Hei kaikille ja sanotaan nyt, että olen Mia.
Olen 21vuotta ja syntynyt Kokkolassa. Olen nyt kyllä ulkopaikkakunnalla koulussa tällä hetkellä.
Haluaisin otta ylös tämmösen asian,kun olin pääsiäisen aikana kaupungilla kahen kaverin kanssa juhlimassa,niin törmäsin taas kerran grilli kahinnallisiin eli suunsoittoa,toisten kauluksien repimisiä ja kaikelaista muuta tolkutonta rähinää ja tietenkin näillä rähinöitsijöillä oli vahva humalatila päällä.
Olen myös itsekseni miettinyt,että kuitenki aivan mukavan näkösiä miehenalkuja iältään noin(18-24v).
Mutta mikä on se piruus mikä saa nämä muuten mukavat heput käyttätymään näin sikamaisesti. Oletan nyt,että jokunen esittäÄ alkoholia syypääksi siihen.En kyllä usko,koska eihän kukaan juo,jos huomaa että alkoholi muuttaa mielentilan noin vaikealle tasolle.
Henkilökohtaisesti en lähtisi suhteeseen missä vastapuoli käyttäytysi yllä mainittulla tavalla.
Olisi erittän mielen kiintoista,jos vaikka jokunen Äiti/Isä vois myös ottaa osaa tähän keskusteluun. Toki kaikkien pitää otta osaa, onhan tämä niin yleinen ongelma.
Haluaisin vielä muistuttaa että nällä nakkikoppi nahinoilla on yleensä surullinen uloskäynti,siis miksi ei keskusteltais aiheesta.
Ystävällistä Kevään jatkoa kaikille
TV:Mia
Nakkikoppi
27
3437
Vastaukset
- Nahistelija.
Meillä kyllä alkoi nämä asiat omasta kotoa.
Silloin kun vanhemmat juhli naapurien kanssa,niin minulle ja pikkusiskolle anettiin illalla vielä kympit,että painuttais kioskille.
Kaiketi antoivat sen takia, ettei ole naukuvia lapsia ympärillä ,kun he ryyppäsivät.
Tämmösestä asiasta ainakin minulla lähti liukuun vuosi vuodelta lähemmäs kaupunkia ja lopulta oltii tuossa nakkikoppi kahakoissa.
Tästä on nyt noin 28-vuotta mutta hävettää vieläkin,kun näkee noita syytömiä joille silloin ryppyiltiin aivan suotta. - Minä vain
Kylläpä vain tahtovat juoda, vaikka tietävät muuttuvansa kusipäiksi viinaa saatuaan. Tästä on niin paljon esimerkkejä. Ihanat aviomiehet muuttuvat perheväkivallan tekijöiksi kun saavat vähän alkoholia. Kyllä sitä rähinäviinaa vain on olemassa ja sitä juodaan.
Ikävä kyllä..- ihanat aviomiehet, mutta
mitäs nätit ,kiltit tyttöset muuttuvat karmeiksi kaakattavaksi, piruileviksi noita-akoiksi !
- Naikkonen.
Kyllähän asia vaan näin on.
- ostajat
Olis kiva tietää kuka noille kakaroille ostaa alkoholia.
- yhteen välillä!
Alkoholi tainnuttaa ihmisen alkukantaiseen tilaan. Estot häipyvät, naiset näyttää paremmilta ja urokset uhkaavimmilta. Hirvetkin kalisuttelee sarviaan yhteen. Samalla lailla juopunut mies taantuu kivikaudelle ja reviiri kahinoihin/soidin kahinoihin. Pitää pullistella kuin suokukko ja näyttää että minä se oon kovin.
- juupase
alkoholia on ihan turha juoda jos sen kanssa ei osaa pitää hauskaa, könyäminen ja mölyäminen on vielä ok. Mutta sitten kun tosikko astuu riveihin alkomahoolin kanssa niin seuraa väkivältaa ja valitusta siitä kun ei juoda hallitusti. näin se on ja tulee aina olemaan.
- Sekaantua
Väkijuomiin jos kerta niin sanottu omakontrolli katoaa ja kaiken lisäksi yleisellä paikalla.
- Mia.
Otit esille hyvän aiheen.
Muistan kerran työpaikalla oli puhe juuri tästä aiheesta ja ihmeteltiin myös.
Ainakin semmonen ilmiö oli joku 8-vuotta sitten että jos jokunen sanotaan nyt vaikka Kälviäläisiä nuoria tuli illan viettoon Kokkolaan niin kyllä niitä vaan sitten alkoi eräät sabotoimaan aamuyön tunneilla just noissa grilli jonoissa.
Syytä moiseen en tiedä mutta aivan järjen köyhyyttähän tämmöset menetelmät on koska eihän Kälviäläiset ole sen kummempia kun muutkaan suomalaiset.
Olen muuten Mia sitä mieltä että jokaisen omasta kotoa tämmönen toiminta lähtee ja siitä ei saa syyttää viinaa vaan näitten häiriköitten kasvattajia?? - Kaiken syy.
Ismo Laitelalta oon oppinu lyömisen jalon taidon :D
No vitsi, vitsi, älä ota sitä nii vakavasti! - Kake,
Oj Oj.Tsaukki Mia mä tota blädäsin näit sivui ja tota lesasin ton sun storyn ainakin kolme kertaa.
Mä sain tota melkein sydärin,kun tuli mieleen yks ton tyypinen juttu mikä tapahtui mul tuol savos se oli joku Iisalmi tuol landel.
Olin siäl kato kommennus duunis mun frendin Bärtsin kans.
Ok mä voin brettaa sul. Oltiin saatu duunit tehtyä ja mentiin sit hotelliin tvättaan vähän skraboj ja muuta tommost juttuu ja sitten cityyn raflaan se oli joki tommonen Amarillo ja siäl sjungas joku tommonen tyyppi ku Röönin Eikka. Se oli snadist tommonen pulleeposkinen gubbe about 60v.Ja on jostain tuolt sata-kunnast.
Mutt sill oli ihan siistei biisei. Sai olla ihan kiinni tohon haniin kenen kans mä dansasin.
No tota sitt mä tsigasin glokuu ja honasin, ett täss mestas alkaa kohta valot blinkaan. Niin sit mä heti kysynin tolt hanilt,ett lähteekö hän Kaken messiin tonne Amarilloon. Sanoin sill,ett mull ois siel tommost Ballen-Tiners juomaa ja oli mul muutaki limuu. Mut ei se halunnut. Sit mä sanoin, ett mull olis viäl pari pussi popcorneja voitais paistaa vaik ne ja tsigaa töllöö mut se sano ei.
No sit mä aloin dallaa kartsalle,sinne torin nakkariin. Kun tulin sinne,niin siäl oli hitost folkee ja just kun se nakkimuija avas sen lasifönan niin mun viereen kurvas semmonen vanha Lada ja siält jumppas ulos semmonen karmeee tyyppi. Se oli ainakin 2.10 pitkä ja semmoset kauheet pulisongit ja sen handut oli ku joku brödspadet.
Se vaan jumpas mun framille ja alko huutaan ett
MIKÄ SUATANAN JÄTKÄ SIE OOT KUN YRITÄT VONGATA MIUN AKKOO.Sit se tarttu mun krakaan ja veti mut ihan sen lärvin eteen ja alko taas huutaan, ett
SUATANA TIÄLÄ SAVOSSA EI TOIMITA TÄLLÄ VIISIIN VAI LUULETKO SIÄ OLEVAS JOKU SAVON PIÄMINISTERI SUATANAN PORVARINPENTU PAINU VI....N TIÄLTÄ SAVOSTA.Mä tsigasin sen jäbän kaalii,se oli aivan paisunut ilmanpaineest. Sen ögat pullistui ulos ja ne oli suuret kuin paistinpannun pohjat ...Voi helkkari ett se jäbä oli karmeen näkönen...
No tota sit se nakkimuija avas sen lasifönan ja alko huutaan ett SUAKELIN PUAVO POISKO MEINOOT AIJOO MIUN ASIAKKAAT TULLAPPA NYT MIUN MUUSKOPILLE HUUTOON PAINU SINNE VIERUMÄELLE KUN OOPPI SIEL TULLU MUAILMAAN SENKIN ISO RONTTI.
Hitto mä lähin sit dallan sinne Amarilloon vähin äänin ,enkä enää mene tuohon mestaan ikään.
Että tota näin meikää stadin kundia Vallilan-Kakea nöyrytettiin tuol Savon landel- Nekkuli??
Olipas siinä Kakella järkyttävä tapaus.
Mutta Kake kunnioitan sinua kun lähit toiseen suuntaan ajattelin vaan että sielä olis pian blode lentänyt. - Stadilaiselle
Etpä ole ikinä varmaan Iisalmessa käynytkään jos täällä oot Amarillossa ollu ja Vierumäelle jonkun tyypin lähettäny. Ja iisalmelaiset ei sano mie ja sie vaan minä ja sinä ja myö ja työ!! Että silleen, mut muuten ihan kiva stoori!!
