Saako ujosta rohkeen?

-Ujo-

Olen erittäin ujo ollut koko elämäni, ja hiljanen. Aina jäänyt ulkopuolelle kavereiden jutuista, se sivusta seuraaja, kolmas pyörä, hyväksi käytetty...

nyt se on jo mennyt niin pitkälle, että mulla on paniikkihäiriö ja ihan hirveet sosiaaliset kammot. kädet tärisee, kun menee kahville muiden kanssa. siksi en enään harrasta lainkaan sosiaalista elämää.

aijon mennä hoitoon jossain vaiheessa, koska oon jo niin luovuttanut, turha edes enään yrittää olla rohkea ja ottaa niskasta itteensä kiinni.

mutta mietin, että me ujot, onko tää vaan meidän luonne, ja tästä ei muututa?
pitääkö sitä vaan kärsiä tästä ja koittaa kestää. köhnöttää kotona koko elämä. ei tää vaan ole oikeeta elämää, mulla ainakaan. tää on kärsimystä. olen niin epätietoinen itsestäni. luulen et olen jotenkin yksinkertainen, kun en osaa puhua ihmisten kanssa. enkä ymmärrä kaikkia sanoja mitä ne sanoo.

ei tää vaan kelpaa mulle näin! haluisin olla fiksu, semmonen joka osais puhua kaikkien kanssa ja pystyis olla ihan rentona. muo vaan jännittää kaikki.

toivottavasti tää johtuu vaan tästä kammosta, eikä siitä että olen jotenkin jälkeen jäänyt!

olis kiva kuulla, että onko muut päässeet eroon tällaisesta?

11

2538

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • h.h.h.h.h.h.

      ei ole muuta vaihtoehtoa kuin mennä uudelleen ja uudelleen sosiaalisiin tilanteisiin. ITSE OLEN rohkeutumassa. Aion vielä lähihoitajaksi. en aio antaa ujouden voittaa. Olin aina ennen ujo. on sinullakin haaveita. Olisi sääli jos antaisit niiden estää elämästä. ENSIN PÄÄTÄT ETTÄ OLET UJO: HALUAT OLLA ROHKEA; teet tavoitteita itsellesi. PYSTYT VARMASTI SIIHEN!! TSEMPPIÄ

    • eräs tyttö..

      Mäkin oon jonkin verran ujo ja aina ollut hirveä jännittäjä! joskus jännitän jopa ystävienkin seurassa mutta ei se mun menoa hiljennä:) ei sun missään nimessä pidä "kärsiä" yksin kotona!

      monesti jännittää erilaisia tilanteita mutta niistä selviytyminen onkin ihan puhtaasti asenteesta kiinni sellainen hälläväliä- asenne on hyvä ottaa mitä se muille kuuluu jos jännität eikä sillä loppujen lopuksi ole mitään merkitystä miten paljon sun kädet tärisee tms..

      en mäkään aina ymmärrä mitä ihmiset sanoo tai puhuu mutta sitten vaan reilusti ottaa sellaisen asenteen että: "en ymmärrä sanaakaan mitä toi tossa selitää!"ja sitten vaan rennosti ajattelee että taas oon ihan ulapalla mistä noi puhuu jne. etkä varmasti ole ainoa joka ei ymmärrä kaikkia sanoja tai keskusteluja monta kertaa on joku saattanut tulla minulle sanomaan esim.:"ymmärsitkö mitä opettaja äskön selitti mä en ainakaan sanaakaan" ja koko ajan olen
      lullut olevani porukan ainoa "tyhmä"...

      eikä ne rennot höpöttäjätkään oikeasti sen kummoisempia ole sitä vaan helposti kuvittelee kaiken näköistä sivusta seuraajana...

      mutta jos haluat hakea apua niin hae ihmeessä sun ei todellakaan tarvitse kärsiä yksin ja just mitä enemmän menee sosiaalisiin tilanteisiin sitä helpomaksi ne tulee niitä ei saisi missään tapauksessa vältellä vaikka nii helpommin tulee tehtyä!

      niin ja sitten vielä lopuksi tähän mun sekaiseen tekstiin että kannattaa kiinnittää huomiota ympäristöön niin huomaa miten suurin osa ihmisistä jännittää, punastelee, mokailee, kädet tärisee jne... ihan jokapäiväisessä elämässä!

