Miten te sijarit voitte hokea tuota sanaa kuin " Sijaisperheistä on pula" ja " Lisä Tarvetta on" Kun oletteko ajatelleet sellaista asiaa kun, kuinka moni huostaanottoa on sosiaaliviranomaiset tehneet lain vastaisesti? Ja sitä että pienellä avulla olisi perheiden ongelmat korjattu! Niin, miksi olette niin hanakoita toisten lapsia ottamaan? Yllä pidätte sosiaaliviranomaisten huostaanotto buumia! Joka on mennyt aivan tolkuttomaksi! Teilläkin on omat lapset niin, ajatelkaapa jos lapsenne sijoitettaisiin jonnekin muualle! Niin, miltä se teistä tuntuu sitten vanhempana? On monia asioita joita kannattaisi järjen kanssa miettiä. Ja se että auttaisitte tekin näitä vanhempia saamaan lapsensa kotiin! Kun yksin vanhemmilla on jo työ taistella lapsi kotiin kun kotona asiat ovat korjaantuneet tai huostaanotto on tehty lain vastaisesti niin, voisitte tulla vanhempia vastaan auttamaan! Nyt todellakin on lapsen elämästä kysymys! Miksi lasten elämää tuhotaan sillä että otetaan kotoa pois ja ei edes sijaisperheet ole lapsen puolella ja lupaa lapselle että auttaa tämän pääsemään kotiin, auttamalla vanhempia taistelussa sosiaaliviranomaisia vastaan. Mutta ne jotka todellakin ovat aiheellisia huostaanottoja niin, niissäkin tapauksissa voisi olla vanhempien tukena ja etsiä ratkaisua kotiuttamiseen. Niin, olisi sekin yksi näyttö sijaisperheiltä ettei heidän ole tarkoitus omia lapsia vaan , ovat hetken hoidossa. Kunnes asiat on selvitetty! Tarkoitan tosissaankin ! Järki hei älä jätä...... ajatelkaa ja viisastukaa!
Järki hei älä jätä.....
5
433
Vastaukset
- blaaaaaaaaaaaaaa
et sitten käyttänyt järkeäsi vaan laitoit järkeä vailla olevan söpötyksesi kahteen kertaan.
Sillä lailla, vähemmälläkin uskotaan ettet tiedä hevonhelvattia mistä paasaat.- jotenkin
halveksittavaa?
Tai se, että joku jossain tässäkin maassa
haluaisi
että lastensuojeluviranomaisten väärillä vesillä olevaa toimintaan suhtauduttaisiin kriitisesti
ja heidän toimiaan vietäisiin sinne tutkittavaksi minne ne järjettömimmät lasten ja heidän perheidensä kohteluvat kuuluvat
- oikeuteen.
(kun se kuitenkin on totuus että osalla
ns. vs, vp jne toimivista lastensuojeluviranomaisista
on oikeastikin lastensuojeluviranomaisena todella pahasti pallo hukassa)
Uusimman Talentia-lehden pääkirjoitus
Lisää vastuunkantajia lasten suojeluun
Lastensuojelu on päässyt jälleen otsikoihin,
eikä vain uuden lastensuojelulain vuoksi. Tammikuussa Helsingin lehdissä puitiin syitä tilanteeseen, joka ajoi nuoren tytön tilaamaan äitinsä murhan.
Helmikuun Vantaan Sanomissa äiti ihmettelee, miksi lastensuojelulla on varaa sijoittaa väkivaltainen nuori, mutta ei auttaa tätä muulla tavoin.
Helsingin Sanomien sosiaalitapaus-blogissa professori JP Roos syyttää lastensuojeluviranomaisia väärästä vallankäytöstä.
Ulkopuolelta ja vajain tiedoin saadaan hyviä otsikoita ja löydetään syntipukkeja, mutta ei saada selville syitä eikä opita virheistä.
Rakentavampaa olisi luoda järjestelmä,
jossa ongelmatilanteissa tehdään lastensuojelun toiminnasta perusteellinen selvitys.
