Olen 14 ja sairastanut nyt kai kaksi vuotta masennusta. En muista kunnolla milloin se alkoi, tuntuu siltä, että se olisi ollut aina.
Kävin pari viikkoa sitten puhumassa siitä ensimmäistä kertaa kouluni terveydenhoitalle ja tein masennustestin. Selvisi, että minulla on vakava masennus ja "työ"uupumus. Terveydenhoitaja oli huolissaan siitä, että suunnittelen itsemurhaa ja soitti äidilleni.
Äitini oli puhelun aikana asiallinen ja kertoi, että tekee kaikkensa auttaakseen minua tms. (en kuullut puhelua). Nyt kotona kumpikaan vanhemmistä ei välitä vittuakaan koko asiasta. He eivät halua, että käytän lääkkeitä ("ne ovat hörhöille"), että saan psykologin ("voit puhua meille!") tai että menen sairaalaan, jota terkkari ehdotti ("ei missään nimessä, muutenhan sä jäät luokalle") ((((sairaalahoidosta muuten, kokemuksia?)))). Saan yhä kuulla olevani laiska, hyödytön kotona ja tulla verratuksi työkavereiden lapsiin. "Kavereitteni" reaktio oli sama. Hahahaha, säkö masentunut.
Masennukseni aikana olen myös miettinyt sitä, olenko vain laiska ja tarvitsenko oikeasti apua. Tiedän, että on ihmisiä jotka _oikeasti_ tarvitsevat apua ja jotka ovat raiskattu yms. Silloin vain häpeän itseäni. Nyt äitini taas syyttää minua siitä, että valehtelen jotta hyötyisin jotain.
Asiat ovat vain pahentuneet ja pahentuneet. Noin puoli vuotta sitten itkin koko ajan ja olin surullinen, pettynyt ja sellaista. Nykyään en pysty itkemään, vaikka haluaisinkin, enkä tunne mitään. En yhtään mitään.
En välitä elämästäni ja uskon, että teen sen itsemurhan pian. Kuulostan säälittävältä kun sanon niin, mutta tarkoitan sitä. Minulla ei ole sellaisia ihmisiä, jota vilpittömästi voisin sanoa rakastavani ja johon voisin luottaa. En näe elämässäni mitään mihin tähdätä tai mitä odottaa. Tunnen, että kuolen pian.
Kävin pari viikkoa sitten puhumassa siitä ensimmäistä kertaa kouluni terveydenhoitalle ja tein masennustestin. Selvisi, että minulla on vakava masennus ja "työ"uupumus. Terveydenhoitaja oli huolissaan siitä, että suunnittelen itsemurhaa ja soitti äidilleni.
Äitini oli puhelun aikana asiallinen ja kertoi, että tekee kaikkensa auttaakseen minua tms. (en kuullut puhelua). Nyt kotona kumpikaan vanhemmistä ei välitä vittuakaan koko asiasta. He eivät halua, että käytän lääkkeitä ("ne ovat hörhöille"), että saan psykologin ("voit puhua meille!") tai että menen sairaalaan, jota terkkari ehdotti ("ei missään nimessä, muutenhan sä jäät luokalle") ((((sairaalahoidosta muuten, kokemuksia?)))). Saan yhä kuulla olevani laiska, hyödytön kotona ja tulla verratuksi työkavereiden lapsiin. "Kavereitteni" reaktio oli sama. Hahahaha, säkö masentunut.
Masennukseni aikana olen myös miettinyt sitä, olenko vain laiska ja tarvitsenko oikeasti apua. Tiedän, että on ihmisiä jotka _oikeasti_ tarvitsevat apua ja jotka ovat raiskattu yms. Silloin vain häpeän itseäni. Nyt äitini taas syyttää minua siitä, että valehtelen jotta hyötyisin jotain.
Asiat ovat vain pahentuneet ja pahentuneet. Noin puoli vuotta sitten itkin koko ajan ja olin surullinen, pettynyt ja sellaista. Nykyään en pysty itkemään, vaikka haluaisinkin, enkä tunne mitään. En yhtään mitään.
En välitä elämästäni ja uskon, että teen sen itsemurhan pian. Kuulostan säälittävältä kun sanon niin, mutta tarkoitan sitä. Minulla ei ole sellaisia ihmisiä, jota vilpittömästi voisin sanoa rakastavani ja johon voisin luottaa. En näe elämässäni mitään mihin tähdätä tai mitä odottaa. Tunnen, että kuolen pian.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hei,
sinulla on nyt voimakkaat myrskyt sisällä. Osittain varmasti liittyy murkkuikään. Se kun on oikea hormoonimyrsky, ja sitten taas keski-iän lopussa tulee monelle samat tunteet (allekirjoittanut!). Olen 46 ja murkkuikäni oli hyvin samanoloista kuin sinulla, aina välillä. Muistan sen hyvin.
Juuri tuollainen olo on, kun kehityt naiseksi. Muihin et voi verrata, sillä on hyvin erilaista kaveripiirissäkin.
Jos näkisit nyt kauemmas. Vaikka nyt sinun on sitä vaikka nähdä, tämä menee ohi. Maailma ja olosi ei mene ohi hetkessä, mutta se menee. Yritä ottaa se normaalina, sillä kukapa nuori ei tuntisi syvästi. Monet tunteet ja asiat tulevat sinulle ensimmäistä kertaa eikä sinulla voi ikäsi takia olla tietoa siitä, että suurin osa huolista katoaa ja olo muuttuu. Luo itsestäsi kuva sellaisena kuin haluat istesi nähdä vaikka 18-vuotiaana. Mukava kuva! pääset sinne, vaikka kyyti on vähän kuoppaista välillä.
Ihmisen elämä on kasvua koko ajan ja olet hyvällä matkalla kun mietit tunteitasi.
Vanhempiasi pelottaa, he eivät tiedä mitä tehdä ja siksi on helpompi puhaltaa asia pois, kieltää se tietyllä tavalla. Heille tulee omat kipetä muistot,ehkä heistä tuntuu että ovat epäonnistuneet vanehmpina, koska heidän lapsensa ei ole onnellinen. Heillämon hätä .Minun lapsellani on nyt eräitä ongelmia, ja oma hätäni nousi lapsen tunteen yli. Tajuisin se pian.
Pyydä jonkun aikuisen jutteluaikaa. Muista, että elämä kantaa ja tämä mene ohi.
Kirjoita tänne, luen kyllä.
t. S
no en sinänsä miettis että vielä 18v myrskyt olisivat ohi yms... ite oon 18 ja alamäki alkanu vast 17v. ei se ikää katto, kyllä masennus aina erottuu jostain "murkkuiästä" mikä voi kuitenkin myötävaikuttaa siihen voimakkaastikin tai muuten vaan hankaloittaa elämää entisestään.
mä oon kokenu elämäni aikana useampiakin masennusjaksoja (ekan kerran 12v) ja voin kai sanoa kokemuksen rintaäänellä että kyllä ne tilanteet ja sisäiset tilat muuttuu, vaikka kuinka vaikeelta tuntuiski. pitää vaan osata hakea apua, eikä luovuttaa vaikka uskon ehdottomasti että se tuntuu helpommalta vaihtoehdolta, kun olis jotenkin "nurkkaan ajettu eläin", vailla toivoa ja tietä pois. noita tunteita ei varmasti helpota vanhempiesi (uskomattoman) tyhmä suhtautuminen. ehkä tässä tilanteessa suosittelisin, että menet uudestaan terkalle juttelemaan ja kerrot myös vanhempiesi reaktiosta. jos paikkakunnallasi on, pyydä lähetettä nuorisopsykiatrian poliklinikalle, siellä pääset haastatteluun ja tod.näköisesti juttelemaan jonkun asiantuntevan ja järkevän henkilön kanssa. jos sinne asti pääset, myös vanhempasi kutsutaan sinne keskustelemaan tilanteestasi, ehkä myös heille silloin selkenisi tilanteesi vakavuus.
on pöyristyttävää, että joku maine ja ulkopuolisten tietäminen asioista olisi tärkeämpää kuin oman tyttären terveys. tän näkökohdan alla en ihmettelis yhtää jos vanhempasi olisivat pääsyy koko masentumiseesi, joka ei ole sun vikasi / laiskuutta / huomionhakua.
teit oikein hakiessasi apua. mene sinne terkkarille, joka vaikutti ymmärtävän tilanteesi paremmin kuin vanhempasi äläkä SYYTÄ ITSEÄSI !
tsemppiä ! :)
on kohdeltu väärin.
Vanhemmiltasi puuttuu täysin ymmärrys asiaan.
Käänny uudestaan terveydenhoitajan puoleen ja
kerro sille kuinka vanhempasi suhtautuvat asiaan.
Parin vuoden päästä kun pääset peruskoulusta niin
jos lähet opiskelemaan jonnekin niin voit muuttaa kotoa pois.
Sinun elämässäsi on varmasti jotain asioita jotka aiheuttavat masennuksesi,
jos saat muutettua niitä asioita niin masennuskin helpottaa.
Ajan kanssa kun hoidat itsesi kuntoon niin
sinulla on vielä hyvä elämä edessäsi.
Kirjoita minulle,löydät osoitteeni profiilisivultani.
moi, mä olen itse aikoinani kärsinyt kovastakin masennuksesta ja peloista, pakkoajatuksista jne. Etsin apua kaikkialta ja sain paljon apua eri luontaishoidoista, tässä niitä luontaishoitoja, joita käytin, kun en uskaltanut käyttää masennuslääkkeitä sivuvaikutusten pelossa. mulla auttoivat yrttihoidot (mäkikuisma, valeriaana, kärsimyskukkauute), bachin kukkatipat, vitamiinit ja mineraalit (sinkki, magnesium) ja rasvahapot (E-EPA kalaöljy) ja vyöhyketerapia, ja kirjoitan tämän tarinani tänne, jos tästä vaikka voisi olla jollekin apua, jos tuntuu et kaikki toivo on mennyttä, mikään ei auta, niin älä luovuta vielä!
-mäkikuismaa kannattaa ehdottomasti kokeilla! Netistä löytyy paljon ihmisten kertomuksia, kuinka se on auttanut nousemaan syvästä pahasta olosta, netissä paljon keskustelua mäkikuismasta ja paljon hyviä tarinoita siitä! Olen lukenut paljon, kuinka se on ollut se pelastava oljenkorsi, joka on auttanut, kun masennuslääkkeet eivät ole tai ei ole sivuvaikutusten takia voitu käyttää, eli
sitä ainakin kannattaa kokeilla, josko se voisi auttaa. Noni-mehusta suosittelen myös lukemaan, Marja-Liisa Kirvesniemihän kertoi aikoinaan parantuneensa uupumuksestaan ja masennuksestaan nonin avulla. Netistä löytyy paljon hyviä kertomuksia nonista, erityisesti masennuksen, voimattomuuden ja uupumuksen hoidossa.
-omega 3- sitä saa pellavansiemenöljystä ja kalaöljyistä. Molemmista myös paljon tutkimustietoa ja hyviä kokemuksia. Kannattaa kokeilla jompaakumpaa, molemmissa hyviä rasvahappoja, jotka tasapainottavat ja hoitavat aivoja ja hermojärjestelmää. Sopii hyvin yhteen mäkikuisman kanssa. E-EPA kalaöljy on oikeasti tehokasta masennuksen ja mielenterveyden hoidossa.
-mäkikuisma on hyvä antidepressantti, ja rauhoittumiseen ja ahdistuksen ja pelkojen lievittämiseen käytin valeriaanaa ja kärsimyskukkaa, nämä on kuulemma hyviä ahdistukseen, pakkoajatuksiin, unettomuuteen jne. käytin näitä kolmea yrttiä ja ne tuntuivat auttavan hyvin.
-Bachin kukkatipat: 38 erilaista kukkatippaa (homeopaattisia), jotka auttavat erilaisiin henkisiin tiloihin, kuten masennukseen, toivottomuuteen, erilaisiin pelkoihin, vihaan, katkertuuteen, itseinhoon jne. Netissä myös paljon Bachin kukkatipoista, kannattaa katsoa. Esim. mustard-uute auttaa syvään, synkkään masennukseen, jossa ei mitään valoa ja cherry plum-uute auttaa kun pelkää tulevansa hulluksi ja järjen ja kontrollin menettämisen pelkoon, kun pelkää tekevänsä jotain kamalaa, jotain mitä ei halua ja star of betlehem auttaa järkytyksiin, traumaattisista kokemuksista toipumiseen ja vaikeista, kamalista tapahtumista toipumiseen. Tippojen käyttö on tosi helppoa; 2 tippaa kutakin valittua kukka-uutetta lasilliseen vettä, josta muutama kulaus päivän mittaan. Näitä tippoja saa luontaistuotekaupoista, melkeinpä kaikista, yksi tippapullo maksaa jotain 8-10 euroa.
-ruokavalio. Itselleni on ollut paljon apua, kun jätin kaikki valkoiset viljatuotteet pois ja sokerit ja kofeiinit. Söin riisiä, kalaa, vihanneksia, hedelmiä, täysiarvoista ravintoa, olen tullut siihen tulokseen että olen ollut ruoka-aineherkkä ja eritoten sokeri ja kofeiini saa aikaan huonon olon myös psyykkisesti, hermostoni ei jotenkin kestä niitä hyvin. Tutustuin ortomolekulaariseen lääketieteeseen (orthomolecular medicine), jossa mielenterveyden ongelmia, kuten skitsofreniaa, maanisdepressiivisyyttä, masennusta, paniikkihäiriöitä yms. hoidetaan vitamiineilla, mineraaleilla ja rasvahapoilla ja ruokavaliomuutoksilla (jätetään valkoiset vehnäjauhot ja sokerit, lisäaineet ja kofeiinit pois, koska ruoka-aineyliherkkyydet aiheuttavat myös psyykkisiä oireita ja nämä ruokavaliomuutokset todella helpottavat monien oloa). E-EPA-kalaöljy, sinkki, magnesium ja B-vitamiinit ja vielä jotkut muut millä hoidetaan näitä ongelmia. Luin, että esim. skitsofreniapotilailla on todettu hyvin alhaiset sinkki-arvot verestä joten sinkin täydennys mineraalivalmistein on tärkeä osa hoitoa.
-e-pillerit laukaisevat joillakin paniikkihäiriötä, pelkoja, kamalia mielialanmuutoksia, jopa syvää masennusta. Olen kuullut ja lukenut ihmisistä, joilla masennuskin lähtenyt pois e-pillerien poisjättämisellä. Kaikille e-pillerit eivät tietenkään aiheuta näitä, mutta joillekin kyllä, kaikki ovat erilaisia. netissä on myös paljon keskustelua ja kertomuksia tästä.
-musiikki, elokuvat, taide ja kirjoittaminen. Päivittäinen kirjoittaminen ja sellaisen asian tekeminen, joka tuntuu omalta itseltä ja hyvältä.
-sellainen urheilu, josta pitää, vaikkapa kävely tai venyttely tai uiminen, ihan mikä vaan!
-itse mietin elämäntilannettani, ja tajusin etten voi pakottaa itseäni olemaan sellaisissa olosuhteissa, jossa olen vihainen, ahdistunut ja tunnen olevani kuin "loukossa", kuin lintu häkissä, jossa ei voi olla oma itsensä ja seurata "sydämensä ääntä". Lopulta rohkaistuin vapauttamaan itseni siitä, mikä teki minut onnettomaksi ja uskalsin tehdä niitä asioita, joita halusin ja jotka tekivät minut iloiseksi sen sijaan että pakotin tekemään sitä mikä sai minut ahdistuneeks ja onnettomaksi, ja annoin itseni olla se mikä olen, eikä aina tarvinnut olla niin tehokas ja aikaansaava, vaan annoin luvan nauttia tv:n katsomisesta ja muusta, ja luovuin ainaisesta pakosta olla tehokas, aikaansaava ja "menijä".
-lupa haaveilla ja toivoa parempaa huomista. haaveilu oli välillä se, joka piti hengissä...
-kirjoita/ laula/ tee taidetta siitä tuskasta jota koet, joskus kun elämme sen helvetin ja tuskan läpi, se ei jää jumittamaan, vaan siitä jopa voi päästä yli.
-ai niin, ja kokeilin myös aromaterapiaa; neroli ja laventeli ovat hyviä masennuksen- ja ahdistuksen parantajia, rauhoittavat oloa. Oli siitä aromaterapiastakin apua!
-Tommy Hellstenin kirja "Saat sen mistä luovut" helpotti oloa myös tosi paljon.
SERIFFI hoi ! !
Juttujen toistaminen on kiellettyä ?
Esiintynyt satakakskymmentä kertaa !