TÄRKEYSJÄRJESTYS!!!

On käynyt selväksi, että tulevassa vaalitaistossa suut vaahdossa luvataan taas hoitaa: vanhukset, lapset, sairaat, köyhät, vammaiset jne... Tulkaapa esiin, ehdokkaat. Mitä te aidosti teette/luulette pystyvänne tekemään kunnallispolitiikassa noin isojen asioiden hyväksi? Ja mikä on tärkeysjärjestys. ketkä jäävät vähemmälle huomiolle. Ihan rehellisiä vastauksia peräänkuulutan.
5266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Olen itse päättänyt lähteä ehdolle syksyn kunnallisvaaleihin. Puolueeni on Perussuomalaiset. Aiempaa kokemusta kunnallispolitiikasta ei ole, mutta verrattain läheltä olen osin työni ja toisaalta harrastusteni ja muutamien henkilökohtaisten kontaktieni takia päässyt seuraamaan tämän kaupungin hallintoa.
Yksi ideani asioiden hoitamiseen olisi kuntien valtiolta saamien avustusten tarkempi korvamerkintä juuri oikeisiin kohteisiinsa. Eli Suomen valtiohan jakaa kunnille rahaa, esim. koulutoimea varten oppilasmäärien, erityisoppilaiden määrien yms. tekijöiden perusteella. Itse pitäisin tärkeänä että nämä rahat käytettäisiin täysimääräisenä siihen mihin ne tavallaan on tarkoitettu, vaikka laki varsinaisesti ei sitä edellytäkkään.
Lisäksi helpottaisin mahdollisuuksia pyörittää pieniä ja keskisuuria yrityksiä mm. siten että yksinkertaistaisin lupamenettelyä, kohtuullistaisin vuokria yms. Yrittäjyyttä tukemalla luodaan työpaikkoja ja sitä kautta kunnalle tulee verotuloja ja elinkeinoelämä vilkastuu.
Hirveän vaikeaa laittaa tärkeysjärjestykseen noita mainitsemiasi asioita, joista kysyt. Minun rehellinen vastaukseni kuitenkin on, että lapset. Koulu-, päivähoito- ja neuvolajärjestelmiä ei saa enää supistaa yhtään. Muuten alkaa tulevaisuus kusta nilkoille jo pahasti.

Äänestä

vastata kysymykseen.

Äänestä
  • olla? Laitoin kysymyksen siinä uskossa että se jopa kiinnostaisi ehdokkaita? Mutta jos asiat menee liian vaikeiksi, niin ei niihin viitsi enää vastata. Mutta ehdokkaat: näiden kysymysten ääreen te joudutte, väkisinkin. halusitte tai ette!

    Äänestä

  • se taitaa kirjoitti:

    olla? Laitoin kysymyksen siinä uskossa että se jopa kiinnostaisi ehdokkaita? Mutta jos asiat menee liian vaikeiksi, niin ei niihin viitsi enää vastata. Mutta ehdokkaat: näiden kysymysten ääreen te joudutte, väkisinkin. halusitte tai ette!

    Mitäs mieltä olit ehdokas Eerolan vastauksesta?

    Äänestä

  • se taitaa kirjoitti:

    olla? Laitoin kysymyksen siinä uskossa että se jopa kiinnostaisi ehdokkaita? Mutta jos asiat menee liian vaikeiksi, niin ei niihin viitsi enää vastata. Mutta ehdokkaat: näiden kysymysten ääreen te joudutte, väkisinkin. halusitte tai ette!

    antaa niitä lupauksia,niistä ei joudu vastuuseen!Antaa palaa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Priorisointikysymys. kirjoitti:

On käynyt selväksi, että tulevassa vaalitaistossa suut vaahdossa luvataan taas hoitaa: vanhukset, lapset, sairaat, köyhät, vammaiset jne... Tulkaapa esiin, ehdokkaat. Mitä te aidosti teette/luulette pystyvänne tekemään kunnallispolitiikassa noin isojen asioiden hyväksi? Ja mikä on tärkeysjärjestys. ketkä jäävät vähemmälle huomiolle. Ihan rehellisiä vastauksia peräänkuulutan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu