osaisiko joku kertoa, miksi ennustajani ei nähnyt miestäni, jonka kanssa ollaan oltu puolitoista vuotta kimpassa, asutaan yhdessä ja ollaan kihloissa.
Jokunen viikko ennustajalla käyntini jälkeen törmäsimme kädestälukutaitoiseen ihmiseen ja hän sanoi miesystävälleni; ettei ole koskaan nähnyt noin tyhjää kättä, kuin hänellä on.
Miksi ennustaja joka muuten näki kyllä kaikenlaista, ja on tuttavilleni nähnyt oikein tulevaa, niin miksi miesystäväni on "näkymätön" eikä kädestä voi mitään oikein lukea??

Vastaukset 3
Vanhimmat
sitä että miehesi on niin neutraali käytökseltään ja olemukseltaan ettei kädestä katsoja kuullut tai nähnyt mitään sellaista mihin olisi tarttunut ja pystynyt lähtemään viemään huijaustaan eteenpäin.
Ts. puupökkelölle on vähän hankala ennustaa puupökkelön tulevaisuutta koska mitään reaktiota ei tule, mutta eläväiselle ihmiselle joka reagoi voimakkaasti ennustajan käytökseen ja sanoihin on helppo "ennustaa", eli vedättää.
Eka ennustaja ei edes tavannut mun miestä ja tokan jälkeen katsoin itse mieheni kättä, niin siinä ei todellakaan ole kuin pari suurempaa viivaa...
miehesi on luonteeltaan melko käytännöllinen, perusvakaa, ehkä yksioikoinen? Mitä enemmän viivoja sitä herkempi psyyke.. ja jos pientä hentoja viivaa paljon on taiteellisuutta ja henkevyyttä..En tiedä toimiiko ,mutta - jospa olette hyvinkin erilaisia jonka aika tulee näyttämään..