Selvityksessä tulisi tutkia myös,
millaiset avohuollon resurssit työntekijöillä on ollut käytössään, millainen osaaminen ja esimiesten tuki saatavilla, paljonko aikaa asiakkaalle ja kuinka pysyvät työntekijät.
Näin laadittu selvitys tulisi käsitellä työntekijöiden kesken ja myös sosiaalilautakunnassa ja tarvittaessa myös kunnallisvaltuustossa, sillä poliittiset päättäjät pitää saada kantamaan vastuuta
lastensuojelun tilanteesta. Löydettyjen epäkohtien korjaamiseen tulisi heti ryhtyä ja tarkistaa tilanteen kehittyminen vuoden kuluttua.
Mistä voimavarat ja osaaminen perusteelliseen selvitystyöhön saadaan?
Katse pitää kääntää sosiaalihuollon kehittämisestä vastaavaan ministeriöön.
Osana kansallista sosiaalihuollon kehitystyötä pitää perustaa arviointityöryhmä, joka selvittää lastensuojelun tilaa.
Oikeusasteista haettavat muutokset ja tai niille osoitetut valitukset eivät välttämättä johda kehittämiseen, eikä niitä ole siihen tarkoitettukaan.
Selvityskäytännön luominen vaatii kaikilta avoimuutta ja tahtoa löytää keinoja muuttaa lastensuojelun tilanne paremmaksi. Aivan varmaa on, että tarvitaan myös lisää rahaa, jolla palkataan työntekijöitä ja järjestetään tukipalveluita.
Aina ei kyse ole vain resursseista, vaan myös toimintatavoista. Tarvitaan tiiviimpää yhteistyötä ja avoimempaa tiedonvälitystä esimerkiksi opetus- ja sosiaalitoimen välille. Lapsen oirehtiminen tulisi pystyä huomaamaan jo päivähoidossa tai koulussa. Surullinen tosiasia vaan on, ettei myöskään opetuspuolella aika tunnu riittävän tämän tason havainnointiin. Nuoret jäävät usein ongelmineen byrokratian jalkoihin, jos opetus- ja sosiaalitoimen väliset yhteydet tökkivät.
Nyt meillä on kohtuullisen hyvä uusi lastensuojelulaki, lehtien otsikot ja työntekijöiden uupuminen syntipukin roolin alle.
Eila Malmström
puheenjohtaja
Talentia ry
http://www.talentia.fi/index.php?m=4&id=2709
Vai väitätkö että Talentian puheenjohtajalla
ei ole järkeä?
Hän on vaatimassa (miksiköhän...)
koko Suomeen ihan uutta järjestelmää seuraamaan näitä
"ongelmatilanteita
mitä lastensuojeluviranomainen on lapsiperheelle aiheuttanut..."
- Amalia 1
Miksiköhän niitä lapsia huostaan otetaan.Ei minun tietääkseni sosiaaliviranomaiset puutu aivan syyttä jos ei joku tee lastesuojelu ilmoitusta tai muuten huomataan lasten olevan sijoituksen tarpeessa.Vaikkapa liiallisen alkohoholin tai huumeiden käytön takia.Kaikki tapahtuu lapsen edun turvaamiseksi eikä vanhempien tarpeiden tyydyttämiseksi.Lapsen ei kuulu huolehtia juopoista vanhemmistaan.
- amalia
täältä, sekä bio-palstalta, niin valaistut.
Sijoituksia siis tehdään täysin aiheellisesti, mutta myös mitä ihmeellisimmillä perusteilla, joita ei kukaan ymmärrä. - ....................
