Vaikevammaisten kuljetuspalvelu

Nakkilan vaikeavammaisten saamiset.

Nakkilalaisilla vaikeavammaisten kukljetuspalvelun käyttäjillä näyttäisi olevan kunnalta saamisia. Tämä selvisi minulle Nakkilan sosiaalilautakunna päätöksestä 6.2.2008/6 §. Päätöksestä käy ilmi, että Nakkilan kunnassa on ollut voimassa vaikeavammaisten kuljetuspalvelun taksa jonka mukaan yli 30 km:n yhdensuuntainen matka on katsottu kahdeksi matkaksi.

Asetuksessa vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista (4 § 2 mom.) on kuitenkin säädetty, että naapurikuntaan suuntautuvasta yhdensuuntaisesta matkasta saa periä vain yhden omavastuuosuuden matkan pituudesta riippumatta. Nakkilan kunta on päätöksellään lainvastaisesti rajoittanut kuljetuspalveluoikeutta ja perinyt osin kaksinkertaisia omavastuuosuuksia. Käytännössä päätöksellä on myös rajoitettu kuljetuspalveluiden määrää.

En tiedä kuinka pitkään kyseinen laiton taksa on Nakkilassa ollut voimassa. Nyt kuitenkin asia on korjattu ja tilanne saatettu lainmukaiseksi - hyvä. Ylisuuria omavastuita maksaneille lienee syytä saattaa tiedoksi, että heillä on oikeus saada perustevalituksen tekemällä takaisin viiden vuoden ajalta liikaa maksamansa omavastuuosuudet.


[email protected]
julkishallinnon asiantuntija
datanomi

http://www.valtakunta.info/2008/Vammalakuljetukset.php

12

1708

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • halua maksaa

      Myöskään toimeentulotukea jos hakijan tilillä on ollut aikaisemmin hiukan rahaa, vetosivat siihen että rahaa pitäisi olla edelleen. Rahan käyttö on ohjattua ja kuitit on olemassa. sosiaalitoimeen jätetyt soittopyynnöt eivät myöskään toimi.

      • aiemmin?

        Miten niin hiukan rahaa aiemmin?

        Jos tilillä on rahaa niin sitten on ja jos ei ole niin ei ole ja silloin kunta myöntää tukea ja tekee joka tapauksessa päätöksen josta voi valittaa ensiksi lautakunnalle ja sitten hallinto-oikeuteen.


      • Joulukuussa 2007
        aiemmin? kirjoitti:

        Miten niin hiukan rahaa aiemmin?

        Jos tilillä on rahaa niin sitten on ja jos ei ole niin ei ole ja silloin kunta myöntää tukea ja tekee joka tapauksessa päätöksen josta voi valittaa ensiksi lautakunnalle ja sitten hallinto-oikeuteen.

        Mutta ei enää maaliskuussa2008, menoja oli, niistä kuitit. Eläkettä ei tule ennenkuin lääkärin todistus toimitettu kelaan.( Kela ei ole nykyään velvollinen ilmoittamaan eläkkeen katkeamisesta).

        Tuli päätös ettei ole oikeutettu toimeentulotukeen.

        Voisiko tästä valittaa?


      • Villilään

        Kun se timpurikin on niin persaukinen, että tarttee tukea. Kunnassa on vaan linnunpöntön rakentajia. Yks on vasta torilla myymässä niitä, odotetaan toisia kunhan lämpenee.


      • tullu jo
        Villilään kirjoitti:

        Kun se timpurikin on niin persaukinen, että tarttee tukea. Kunnassa on vaan linnunpöntön rakentajia. Yks on vasta torilla myymässä niitä, odotetaan toisia kunhan lämpenee.

        Äkkiä pönttöjä puihin tai joutuvat linnut munimaan oksille ja munat varisee maahan.
        Saiskohan kunnalta pönttöapua?


      • ainakin
        tullu jo kirjoitti:

        Äkkiä pönttöjä puihin tai joutuvat linnut munimaan oksille ja munat varisee maahan.
        Saiskohan kunnalta pönttöapua?

        Pönttöpäitä, jos ne luopus joistakin niin menis muninnat kohdalleen.


      • ei vaikuta
        Joulukuussa 2007 kirjoitti:

        Mutta ei enää maaliskuussa2008, menoja oli, niistä kuitit. Eläkettä ei tule ennenkuin lääkärin todistus toimitettu kelaan.( Kela ei ole nykyään velvollinen ilmoittamaan eläkkeen katkeamisesta).

        Tuli päätös ettei ole oikeutettu toimeentulotukeen.

        Voisiko tästä valittaa?

        Jos tilillä on joulukuussa ollut rahaa niin ei se enää maaliskuussa mitään vaikuta. Lisäksi jos on ollut muitakin menoja kuin ruoka. Kyllä silloin pitää sossun auttaa.


      • kun sossu ei auta
        ei vaikuta kirjoitti:

        Jos tilillä on joulukuussa ollut rahaa niin ei se enää maaliskuussa mitään vaikuta. Lisäksi jos on ollut muitakin menoja kuin ruoka. Kyllä silloin pitää sossun auttaa.

        Tarvii vanhempien lainata rahaa ruokaan ja päivittäisiin tarpeisiin.Tälläin täällä Nakkilassa toimitaan.


    • Tätähän kunnat nimenomaisesti juuri tekevätkin. Rikkovat lakeja surutta säästöjä luodakseen. Sosiaalitoimien lainrikkomuksia vastaan olen itsekin taistellut jo n.16 vuotta.

      • kylänkyylä

        Taas on kirjoittajilta aihe karannut käsistä. Annetaan siis karata edelleen. Paljon myös käytetään sos.toimen avustuksia väärin.Terveet laiskat ihmiset saavat kotiapua vaikka mihin.Ja huom. ketä sen maksaa veroeuroillaan.ME!!!!! Olis vielä parempi kun tarkempaa seurattais mihin kohteisiin noita apuja annetaan. Ei esimerkiks raskaana oleva neljän lapsen äiti,jolla on miesystävä tukena kai tarvi siivousapua. Ei raskaus ennen oo ollu sairaus,pysyy se luuti ukonkin kädessä ja jos on muuten pers auki, ni ei itte imuroiminen kai muuta maksa ko vaivaa ja pikkasen sähköö.


      • ??????

        Tämä Galleria-sivu on suljettu asiattoman sisällön vuoksi.


    • kylänkyylä

      Saisi tää hyysääminen ja yhteikunnanvaroillaeläminen jo riittää!!!!!! Verot ei kun nousee kun kokoajan tuetaan millon mitäkin.Viljelijätkin jo odottaa kevätkylvöille pääsemistä, että taas saatas tukee.Jos viljelykset onnistuu tuetaan ja jos epäonnistuu tuetaan. Se on yrittämistä, ei muitakaan yrittäjiä tueta, onnistuu businekset sitten tai ei.Ja loput keplottelee toimeetulotuella, asumistuella ja vaikka millä tuella...

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      2
      4798
    2. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      63
      4417
    3. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      44
      3709
    4. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      19
      3362
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      34
      3288
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      43
      3129
    7. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      3070
    8. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      47
      2728
    9. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      42
      2475
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      45
      2229
    Aihe