Reimarin väärältä

"Wihurille sakkoja

27.3.2008 15:14 (Päivitetty 27.3.2008 18:47)

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi torstaina meriturvallisuusjohtaja Paavo Wihurin sakkoihin vartijan vastustamisesta.

Maksettavaksi tulee 20 päiväsakkoa eli 740 euroa.

Oikeuden mukaan Merenkulkulaitoksen kakkosjohtaja työnsi henkilökorttia kyselleen vartijan pois työhuoneensa ovelta viime vuoden heinäkuussa. Sitä ennen hän oli kieltäytynyt näyttämästä korttia useista pyynnöistä huolimatta.

Nuori vartija kysyi lauantaina töihin tulleen Wihurin henkilötietoja aluksi parkkihallissa. Jäätyään epätietoiseksi siitä, kuka tulija oli, hän meni tämän työhuoneen ovelle ja kyseli tietoja oven läpi.

Vartijan mukaan raivostunut Wihuri hyökkäsi yllättäen ovesta hänen kimppuunsa, painoi hänet vasten käytävässä ollutta betonipylvästä, puristi kurkusta ja potkaisi lopuksi jalkaan. Potkusta ja kuristamisesta ei saatu oikeudessa riittävästi näyttöä. Pelkkä vartijan kertomus ei riittänyt tuomitsemiseen näistä teoista.

Välikohtauksella ei ollut silminnäkijöitä. Virasto oli lauantaina aamupäivällä lähes tyhjillään.

Oikeus tuomitsi Wihurin tönäisystä, koska hän kertoi itse työntäneensä vartijan pois työhuoneensa ovelta.

Vartija ei vaatinut Wihurilta korvauksia. Hän sanoi saaneensa kaulaansa pientä punoitusta, mutta muita vammoja ei tullut.

Wihuri pettynyt

Wihuri ei osannut torstaina sanoa, valittaako hän tuomiosta hovioikeuteen.

- Tietysti olen pettynyt, koska katson, etten ole syyllistynyt niihin tekoihin, joihin väitetään. Minusta vartijankin pitää noudattaa sääntöjä eikä vain asiakkaan. Toisaalta en minä noista sakoista konkurssiin mene, Wihuri huomautti.

Wihuri kertoi pitäneensä koko ajan henkilökorttia oikein päin kaulassa. Pimeässä autotallissa sitä ei vain nähnyt. Hän sanoi ymmärtäneensä vartijan kysyneen henkilötietoja eli esimerkiksi sosiaaliturvatunnusta, jota ei tarvitse antaa muuta kuin viranomaisille.

Merenkulkulaitos on hyllyttänyt Wihurin jupakan takia. Pääjohtaja Markku Myllyn mukaan nyt katsotaan, valittaako joku osapuoli asiasta hovioikeuteen. Jos kukaan ei ilmoita tyytymättömyyttään, tuomio tulee lainvoimaiseksi viikon päästä ja Merenkulkulaitos tekee sen jälkeen päätöksensä Wihurin jatkosta.

- Jos valitetaan, joudutaan arvioimaan uudestaan, mitä tehdään. Ei varmaan hovioikeuden päätöstä jäädä odottamaan, vaan joudutaan reagoimaan aikaisemmin, Mylly sanoi.

Syyttäjä Tuomas Soosalun mukaan tapaus ei ole sellainen, että se rikosoikeudellisesti vaatisi Wihurin viraltapanoa.

STT"


http://www.iltalehti.fi/uutiset/200803270151446_uu.shtml
31112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

merimies sitä ja tätä...pelastajana, torjujana, ympäristönsuojelijana, matkustajan tukenena ja turvana...jne... tyypit itse ovatkin sitten näitä änkyröitä. Minä en perkele pelasta edes wihuria.... tai tallinnan juoppoa.

Äänestä
  • Wihurit ovat kasvaneet kultalusikka suussa. Ei ole ensimmäinen Wihuri, joka vittuilee ja pahoinpitelee työläistä. Antti repi puutarhurin alas puusta kun tikkaat oli Mersun edessä, sai tuomion käräjillä. Laki sama kaikille riippumatta pankkitilin saldosta.

    Äänestä

  • Sankariaa kirjoitti:

    Wihurit ovat kasvaneet kultalusikka suussa. Ei ole ensimmäinen Wihuri, joka vittuilee ja pahoinpitelee työläistä. Antti repi puutarhurin alas puusta kun tikkaat oli Mersun edessä, sai tuomion käräjillä. Laki sama kaikille riippumatta pankkitilin saldosta.

