Eka vuosi

Ensimmäinen vuosi tulee täyteen. Olen laittanut tupakkarahoja jemmaan ja nyt meidän perhe matkustaa niillä rahoilla etelään. Näin tuli konkreettisesti esiin se säästö.

Lopettamiseen tarvitsin hyvän psyykkauksen ja itsekurin. Olin päättänyt päivämäärän milloin lopetan ja se piti. Asiani olivat kunnossa. Kaksi viikkoa pidin laastareita.

Pahinta oli päästä tavasta irti. Aina oli tilanteita joihin liittyi tupakka. Nyt sekään ei enään haittaa. Ainoa haitta puoli on se, että kiloja on tullut 13 lisää.
1282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tuli niitä kiloja minullekin lopetettuani.Onhan sen joku todistanut että tupakointi lisää energina kulutusta n. 10%. Kun työterveyslääkärin kanssa oli puhetta ylikiloista, hän oli sitä mieltä, että ne kilot eivät ole likikään niin vaarallisia kuin tupakka. Ja kyllä ne kilotkin siitä häviävät ajan kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tupakoimaton kirjoitti:

Ensimmäinen vuosi tulee täyteen. Olen laittanut tupakkarahoja jemmaan ja nyt meidän perhe matkustaa niillä rahoilla etelään. Näin tuli konkreettisesti esiin se säästö.

Lopettamiseen tarvitsin hyvän psyykkauksen ja itsekurin. Olin päättänyt päivämäärän milloin lopetan ja se piti. Asiani olivat kunnossa. Kaksi viikkoa pidin laastareita.

Pahinta oli päästä tavasta irti. Aina oli tilanteita joihin liittyi tupakka. Nyt sekään ei enään haittaa. Ainoa haitta puoli on se, että kiloja on tullut 13 lisää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu