Mulle soitettiin eilen ja olisin päässyt Finncommille haastatteluun (lentoemännän työ). Haastattelu olisi ollut jo ma tai ti ensi viikolla. Ilmoitin etten pysty tuollaisella aikataululla tulemaan, kun olen vakituisessa työssä. Kysyttiin, olenko jatkossa halukas tulemaan haastatteluun ja tähän vastasin kyllä. Meniköhän multa nyt mahikset kokonaan? En kyllä voi ymmärtää, että ihmisen pitäisi pystyä järjestämään muutaman päivän varoitusajalla mahdollisuus haastatteluun... Muutenkin mulla on tällä hetkellä vähän "sekava" elämäntilanne ja olin jo melkein unohtanut hakeneenikaan Finncommille. Onkohan haastettaluun pääsy kyseiseen yhtiöön aika helppoa?
Finncommilta haastattelukutsu
38
9143
Vastaukset
- varma tieto
Ei sulla mahikset mennyt. Finncommille pääsee töihin kuka sinne suostuu niitten palkoilla menemään
- Jessika1984Espoo
Moi!Olisin Finncommista kiinnostunut.Joku joka siellä jo on töissä voisi kertoa tyypillisestä työpäivästä, palkasta ja millainen fiilis finncommilla on. Reitit? Työsuhde edut?En ole lentänyt aiemmin, millainen on koulutus, maksetaanko palkkaa ja kuinkapitkä tuo kurssi on?Olen käsittänyt että suomessa on eri yhtiöillä erinlaisia sopimuksia ja palkkauksia joten: KERTOKAA KERTOKAA FINCOMMILAISET KANNATTAAKO SINNE HAKEA JA MILLAISTA VÄKEÄ PALKKAAVAT? Haluavatko nuoria vai yli 30vuotiaita?
- jännittäjä
Jessika1984Espoo kirjoitti:

mä sain kutsun haastatteluun. onko ketään joka olisi siellä jo käynyt? millaista oli? koskahan saa tietää saako paikkaa? muakin noi palkka asiat kiinnostaisi... mitenkähän heillä tuon ruotsin kielenkanssa? yksi paikka jäi saamatta koksa en osannut ruotsia tarpeeksi hyvin :/ olin siis kahden ruotsalaisen tentattavana, kysymyksiin oli jo vaikea vastata suomeksikin, saati sitten ruotsiksi!
- emoko
jännittäjä kirjoitti:

Heips! Minulla haastattelu alkoi suoraan ruotsilla ja haastattelijoitakin oli kolme :)
- joopajooo
emoko kirjoitti:
Heips! Minulla haastattelu alkoi suoraan ruotsilla ja haastattelijoitakin oli kolme :)
joo 3 haastattelijaa, enkuksi, ruotsiksi, suomeksi.... huh,huh. miten kävi? pääsitkö jatkoon? ei ole mulle kuulunut vielä mitään...
- emoko
joopajooo kirjoitti:
joo 3 haastattelijaa, enkuksi, ruotsiksi, suomeksi.... huh,huh. miten kävi? pääsitkö jatkoon? ei ole mulle kuulunut vielä mitään...
juu, pääsin jatkoon, soittivat jos seuraavana päivänä... ryhmähaastis siis edessä ! =)
- KataM
emoko kirjoitti:
juu, pääsin jatkoon, soittivat jos seuraavana päivänä... ryhmähaastis siis edessä ! =)
Olisi kiva kuulla, miten kävi... Onnea ryhmähaastatteluun!!
- emoko
KataM kirjoitti:
Olisi kiva kuulla, miten kävi... Onnea ryhmähaastatteluun!!
kurssille päästiin wuhuu :) toiv. lääkärintestissä ei ilmene mitää kummallista.
- jännittäjä
tässä linkki, löysin sieltä vähän infoa
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&conference=4500000000001812&posting=22000000022678127 - huppista...
jaahas, ensin ei millään tullut tuo linkki ja sitten tulikin kahteen kertaa, hups
- Gingery*
huppista... kirjoitti:
jaahas, ensin ei millään tullut tuo linkki ja sitten tulikin kahteen kertaa, hups
Onko kukaan hakenut Intern handlingille lähtöselvitykseen? Itse laitoin hakemuksen jo varmaan pari viikkoa sitten. Mitään ei ole kuulunut, mutta toisaalta hakuaikaakin on vielä meneillään. Kyseessä on siis Finncommin maapalveluita hoitava yritys.
Voihan olla, että sinne ei kovin monia otetakaan, joten en usko että välttämättä pääsisin. Aina kannattaa kuitenkin hakea :) - KSO
Gingery* kirjoitti:
Onko kukaan hakenut Intern handlingille lähtöselvitykseen? Itse laitoin hakemuksen jo varmaan pari viikkoa sitten. Mitään ei ole kuulunut, mutta toisaalta hakuaikaakin on vielä meneillään. Kyseessä on siis Finncommin maapalveluita hoitava yritys.
Voihan olla, että sinne ei kovin monia otetakaan, joten en usko että välttämättä pääsisin. Aina kannattaa kuitenkin hakea :)Moi!
Tuota, itse asiassa se on lentoliikennevirkailija mihin todennäköisesti olet hakenut. :) Hieman eri hommaa mitä lähtöselvitysvirkailija.;) - Gingery*
KSO kirjoitti:
Moi!
Tuota, itse asiassa se on lentoliikennevirkailija mihin todennäköisesti olet hakenut. :) Hieman eri hommaa mitä lähtöselvitysvirkailija.;)Joo, se on totta. Minkäs teet kun on vielä aika vihree ilmailualalla. Ei edes tiedä noista nimikkeistä niin hyvin. Jos nyt sinne koskaan päätyy/pääsee. Oli tullu ilmotus, että ei valittu.
- KSO
Gingery* kirjoitti:
Joo, se on totta. Minkäs teet kun on vielä aika vihree ilmailualalla. Ei edes tiedä noista nimikkeistä niin hyvin. Jos nyt sinne koskaan päätyy/pääsee. Oli tullu ilmotus, että ei valittu.
Milloin sinulle tuli ilmoitus?:o Ajattelin vain selventää nuita termejä, ettei ihmiset vain saa väärää käsitystä.:)
- Gingery*
KSO kirjoitti:
Milloin sinulle tuli ilmoitus?:o Ajattelin vain selventää nuita termejä, ettei ihmiset vain saa väärää käsitystä.:)
Perjantaina tuli ilmoitus. En tiedä sitten millä perusteella valitseevat tuohon ja oliko kyseesssä vain yksi paikka. Joka tapauksessa ei haastattelupyyntöä tullut, vaikka ihan hyvä hakija mielestäni hommaan olin. Hakuaikaakin kai rutkasti jäljellä... No, sain ainakin tietää, että hakemukseni on kaiketi jotenkin ainakin noteerattu.
Alkaa jo kuumeisesti miettiä, että jos omalta alalta ei löydy mitään ni mitäs tässä seuraavaks. Tosin mietin jos väliin saisi jonkin määräaikaisen, niin se ei vielä sitoisi niin paljon. Olis vielä mahiksia omalle alallekin hakea... Niin paljon vaivaa työttömänä olo, että sitä yötä myöten melkein pohtii näitä työkuvioita. Vaikka ehkä se ei miettimällä parane :D Pitää vaan toivoo et joku haku antaa tulostakin. - KSO
Gingery* kirjoitti:
Perjantaina tuli ilmoitus. En tiedä sitten millä perusteella valitseevat tuohon ja oliko kyseesssä vain yksi paikka. Joka tapauksessa ei haastattelupyyntöä tullut, vaikka ihan hyvä hakija mielestäni hommaan olin. Hakuaikaakin kai rutkasti jäljellä... No, sain ainakin tietää, että hakemukseni on kaiketi jotenkin ainakin noteerattu.
Alkaa jo kuumeisesti miettiä, että jos omalta alalta ei löydy mitään ni mitäs tässä seuraavaks. Tosin mietin jos väliin saisi jonkin määräaikaisen, niin se ei vielä sitoisi niin paljon. Olis vielä mahiksia omalle alallekin hakea... Niin paljon vaivaa työttömänä olo, että sitä yötä myöten melkein pohtii näitä työkuvioita. Vaikka ehkä se ei miettimällä parane :D Pitää vaan toivoo et joku haku antaa tulostakin.Ja milloin laitoit hakemuksen menemään? Aika nopeaan ovat antaneet hylsyn vaikka hakuaika näyttäisi loppuvan 1.5 ja mielestäni paikkoja oli 3.
Jos asut pk-seudulla niin kyllähän täällä töitä löytyy vaikka muille jakaa. Eri asia on vain siinä, että oletko valmis tekemään jotain muuta työtä kuin koulutukseesi sopiva.
Mikäs sinä sitten olet koulutukseltasi? - KSO
KSO kirjoitti:
Ja milloin laitoit hakemuksen menemään? Aika nopeaan ovat antaneet hylsyn vaikka hakuaika näyttäisi loppuvan 1.5 ja mielestäni paikkoja oli 3.
Jos asut pk-seudulla niin kyllähän täällä töitä löytyy vaikka muille jakaa. Eri asia on vain siinä, että oletko valmis tekemään jotain muuta työtä kuin koulutukseesi sopiva.
Mikäs sinä sitten olet koulutukseltasi?Jeps..olitkin laittanut sen muutama viikko sitten. :) Sorry!
- Gingery*
KSO kirjoitti:
Jeps..olitkin laittanut sen muutama viikko sitten. :) Sorry!
Juu, maaliskuun puolivälissä laitoin. Olen matkailualan restonomi. Jonkin verran on jo oman alan kokemusta ja siitä ei kuitenkaan kauheesti aikaa kun oon valmistunu. Olen tehnyt jo muunkinlaista työtä kun oman alan. Sitä vaan haluais oman alan työtä kun se kuitenkin kiinnostaa ja on opiskellut ja kaikkea. Ja haluais vakituisemman paikan. Jos ottaa mitä tahansa työtäkin, niin sitä kuitenkin haikailee sitten oman alan töitä ja ei se oo kiva koko ajan hakee. Aina alottaa alusta. Ja sitten lomaakaan ei saa sillä menolla koskaan. Rimakaan ei mulla oo niin korkeella eli en oo tosiaankaan heti pyrkimässä mikskään päälliköks tai jotain.
- kaikki :)
Oletteko tietoisia siitä että pystyykö lentoemännän työtä hoitamaan esim vaasasta käsin vaikka helsinki-vantaa on määräpaikkana?
Onko kenelläkään kokemusta taikka tietoa?
Kiitos paljon vastanneille :)
Millainen oli haastattelu?- KSO
Ihan totta puhut! Tottakai sitä haluaisi oman alan töitä. On tosiaan jännä homma, että noin ilmoittivat. Toivon, että löydät oman alasi hommia mahdollisimman nopeasti niin ei tarvitse työttömänä roikkua. Itse olin joskus aikoina puoli vuotta työttömänä ja voin sanoa, että päätä alkoi jo turvottamaan.:)
Eihän siinä olisi voinut olla tuo ruotsi minkätakia eivät ottaneet?(ottaen huomioon, että monelle suomalaiselle se tuottaa vaikeuksia.:) ) Tosin maapalvelu readytogo:lla ei ollut lentoliikennevirkailijaksi vaatimusehtona ruotsia. Ehkä tuo on sitten Finncomin ja Inter Handlingin omia juttuja. Turha oikeastaan spekuloida kun ei tiedä!:)
Sitten Heissanille..
Etsiskelemällä ja tutkimisilla olisit varmasti saanut tuohon vastauksen, mutta Finncomm ainakin tietääkseni velvoittaa sinua asumaan PK-seudulla. Tämä oli vain minun jonnin joutava vastaus kun en ole edes stuertti/lentoemo. - se..