    • entinen ujo

      Uskallan sanoa jo olevani entinen ujo ja jännittäjä, koska sosiaaliset tilanteet eivät enää jännitä mua yhtään. Minusta aika on paras ujouden hävittäjä. Vuosien myötä oppii olemaan armollisempi itselle ja ottamaan asiat vähän rennommin. Parikymppisenä oli minullakin vielä tosi pahoja ongelmia tietyissä tilanteissa. Jännitin monia tilaisuuksia päiviäkin etukäteen. Nyt kolmekymppisenä en pelkää tilanteita enkä ihmisiä enää ollenkaan.

      Jos haluat opiskella, kannattaa ehkä valita sellainen koulu, jossa ei tarvi istua koulussa aamusta iltaan viitenä päivänä viikossa, vaan suorittaa opintoja vaikka etäopiskeluna nettiyhteyden avulla. Esim. lukion voi suorittaa sillä tavoin monella paikkakunnalla. Opintojen avulla itseluottamus nousee mukavasti.

      Mielestäni ei kannata mennä sellaisiin paikkoihin, joissa tulee aina kamala olo, jos ei ole pakko.

      Minua ovat myös auttaneet lääkkeet ja terapia. Ahdistuneisuushäiriöön tarkoitetut efexor depotit ovat olleet käytössä jo pitemmän aikaa. Kannattaa käydä lääkärissä, jos sulla ei ole minkäänlaisia troppeja vielä. Pääset ainakin johonkin ihmisten ilmoille, kun otat diapamin tai vastaavan pillerin.

      Haaveet on mahdollista toteuttaa, usko pois! Ota yksi tavoite ja lähde kulkemaan sen suuntaan. tee itsellesi muistilappuja ja keskity täysin siihen yhteen asiaan. Kun olet saavuttamassa sen, mieleesi tulee ehkä jotain uutta, jota haluat toteuttaa. Pian olet niin kiireinen, ettet edes muista jännittää ;)

      • ja muillekin....

        Harmittaako sua nyt vähän vanhempana "elämätön" nuoruus, kun kerroit olevasi parikymppisenä todella ujo jännittäjä? Itse olen tällä hetkellä se parikymppinen, ja haluaisin kovasti tehdä niitä "normaaleja" nuorten asioita, esim.käydä ulkona kavereiden kanssa. Mutta elämääni rajoittaa ujous, enkä haluaisi odottaa kymmentä vuotta että pystyisin nauttimaan elämästä. Lääkkeistä en tiedä, ei ole kokemusta, mutta en mielelläni alkaisi niitä napsimaan. Tuntuu että esim.monilla masentuneilla ei auta lääkkeet yhtään, ja niihin voi jäädä koukkuun. Jotain luontaistuotetta kerran käytin esiintymisjännitykseen, mutta en havainnut siinä mitään vaikutusta, ehkä vähän väsymystä.

        Minusta kuulostaa aika uskomattomalta tuo sääntö, että kannattaa välttää sellaisia tilanteita, jotka ahdistaa. Mielestäni juuri sellaisiin tilanteisiin pitäisi mennä, mennä oman mukavuusasteen ulkopuolelle. Ei sitä muuten pääse peloistaan eroon. Tosin ylitsepääsemättömältä tilanteelta tuntuvaan tilanteeseen ei aivan heti kannata mennä, mutta aloittaa harjoittelun pienistä asioista.


      • omia mielipiteitä vielä
        ja muillekin.... kirjoitti:

        Harmittaako sua nyt vähän vanhempana "elämätön" nuoruus, kun kerroit olevasi parikymppisenä todella ujo jännittäjä? Itse olen tällä hetkellä se parikymppinen, ja haluaisin kovasti tehdä niitä "normaaleja" nuorten asioita, esim.käydä ulkona kavereiden kanssa. Mutta elämääni rajoittaa ujous, enkä haluaisi odottaa kymmentä vuotta että pystyisin nauttimaan elämästä. Lääkkeistä en tiedä, ei ole kokemusta, mutta en mielelläni alkaisi niitä napsimaan. Tuntuu että esim.monilla masentuneilla ei auta lääkkeet yhtään, ja niihin voi jäädä koukkuun. Jotain luontaistuotetta kerran käytin esiintymisjännitykseen, mutta en havainnut siinä mitään vaikutusta, ehkä vähän väsymystä.

        Minusta kuulostaa aika uskomattomalta tuo sääntö, että kannattaa välttää sellaisia tilanteita, jotka ahdistaa. Mielestäni juuri sellaisiin tilanteisiin pitäisi mennä, mennä oman mukavuusasteen ulkopuolelle. Ei sitä muuten pääse peloistaan eroon. Tosin ylitsepääsemättömältä tilanteelta tuntuvaan tilanteeseen ei aivan heti kannata mennä, mutta aloittaa harjoittelun pienistä asioista.

        Ei minua harmita elämätön nuoruus, koska elin kuitenkin jollakin tavalla normaalisti, vaikka ahdisti. Meni naimisiin kakskymppisenä valmistuttuani ja perustettiin perhe. Eniten kai harmittaa juuri se, että menin sellaisiin paikkoihin, joissa ahdisti. Tarkoitan tällä nyt uskonnollisesti ahdistavia paikkoja, joihin ei olisi ollut periaatteessa pakko mennä. Ne tilanteet ja tilaisuudet tekivät hallaa itsetunnolleni, enkä olisi tarvinnut niitä kokemuksia.

        Tietysti muihin normaaleihin tilanteisiin kannattaa aina hakeutua. Kaupassa käyntiä voi harjoitella pienin askelin. Pitäähän ihmisen käydä joskus apteekissa, pankissa, kirjastossa ja muissakin toimistoissa. Kaikkeen asioimiseen pätee ajatus, että ihminen se on siellä tiskin takanakin. Hän on valinnut ammatikseen palveluammatin ja sinä ja minä voimme odottaa saavamme asiallista ja ystävällistä palvelua häneltä.

        Nuorempana sitä vain suhtautui niin hirveän kriittisesti itseensä ja kuvitteli muiden olevan aina parempia. Olen itse sisäistänyt ajatuksen, että kaikilla on samanlainen ihmisarvo. Jokaisella ihmisellä vauvasta vaariin on samat perustarpeet, eikä niitä pidä väheksyä. Eniten sattuu nykyään se, kun asioidessa joku tuttu kääntää päänsä pois moikatessa häntä. Aivan kuin olisi ilmaa. Se todella sattuu.


    • Olin ja olen

      Mutta vanhemmiten ujous on helpottanut. Toki edelleen olen ujo esim. sukulaisten keskuudessa kun oletan, että ne pitää minua ujona. Mutta uudessa seurassa voin ottaa "oman roolin" ja olla olematta niin ujo.

      Sekin on tärkeätä, kuten eräs hoitaja joskus minulle sanoi, että pitää hyväksyä, että joskus voi vaan olla hiljaa - eivät kaikki puhu yhtä paljon. Aina ei ole tarvetta puhua, Ja kun on pakko niin kyllä sitä silloin puhuu - yleensä.

    • punastelija

      Olen kärsinyt ujoudesta jo lapsesta asti ja tyttäreni tulee perässä eli on hyvin ujo lapsi. Olen kuitenkin ollut luonteeltani aina hyvin määrätietoinen ja sinnikäs ihminen.

      Olen kuitenkin mennyt sosiaalisiin tilanteisiin, hakeutunut asiakaspalvelu- ja myyntitehtäviin, tunkenut itseni kaikkeen mahdollisiin esiintymisiin yms. Vaikka kädet on tärissyt ja naama hehkunut punaisena eikä ääni ole tullut luonnollisesti.

      Olen myös sairastunut useampaan kertaan masennukseen ja paniikkihäiriökohtaukset ovat olleet rinnalla aina vain vaikeampina. Olen juuri toipunut syvästä masennuksesta ja todella pahasta paniikkihäiriöstä, en kyennyt menemään kodistani kauppaan, hautauduin kotiin peiton alle piiloon, en pystynyt nukkumaan, pelkäsin kaikkea, elämäni oli aivan hirveää.

      Suosittelen lämpimästi ammattitaitoista ammattiapua. Itse olen saanut avun lääkkeistä ja terapiasta. Nykyaikaiset lääkkeet ovat erittäin hyviä ja eivät aiheuta riippuvuutta. Lääkkeet vaikuttavat eri tavalla eri ihmisiin, siksi on erittäin tärkeä kertoa vaikutuksesta rehellisesti hoitavalle lääkärille, itselleni sopi vasta neljäs lääke. En yleensäkkään ymmärrä kauhean kielteistä asennetta lääkkeisiin, jos lääkäri määrää antibioottia, niin syömmehän senkin kiltisti, kyseenalaistamatta sen vaikutusta...Totta kai jokainen tekee niin kuin haluaa, mutta kannattaa ehkä selvittää lääkkeiden sisältö ammattilaisilta. Itse ymmärrän, että minulla on ihan oikea sairaus ja valitettavasti joudun syömään loppuelämäni lääkkeitä, mutta mielummin niin, kuin olla sairauden vankina.

      Hae ihmeessä apua ettei tilanteesi meni todella pahaksi, koska paniikkihäiriö tekee sen herkästi. Olen tällä hetkellä tyytyväinen ja tasapainoinen sekä pystyn palaamaan työelämään.
      Jaksa vain sinnikkäästi etsiä apua itsellesi, älä heitä elämääsi hukkaan kotona istuen. Toivon sinulle voimia ja onnea.

    • niin kauan kuin elämää

      Itse toivon ja uskon, että pääsen ujouteni kanssa sinuiksi jossain vaiheessa elämää. Oon nyt parikymppinen ja kärsin yläasteella koulukiusaamisesta.. En muista, että ala-asteella olisin ollut erityisen ujo. Luotin vain ehkä enemmän aikuisiin kuin oman ikäisiin kavereihini, joskus pidin heidän juoruilujaan vain aika hölmöinä enkä halunnut osallistua niihin. Silloin jäin joskus ulkopuolelle leikeistä, mutta aina löytyi joku kaveri jonka kanssa olla.

      Yläasteella itsetuntoni romahti kiusaamisen takia ja aloin pelätä sosiaalisia tilanteita. Kävin koulussa, vaikka pelotti ihan hirveästi mennä kouluun varsinkin tiettyjen aineiden tunneille tai jos piti pitää esitelmä. Nyt ajattelen, että olin ihan järjettömän sinnikäs silloin ja että jos NYT pitäisi mennä niihin samoihin tilanteisiin niin en kestäisi. Tuntuu, että ujouteni on pahentunut yläasteen jälkeen.. "sosiaalinen itsetuntoni" on laskenut sitä mukaa kun "suoritusitsetunto" on noussut, koska olen sitten alkanut enemmän kiinnittää huomiota suorituksiini.

      Olen kyllä nykyäänkin yrittänyt tunkea itseäni niihin pelottaviin tilanteisiin, mutta tuntuu, että omalla kohdallani se välillä pahentaa pelkoja. Joskus on sellaisia hyviä hetkiä, että ei pelota niin paljon, ja jos silloin on ihmisten kanssa, niin seuraavallakin kerralla ihmisten kanssa on helpompaa olla. Se on tilanteesta kiinni. Kannattaa olla itselleen lempeä silloin kun tarvii. Ei liian lepsu, mutta sillain, että ei liikaa pakota.

      Itse ajattelen usein (ehkä joistain tätä aihetta sivuavista kirjoista poimittu)itseni pieneksi ujoksi tytöksi, jota pelottaa, ja samalla sen pienen tytön äidiksi ja yritän rohkaista itseäni mielessäni niillä sanoilla, joita se äiti sanoisi tytölle. Yritän vakuuttaa itseni siitä, ettei ole mitään todellista hätää, vaikka fyysisesti reagoinkin, kuin olisin todella pahassa paikassa. Loppujen lopuksi, ne rohkeimmilta näyttävätkin ihmiset pelkää, mutta ne silti toimii. Kaikkia ihmisiä jännittää jonkin verran, mutta joillaki se jännittäminen käynnistää ne fyysisetki reaktiot, koska ollaan niin herkkiä.

      Itse oon päättäny edetä tässä elämässä omaan tahtiin niin paljon kun se vaan on mahdollista.. opiskella omaan tahtiini ym. Vaikka tämä yhteiskunta ympärillä yrittää pakottaa kaikkia ihmisiä rohkean ja ulospäinsuuntautuneen ihmisen muottiin, niin itse haluan olla "rohkeasti ujo" ja katsella elämää välillä vähän sivustakin. Kulkea omiakin polkujani silloin kun tuntuu, että tarvii. Loppujen lopuksi sitä saattaa NÄHDÄ enemmän tällasena ujona, vaikka ne rohkeammat tuolla jossain KOKEE enemmän. Mutta uskon, että kun elämä tuo kokemusta ja viisautta enemmän, niin kyllä niitä mahdollisuuksia kokeakin tulee eteen... kun kaikesta huolimatta jaksaa säilyttää sellasen avoimen mielen, ja tekee/etsii sellaisia asioita joista oikeasti nauttii.

      Tsemppiä sulle ja kaikille muille kohtalotovereille :)

    • rós

      Olen ollut ala-asteella tosi ujo ja oon välillä vieläkin. Yläasteella olin koulukiusattu, mutta samaan aikaan menestyin hyvin koulussa, koska tein kiltisti läksyt ja luin kokeisiin, joten sain hyviä numeroita, jotka piti edes jonkilaisen itsetunnon. Silloin koulun diskot esim vappuna oli kauheita, istuin kilttinä nurkkana ja toivoin vaan että pääsisin pois.

      Vasta nyt oon alkanut selvitä tilanteista, joissa täytyy kohdata samanikäisiä. Tärkeintä on, ettei oo liian kriittinen ja palkitsee itsensä pienestäkin. Jos kaupassa tai kirjastossa käyminen pelottaa, niin kannattaa aloittaa ihan pienestä, miettiä mitä tilanteessa voi tapahtua ja mikä siinä tilanteessa pelottaa. Ja olla vain hetken. Disko/baari kammosta pääsin, että mentiin kaverin kans vaan kokikselle arki-iltana. Opin, ettei sinne oo pakko jäädä olemaan, jos ei tunnu hyvältä.

      Tärkeää on muistaa, ettei kaikkien tarvitte olla hypersosiaalsia, sillä mitä siitäkin tulis jos kaikki puhuis vaan toistensa päälle. Aina pitää olla niitä, jotka kuunteleekin. Ja jos aloittaa uuden harrastuksen, menee vaikka joogan alkeiskursille, niin aluksi kukaan ei tunne sieltä ketään, eli siellä myös muitakin jotka on ensimmäistä kertaa
      Joten tsemppiä!!

    • sunny82

      Itselläni oli samat ongelmat teini ikäisenä kuin sulla..Nyt olen vanhempana vähän karaistunut, että en ole enää ihan niin hiirulainen :) Mutta ajan kanssa tulee lisää itseluottamusta :)nyt pistät töihin itsevarmat vaatteet päälle ja leuka pystyyn ja iloinen ilme naamalle :) tsemppiä sulle!

    • riina8

      Olen ollut aina ujo. Muutama hyvä ystävä minulla on ollut, joiden kanssa ollessa ei ole tarvinnut jännittää. Välillä minua kiusattiin. Ehkä siitä jäi sellainen tunne, että olen kuin ilmaa ja en uskalla kertoa omista tunteistani. Olin keskustelujen ja kaiken ulkopuolella.

      Esiintyminen on aina ollut hirveää. Tuntuu, että ketään muuta ei jännitä, mutta oikeasti kaikkia jännittää. Koulussa on opeteltu viestintätilanteita ja vaikka tunnit olivatkin pakkopullaa, pakotin itseni syventäville tunneille. Tunsin, että niistä on minulle todellakin hyötyä. Kun harjoiteltiin esillä oloa, haastatteluja yms. Aina vaan oma esiintymien ei miellytä, ei muut ole välttämättä niin kriittisiä sinusta kuin sinä itse.

      Sitten yhdessä vaiheessa muutin uuteen ympäristöön ja oli pakko tutustua uusiin ihmisiin. Se ei ole ikinä helppoa ja niinpä nytkin kävi että tulin petetyksi. Itsetunto oli hieman kohonnut syvimmistä itkukausista, mutta nyt itsetuntoni mytättiin täysin. Sinä et ole mitään, eikä sinusta tule mitään. Jotenkin kituuttelin itseni tuon ajan läpi. Tuntui, että ei ollut ketään joka olisi oikeasti välittänyt. kaikki vain jättivät.

      Aikaa kului ja sain muutaman kaverin. Päätin, että periksi ei anneta ja minähän selviän. Edelleen jännitän hirveästi esim. esiintymistä ja isommissa porukoissa. Useimmiten olen hiljaa, sillä en ymmärrä mistä muut puhuu tai sitten pelkään nolaavani itseni jos avaan suuni.

      Mutta nykyisin kun ikää on jo vähän enemmän, olen ymmärtänyt,että kaikki me olemme vain ihmisiä ja kaikki me teemme virheitä. Oli pakko mennä mukaan juttuihin, jotka ennen olisivat todella pelottaneet. Päätin että menen ja niin tein. Ja olen onnellinen että tein jotain. Halusin elää nuoruuttani. Silti välillä iski epätoivo, mutta niistäkin päivistä selvisi.

      Tahdonkin vain sanoa, että ujoudenkin kanssa voi oppia elämään. Täytyy luottaa itseensä, jotta voi luottaa muihin. Pian on pidettävä jonkunkokoinen esitys yleisölle ja olen aivan paineessa. Mutta uskon, että selviän myös siitä. Tsemppiä muille ujoudesta kärsiville. Me vielä näytetään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      650
      7964
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      466
      2254
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      232
      2161
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      145
      1725
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1237
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1231
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      102
      1123
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      841
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      776
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      742
    Aihe