- Se olla
Stadilaiselle kirjoitti:
Etpä ole ikinä varmaan Iisalmessa käynytkään jos täällä oot Amarillossa ollu ja Vierumäelle jonkun tyypin lähettäny. Ja iisalmelaiset ei sano mie ja sie vaan minä ja sinä ja myö ja työ!! Että silleen, mut muuten ihan kiva stoori!!
Joku lappalainen kuka on laittanut tuon puavon muailmaan.
Ajattelin että siinä hinkates olis sitten jotenkin tuo lapin murre tarttunut Puavoon.??? - Minne??
Se Bärtsi katos??????????????
- kohta halakee piä
tästä sai kyl hyvät naurut :D
- Hiitäjä
Kyllä kuule Kake täälä Etelä-Pohojanmaallakin osaa olla kuule vi...maisia kakaroota tuala makkara jonos meinaa kuule ottaa herruuren kristus.
Mutta kun ei kristus uskalla lyärä kuanohon kun kaikilla on tänään kuule korvarenkaat ja pitkät hiukset joka lähtöhön niin ei kuule oikein tiärä onko likka vai poika.
Mä kuule Kake läheretin sinne ahafrikkahan sille mun kummi poijalle sukset.
Mutta ne laittoo ne takaasin kun siälä ei kuulemma oo lunta voi jee..s että olin noloo
No joo tuata niin en voi sanoa muuta kun että ollahan me niin rehellisiä täälä Pohojan-maalla että se ei ole kohta tosikaan totta juma...ta kristus. Terveisin:Ikuinen Kakkonen - teko
tuo kake että lähit pois ties vaikka olisivat lyönyt jollain terävällä aseella.
tv irina - Tuolle
Kakelle sattu paljon mutta ihan kivoja tosi tarinoita.
- Serpa
Kai tämä oli vitsi koko aihe? Itse nahistelen kioskilla jos siihen on aihetta. Kasvatusta en syytä koska olen kotoisin alkoholittomasta perheestä jossa vanhemmat olivat kiintyneitä toisiinsa kuin teini-ikäiset vielä 50 vuotiainakin.
- Hakea
Itse nahinaa nakkikopeilla vaI??
- H..mmm.
Hei Mia ..juu aattelin vann hm..että juu ..siis eikö tää systeemi oooo niin....hmmm muuttunut no voihan pirskatti rallaa...hö. .hä.röh..röh.Mitä mä teen mä vaivun synkyyteen HELF MIR..tai en vaivukkaan.mä ooon oma ...itseni ha ha ha ha.
haluan kuitenkin nauttia atriastani..juuu..nam...nam mä nautin tai..nautinko..ju.ju ha ha ha haaa.hyvää makkaraa ..jihuuu ..jees. ja nyt tuli taas joku vitt..le..mann tähän jonoon no voihan helv..ti.
no palataan siinä toises elämäs......Hä..Ju.Ju - Miialle
Olet oikealla jäljellä ongelma tulee olemaan jatkuvainen.
Syy siihen on ettei vanhemmat puutu asiaan.
Eikä virainomaiset haaskaa aikaansa koska "Raha ohjaa yhteiskuntaa tänään" - Mia.
Tiedät varmasti että meissä jokaisessa asuu pieni piru.
Vai mahtaako jokunen olla erimieltä.?? - Kaippa
Armeija opettaa kun ei vanhemmat saa kuriin??
- hyvä suomi
Kyllähän tuo snägäri tappelu on melko kansallinen traditio. Siihe mitään vanhemmat mahda. Joka kaupungilla/kylänpahasella on oma haluuksturpaas-grillinsä. Eiköhän ne joita pelottaa pikku nahistelu käytä jotain muuta ravinnon lähdettä kuin Ainin Grilliä.
Tän lisäksi on paljon muitakin kännisille miehille suunnattuja rinnanpörhistely paikkoja kuten VessanVahvinMies-kilpailut, VitutVäistä-baaritiskittelyt, EiNoiHuomaaJosKiilaanJononOhi-ovipainit yms. - Anonyymi
Joku luonnon säätelemä ilmiö.Alkoholi jotenkin vapauttaa sen "sisäisen eläimen"joka haluaa jatkaa sukua ja pariutua.,haluaa näyttää naisille vahvuuttaan.Tulee riitoja ja tappeluja ihan typeristä asioista.Naurettavaa mutta uskon että se on jotenkin meidän geeneissä tuo käytös T.Yli 40 v mies,samat pelleillyt kokenut....
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455250Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1301691Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "511680Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151619- 141315
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v41220No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol22114081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171067Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771028Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60867