KSO kirjoitti:
Ihan totta puhut! Tottakai sitä haluaisi oman alan töitä. On tosiaan jännä homma, että noin ilmoittivat. Toivon, että löydät oman alasi hommia mahdollisimman nopeasti niin ei tarvitse työttömänä roikkua. Itse olin joskus aikoina puoli vuotta työttömänä ja voin sanoa, että päätä alkoi jo turvottamaan.:)
Eihän siinä olisi voinut olla tuo ruotsi minkätakia eivät ottaneet?(ottaen huomioon, että monelle suomalaiselle se tuottaa vaikeuksia.:) ) Tosin maapalvelu readytogo:lla ei ollut lentoliikennevirkailijaksi vaatimusehtona ruotsia. Ehkä tuo on sitten Finncomin ja Inter Handlingin omia juttuja. Turha oikeastaan spekuloida kun ei tiedä!:)
Sitten Heissanille..
Etsiskelemällä ja tutkimisilla olisit varmasti saanut tuohon vastauksen, mutta Finncomm ainakin tietääkseni velvoittaa sinua asumaan PK-seudulla. Tämä oli vain minun jonnin joutava vastaus kun en ole edes stuertti/lentoemo.Koska olen kysynyt sitä myös heiltä mutta antavat ympäripyöreitä vastauksia, olen toiminut lentoemäntänä aikaisemmin eri yrityksessä mutta heitä ei haitannut vaikka en ollut pk-seudulta..
Sen takia kysäisin koska ajattelin että jos jollakin teillä on tietoa kyseisestä asiasta..
Mutta kiitoksia vastauksesta :) - KSO(ei jaksanut kirjautua)
se.. kirjoitti:
Koska olen kysynyt sitä myös heiltä mutta antavat ympäripyöreitä vastauksia, olen toiminut lentoemäntänä aikaisemmin eri yrityksessä mutta heitä ei haitannut vaikka en ollut pk-seudulta..
Sen takia kysäisin koska ajattelin että jos jollakin teillä on tietoa kyseisestä asiasta..
Mutta kiitoksia vastauksesta :)Jep. En itsekkään oikein ymmärrä tuota asumisvelvoitetta. Jos ajattelisin itseni työnantajana, niin minulle olisi ainakin henk.koht ihan sama missä työntekijä asuu, kunhan hoitaa hommansa. Ehkä tällä on haettu Finncomilla sitä, että saadaan tarvittaessa nopeasti paikalle!? Ken tietää.
- .,.,.,.,.,.
se.. kirjoitti:
Koska olen kysynyt sitä myös heiltä mutta antavat ympäripyöreitä vastauksia, olen toiminut lentoemäntänä aikaisemmin eri yrityksessä mutta heitä ei haitannut vaikka en ollut pk-seudulta..
Sen takia kysäisin koska ajattelin että jos jollakin teillä on tietoa kyseisestä asiasta..
Mutta kiitoksia vastauksesta :)ei ketään haittaa / kiinnosta missä asut, sinun tulee olla vain paikalla aina kun työt alkavat virkapuku päällä toimistolla. Myöhästyä ei tietenkään saa / pidä ja jos lentosi vaasasta on myöhässä tai peruttu ei se kelpaa syyksi ja edes ketään kiinnosta.
siis voit hyvin asua vaasassa, mutta työmatkoihin kulkeminen sieltä helsinkiin lisää tietenkin pituutta ja vie voimia. - Gingery*
.,.,.,.,.,. kirjoitti:
ei ketään haittaa / kiinnosta missä asut, sinun tulee olla vain paikalla aina kun työt alkavat virkapuku päällä toimistolla. Myöhästyä ei tietenkään saa / pidä ja jos lentosi vaasasta on myöhässä tai peruttu ei se kelpaa syyksi ja edes ketään kiinnosta.
siis voit hyvin asua vaasassa, mutta työmatkoihin kulkeminen sieltä helsinkiin lisää tietenkin pituutta ja vie voimia.miksi eivät olleet kiinnostuneita... Tuskin ruotsikaan oli syy. Kohtuu hyvä ruotsin kielen taito kummiskin. Parempikin voisi olla, mutta se on totta että monille se on aika hankala. Ellei sitten ole toinen äidinkieli.
Puoli vuotta onkin pitkä aika olla työttömänä. Mulla ei ole takana kun kuukauden päivät vasta. Se on hyvä, että olet ilmeisesti kuitenkin nyt työelämässä. Se tuntuu niin hullulle jos jo nuorena joutuu kovin pitkään työttömänä olemaan. Onneksi saan kuitenkin ansiosidonnaista, joka on vähän parempi kuin kelan rahat. Ettei sentään ihan talous kaadu. Käy se työnhakukin työstä. Ja kyllä sitä toivoo, että saisi pian työtä. Uskon, etttä meillä on Suomessa paljon hyviä ja koulutettuja ihmisiä työttöminä. Kun vaan saataisiin kaikki resurssit otettua käyttöönkin. Liikaa nähdään työntekijä pelkästään menoeränä. - KSO
Gingery* kirjoitti:
miksi eivät olleet kiinnostuneita... Tuskin ruotsikaan oli syy. Kohtuu hyvä ruotsin kielen taito kummiskin. Parempikin voisi olla, mutta se on totta että monille se on aika hankala. Ellei sitten ole toinen äidinkieli.
Puoli vuotta onkin pitkä aika olla työttömänä. Mulla ei ole takana kun kuukauden päivät vasta. Se on hyvä, että olet ilmeisesti kuitenkin nyt työelämässä. Se tuntuu niin hullulle jos jo nuorena joutuu kovin pitkään työttömänä olemaan. Onneksi saan kuitenkin ansiosidonnaista, joka on vähän parempi kuin kelan rahat. Ettei sentään ihan talous kaadu. Käy se työnhakukin työstä. Ja kyllä sitä toivoo, että saisi pian työtä. Uskon, etttä meillä on Suomessa paljon hyviä ja koulutettuja ihmisiä työttöminä. Kun vaan saataisiin kaikki resurssit otettua käyttöönkin. Liikaa nähdään työntekijä pelkästään menoeränä.Minulle ainakin ko. kieli on vähän hakusessa. Mutta toki olisin valmis opettelemaan jos tarve vaatisi.:)
Joo, olen työelämässä..kovastikkin. Nyt alkaa vaan vähän tökkimään tämä homma, kun alkanut miettimään omaa henkeä ja terveyttä.
Se vaan oli joskus sitä aikaa kun valmistuin koulusta ja puoli vuotta eteenpäin niin armeija alkoi niin työvoimatoimiston mamma sanoi vaan, että:
"ihan turha sinun on edes hakea töitä, kun kukaan ei ota sinua töihin kun armeija alkaa noin pian."
Nyt meidän pitää vaan saada sinulle nopeasti töitä, ettet vaan tottuisi tuohon työttömänä olemiseen.;) Onneksi omassa tilanteessanikin olin käynyt opistotasoisen koulun, mitä lukion,niin sai sitten työttömyysaikana edes vähän rahukkaa.:)
Itse en ole koskaan oikein joutunut etsimään töitä niin en voi sanoa, että käykö se työstä, mutta uskon jos niin sanot.:)
No mites tuo lentoemon homma?Oli pakko kysyä, kun niin moni täällä haluaa lentoemoksi.:) - Gingery*
KSO kirjoitti:
Minulle ainakin ko. kieli on vähän hakusessa. Mutta toki olisin valmis opettelemaan jos tarve vaatisi.:)
Joo, olen työelämässä..kovastikkin. Nyt alkaa vaan vähän tökkimään tämä homma, kun alkanut miettimään omaa henkeä ja terveyttä.
Se vaan oli joskus sitä aikaa kun valmistuin koulusta ja puoli vuotta eteenpäin niin armeija alkoi niin työvoimatoimiston mamma sanoi vaan, että:
"ihan turha sinun on edes hakea töitä, kun kukaan ei ota sinua töihin kun armeija alkaa noin pian."
Nyt meidän pitää vaan saada sinulle nopeasti töitä, ettet vaan tottuisi tuohon työttömänä olemiseen.;) Onneksi omassa tilanteessanikin olin käynyt opistotasoisen koulun, mitä lukion,niin sai sitten työttömyysaikana edes vähän rahukkaa.:)
Itse en ole koskaan oikein joutunut etsimään töitä niin en voi sanoa, että käykö se työstä, mutta uskon jos niin sanot.:)
No mites tuo lentoemon homma?Oli pakko kysyä, kun niin moni täällä haluaa lentoemoksi.:)Se riippuu vähän mimmosta työtä etsiikin. Mutta jos yrittää panostaa hakemuksiin. Jotkuthan kuulemma lähettelee 100 tai enemmän hakemuksia kuussa. Se ainakin on jo melkonen homma.
Kävin rekrymessuillakin. Siellä puhelin lentoemännän työssä olevien kanssa. Kehuivat työtään ja sanoivat vaihtelevaksi. Tosin ahtaat tilat sitten eivät ole kovin ergonomiset. Helposti saa hartiavaivoja. Sitten oon miettiny et miten he syövät? Lentokoneruokaa ahtaassa tilassa seisaaltaan? Näin olen ainakin kuullut. Onko sellainen sitten pitemmän päälle terveellistä. Jännä miten monet kuitenkin halajaa lentoemoksi/stuertiksi.
Olen aikalailla terve. Silti pitäis ensin käydä lääkärillä, että tulisko toi työ kysymykseenkään. Kun olen käsittänyt et ilmailulääkäri on tosi tarkka. Mutta olen harkinnut tätäkin vaihtoehtoa. Pitäis vaan tähän väliajaksi ennen kuin voi hakeakaan niin keksiä jotain.
Oma työsi siis rasittaa terveyttä. Terveys on pitemmän päälle kyllä etusijalla minustakin. Esim. vartiointihommat on aika pahoja. Maksetaan huonosti, mutta silti oman terveyden vaara on aina olemassa. Palomiehille kuitenkin maksetaan sentään työn vaaroista kohtuullisesti. - KSO
Gingery* kirjoitti:
Se riippuu vähän mimmosta työtä etsiikin. Mutta jos yrittää panostaa hakemuksiin. Jotkuthan kuulemma lähettelee 100 tai enemmän hakemuksia kuussa. Se ainakin on jo melkonen homma.
Kävin rekrymessuillakin. Siellä puhelin lentoemännän työssä olevien kanssa. Kehuivat työtään ja sanoivat vaihtelevaksi. Tosin ahtaat tilat sitten eivät ole kovin ergonomiset. Helposti saa hartiavaivoja. Sitten oon miettiny et miten he syövät? Lentokoneruokaa ahtaassa tilassa seisaaltaan? Näin olen ainakin kuullut. Onko sellainen sitten pitemmän päälle terveellistä. Jännä miten monet kuitenkin halajaa lentoemoksi/stuertiksi.
Olen aikalailla terve. Silti pitäis ensin käydä lääkärillä, että tulisko toi työ kysymykseenkään. Kun olen käsittänyt et ilmailulääkäri on tosi tarkka. Mutta olen harkinnut tätäkin vaihtoehtoa. Pitäis vaan tähän väliajaksi ennen kuin voi hakeakaan niin keksiä jotain.
Oma työsi siis rasittaa terveyttä. Terveys on pitemmän päälle kyllä etusijalla minustakin. Esim. vartiointihommat on aika pahoja. Maksetaan huonosti, mutta silti oman terveyden vaara on aina olemassa. Palomiehille kuitenkin maksetaan sentään työn vaaroista kohtuullisesti.Niin kuin otsikko jo sen sanoo..osu ja kolahti. Sen tyyppistä työtä teen..astetta vaativampaa vaan. Reilu puoli vuotta sitten kun minulle tuli huumeruisku sormeen niin silloin pysähdin hetkeksi ja ajattelin, että onko tämä sen arvoista. Tämän lisäksi teen vielä vähän muitakin hommia. Ja kuitenkin tuo ilmailu on aina ollut lähellä sydäntä. Siksi pyrinkin niihin ympyröihin.:)
Joo, yleensäkkin nuo terveysvaatimukset ilmailupuolelle on aika vaativat.
En tiedä nuista heidän ruokailutottumuksistaan, mutta kuulostaa vähän hullulta, että seisten syötäisiin. Koska onhan heille oltava penkit lentoonlähdön/laskun aikana.:)
Lentoemonkin hommat on vähän sellaisia, että jotkut tykkää ja jotkut ei. Jotkut perheelliset pärjää ja jotkut ei. On varmasti aika paljon ihmisestä kiinni, niin kuin kaikessa muussakkin mitä teet.
Kuitenkin luulen, että miksi nuoret tytöt haluavat on lentoemoksi on se ammatin tuoma ylpeys:"olen lentoemäntä" ja stereotypiä lentoemännästä:"kuinka glamourikasta se on." Loppujen lopuksi töistä on glamour kaukana. Taas tietenkin pitää sanoa, että en 100% sano koska en ole stuertti, enkä mielestäni myöskään lentoemäntä.:)
Kiinostaako sinua ilmailu? - KSO(aargh..)
Gingery* kirjoitti:
Se riippuu vähän mimmosta työtä etsiikin. Mutta jos yrittää panostaa hakemuksiin. Jotkuthan kuulemma lähettelee 100 tai enemmän hakemuksia kuussa. Se ainakin on jo melkonen homma.
Kävin rekrymessuillakin. Siellä puhelin lentoemännän työssä olevien kanssa. Kehuivat työtään ja sanoivat vaihtelevaksi. Tosin ahtaat tilat sitten eivät ole kovin ergonomiset. Helposti saa hartiavaivoja. Sitten oon miettiny et miten he syövät? Lentokoneruokaa ahtaassa tilassa seisaaltaan? Näin olen ainakin kuullut. Onko sellainen sitten pitemmän päälle terveellistä. Jännä miten monet kuitenkin halajaa lentoemoksi/stuertiksi.
Olen aikalailla terve. Silti pitäis ensin käydä lääkärillä, että tulisko toi työ kysymykseenkään. Kun olen käsittänyt et ilmailulääkäri on tosi tarkka. Mutta olen harkinnut tätäkin vaihtoehtoa. Pitäis vaan tähän väliajaksi ennen kuin voi hakeakaan niin keksiä jotain.
Oma työsi siis rasittaa terveyttä. Terveys on pitemmän päälle kyllä etusijalla minustakin. Esim. vartiointihommat on aika pahoja. Maksetaan huonosti, mutta silti oman terveyden vaara on aina olemassa. Palomiehille kuitenkin maksetaan sentään työn vaaroista kohtuullisesti.Niin kuin otsikko jo sen sanoo.. Sen tyyppistä työtä teen..astetta vaativampaa vaan. Reilu puoli vuotta sitten kun minulle tuli huumeruisku sormeen niin silloin pysähdin hetkeksi ja ajattelin, että onko tämä sen arvoista. Tämän lisäksi teen vielä vähän muitakin hommia. Ja kuitenkin tuo ilmailu on aina ollut lähellä sydäntä. Siksi pyrinkin niihin ympyröihin.:)
Joo, yleensäkkin nuo terveysvaatimukset ilmailupuolelle on aika vaativat.
Kuulostaa vähän hullulta, että seisten syötäisiin. Koska onhan heille oltava penkit lentoonlähdön/laskun aikana.:)
Lentoemonkin hommat on vähän sellaisia, että jotkut tykkää ja jotkut ei. Jotkut perheelliset pärjää ja jotkut ei. On varmasti aika paljon ihmisestä kiinni, niin kuin kaikessa muussakkin mitä teet.
Kuitenkin luulen, että miksi nuoret tytöt haluavat on lentoemoksi on se ammatin tuoma ylpeys:"olen lentoemäntä" ja stereotypiä lentoemännästä:"kuinka glamourikasta se on." Loppujen lopuksi töistä on glamour kaukana. Taas tietenkin pitää sanoa, että en 100% sano koska en ole stuertti, enkä mielestäni myöskään lentoemäntä.:)
Kiinostaako sinua ilmailu?
(Aargh, vähän hipoo silmien väliä, kun ei anna kirjautuneena lähettää tätä viestiä koska "massapostattiminen on kiellettyä" - KSO(ei kirj.)
KSO(aargh..) kirjoitti:
Niin kuin otsikko jo sen sanoo.. Sen tyyppistä työtä teen..astetta vaativampaa vaan. Reilu puoli vuotta sitten kun minulle tuli huumeruisku sormeen niin silloin pysähdin hetkeksi ja ajattelin, että onko tämä sen arvoista. Tämän lisäksi teen vielä vähän muitakin hommia. Ja kuitenkin tuo ilmailu on aina ollut lähellä sydäntä. Siksi pyrinkin niihin ympyröihin.:)
Joo, yleensäkkin nuo terveysvaatimukset ilmailupuolelle on aika vaativat.
Kuulostaa vähän hullulta, että seisten syötäisiin. Koska onhan heille oltava penkit lentoonlähdön/laskun aikana.:)
Lentoemonkin hommat on vähän sellaisia, että jotkut tykkää ja jotkut ei. Jotkut perheelliset pärjää ja jotkut ei. On varmasti aika paljon ihmisestä kiinni, niin kuin kaikessa muussakkin mitä teet.
Kuitenkin luulen, että miksi nuoret tytöt haluavat on lentoemoksi on se ammatin tuoma ylpeys:"olen lentoemäntä" ja stereotypiä lentoemännästä:"kuinka glamourikasta se on." Loppujen lopuksi töistä on glamour kaukana. Taas tietenkin pitää sanoa, että en 100% sano koska en ole stuertti, enkä mielestäni myöskään lentoemäntä.:)
Kiinostaako sinua ilmailu?
(Aargh, vähän hipoo silmien väliä, kun ei anna kirjautuneena lähettää tätä viestiä koska "massapostattiminen on kiellettyä"No vitsi..sehän sittenkin lähetteli sen. :) Oho..
