Minua oltiin viemässä Ruotsiin 4-5-vuotiaana pikku poikana v. 1946. Lupaa l. passia ei kuitenkaan myönnetty ja palasin kotiin Helsingistä, jossa ehdittiin ottaa jo passikuvakin. Tästä asiasta ei kotona koskaan keskusteltu.
Olin menettänyt äitini kaksivuotiaana ja isäni oli kahden pojan yksinhuoltaja. Minun poistumiseni Ruotsiin olisi varmaankin helpottanut hänen elämäänsä ja lisännyt mahdollisuuksiaan avioliittomarkkinoilla.
Miksi passia ei myönnetty? Vaikuttivatko tiedot sotalapsien kohtalosta viranomaispäätökseen? Haluaisin tietää myös, mistä voisin löytää itseäni koskevia päätöksiä tuolta ajalta? Tässä iässä jo haluaa vastauksia kysymykseen:"Kuka minä olen?" Jokaisella on oikeus saada vastauksia omaan elämäänsä liittyviin kysymyksiin. Voiko olla pahempaa loukkausta kuin salata ihmiseltä osia hänen omasta elämästään? Ainakin itse olen syvästi loukkaantunut salailusta.
Mistä tietoa?
"Kuka minä olen?"
1
340
Vastaukset
- vähän
Tuohon aikaan taidettiin tarvita molempien vanhempien tiedot passia varten. Ja sinulla oli vanhempia vain yksi.
Nykyäänhän on toisin, kun kaikki pissa-Iremilt synnyttelevät lapsia sinne sun tänne ilman tietoa isästä. On helpompi myöntää passi, kuin selvittää kaikki 20 isäehdokasta jne.
Itseäsi koskevia päätöskiä et mistään enää löydä, sillä laki ei ole voinut silloin määrät arkistointiajaksi yli 60 vuotta.
Elä tätä hetkeä ja tulevaisuutta, älä murehdi menneisyyttä. Mikä muuttuisi, vaikka saisit tietoosi kaikki tapahtumat?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p595900Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "793269Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242441No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402095- 192028
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621843Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61629Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83122281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201216Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah811085