Näin viimeyöna kaksi erilaista unta. Ensimmäisessä unessa olin erään ystäväpariskunnan luona. Heidän kanssaan nykyisin en enää ole tekemisissä oikeasti. Katselimme unessa yhdessä heidän valokuviaan lapsistaan ja koirastaan ja heidän ystävistään.
Toisessa unessa kuljin erään toisen ystäväni kanssa kotikylämme jalkakäytävää pitkin. Jalkakäytävän toisella laidalla kulki maantie ja toisella laidalla oli uusia rakenteilla olevia omakotitaloja. Yksi taloista oli sinisillä pressuilla peitetty kauttaaltaan. Se oli ystäväni talo.
Ystäväni kertoi siinä kävellessämme, että hän joutuu 8 kuukaudeksi vankilaan. Syytä siihen miksi joutuu sinne hän ei sanonut. Muistan olleeni huolissani hänen lapsistaan ja siitä kuka heitä hoitaisi tämän ystäväni vakeustuomion ajan.Lisäisin vielä, että tuossa unessa, jossa katselin ystäväpariskuntani valokuva-albumia oli useissa kuvissa minulle tuntematon noin kolmikymppinen, viiksekäs ja leukapartainen mieshenkilö. Muistan katsoneeni häntä kuvassa hyvin tarkkaan ja muistan vieläkin tarkalleen minkä näköinen hän oli. En ole kuitenkaan hänen näköistään miestä (ainakaan vielä) koskaan nähnyt.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Minun tietojeni mukaan vankila ja vankeus voivat tarkoittaa vakiintumista, parisuhdetta.
Sininen väri on rakkauden väri.
Rakennus on ihminen itse ja talohan oli ystävättäresi, eikö totta, joten hänet vissiin "huputetaan" rakkaudella.
Noin selkeästi annettu aikamääre voi tarkoittaakin juuri 8 kuukautta, jonka kuluessa/kuluttua hän vakiintuisi.
Ehkäpä ne vanhemmat ystäväsi esitellessään valokuvia osoittivat sinulle siten miehen tulon kuvioon mukaan. Ehkä mies vain symboloi toisen ystäväsi tulevaa suhdetta? Yhdennäköisyyttä ei välttämättä tarvitse olla todellisuudessa ollenkaan. Sellainen on melko harvinaista mutta omalla kohdallani sellainen on toteutunut jopa miehen työasua myöten :D
Aika näyttänee näitkö sinä ystävättäresi tulevan miehen? Vaiko kenties omasi? Josko alitajuntasi pelkääkin vakiintumista ja osoitti muka ystävälle tapahtuvaksi nuo unen tapahtumat?
Kukapa tietää....
- Psykologinen vankila.Mentaalinen tukahduttaminen.
- Pian tulevaa karmaa maksettavaksi