- Kohtalotoveri
Gingery* kirjoitti:
Se riippuu vähän mimmosta työtä etsiikin. Mutta jos yrittää panostaa hakemuksiin. Jotkuthan kuulemma lähettelee 100 tai enemmän hakemuksia kuussa. Se ainakin on jo melkonen homma.
Kävin rekrymessuillakin. Siellä puhelin lentoemännän työssä olevien kanssa. Kehuivat työtään ja sanoivat vaihtelevaksi. Tosin ahtaat tilat sitten eivät ole kovin ergonomiset. Helposti saa hartiavaivoja. Sitten oon miettiny et miten he syövät? Lentokoneruokaa ahtaassa tilassa seisaaltaan? Näin olen ainakin kuullut. Onko sellainen sitten pitemmän päälle terveellistä. Jännä miten monet kuitenkin halajaa lentoemoksi/stuertiksi.
Olen aikalailla terve. Silti pitäis ensin käydä lääkärillä, että tulisko toi työ kysymykseenkään. Kun olen käsittänyt et ilmailulääkäri on tosi tarkka. Mutta olen harkinnut tätäkin vaihtoehtoa. Pitäis vaan tähän väliajaksi ennen kuin voi hakeakaan niin keksiä jotain.
Oma työsi siis rasittaa terveyttä. Terveys on pitemmän päälle kyllä etusijalla minustakin. Esim. vartiointihommat on aika pahoja. Maksetaan huonosti, mutta silti oman terveyden vaara on aina olemassa. Palomiehille kuitenkin maksetaan sentään työn vaaroista kohtuullisesti.Heissan,
Lohduttavaa kuulla, että joku toinenkin on vastaavanlaisessa tilanteessa kuin minä! Olen etsinyt matkailualan työtä jo 2 vuotta pääkaupunkiseudulta. Okei, olen ollut super-nirso yhtiöiden ja paikkojen suhteen, mutta silti olen hakenut kymmeniä paikkoja ja laittanut satoja avoimia hakemuksia.
Tradenomit ja ekonomit vievät matkailualalta paljon paikkoja - usein restonomien nenän edestä. Se tuntuu jotenkin epäreilulta kun juuri meillä on se ALAN koulutus ja motivaatio, koska olemme alunperinkin hakeutuneet juuri matkailualan pariin! Toisaalta restonomin tutkinto on niin hajanainen. Sillä nimikkeellä kun työskennellään esim. ravintolamaailmassa tai sitten lentoyhtiössä myyntipäällikkönä.
Tuosta lentoemon hommasta... Se terveystarkastus karsii niin monta mainiota tapausta. Itse olen hakenut jo neljä kertaa ja aina on töpännyt johonkin ohimenneeseen ja vähäpätöiseenkin sairauteen/operaatioon kaukana menneisyydessä. Kai se on pikkuhiljaa uskottava etten ole kelvollinen vaikka olen terve ja hyväkuntoinen. Eli itseltäni on jo sekin tie suljettu.
Tähän työnhakuun jää koukkuun ja se on mielessä koko ajan. Tarkistan tietyt saitit jopa kolme kertaa päivässä. Mitä kautta sinä etsit työpaikkoja? - Gingery*
KSO(ei kirj.) kirjoitti:
No vitsi..sehän sittenkin lähetteli sen. :) Oho..
Tää Suomi24 vähän tökkii. Oon huomannu et jos luulee ettei viesti tule tänne, niin kannattaa odottaa koska se voi kuitenkin viiveellä tulla. Outo juttu, mutta olihan tää yhessä vaiheessa monta päivää poissa pelistäkin koko keskustelusivusto.
Kyllähän se ilmailu kiinnostaa. Vaikealta vaan tuntuu päästä kuvioihin. Vaikuttaa siltä, että piiri pieni pyörii niissäkin piireissä. Halukkaita ilmeisesti kentälle on tulossa niin paljon myös. Vaihtuvuuskin kuulemma aika pientä. Tietysti turvatarkastushommissa tuntuu haku olevan usein päällä. Varmaan joku siinäkin viihtyy, mutta itseä ei se silleen kiinnosta. Vartiointialaan oon siinä mielessä perehtyny, että vartijakortti löytyy.
Teet kuitenkin tosi tärkeetä työtä :) Onneksi ruiskusta tartunnan saamisen riski on tosi pieni, mutta ei se silti mukavaa niihin ole törmätä. Moniakin ammatteja ei arvosteta tarpeeksi, vaikka mun mielestä kaikki työt on tosi tärkeitä. Siivoojatkin tekee tosi arvokasta työtä.
Mä en oo pitänyt lentoemännän työtä koskaan mitenkään glamourina. Rankka työ se on, mutta oon alkanu miettiä, että ehkä siinä kuitenkin on omat puolensakin. Ainakin heitä haetaan aika kivasti, tosin hakijoitakin on paljon. Finnairille pääsee n. 10 % hakijoista. - emoko
Kohtalotoveri kirjoitti:
Heissan,
Lohduttavaa kuulla, että joku toinenkin on vastaavanlaisessa tilanteessa kuin minä! Olen etsinyt matkailualan työtä jo 2 vuotta pääkaupunkiseudulta. Okei, olen ollut super-nirso yhtiöiden ja paikkojen suhteen, mutta silti olen hakenut kymmeniä paikkoja ja laittanut satoja avoimia hakemuksia.
Tradenomit ja ekonomit vievät matkailualalta paljon paikkoja - usein restonomien nenän edestä. Se tuntuu jotenkin epäreilulta kun juuri meillä on se ALAN koulutus ja motivaatio, koska olemme alunperinkin hakeutuneet juuri matkailualan pariin! Toisaalta restonomin tutkinto on niin hajanainen. Sillä nimikkeellä kun työskennellään esim. ravintolamaailmassa tai sitten lentoyhtiössä myyntipäällikkönä.
Tuosta lentoemon hommasta... Se terveystarkastus karsii niin monta mainiota tapausta. Itse olen hakenut jo neljä kertaa ja aina on töpännyt johonkin ohimenneeseen ja vähäpätöiseenkin sairauteen/operaatioon kaukana menneisyydessä. Kai se on pikkuhiljaa uskottava etten ole kelvollinen vaikka olen terve ja hyväkuntoinen. Eli itseltäni on jo sekin tie suljettu.
Tähän työnhakuun jää koukkuun ja se on mielessä koko ajan. Tarkistan tietyt saitit jopa kolme kertaa päivässä. Mitä kautta sinä etsit työpaikkoja?Mitähän sitten ovat nämä vähäpätöiset sairautesi? Finncommin sivulla ainakin mainitaan nämä karsivina, jos niitä on muitakin, niin luulisi heidän kertovan niistä?
Sairaudet eivät välttämättä muodosta estettä työhön, mutta niiden salaaminen oikeuttaa purkamaan solmitun työsuhteen.
Esim. seuraavat sairaudet voivat olla este työllistymiselle:
diabetes
migreeni
epilepsia
astma
krooninen nuha
paha siitepölyallergia
toistuvat korva- tai poskiontelotulehdukset
psyykkinen sairaus
hoitamaton verenpainetauti
tuki- ja liikuntaelinten sairaudet tai niiden vammojen jälkitilat
päihteiden väärinkäyttö - emoko
Kohtalotoveri kirjoitti:
Heissan,
Lohduttavaa kuulla, että joku toinenkin on vastaavanlaisessa tilanteessa kuin minä! Olen etsinyt matkailualan työtä jo 2 vuotta pääkaupunkiseudulta. Okei, olen ollut super-nirso yhtiöiden ja paikkojen suhteen, mutta silti olen hakenut kymmeniä paikkoja ja laittanut satoja avoimia hakemuksia.
Tradenomit ja ekonomit vievät matkailualalta paljon paikkoja - usein restonomien nenän edestä. Se tuntuu jotenkin epäreilulta kun juuri meillä on se ALAN koulutus ja motivaatio, koska olemme alunperinkin hakeutuneet juuri matkailualan pariin! Toisaalta restonomin tutkinto on niin hajanainen. Sillä nimikkeellä kun työskennellään esim. ravintolamaailmassa tai sitten lentoyhtiössä myyntipäällikkönä.
Tuosta lentoemon hommasta... Se terveystarkastus karsii niin monta mainiota tapausta. Itse olen hakenut jo neljä kertaa ja aina on töpännyt johonkin ohimenneeseen ja vähäpätöiseenkin sairauteen/operaatioon kaukana menneisyydessä. Kai se on pikkuhiljaa uskottava etten ole kelvollinen vaikka olen terve ja hyväkuntoinen. Eli itseltäni on jo sekin tie suljettu.
Tähän työnhakuun jää koukkuun ja se on mielessä koko ajan. Tarkistan tietyt saitit jopa kolme kertaa päivässä. Mitä kautta sinä etsit työpaikkoja?Siis mtähän sitten ovat nämä vähäpätöiset sairautesi? Finncommin sivulla ainakin mainitaan nämä karsivina, jos niitä on muitakin, niin luulisi heidän kertovan niistä?
Sairaudet eivät välttämättä muodosta estettä työhön, mutta niiden salaaminen oikeuttaa purkamaan solmitun työsuhteen.
Esim. seuraavat sairaudet voivat olla este työllistymiselle:
diabetes
migreeni
epilepsia
astma
krooninen nuha
paha siitepölyallergia
toistuvat korva- tai poskiontelotulehdukset
psyykkinen sairaus
hoitamaton verenpainetauti
tuki- ja liikuntaelinten sairaudet tai niiden vammojen jälkitilat
päihteiden väärinkäyttö - stewardess2008
Kohtalotoveri kirjoitti:
Heissan,
Lohduttavaa kuulla, että joku toinenkin on vastaavanlaisessa tilanteessa kuin minä! Olen etsinyt matkailualan työtä jo 2 vuotta pääkaupunkiseudulta. Okei, olen ollut super-nirso yhtiöiden ja paikkojen suhteen, mutta silti olen hakenut kymmeniä paikkoja ja laittanut satoja avoimia hakemuksia.
Tradenomit ja ekonomit vievät matkailualalta paljon paikkoja - usein restonomien nenän edestä. Se tuntuu jotenkin epäreilulta kun juuri meillä on se ALAN koulutus ja motivaatio, koska olemme alunperinkin hakeutuneet juuri matkailualan pariin! Toisaalta restonomin tutkinto on niin hajanainen. Sillä nimikkeellä kun työskennellään esim. ravintolamaailmassa tai sitten lentoyhtiössä myyntipäällikkönä.
Tuosta lentoemon hommasta... Se terveystarkastus karsii niin monta mainiota tapausta. Itse olen hakenut jo neljä kertaa ja aina on töpännyt johonkin ohimenneeseen ja vähäpätöiseenkin sairauteen/operaatioon kaukana menneisyydessä. Kai se on pikkuhiljaa uskottava etten ole kelvollinen vaikka olen terve ja hyväkuntoinen. Eli itseltäni on jo sekin tie suljettu.
Tähän työnhakuun jää koukkuun ja se on mielessä koko ajan. Tarkistan tietyt saitit jopa kolme kertaa päivässä. Mitä kautta sinä etsit työpaikkoja?Minkälaisilla perusteilla ovat sitten terveystarkastuksessa karsineet, minkälaiset sairaudet? Mille yhtiölle olet hakenut? Finnair on kuulemma paljon tiukempi kun muut...siis ton terveyden suhteen.
- Gingery*
stewardess2008 kirjoitti:
Minkälaisilla perusteilla ovat sitten terveystarkastuksessa karsineet, minkälaiset sairaudet? Mille yhtiölle olet hakenut? Finnair on kuulemma paljon tiukempi kun muut...siis ton terveyden suhteen.
En yhtään ihmettele et kohtalontovereita löytyy. Jos ei pk-seudulla ole helppo löytää työtä, niin vielä vaikeempaa varmasti muualla Suomessa. Restonomeja kuitenkin valmistuu mm. Jyväskylästä, Savonlinnasta, Porista, Ikaalisista jne. Lapista tietenkin varmaan työtä saa.
Se on vähän harmi tosiaan, että vaikka on matkailualaa nimenomaan opiskellu, niin sitten on vielä tradenomit ja ekonomit. Mutta mikäänhän ei heitä estä hakemasta matkailualalle. Restonomin taas on vähän vaikeempi hakee muita hommia ehkä. Toisaalta kiinnostuskin on matkailussa. Sitten ammattikorkeakoulusta valmistuu vielä kulttuurintuottajia, jotka kanssa hakee samoja hommia osin. Varmasti ainakin messu-, kokous, ja kongressialan hommia, joka myös itseäni kiinnostaisi. Eipä tälle mitään voi, koulutusta ainakin piisaa Suomessa. Mutta työvoimapulasta ei kyllä voi mielestäni alallamme puhua.
Itse en ole kertaakaan hakenut lentoemännäksi. Minusta kannattaa tarkkaan harkita, onko valmis siihen työhön. Itsekin koen olevani terve, mutta täydellinen en ole. Ei ole allergioita eikä lääkitystä. Haluaisin vaan varmistaa lääkäriltä selkään liittyvän asian, luulen että se voi karsia, koska niin tarkkaan seulotaan. Vaikka selkä ei mitenkään minua vaivaakaan eikä kyseessä ole sairaus. - KSO
Gingery* kirjoitti:
En yhtään ihmettele et kohtalontovereita löytyy. Jos ei pk-seudulla ole helppo löytää työtä, niin vielä vaikeempaa varmasti muualla Suomessa. Restonomeja kuitenkin valmistuu mm. Jyväskylästä, Savonlinnasta, Porista, Ikaalisista jne. Lapista tietenkin varmaan työtä saa.
Se on vähän harmi tosiaan, että vaikka on matkailualaa nimenomaan opiskellu, niin sitten on vielä tradenomit ja ekonomit. Mutta mikäänhän ei heitä estä hakemasta matkailualalle. Restonomin taas on vähän vaikeempi hakee muita hommia ehkä. Toisaalta kiinnostuskin on matkailussa. Sitten ammattikorkeakoulusta valmistuu vielä kulttuurintuottajia, jotka kanssa hakee samoja hommia osin. Varmasti ainakin messu-, kokous, ja kongressialan hommia, joka myös itseäni kiinnostaisi. Eipä tälle mitään voi, koulutusta ainakin piisaa Suomessa. Mutta työvoimapulasta ei kyllä voi mielestäni alallamme puhua.
Itse en ole kertaakaan hakenut lentoemännäksi. Minusta kannattaa tarkkaan harkita, onko valmis siihen työhön. Itsekin koen olevani terve, mutta täydellinen en ole. Ei ole allergioita eikä lääkitystä. Haluaisin vaan varmistaa lääkäriltä selkään liittyvän asian, luulen että se voi karsia, koska niin tarkkaan seulotaan. Vaikka selkä ei mitenkään minua vaivaakaan eikä kyseessä ole sairaus.Palaten tuonne aikaisempaan, niin olet ihan oikeassa ja olen kanssasi samaa mieltä..siivojatkin tekevät todella tärkeätä työtä. Yleensä se "paskahomma" on se kaikista tärkein homma. Kyllä mekin huomaisimme jos siivojat eivät siivousu muutamaan kuukauteen.
Me kontrollialalla toimivat olemmekin sitten sellaisia lammaskoiria. Tästä käytämmekin lammaskoirateoriaa.
Näin lyhykäisyydessä: Ihmiset ovat lampaita. Kontrollialalaiset(poliisi,raja,tulli,vartija,järj.valv.)
ovat lammaskoiria ja nämä kansan uhkat ovat sitten niitä susia.
Lampaat eivät tietenkään tykkää lammaskoirista, koska se on suden sukulainen ja muistuttaa ulkomuodoltaan uhkasta jatkuvasti näkymällä. Kuitenkin lammaskoira on valmis laittamaan henkensä lampaiden eteen.
No, susi tulee paikalle ja on syödäkseen lampaan, mutta lammas juokseekin lammaskoiran taakse, koska tämähän on lampaan suojelia ja lammaskoira tietenkin suojelee.
Get the point?
No, ehkä tämä vähän pirstoili aiheesta, mutta mielestäni tämä on ihan hyvä vertaus.:)
Pitää kyllä paikkansa, että ilmailualalla on pienet piirit. Jostakin threadistä luin, että jossain on asenne tyyliin:"aidan takana on aina tulijoita."
Mites Gini lentäjän homma?;) Siinähän olisi kunnolla sitä matkailua.:) - emoko
emoko kirjoitti:
Siis mtähän sitten ovat nämä vähäpätöiset sairautesi? Finncommin sivulla ainakin mainitaan nämä karsivina, jos niitä on muitakin, niin luulisi heidän kertovan niistä?
Sairaudet eivät välttämättä muodosta estettä työhön, mutta niiden salaaminen oikeuttaa purkamaan solmitun työsuhteen.
Esim. seuraavat sairaudet voivat olla este työllistymiselle:
diabetes
migreeni
epilepsia
astma
krooninen nuha
paha siitepölyallergia
toistuvat korva- tai poskiontelotulehdukset
psyykkinen sairaus
hoitamaton verenpainetauti
tuki- ja liikuntaelinten sairaudet tai niiden vammojen jälkitilat
päihteiden väärinkäyttöNyt alkoi jännittämään toi lekurihomma, jos löytyykin joku este mistä en olekkaan ollut tietoinen jne.? Olen kyllä aina vainoharhainen näissä jutuissa, mutta kun olen jo irtisanoutun vakituisesta työsuhteesta kurssin takia. Help me :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6507961Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4662248Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2322149- 1451716
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251231Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511230Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule991118Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65840Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.58768Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7737