Mulla alkoi kutisemaan päänahka tietyltä alueelta muutama kuukausi sitten. Siellä ei tuntunu mitään eikä näkynytkään. Kutina kuitenkin miltei päivittäistä. Vähän aika sitten kumppani kävi tarkasti läpi aluetta ja löytyi kutinan aiheuttaja: pienen pieni läpikuultava punainen littana näppy, muodoltaan epämääräinen. Kooltaan noin kolmannes nuppineulan päästä.
Kun siihen näppyyn koskee, kutisee sietämättömän paljon ja alue joka sen ympärillä kutiaa on halkaisijaltaan n. 10 cm, siis aika iso noin minin aiheuttamaksi.
Se on siis ollut jo monta kuukautta siellä, vain yksi näppy, ei mitään muuta punoitusta tai hilseilyä.
Olisko kellään ehdotuksia mikä tää näppy vois olla?

Vastaukset 1
Vanhimmat
syksyinen hirvikärpäsen purema alkaa vaivata talvella aiheuttaen juuri kuvaamanlaisesi näpyn. Ainakin äitini on puhunut tuollaisesta ilmiöstä. Hän on kova käymään marjassa ja sienessä ja siksi saanut jo monena talvena kyseisen vaivan.