Amerikan matkalla näin runsaasti mahtavia valaisimia, sellaisia, joista olen aina unelmoinut.
Mieheni väitti, että kyseiset lamput eivät Suomessa toimi. Mumisi jotain erilaisista virtapiireistä jne. Tiedän, että sähköpistokkeet ovat erilaisia, mutta pulma on helposti ratkaistavissa.
Tietääkö kukaan asian oikeaa laitaa? Ovatko Amerikan lamput käyttökelvottomia Suomessa?
Amerikkalaiset valaisimet
3
334
Vastaukset
- ettei käy
Siis sähköjännitehän on täysin eri, eli arvaan että ainoa vaihtoehto on viedä lamppu johonkin sähköliikkeeseen modifioitavaksi. Ellei niihin sitten saa jotain adapteriosia?
- i design
Miehesi on tällä kertaa oikeassa. USA:ssa on käytössä 110 volttia ja Euroopassa 220, joten lamppusi kärähtäisi Suomen sähköverkkoon liitettäessä. Lamppu- tai sähköliike voi kuitenkin helposti muuttaa lampun 'sisälmykset' ja pistokkeen (kätevät pystyvät siihen ehkä itsekin). Olen teettänyt vaihdoksia täällä (USA)päässä eikä ole ollut vaikeaa tai tyyristä. Kannattaa kysellä tietysti suomalaisessa alan liikkeessä ennen ostosta.
- alkup.
kiitos tiedoista. Ehkäpä seuraavalla USA:n reissulla uskallan ostoksille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p626067Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "813606Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242731- 212219
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402175Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621853Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61679Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy85128281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201246- 281165