Niin, onko kenelläkään muulla ollut samaa ongelmaa kuin minulla, että kaikki muut oman kunnan nuoret saivat kutsunta lomakkeen/lappuset mutta minä jäin ilman. kuulin vain kaverilta koulussa että minun nimikään ei ollut kuulemma siinä nimi listassa mikä kaikille tulee eli missä on lueteltu että ketkä kaikki menee kutsuntoihin sinä vuonna. Eli sattuisitteko tietämään mistä voi johtua että minua ei ollut listassa enkä saanut kutsuntoja?
Ei tullut kutsunta lomaketta?
Hämmästynyt.
61915
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sinuna en valittaisi hirveästi. Saattaahan olla, että nimesi on vahingossa pudonnut väestörekisteristäkin. Saat elää vapaana.
Tai sitten se tulee ensi vuonna.
Mil.fi sivustolta lainattua:
"Jos et saa lähetystä esimerkiksi osoitteen muutoksen vuoksi, se ei oikeuta jäämään pois kutsunnasta."
Sekä:
"Kutsunnasta poisjääminen ilman laillista estettä on asevelvollisuuslain mukaan rangaistava teko."
SaPo (Salainen Poliisi), joka valvoo meitä Suomen kansalaisia, on luultavasti tunnistanut käytöksestäsi vakavanlaatuista homoutta tai pasifismia. SaPo on lähettänyt keräämänsä tiedot Suomen Armeijaan, jossa tilanteesi on mitä ilmeisimmin käyty yksityiskohtaisesti läpi, ja lopputuloksena sinut on päätetty laittaa ryhmään kutsuntakelvottomat.
Tästä toimenpiteestä ei yleisyytensä vuoksi lähetetä erillistä tiedotetta.
Työnnä sinä ne rektaalitarkastusryhmäsi ym. salaiset poliisit sinne minne ei päivä paista!
nainen!
Mikä ihmeen nimilista? mie sain kutsunta paperit helmikuun lopulla ja voin sanoa ettei siinä kuoressa ollut mitään nimi listaa tämän kunnan kutsunta ikäisistä nuorista.Noh oli miten oli sun pitää varmaan ottaa yhteyttä esikuntaan (vai mihin se oli) Oon kyllä joskus lukenu että on rikos jättää tulematta kutsuntoihin eikä siihen voi vedota etteikö olisi saanut kutsunta papereita.