikalla mutta pietää silmällä sitte ku oma perhe ei oo lähettyvillä..

      Ekaksi tiibettiläiseksi suositellaan narttua ku urokset osaa kuulemmä olla yksiä Vi**upäitä. koiraa ei voi jättää sisälle kotoa poistuttaessa koska useat tiibettiläiset potevat ns.suljetun paikan kammoa ja yrittävät ulos tuhoisin seurauksin..

      Lenkkeilystä se tykkää, mutta irti ei voi pitää tai lähtee "reviirinlaajennus"-reissulleen :P
      mutta kävelylenkit on ainaki kovasti siskon koirien mieleen :)

      Tiibettiläisen voi kouluttaa, ja se oppiikin todella nopeasti, sillä vaan ei paskaakaan kiinnosta näyttää osaamistaan :) paitsi jossain äkillisessä mielenhäiriössä saattaa istua käskettäessä jopa 2kertaa peräkkäin, mutta se tarkoittaa että sinulla on jotain mitä koira TODELLA himoitsee :)
      leikkikaveria tiibettiläisestä ei oikein saa, mutta muuten on ihan mahtava rotu :)

      jossain on sanottu että "tiibetinmastiffin kanssa voi harrastaa mitä tahansa, mutta tavotteita ei kannata kovinkaan korkealle asettaa" :)

      Näitä koiria omistaessa ei ole tärkeää koiran koulutus, vaan sen kasvatus :) Nämä koirat ei myöskään turhia tappele, paitsi jos toinen koira sen ruokakupille erehtyy nii saa äkkilähdön, tässäpä tärkeimpiä,.

      http://www.nic.fi/~tejakes/

    • äyskäri

      ...luonteeltaan laidasta laitaan. Olen kahdenkymmenen vuoden aikana tuntenut kolmisenkymmentä tiibetinmastiffia hyvin läheisesti, ja yhteisiä piirteitä niille on taipumus tuhota purukalustollaan kaikki mikä huvittaa, ne ovat vaistonvaraisia eivätkä kovin älykkäitä. Niiden tapa tehdä johtopäätöksiä ei juurikaan eroa suomijuntista lauantaiyönä nakkikopin jonossa. Ja ne haukkuvat: louske kuuluu kilometrin päähän. Mikäli yksilö on tyypillinen tiibetinmastiffi, se vouhkaa aamuyöhön asti, jolloin seuraa parin tunnin mahdollisuus nukkua. Tyhmiä koiria, joista on helppo tykätä. Höpinät jalosta, alkukantaisesta upeasta koirarodusta on syytä unohtaa ja tarkastella realistisesti haluaako elää karvojen, kuolan, rikkipurtujen esineiden ja ikuisen räksytyksen kanssa. Ja todellakin, tietyt sukulinjat sisältävät tosi vaikeita luonteita: pelokkaita, agressiivisia, dominoivia.
      Mikäli haluatte haastetta koirasta, niin toivotan onnea.

      • on puhunut ihan muuta, ja kai ne ny nuoki koirat käyttäytyy typerästi jos niitä ei kasvata oikeen..


      • äyskäri
        Onnenkäpälä kirjoitti:

        on puhunut ihan muuta, ja kai ne ny nuoki koirat käyttäytyy typerästi jos niitä ei kasvata oikeen..

        Olisipa typerä kasvattaja, jollei omaansa kehuisi. Kuka nyt sellaista rotua kasvattaisi josta ei nostaisi nimenomaan hyviäpuolia pintaan. Nykyisin tiibetinmastiffien suosio on ollut laskusuunnassa pentutuotantoon nähden, ja niitä on tahtonut viime vuosina jäädä kasvattajille käsiin että on jouduttu myymään henkilöille joilla ei ole riittäviä valmiuksia elää sellaisen alkeellisen höntin kanssa. Tällaisista tulee kiertolaisia, jotka sitten päätyvät ennenaikaisesti eläinlääkärin piikille. Ken haluaa väittää vastaan on väärässä, sillä olen perillä niin rotujärjestön sisällä käytävästä "kaappikeskustelusta" kuin yleisemmästä koiraharrastustilanteestakin.


      • äyskäri kirjoitti:

        Olisipa typerä kasvattaja, jollei omaansa kehuisi. Kuka nyt sellaista rotua kasvattaisi josta ei nostaisi nimenomaan hyviäpuolia pintaan. Nykyisin tiibetinmastiffien suosio on ollut laskusuunnassa pentutuotantoon nähden, ja niitä on tahtonut viime vuosina jäädä kasvattajille käsiin että on jouduttu myymään henkilöille joilla ei ole riittäviä valmiuksia elää sellaisen alkeellisen höntin kanssa. Tällaisista tulee kiertolaisia, jotka sitten päätyvät ennenaikaisesti eläinlääkärin piikille. Ken haluaa väittää vastaan on väärässä, sillä olen perillä niin rotujärjestön sisällä käytävästä "kaappikeskustelusta" kuin yleisemmästä koiraharrastustilanteestakin.

        uskon että hyvältä kasvattajalta kuulee nii hyvät ku huonotki puolet.. ja tottakai kasvattaja nyt omiansa kehuu, onhan rotu kuitenkin kasvattajalle mieluinen ei kai sitä muute ny kasvattas :) ja hyvä kasvattaja myöskin sanoo jos ei oikeanlainen koti ole kyseessä ja uskon että jättää myöskin pennun myymättä ko henkilölle, sen takia kai hyvä kasvattaja on hyvä :)


    • maariaTM

      itse asumme taajama-alueella, eikä ongelmia ole esiintynyt oikeastaan lainkaan.
      eivät hauku, jos ei ole aihetta päivisin, mutta illalla en mene vannomaan..kuvittelevat kaikenlaisia mörköjä nurkkien taakse..

      jos koiruus pääsee karkaamaan, kiinni ottaminen on vaikea haaste..joten ei kannata edes kokeilla.itse olemme saaneet kiinni aina eritapoja käytettäessä, mutta nekin konstit kohta loppuu..sitten varmaan vain odotellaan milloin saapuvat takas kotia.

      minulla on aina ennen ollut vain kissoja ja jyrsijöitä, joten tiibettiläinen on ensimmäinen(narttu) koirani. sinänä se ollut loistava asia, koska en ole tottunut ns. tottelevaisiin koiriin :) ihailen kovasti näidän määrätietoisuutta, eivät todellakaan halua palvoa omistajaansa..

      kun käyn lenkillä, matkaan saa varata aikaa. luonnossa on niin paljon mielenkiintoisia hajupaikkoja, ja monesti pysähtyvät yhtäkkiä vain istumaan.. siinä voidaan istua sitten se 3min, kunnes taas jatketaan matkaa (huom: tämä ei ole ihanaa 25-c pakkasessa..)

      tottelevaisuus.. no tottelevat silloin kun huvittaa. meillä osaavat käskyt : istu, tassu,maahan ja pois. mutta on sitten eriasia viitsivätkö vaivaantua. monesti käy niin, että käskystä puolenminuutin päästä sitten tekevät niin :)

      itse ainakin suosittelisin narttua ensimmäiseksi..ovat paljon lepsumpia luonteeltaan. meillä nyt tuo uros pentu, ja huh hänestä löytyy luonnetta. on murina herkkä tms.. mutta tämä tietty tapauskohtaista.

      varuadu kuitenkin näihin ennekkoluuloihin, itse ainakin saan kuulla ihmisten suustä, että omistan tappajakoiran(!!!). monet oikeasti kuvittelevat, että kaikki mastiffi- loppuisat ovat petoja, eivät tajua että kyseessä erirotuja.
      niin ja toinen ryhmä ihmisistä pitää näitä tyhminä. mutta onneksi tietty helmiä joukossa jotka ymmärtävät näitä luonteita

      • justiisa tuomosen koiran jos pystyisin.. mutta mää taijan olla enemmän tottelevaiseski opetettavien koirien ihmisiä kuitenki :)


    • Winski

      Kyseisen rodun edustajan omistaneena neuvoisin sinua kääntymään rotuyhdistyksen puoleen . Sieltä saat luotettavaa tietoa ja neuvoja tämänkin rodun suhteen .Täältä kyseleminen ja neuvojen saaminen kun on vähän niin ja näin .

    • Luonnonlapsi

      ..oma tiibetiläinen rakastaa pitkiä metsälenkkejä! Mikäs sen ihanampaa kuin kulkea vapaana luonnossa. Ei lähde (ainakaan kauas) hajujen perään, voi olla hetken näkymättömissä ja palaa sitten luokse. Kontakti omistajaan pitää olla vaikka tuttuja reittejä mennään. Peurat, hirvet ym. metsäneläimet ajaa pois jos osuu näköpiiriin, eli sen kannalta turvallinen kaveri. Tykkää myös lenkkeillä "kylänraitilla" jossa pääsee tapaamaan muita koiria ja ihmisiä (hmm...ja ennenkaikkea haistelemaan), niin tulee tuo sosiaalinen puolikin hoidettua ettei ihan mettäläiseksi muutu! Tekee tosiaan omia johtopäätöksiä ja ajattelee omilla aivoillaan hyvin järkevästikin, ei turhan takia ikinä hauku, mitä nyt välillä niitä pikku-ukkoja näkee. Hyvin empaattinen ja tuntuu ettei välillä tarvita edes sanoja kun se jo ymmärtää mistä on kyse =)Ihana rotu, mulle oli eka koira tämänrotuinen ja ns.ongelmakoira(muuttui täysin meillä..) jonka jälkeen ei ollut epäröintiäkään tämän seuraajan rodun suhteen. Vaatii varmaan tietyntyyppisen ihmisen, en tiedä, mutta suosittelen ehdottomasti maalle, omalle reviirille ja luotettavaksi lenkkikaveriksi!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2415
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1387
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      76
      1210
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1137
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      855
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      800
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      688
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      83
      672
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      25
      649
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      646
    Aihe