Huostaanottojen syyt eivät ole kiinnostaneet vuosikymmeniin
Tiivistelmä:
Useampi kuin joka sadas alaikäinen elää kodin ulkopuolelle sijoitettuna. Huostaanottojen määrä on kasvanut viime vuosina yhdestä kuuteen prosenttia vuodessa. Huostaanottojen syitä ei ole selvitetty valtakunnallisesti yli 20 vuoteen. "Seudullisia, paikallisia ja kunnittaisia selvityksiä on, mutta ne ovat keskenään vertailukelvottomia", Stakesin lastensuojeluun perehtynyt erikoistutkija Tarja Heino kertoo. Hänen mukaansa lastensuojelun ehkäisevä työ vaikeutuu ilman kattavaa käsitystä lasten ongelmien taustoista. Kuntaliiton erityisasiantuntija Sirkka Rousu uskoo, että kolmen tai neljän vuoden kuluttua saatavilla on selvitystietoa aiheesta.
Media: Savon Sanomat (printed version)
Päivämäärä: 29.1.2008
Kirjoittaja: Matti Pietiläinen
Päälähde: erikoistutkija Tarja Heino / Stakes; erityisasiantuntija Sirkka Rousu / Kuntaliitto; lapsiasiavaltuutettu Maria-Kaisa Aula
**********************
Mielipide: Lastensuojelulaki on ilmiantolaki
Tiivistelmä:
Varatuomari Leeni Itkonen kirjoittaa, että vastentahtoisten huostaanottojen siirtäminen hallinto-oikeuksien käsittelyyn horjuttaa oikeusjärjestelmän uskottavuutta. Tähän mennessä hallinto-oikeuksissa käsitellyistä huostaanotoista vain pienen pieni murto-osa on jätetty vahvistamatta. Nyt kodin ulkopuolella asuu noin 16 000 lasta. Itkosen mukaan Lapsen asia tulee käsitellä nopeasti, oikeudenmukaisesti ja siten, ettei yksikään lapsi joudu perusteetta erotetuksi vanhemmistaan. Itkonen ei usko hallinto-oikeuksien selviytyvän kohtuullisessa ajassa tehtävästään. Tähän mennessä käsittelyaika on ollut kaksi vuotta ja uuden lain myötä juttumäärät lisääntyvät. Toinen vakava ongelma uudessa systeemissä on todellisen muutoksenhakuoikeuden puuttuminen. Hallinto-oikeude ovat kouluttaneet sosiaalityöntekijöitä lastensuojeluhakemusten laatimisessa. Ikonen ihmettelee, että lastensuojelun asiakasperheille vastaavaa koulutusta ei ole järjestetty, vaikka kyse on heidän oikeusturvastaan.
Media: Kouvolan Sanomat , Savon Sanomat (printed version)
Päivämäärä: 11.1.2008
Kirjoittaja: varatuomari Leeni Itkonen
Päälähde:
************************
Turun Sanomat
Turun kaupungin sosiaalipäivystysyksikkö otti vuonna 2007 vastaan 4 879 lastensuojeluilmoitusta, ja ne kohdistuivat 3 147 lapseen. Lastensuojeluilmoitusten määrän voimakkaaseen kasvuun on monta syytä.
- Osasyynä on se, että ilmoituksia tehdään herkemmin. Ihmiset ovat heränneet tiedostamaan ongelmat. Myös muut viranomaiset tekevät nykyään ilmoituksia paljon herkemmin kuin aikaisemmin, sanoo Turun kaupungin sosiaalipäivystyksen johtava sosiaalityöntekijä Tarja Salonius. Hän näkee muutoksen pelkästään hyvänä asiana. Osa ilmoituksista voi olla aiheettomia, mutta harvemmin kuitenkaan turhia.
Eniten ilmoituksia tulee poliisilta, mutta myös terveydenhuollon, päivähoidon, koulun kautta tulee paljon yhteydenottoja. Ilmoituksia tulee myös naapureilta ja sukulaisilta, mutta myös perheiltä tai jopa lapsilta itseltään.
Sosiaalipäivystyksessä kirjataan kaikki ilmoitukset. Jokaisen kohdalla arvoidaan erikseen, onko syytä ryhtyä toimenpiteisiin.
Lähde:
http://image2.m-brain.fi/index.asp?ResID=663&Sel=dp=203&Skip=400
_______________________________
Jotain "ongelmaa" lastensuojeluviranomaisten toiminnassa on koko maan osalta!
Kun "ongelmien" selvittämiseen jo omatkin (=lastensuojeluviranomaistenkin oma ammattiliitto)
vaativat tähän maahan ihan uutta järjestelmää.
Siis selvittämään näitä
lastensuojeluviranomaisen
lastensuojelun lapsiperheille
aiheuttamia ongelmia.
______________________________
Uusimman Talentia-lehden pääkirjoitus
Lisää vastuunkantajia lasten suojeluun
Lastensuojelu on päässyt jälleen otsikoihin, eikä vain uuden lastensuojelulain vuoksi. Tammikuussa Helsingin lehdissä puitiin syitä tilanteeseen, joka ajoi nuoren tytön tilaamaan äitinsä murhan. Helmikuun Vantaan Sanomissa äiti ihmettelee, miksi lastensuojelulla on varaa sijoittaa väkivaltainen nuori, mutta ei auttaa tätä muulla tavoin. Helsingin Sanomien sosiaalitapaus-blogissa professori JP Roos syyttää lastensuojeluviranomaisia väärästä vallankäytöstä.
Ulkopuolelta ja vajain tiedoin saadaan hyviä otsikoita ja löydetään syntipukkeja, mutta ei saada selville syitä eikä opita virheistä. Rakentavampaa olisi luoda järjestelmä, jossa ongelmatilanteissa tehdään lastensuojelun toiminnasta perusteellinen selvitys. Selvityksessä tulisi tutkia myös, millaiset avohuollon resurssit työntekijöillä on ollut käytössään, millainen osaaminen ja esimiesten tuki saatavilla, paljonko aikaa asiakkaalle ja kuinka pysyvät työntekijät.
Näin laadittu selvitys tulisi käsitellä työntekijöiden kesken ja myös sosiaalilautakunnassa ja tarvittaessa myös kunnallisvaltuustossa, sillä poliittiset päättäjät pitää saada kantamaan vastuuta
lastensuojelun tilanteesta. Löydettyjen epäkohtien korjaamiseen tulisi heti ryhtyä ja tarkistaa tilanteen kehittyminen vuoden kuluttua.
Mistä voimavarat ja osaaminen perusteelliseen selvitystyöhön saadaan? Katse pitää kääntää sosiaalihuollon kehittämisestä vastaavaan ministeriöön. Osana kansallista sosiaalihuollon kehitystyötä pitää perustaa arviointityöryhmä, joka selvittää lastensuojelun tilaa. Oikeusasteista haettavat muutokset ja tai niille osoitetut valitukset eivät välttämättä johda kehittämiseen, eikä niitä ole siihen tarkoitettukaan.
Selvityskäytännön luominen vaatii kaikilta avoimuutta ja tahtoa löytää keinoja muuttaa lastensuojelun tilanne paremmaksi. Aivan varmaa on, että tarvitaan myös lisää rahaa, jolla palkataan työntekijöitä ja järjestetään tukipalveluita.
Aina ei kyse ole vain resursseista, vaan myös toimintatavoista. Tarvitaan tiiviimpää yhteistyötä ja avoimempaa tiedonvälitystä esimerkiksi opetus- ja sosiaalitoimen välille. Lapsen oirehtiminen tulisi pystyä huomaamaan jo päivähoidossa tai koulussa. Surullinen tosiasia vaan on, ettei myöskään opetuspuolella aika tunnu riittävän tämän tason havainnointiin. Nuoret jäävät usein ongelmineen byrokratian jalkoihin, jos opetus- ja sosiaalitoimen väliset yhteydet tökkivät.
Nyt meillä on kohtuullisen hyvä uusi lastensuojelulaki, lehtien otsikot ja työntekijöiden uupuminen syntipukin roolin alle.
Eila Malmström
puheenjohtaja
Talentia ry
http://www.talentia.fi/index.php?m=4&id=2709
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874098Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760