    Mitähän voisin sanoa siitä äijästä sortumatta kunnianloukkaukseen?

    Olin kauan sitten hänen alaisenaan ja ohjauksessaan eräällä purjehduksella. Olen aina ajatellut, ettei kosto mitään muuta ja että pahan kuittaaminen pahalla ei muuta mitään hyväksi. Hän pisti minut, silloin nuoren teinipojan, siivoamaan oman paskansa sellaisen vessan seinältä, jota försti oli kieltänyt käyttämästä. Lisäksi hän tärveli reissuni hölmöilemällä itse fallien kanssa ja syyttämällä minua.

    Minä olen iloinen että hänet on tuomittu. Ei tuollainen rahasumma häntä hetkauta. Minullakin on tuollainen rahamäärä. Mutta että edes jokin seuraamus on langetettu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


puolelta? kirjoitti:

"Wihurille sakkoja

27.3.2008 15:14 (Päivitetty 27.3.2008 18:47)

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi torstaina meriturvallisuusjohtaja Paavo Wihurin sakkoihin vartijan vastustamisesta.

Maksettavaksi tulee 20 päiväsakkoa eli 740 euroa.

Oikeuden mukaan Merenkulkulaitoksen kakkosjohtaja työnsi henkilökorttia kyselleen vartijan pois työhuoneensa ovelta viime vuoden heinäkuussa. Sitä ennen hän oli kieltäytynyt näyttämästä korttia useista pyynnöistä huolimatta.

Nuori vartija kysyi lauantaina töihin tulleen Wihurin henkilötietoja aluksi parkkihallissa. Jäätyään epätietoiseksi siitä, kuka tulija oli, hän meni tämän työhuoneen ovelle ja kyseli tietoja oven läpi.

Vartijan mukaan raivostunut Wihuri hyökkäsi yllättäen ovesta hänen kimppuunsa, painoi hänet vasten käytävässä ollutta betonipylvästä, puristi kurkusta ja potkaisi lopuksi jalkaan. Potkusta ja kuristamisesta ei saatu oikeudessa riittävästi näyttöä. Pelkkä vartijan kertomus ei riittänyt tuomitsemiseen näistä teoista.

Välikohtauksella ei ollut silminnäkijöitä. Virasto oli lauantaina aamupäivällä lähes tyhjillään.

Oikeus tuomitsi Wihurin tönäisystä, koska hän kertoi itse työntäneensä vartijan pois työhuoneensa ovelta.

Vartija ei vaatinut Wihurilta korvauksia. Hän sanoi saaneensa kaulaansa pientä punoitusta, mutta muita vammoja ei tullut.

Wihuri pettynyt

Wihuri ei osannut torstaina sanoa, valittaako hän tuomiosta hovioikeuteen.

- Tietysti olen pettynyt, koska katson, etten ole syyllistynyt niihin tekoihin, joihin väitetään. Minusta vartijankin pitää noudattaa sääntöjä eikä vain asiakkaan. Toisaalta en minä noista sakoista konkurssiin mene, Wihuri huomautti.

Wihuri kertoi pitäneensä koko ajan henkilökorttia oikein päin kaulassa. Pimeässä autotallissa sitä ei vain nähnyt. Hän sanoi ymmärtäneensä vartijan kysyneen henkilötietoja eli esimerkiksi sosiaaliturvatunnusta, jota ei tarvitse antaa muuta kuin viranomaisille.

Merenkulkulaitos on hyllyttänyt Wihurin jupakan takia. Pääjohtaja Markku Myllyn mukaan nyt katsotaan, valittaako joku osapuoli asiasta hovioikeuteen. Jos kukaan ei ilmoita tyytymättömyyttään, tuomio tulee lainvoimaiseksi viikon päästä ja Merenkulkulaitos tekee sen jälkeen päätöksensä Wihurin jatkosta.

- Jos valitetaan, joudutaan arvioimaan uudestaan, mitä tehdään. Ei varmaan hovioikeuden päätöstä jäädä odottamaan, vaan joudutaan reagoimaan aikaisemmin, Mylly sanoi.

Syyttäjä Tuomas Soosalun mukaan tapaus ei ole sellainen, että se rikosoikeudellisesti vaatisi Wihurin viraltapanoa.

STT"


http://www.iltalehti.fi/uutiset/200803270151446_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu