Pakkojäsenyys

tuleva OTK / KTM

Julkisuudessa on paljon puhuttu yliopistojen ylioppilaskuntien pakkojäsenyydestä. Perustuslakivaliokunta on kaikessa viisaudessaan pitänyt järjestelmää perustuslain mukaisena huolimatta perustuslain 13 §:stä. Pykälän mukaan kenenkään ei tarvitse kuulua yhdistykseen vastoin tahtoaan. Tätä on puolusteltu esimerkiksi pitkillä perinteillä ja ylioppilaskuntien institutionaalisella asemalla opiskelijoiden sosisaalisten olojen parantajana. Pakkojäsenyyden hyväksyttävyyden puolesta puhuvat seikat ovatkin varsin vakuuttavat. Mutta niin ovat myös vastakkaiseen suuntaan viittaavat argumentit.

Valiokunta on kuitenkin katsonut, että ammattikorkeakouluihin ei voida ottaa pakkojäsenyyttä käyttöön, sillä se olisi perustuslain vastaista. Mielestäni tämä arvio noudattaa täysin perustuslain tarkoitusta.

Vaikka lakeja erikseen tutkittaessa olisikin perusteltavissa lainsäädännölliseltä kannalta, että yliopistoissa pakkojäsenyys on hyväksyttävissä ja ammattikorkeakouluissa ei, niin se ei tarkoita tilanteen olevan oikeudenmukainen.
Mielestäni tämä rikkoo räikeästi opiskelijoiden yhdenvertaisuutta. Yliopisto-opiskeija joutuu maksamaan keskimäärin noin 80 euroa pakkojäsenyydestään. Vielä kummallisempaa on se, että jos opiskelija opiskelee kahdessa eri yliopistossa tulee hänen maksaa kaksi kertaa ylioppilaskunnan jäsenmaksu. Tästä kaksinkertaisesta pakkojäsenyydestä koituu noin 130-150 euron kulut. Ammattikorkeaopiskelijalle taas ei aiheudu mitään kuluja, sillä pakkojäsenyys olisi perustuslain vastaista. Edut ovat kuitenkin samat!

Mihin perustuu se, että joudun liittymään kahteen yhdistykseen vastoin tahtoani? Ensimmäisen jäsenyyden hyväksyn, mutta mitä lisäarvoa tuo toinen jäsenyys? Saanko rahoilleni jotain vastinetta? Toteutuvatko perusoikeuteni? Miten lisäksi perustellaan se, että ammattikorkeaopiskelijat saavat valtiolta saman verran tukea, vaikka menot ovat vuoden alussa 80-150 euroa pienemmät etujen ollessa lähes identtiset?

10

2082

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dana

      joo,mullakin menee 90 euroo ylioppilaskuntamaksuun 9euroo opiskelijakorttiin.Kyllä tolle sadalle eurolle löytyisi muutakin käyttöä..

    • Tuike

      Jos minulla olisi nyt enemmän aikaa, niin voisin milteinpä kirjoittaa romaanin tästä aiheesta. Mutta joka tapauksessa jäsenmaksu ei mielestäni ole mitenkään kohtuuton, kun ottaa huomioon kaiken mitä ylioppilaskunnat opiskelijoiden hyväksi tekevät. Itse henkilökohtaisesti sain maksamani jäsenmaksun takaisin keväällä jo pelkillä hammaslääkärikäynneillä, niistä muutamasta käynnistä olisin jotunut maksamaaan yhteensä satoja euroja muualla, mutta YTHS:lla maksoin noin 6-10e kerta myönnän,että jos henkilöopiskelee kahdessa yliopistossa niin kahden maksun maksaminen on ikävää, mutta useat palvelut ovat paikkakuntakohtaisia jne.

      Ylioppilaskuntien toimintaan voi tutustua niiden kotisivuilla,joka on suotavaa, jotta ymmärtää mitä kaikkea ne oikeastaan tekevät. Tai mennä esimerkiksi ylioppilaskunnan hallituksen jäseneltä kysymään mikä maksaa ja miksi, he vastaavat kyllä. Lähetä vaikka sähköpostia ja kysy, jos ajatus kysymisestä muuten tuntuu epämiellyttävältä.

      PS. En itse kuulu minkään ylioppilaskunnan organisaatioon, vaikka puolustuspuheeni siltä saattaa vaikuttaa;).

      • tuleva OTK / KTM

        Jos vastaus tosiaan oli minulle:

        Kuten sanoin, hyväksyn ylioppilaskuntien jäsenmaksun. Mutta miksi minun pitää maksaa jäsenmaksu kahteen eri ylioppilaskuntaan? Opiskelen siis kahdessa ERI yliopistossa.

        Sitäpaitsi hammaslääkäri kuuluu YTHS-maksuun, ei ylioppilaskunnan jäsenmaksuun. YHTS-maksua ei tarvitsekaan maksaa kahtaa kertaa, vaikka opiskeleekin kahdessa eri koulussa. Joten lääkärikustannukset eivät liity suoranaisesti jäsenmaksuun.

        Olen kyllä sisäistänyt, mitä vastiketta saan yhdellä jäsenyydellä. Kysymykseni toisen jäsenyyden tuomasta lisäedusta oli retorinen. Eihän se tuo mitään etuja. Yhdellä opiskelijakortilla saa saman verran alennusta junalipusta kuin kahdella. Ateria maksaa saman vaikka olisi esittää kolmen eri koulun opiskelijakortti. Ymmärrät varmaan, mitä haen takaa. On täysin kohtuutonta maksaa kahteen eri kouluun ylioppilaskunnan jäsenmaksu, eikö? Yhdelläkin saan kaikki edut.

        Lisäksi pointtina oli se, että AMK-opiskelija saa myös kaikki nämä puolustamasi edut, vaikkei maksakaan siitä penniäkään. Mielestäni tämä tulisi ottaa huomioon opintotuessa, muuten yhdenvertaisuutta rikotaan.

      • sdfsdf
        tuleva OTK / KTM kirjoitti:

        AMK-opiskelija, joka ei kuulu SAMOK:iin ei saa opiskelijakorttia ja näin ei myöskään opiskelija-alennuksia. Joten heillä jäsenyys on käytännössä vapaaehtoinen pakko.

        Muuten maksaisin ylioppilaskunnan jäsenmaksuni ihan mielelläni, mutta ylioppilaskunnan "järjestöaktiivit" järjestävät täällä vip-bileitä joissa saa ilmaista viinaa. Ylioppilaskunta siis käyttää minun eurojani "järjestöaktiivien" känniin juottamiseen. Tuskin tarjoaisin viinaa ilmaiseksi juuri kellekään näistä "järjestöaktiiveista". YHTS-maksun puolestani saan monin kertaisesti takaisin. Ylioppilaskunnasta en juurikaan hyödy, koska ylioppilaskunta todellakin maksaa aktiiveilleen moisia ryyppäjäisiä ja nekin rahat voitaisiin käyttää paljon paremmin (esim. maksamalla osa opinto-oppaiden painokustannuksista tms..). Ja minusta 50 e on kohtuullisen paljon pahvikantisesta kalenterista joka muutenkin on täynnä mainoksia (täällä jäsenmaksu on n. 87e, josta n.37e menee YTHS:lle).

        Maksan paljon mieluummin ainejärjestöni jäsenmaksun sillä se vaikuttaa suoraan elämääni.

      • voit

        kuvitellakaan, että hyödyt jäsenyydestäsi ovat noin vähäiset. Ylioppilaskunta on opiskelijan oikeusturvan tae niin tasa-arvo-, opetus, kuin sosiaaliasioissakin. Toimittavat yleensä lehteä, välittävät asuntoja hallinnoivat opiskelijaruokaloita jne. ja ainakin Turussa ylläpitävät myös mainiota kirjastoa, jonka hankintoihin opiskelijoilla itsellään on mahdollisuus vaikuttaa. Yo-kunta tarvitsee vähiä rahojasi voidakseen palkata henkilökuntaa hoitamaan näitä asioita täysipäiväisesti. Valittaisitko Joensuun yo-kuntaan, kun tenttituloksesi kanssa Oulussa on ongelmia.

        Eipä silti, minustakaan sinun ei pitäisi olla velvoitettu maksamaan ylioppilaskunnan jäsenmaksua, jos et halua, mutta turha olisi sitten odottaa mitään palveluakaan.

        Sille ihmiselle, joka kadehti toisten ilmaisia viinoja on todettava, että jäsenmaksut eivät ole ainoa yo-kuntien rahanhankintakanava, vaikkakin pääsellainen. Ylioppilaskuntien rahankäyttö on tarkasti budjetoitua ja rahasummat isoja, siinä eivät yhdet kallista vapaa-aikaansa toisten hyväksi uhranneille järjestetyt bileet juuri paina, mutta jos pystyt osoittamaan, että ovat pirut käyttäneet rahasi viinaan, niin nosta ihmeessä asiasta meteli.

        En itsekään ole ylioppilaskunta-aktiivi, mutta tiedän sentään jotain sen asioista ja kehottaisin teitäkin hieman perehtymään.

      • hiphei
        sdfsdf kirjoitti:

        Opiskelija-alennuksia saa ilman SAMOK:in korttiakin, ateriatukeen sitä ei vaadita, eikä myöskään VR:n opiskelijakortin hankkimiseen. Ainoa, mihin sen omistamisesta on konkreettista hyötyä, on linja-autolippujen hinnan alennus. Lisäksi hintaluokka on täysin erilainen - SAMOKin kortti maksaa vain 20 € / vuosi.

      • ilmaisten viinojen kahdehtija
        voit kirjoitti:

        kuvitellakaan, että hyödyt jäsenyydestäsi ovat noin vähäiset. Ylioppilaskunta on opiskelijan oikeusturvan tae niin tasa-arvo-, opetus, kuin sosiaaliasioissakin. Toimittavat yleensä lehteä, välittävät asuntoja hallinnoivat opiskelijaruokaloita jne. ja ainakin Turussa ylläpitävät myös mainiota kirjastoa, jonka hankintoihin opiskelijoilla itsellään on mahdollisuus vaikuttaa. Yo-kunta tarvitsee vähiä rahojasi voidakseen palkata henkilökuntaa hoitamaan näitä asioita täysipäiväisesti. Valittaisitko Joensuun yo-kuntaan, kun tenttituloksesi kanssa Oulussa on ongelmia.

        Eipä silti, minustakaan sinun ei pitäisi olla velvoitettu maksamaan ylioppilaskunnan jäsenmaksua, jos et halua, mutta turha olisi sitten odottaa mitään palveluakaan.

        Sille ihmiselle, joka kadehti toisten ilmaisia viinoja on todettava, että jäsenmaksut eivät ole ainoa yo-kuntien rahanhankintakanava, vaikkakin pääsellainen. Ylioppilaskuntien rahankäyttö on tarkasti budjetoitua ja rahasummat isoja, siinä eivät yhdet kallista vapaa-aikaansa toisten hyväksi uhranneille järjestetyt bileet juuri paina, mutta jos pystyt osoittamaan, että ovat pirut käyttäneet rahasi viinaan, niin nosta ihmeessä asiasta meteli.

        En itsekään ole ylioppilaskunta-aktiivi, mutta tiedän sentään jotain sen asioista ja kehottaisin teitäkin hieman perehtymään.

        Heh,
        No kiva että sä hyödyt ylioppilaskunnasta noin paljon. Täällä yliopisto kyllä ylläpitää kirjastoa, josta kurssikirjat saa lainata (ylioppilaskunnalla ei sen kanssa mitään tekemistä ole).Opiskelijaruokalat on hoidetaan ostopalveluna yliopiston toimesta, ylioppilaskunta ei tähänkään vaikuta. Enkä ole vielä havainnut sosiaalijaoston vaikuttaneen millään tavalla, koulutusjaoston sen sijaan näkyy ja vaikuttaa (ainakin sen verran, että hankkii cv-merkintöjä jäsenilleen, yliopiston eri hallitusten ja lautakuntien opiskelijajäseneksi on käytännössä mahdoton päästä ellei satu kuulumaan oikeaan oikeaan puolueeseen ja opiskelijajärjestöön). Helsingissä nämäkin asiat ovat varmasti toisin, täällä ei.

        Ja muuten enpä kahdehdi toisten ihmisten ilmaisia viinoja, sillä minä itseasiassa kuulun tuohon vip-lippujen saaja rinkiin, mutta en kyseisissä kekkereissä käy. Ja vaikka raha noihin olisi tullut jostain ylioppilaskunnan liiketoiminnasta alkupääoma siihen on jäsenmaksuista, joten tuo tuotto voidaan käyttää paljon paremmin kuin ilmaisen viinan jakeluun.

        Itse toimin muutamassa järjestössä, jotka toimivat ylioppilaskunnan piirissä ja todella ainut hyöty mitä ylioppilaskunnasta olen kokenut saavani on näille järjestöille maksettava järjestöavustus.

        Ja muuten tuosta "tarkasta budjetoinnista", muutaman budjetin ja tilinpäätöksen nähneenä voin sanoa, että viinat on kovin helppo piilottaa jonkun hienon nimikkeen alle. Kuitteja ei kovin moni tilintarkastuskäytäntöä tuntematon ihminen tajua kysellä. Ja paljonko hyödyttää ruveta tuosta metelöimään kun ihmiset jotka vaikuttavat ovat juuri niitä, jotka rahat ryyppäävät. Ylioppilaskuntatoiminnan pitäisi silti olla pyyteetöntä.

    • Piitu

      n.100 euroa on aika iso summa ja tuntuu kyllä epäreilulta ammattikorkeaan verrattuna. Minulle ei ole edes mitään hyötyä lääkäri palveluista, koska on vakuutus jota vanhemmat haluaa maksaa opiskelujen ajan. YTHS-maksu ei ole kai pakollinen, mutta tyhmyyttäni maksoin senkin, vaikka voin käyttää yksityislääkäriä, jos tarvitsen.

      • Anonyymi

        Aivan ja nyt Hieno" uudistus.... Yliopiston jäsenmaksu 100e/per vuosi ja nyt eriksen YTHS maksu 37,5×2 vuodessa. Siis 176e./per vuosi. "IMAINEN OPISKELU" Kiitos Marinin hallitukselle! Löysivat "lypsylehmiä" opiskelijoiden alalta! Itkettävä!(((

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan ja nyt Hieno" uudistus.... Yliopiston jäsenmaksu 100e/per vuosi ja nyt eriksen YTHS maksu 37,5×2 vuodessa. Siis 176e./per vuosi. "IMAINEN OPISKELU" Kiitos Marinin hallitukselle! Löysivat "lypsylehmiä" opiskelijoiden alalta! Itkettävä!(((

        Niinpä! Lukukausimaksuja tai kurssimaksuja ei opetuksesta kuitenkaan peritä meillä Suomessa. Muualla tuhansien tai kymmenien tuhansien eurojen lukukausimaksu on normi. Niin meillä opiskellaankin helposti useita tutkintoja, ainakaan rahasta se ei ole kiinni. Ei kai paljon muustakaan, kun joka toisella 30-vuotiaalla on vähintään kaksi tutkintoa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      252
      2374
    2. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      72
      1794
    3. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      168
      1505
    4. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      328
      1493
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      41
      1045
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      82
      907
    7. Oho! Niko Saarinen saa melko persoonattomaan kotiinsa luksus faceliftin - Katso ennen-jälkeen kuvat!

      Niko Saarinen ja aika näyttävä face lift! Palkitun radiojuontajan koti sai aivan uutta lämpöä ja hehkua tv-ohjelmassa.
      Suomalaiset julkkikset
      5
      785
    8. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      176
      770
    9. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      203
      712
    10. Ettet vaan pety niin

      Varoitan etukäteen kaiken kokemamme jälkeen että en tule laittamaan viestiä enää (ensin) enkä lähestymään (ensin) enää.
      Ikävä
      50
      710
    Aihe