tämä on kauheaa enkä olisi ikinä uskonut että itselleni käy näin. olen 17-vuotias lukiolaistyttö ja koulussani on yläaste sekä lukio samassa rakennuksessa. kävin yläasteen samassa koulussa ja siellä oli eräs todella mukava miesopettaja. katselin jo yläasteella opettajaani hieman sillä silmällä, mutta nykyään olen jo todella ihastunut. opettaja on päälle hieman päälle kolmekymppinen enkä olisi ikinä uskonut että minulle voi käydä näin että ihastun opettajaani. nykyään minulla on suuri kaipuu, koska näen opettajaa melkein päivittäin, mutta emme ole pahemmin jutelleet ja näkeminen tekee vain kipeää. silti toivoisin olevani vielä yläasteella niin pääsisin ihanan opettajan tunneille..
Bäää...
surullllinen
0520
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.